Onko Suomessa mitään eläinperäistä ravintolisää kilpirauhasen vajaatoimintaan?

Nykyisin käytössä Thyroxin 12,5mg alkuperäisestä 25mg:sta. Suuri annos aiheutti oksentelua, närästystä ja vatsahappoja. Nykyisin nuo on poissa, mutta kehiin on tullut ummetus, johon ei mikään luonnollinen keino nesteineen auta. Ei edes reptillä määrätty ulostuslääkei ei tee mitään muutoksia. Toivon siis, että ruokavaliosta ei aleta jankuttaa, sillä siitä ei ole mitään hyötyä.

Ennen koko lääkettä ei ollut mitään ummetusta, vaikka arvot oli koholla.

Tuo annos auttoi hyvin laskemaan TSH arvon 7,04:sta 5,8:aan. Pelkästään kuukaudessa. Arjen tukena on myös seleeni, monivitamiinit ja vielä kuukauden kestävä rautakuuri. Vasta-aineet oli 720 ja T4V 12. Lähtökohtana mun onnekseni siis lievää tyyppiä.

Suomessa on kaikki eläinperäiset kilpirauhaslääkkeet erityisluvallisia eikä niitä kela korvaa. Nyt kysynkin, että onko markkinoilla mitään eläinperäistä ravintolisää tai muunlaista tuotetta, joka auttaisi korvaamaan synteettiset lääkkeet?

Aion keskittyä tulevaisuudessa vitamiinin tasapainoon ja seuraan tarkemmin ruokavaliotani. Nykyinen ruokavalio on Pescovegetarismi.
2346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kielsit jankuttamasta ruokavaliosta. Sen verran kuitenkin jankutan, että mikään ruokavalio ei auta kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Vajaatoimintasi näyttää hyvin lievältä, ja mikäli tulkitsen lääkityksesi oikein, sekin on vähäinen. Niin valtava kuin 12,5 mg se ei voi olla, vaan ilmeisesti 12,5 mikrogrammaa.

Oma lääkitykseni, joka on hyvin tavanomainen, on 100 mikrogrammaa vuorokaudessa. Mitään eläinperäistä lääkitystä ei tarvita.

Äänestä

No sulla onkin ollut varmaan diagnoosin saadessa reilusti yli 10. Mulle 12,5mikrogrammaa on täydellinen, sillä tuon myötä kaikki edellä mainitut oireet hävisivät ja yhtä hyvin olisi voinut olla arvo yli 6,mutta olikin alle sen. Se sua varmaan vituttaakin.

Lokakuussa tulee diagnoosista 3 kuukautta, joten uskon uusien testien kertovan paljon mikäli lukeman saa alle 4. Mikäli ei, lääkäri on lupautunut nostamaan annoksen takaisin 25mikrogrammaan.

Se että sinä et tee etkä tarvitse eläinperäistä tuotetta ei tarkoita, etten minä sitä tarvitsisi. En ole ihminen, joka tyytyy synteettiseen paskaan ja roskaan. Haluan saada terveyteni takaisin ja erityisesti suoliston normaaliksi. Sekin varmaan vituttaa sua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nykyisin käytössä Thyroxin 12,5mg alkuperäisestä 25mg:sta. Suuri annos aiheutti oksentelua, närästystä ja vatsahappoja. Nykyisin nuo on poissa, mutta kehiin on tullut ummetus, johon ei mikään luonnollinen keino nesteineen auta. Ei edes reptillä määrätty ulostuslääkei ei tee mitään muutoksia. Toivon siis, että ruokavaliosta ei aleta jankuttaa, sillä siitä ei ole mitään hyötyä.

Ennen koko lääkettä ei ollut mitään ummetusta, vaikka arvot oli koholla.

Tuo annos auttoi hyvin laskemaan TSH arvon 7,04:sta 5,8:aan. Pelkästään kuukaudessa. Arjen tukena on myös seleeni, monivitamiinit ja vielä kuukauden kestävä rautakuuri. Vasta-aineet oli 720 ja T4V 12. Lähtökohtana mun onnekseni siis lievää tyyppiä.

Suomessa on kaikki eläinperäiset kilpirauhaslääkkeet erityisluvallisia eikä niitä kela korvaa. Nyt kysynkin, että onko markkinoilla mitään eläinperäistä ravintolisää tai muunlaista tuotetta, joka auttaisi korvaamaan synteettiset lääkkeet?

Aion keskittyä tulevaisuudessa vitamiinin tasapainoon ja seuraan tarkemmin ruokavaliotani. Nykyinen ruokavalio on Pescovegetarismi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu