EU-jäsenyys maksaa suomalaiselle 144 euroa. Tulot 1,8 mrd.

Viime vuoden tietojen perusteella Suomen nettomaksu unionille oli viime vuonna 798 miljoonaa euroa. Nettomaksu laski toissa vuodesta, jolloin se oli 970 miljoonaa euroa.

Valtionvarainministeriön mukaan asukasta kohden laskettuna maksu laski 175 eurosta 144 euroon. Nettomaksu kuvaa karkeasti jäsenvaltion EU:lta saamien tulojen ja EU:lle tilitettyjen maksujen erotusta.

Luvut eivät kerro kaikista EU-jäsenyyden hyödyistä , kuten avoimista sisämarkkinoista.

Komission mukaan Suomen tulot EU:lta kasvoivat viime vuonna 173 miljoonalla eurolla 1,8 miljardiin euroon.
30443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

EU-jäsenyyden hyöty on siis yli kaksinkertainen kuluihin verrattuna.
EU-vihaajat jäävät aina valeista kiinni.
Lisäksi neljän vapauden hyötyä on mahdotonta laskea.

Äänestä
  • Ilmankos sinulta jäi apukoulun ehdot suoritamatta. Häpeä laskutaitoasi!

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ilmankos sinulta jäi apukoulun ehdot suoritamatta. Häpeä laskutaitoasi!

    Luvut ylittävät jälleen kerran peruskoulupudokkaiden käsityskyvyn.

    Venäjän propagandaa on toki helpompi käsittää ja uskoa. Se kun on kaikki valetta, kuten EU-vihaajien omatkin jutut.

    Äänestä

Kallista pellehupia!

Äänestä
  • EU-jäsenyys on taloudellisesti edullista.
    Toinen asia on sitten, miten Suomen valtiontaloutta on hoidettu.
    Siitä ei huulipunahallitus kehuja ansaitse.
    Eikä juuri muutkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    EU-jäsenyys on taloudellisesti edullista.
    Toinen asia on sitten, miten Suomen valtiontaloutta on hoidettu.
    Siitä ei huulipunahallitus kehuja ansaitse.
    Eikä juuri muutkaan.

    Ilman EU-jäsenyyttä voisimme olla Venäjän kainalossa ja kannattamassa Ukrainan tuhoamista.
    Ei ihme, että tilanne kismittää EU-vihaajia.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ilman EU-jäsenyyttä voisimme olla Venäjän kainalossa ja kannattamassa Ukrainan tuhoamista.
    Ei ihme, että tilanne kismittää EU-vihaajia.

    EU-vihaajien rivit ovat yhtä paniikissa, kuin Venäjän joukot rintamalla.
    Valehtelemalla yritetään jotenkin selviytyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    EU-vihaajien rivit ovat yhtä paniikissa, kuin Venäjän joukot rintamalla.
    Valehtelemalla yritetään jotenkin selviytyä.

    EU-vihaajien valeet ovat yhtä avuttomia, kuin Venäjän armeija rintamalla.

    Saman hengen lapsia...

    Äänestä

Voisihan ne sisämarkkinat olla ja toimia ilman kaikkea muuta sääntelyä!
EU oli alunperin puolustusliitto ja sellaisena sen olisi pitänyt pysyäkin!!
Katsokaa nyt mihin EU:n maahanmuuttopolitiikka on johtanut! Ja kaikki vain Saksan natsimenneisyyden takia. Eivät sen vuoksi uskalla muuta kuin olla tukemassa kaikkea laitontakin maahantuloa!!

Äänestä
  • Hölynpölyä!

    Sisämarkkinat toimivat erinomaisen hyvin nykyisellään.

    EU ei ole koskaan ollut puolustusliitto, vaan turvautu sodan sattuessa Naton
    rakenteisiin, koska lähes kaikki jäsenmaat kuuluvat myös Natoon.

    EU ei salli laitonta maahantuloa, mutta sen on toimittava YK:n pakolaissopimuksen mukaan, eli tarjottava turvapaikka vainotulle.

    Äänestä

EU-jäsenyys oli erinomainen asia Suomenkansalle.
Siksi EU-vihaajat sitä vastustavat.

Äänestä
  • EU pysyy ja paranoo!
    Lisää jäsenmaita on ehdolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    EU pysyy ja paranoo!
    Lisää jäsenmaita on ehdolla.

    Peräti kahdeksan uutta ehdokasta on tarjolla.
    Kaikilla tosin on pitkä tie jäsenkelpoisuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Peräti kahdeksan uutta ehdokasta on tarjolla.
    Kaikilla tosin on pitkä tie jäsenkelpoisuteen.

    Olemme oikeiden klubien jäseniä ja täysivaltainen läntinen demokratia.
    Vähempikin panisi EU-vihaajat parkumaan raivosta.

    Äänestä

  • Noin ne kommunistit sanoivat n-liitosta

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Olemme oikeiden klubien jäseniä ja täysivaltainen läntinen demokratia.
    Vähempikin panisi EU-vihaajat parkumaan raivosta.

    Hei frendi miten sul menee? olit aika tuubas viim e yönä jaoit ihmisille ilmapaplloja ja joit olutta muistatsä siitä paljookaan? niinku et emmätiä

    Äänestä

Jos eu olisi pelkkä kauppaliitto niin tukisin mielellään,mutta kun se on jo melkein sama kuin n-liitto niin ei kiitos

Äänestä
  • N-liitto oli kommunistinen diktatuuri.

    EU on demokraattisten jäsenmaiden vapaaehtoinen valtioliitto.

    Yhtäläisyyksiä on vain EU-vihaajien valeissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    N-liitto oli kommunistinen diktatuuri.

    EU on demokraattisten jäsenmaiden vapaaehtoinen valtioliitto.

    Yhtäläisyyksiä on vain EU-vihaajien valeissa.

    Miksi EU-vihaajat eivät muuta ihannemaahansa?

    Miksi Suomessa on 80 000 venäläistaustaista, jos täällä ovat asiat huonosti ja Venäjällä hyvin?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Miksi EU-vihaajat eivät muuta ihannemaahansa?

    Miksi Suomessa on 80 000 venäläistaustaista, jos täällä ovat asiat huonosti ja Venäjällä hyvin?

    Eurostoliitto on sama kuin neuvostolitto byrokratiaa ja typeriä direktiivejä sitä on sinun ihailema eurostoliitto hahaaa t.Talollinen

    Äänestä

EU on voittoarpa.
Onneksi tuli ostettua.

Äänestä

Rakennusten energiadirektiivi.
Maksa 144e, jotta sinut häädetään talostasi.

Äänestä
  • Laitapa lista muutamasta häädetystä.
    EU on mahdollistanut meille ennen näkemättömän hyvinvoinnin.
    Harmittaahan sellainen EU-vihaajia.
    Niin pitääkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Laitapa lista muutamasta häädetystä.
    EU on mahdollistanut meille ennen näkemättömän hyvinvoinnin.
    Harmittaahan sellainen EU-vihaajia.
    Niin pitääkin.

    Muistat sä frendi viime yöst mitää?? olitaika känäs taas mut siis poliisit vei sut kotiin muistat sä jtn??

    Äänestä

EU:n jäsenyys oli Suomelle lottovoitto!

Siksi se on edelleen katkera pala EU-vihaajille.

Äänestä
  • frendi muistatsä kun sä yririt myydä sitä 1 olutta viimeyönä 4 oluena? olit niinng iha tsigus leissis

    Äänestä

Paljonkos se maksaisi per pää Suomalaisille jos omille korkeakoulu opiskelijoille maksettaisiin opinto / asumis tuki, jotta heille taattaisiin tulevaisuus ja maassamme osaavan työvoiman saanti/korkea osaaminen?

Kaikkeen muuhun paskaan rahaa kyllä riittää kuten Naton rahoittamiseen ja Ukrainan sodan rahoittamiseen ,mutta ei omista huolehtimiseen.

Äänestä
  • Typerää valetta.
    Budjetin suurin menoerä on sosiaaliturva. Se on yli 25%.
    Puolustusmenot kaikkineen ovat ehkä 3-4 %.
    Se on turvallisuuden hinta.
    Putleristit eivät voi sellaista hyväksyä. Heidän turvansa löytyy idästä.

    Äänestä

EU taas vahvistuu, kun Tusk voitti Puolan vaalit.

Äänestä
  • frendi muistatsä kun sä yririt myydä sitä 1 olutta viimeyönä 4 oluena? olit niinng iha tsigus leissis

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Viime vuoden tietojen perusteella Suomen nettomaksu unionille oli viime vuonna 798 miljoonaa euroa. Nettomaksu laski toissa vuodesta, jolloin se oli 970 miljoonaa euroa.

Valtionvarainministeriön mukaan asukasta kohden laskettuna maksu laski 175 eurosta 144 euroon. Nettomaksu kuvaa karkeasti jäsenvaltion EU:lta saamien tulojen ja EU:lle tilitettyjen maksujen erotusta.

Luvut eivät kerro kaikista EU-jäsenyyden hyödyistä , kuten avoimista sisämarkkinoista.

Komission mukaan Suomen tulot EU:lta kasvoivat viime vuonna 173 miljoonalla eurolla 1,8 miljardiin euroon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu