Aluepolitiikkaa hallitusohjelmassa ei mainita sanallakaan. Se on Tampereesta poikki.
Hallitus keskittyy etelän suuriin kaupunkeihin.
Anonyymi-ap
9343
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Työmatka-autoilu kallistuu persujen lupauksista huolimatta. Pitkien etäisyyksien väestö kärsii eniten. Kehä-alueen väestöön ei vaikutuksia. PERSUT KÄÄNTYVÄT ÄÄNESTÄJIÄÄN VASTAAN.
Maakunnissa on pettynyttä porukkaa.
Ministeritkin pääsääntöisesti Etelä-Suomesta.
Persujen ministerit lähes järkiään Helsingistä. Maakuntien ihmiset eivät heille kelvanneet.
Nämä helsikiläiset uskovat myös salaliittoteorioihin.
Mitä Sievin mies hommailee?
Maakunnissa tiet rapaantuu, silti tunnin junaa Turkuun 15 min nopeammin.
Mitähän hyötyä tästä hankkeesta ottaen huomioon valtion rahapussin.
Orpon toiveuni, jonka toteuttamiseen persut ovat valmiit.
Sama meininki oli Sipilän hallituksessa, persut kyykyttivät mielellään kansaa.