Perusmaksutili tarjottava myös ETA-maiden ulkopuolella asuville

Peruspankkipalvelut on taattava myös ETA-maiden ulkopuolella asuville henkilöille, joilla on jokin yhteys Suomeen.

Tällaisia yhteyksiä ovat esimerkiksi Suomessa oleva opiskelupaikka, ei-vakituinen työpaikka ja asunto-osakeen tai kiinteistön omistaminen Suomessa.

Pankit on velvoitettava avaamaan perusmaksutili ja annettava verkkomaksutunnukset myös ETA-maiden ulkopuolella pysyvästi asuvalle henkilölle, vaikka tällä ei olisi suomalaista henkilötunnusta.

Perustelut
On todella rasittavaa, hankalaa ja kohtuutonta, kun Suomessa ETA-maan ulkopuolella virallisen asuinpaikan omaavan henkilön raha-asiat joudutaan pakosta yrittää hoitamaan ulkomaisten rahalaitosten toimesta tai välityksellä.

Maksujen hoitamiseen tulee tällöin monesti viiveitä ja epäselvyyksiä - ja niiden vuoksi maksujen myöhästymisistä johtuvia sanktioita.

Pankkien nykyinen, lähes hysteerinen, tapa olla avaamatta pankkitiliä ja irtisanoa jo olemassa olevat pankkitilit on härskiä yliampuvaa liioittelua, jos sen tarkoitus on muka "vähentää rahanpesua ja harmaata taloutta".

Koska pankit eivät omatoimisesti ole tippaakaan halukkaita takaamaan peruspankkipalveluja ETA-maiden ulkopuolisille, tulee ne siihen lainsäädännöllä velvoittaa.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12600
5583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

'Peruspankkipalvelut on taattava myös ETA-maiden ulkopuolella asuville henkilöille, joilla on jokin yhteys Suomeen.'

Kiristyneiden rahanpesusäädösten vuoksi ei onnistu. Jopa R-Kioski joutui rajoittamaan laskunmaksupalvelua. Ulkomaalaiset ei palvelua saa käyttää koska ei suomi sotua eikä osoitetta, eikä käteismaksua hyväksytä, vain korttimaksu provikoineen.

Äänestä

ihan tavallinen pankki voi sanoa ettei asiakkaalla pidä olla kuin yksi pankki. Aikuisen oikeasti kuinka momoi tarvitsee enempää kuin yhden pankin. Se yksi hoitaa varmasti myös yrityksenkin asiat.

Ja mitä minä suomalaisena tekisin tilillä iso-britaniassa? Mitä britti tekisi tilillä suomessa. Noita laskun maksuun liittyviä ongelmia on ihan tavallisella suomalaisellakin vaikka on ihan luottokelpoinenkin. Ne on niitä pankin liiketoimintaan liittyviä saatavuuspäätöksiä kuten lähipankin sijainti suhteessa asiakkaaseen tai rahannosto ajat.

Äänestä

Eihän tossa nyt ole mitään järkeä. Nigerialaiselle huijarille suomalainen tilinumero, vai mitä haet?

Äänestä

Tässä on aika poikkeava tilanne siinä mielessä, että ne, joita aloite ensisijaisesti koskettaa, eivät voi kannattaa aloitetta, kun eivät ole Suomen kansalaisia (eivätkä voi tunnistautua pankkitunnuksillakaan). Toivottavasti kuitenkin löytyy riittävästi Suomen kansalaisia, jotka haluavat auttaa muita ja kannattavat aloitetta ja jakavat linkkiä kannatussivulle. Tämä apu ei edes maksa kannattajalle mitään. Just do it. :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Peruspankkipalvelut on taattava myös ETA-maiden ulkopuolella asuville henkilöille, joilla on jokin yhteys Suomeen.

Tällaisia yhteyksiä ovat esimerkiksi Suomessa oleva opiskelupaikka, ei-vakituinen työpaikka ja asunto-osakeen tai kiinteistön omistaminen Suomessa.

Pankit on velvoitettava avaamaan perusmaksutili ja annettava verkkomaksutunnukset myös ETA-maiden ulkopuolella pysyvästi asuvalle henkilölle, vaikka tällä ei olisi suomalaista henkilötunnusta.

Perustelut
On todella rasittavaa, hankalaa ja kohtuutonta, kun Suomessa ETA-maan ulkopuolella virallisen asuinpaikan omaavan henkilön raha-asiat joudutaan pakosta yrittää hoitamaan ulkomaisten rahalaitosten toimesta tai välityksellä.

Maksujen hoitamiseen tulee tällöin monesti viiveitä ja epäselvyyksiä - ja niiden vuoksi maksujen myöhästymisistä johtuvia sanktioita.

Pankkien nykyinen, lähes hysteerinen, tapa olla avaamatta pankkitiliä ja irtisanoa jo olemassa olevat pankkitilit on härskiä yliampuvaa liioittelua, jos sen tarkoitus on muka "vähentää rahanpesua ja harmaata taloutta".

Koska pankit eivät omatoimisesti ole tippaakaan halukkaita takaamaan peruspankkipalveluja ETA-maiden ulkopuolisille, tulee ne siihen lainsäädännöllä velvoittaa.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12600

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu