ja pataan tuli 4-1💩💩
sulkekaa vaan ne kaikki jäähallit ja aloittakaa siitä kouvolan liiteristä.
sulkekaa vaan ne kaikki jäähallit ja aloittakaa siitä kouvolan liiteristä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 230
Vanhimmat
Ihan odotettu alku kaudelle tästä on todella hyvä jatkaa mahtavaa
Niin minustakin. Todetaan ettei tästä mitään tule, ja lopetetaan urheilun tukeminen verorahoista.
ihan samalla kaavalla kuten aiemminkin, häviöitä ja joskus jatkoaikavoittoja. Piste per ottelu ei riitä kuin ensimmäiseen lomaryhmään.
Kannattaako niitä pelejä sitten seurata jos tuloksen tietää etukäteen?
kuka nyt tuommoista sähläämistä seuraisi??? Ei vaan voi välttyä uutisilta kun paikallislehtikin sivutolkulla jauhaa selityksiä miksi taas tuli häviö ja kuinka kyllä pelillisesti oltiin parempia ja tuomarit vaikutti lopputulokseen jne jne.
Niinhän ennenvanhaankin mestis-kaudella puhuttiin, että kyllä se Uusikaupunki on erinomainen joukkue ja pelaa todella hyvin, mutta se on vain sattumalta ja vahingossa koko ajan sarjataulukon viimeisenä.
Juurikin näin. 2 rökäletappiotaja 1 tuurivoitto jatkoajalla.
Nytkin, Saipalta saadun 5-3 selkäsaunan jälkeen, kosari kirjoittaa että "Alku on ollut kuitenkin nousujohteinen"
No sekö on nousujohteista että ensin hävitään 1-4, seuraavaksi hukataan 3-0 johto ja nipnap saadaan tuurilla jatkoajalla maali, sitten tulee 5-3 takkiin kotona. TODELLA NOUSUJOHTEISTA 🤡
Kouvolan Sanomien mielestä on nousujohteista, että alkupeleissä on saatu muutama maali, kun hyvin voisi olla että olisi saatu 0 maalia.
kertoo paljon oman pään pelistä kun 3:ssa pelissä 8 maalia tehty eikä silti yhtään 3 pisteen voittoa.
Joko SM-lippikset on teetetty?
On, ja sauna sekä juomat varattu. Larikka lupasi kustantaa.
ja aika/ paikkahan on 9.3 Käyskin grillikatos kun kesälomajuhlat pidetään, tuttuun tapaan 1. lomaryhmä.
Näinhän siinä kävi
Hyvältä näyttää, todella nousujohteista on.
Taulukossa sijalla tokavika (2 pistettä) vaikka on 1 peli enemmän kuin jumbo- Kalpalla (2 pistettä).
Nyt ei kyllä auta muu kuin itku.
Nousujohteista pelaamista, 4 peliä - 2 pistettä ja jumbosija taulukossa. Aah niin tuttua, niin tuttua.
Nyt oli syynä sairasteluaalto joka oli niin paha että aiheutti jopa yhden harjoitusottelun peruuntumisen.....
-eiks ne harjottelupelit pelattu elokuussa?????????????????????????????????????
5 pelistä yksi 3p voitto, ei kovin vakuuttavaa mutta pohjalta ei ole kuin yksi suunta..... ellei sitten jää sinne pohjalle.
Jyväskylässä tuli 3-0 pataan. 6 peliä, 5 pistettä ja ryminällä taulukossa taas sinne omille paikoille häntäpäähän.
Erikoista,,,,, kouvolan sanomat ei uutisoi rökäletappiosta yhtään mitään vaikka peli päättyi jo ajat sitten.
Eilistä tuurivoittoa sen sijaan hehkutettiin jo ennen pelin päättymistä.............
-niin se maailma muuttuu, Eskoseni!
Joo nousujohteista on kun 6 pelistä 1 voitto ja 1 jatkisvoitto, 5 pojoa ei niillä kuuhun mennä eikä kannata pleijareista haaveillakkaan noilla suorituksilla sen verta aneemista on kun toisiks huonoin maaliero ja eniten päästettyjä maaleja kertoo että puolustus ja molke on ihan kuutamolla.
Persujen syytä tämäkin.
Hyvältähän se näyttää, tokavika taulukossa ja vain 6 pistettä 7 pelistä.
Edellä olevista 13 joukkueesta ja vain 2 pelannut 7 peliä, loput 1 tai 2 peliä kookoota vähemmän.
Kun HPK saa rivinsä kuntoon niin joojoo on jumpopumpo.
8 pelistä 6 pistettä! 💩💩💩
VAIN YKSI 3 pisteen voitto , taulukossa toiseksi viimeisenä.
...kannattaisi tehdä jotain aika pian jos meinaa olla joulutauolla muualla kuin JUMBONA 25 pistettä edellistä perässä.
Hajottaa seura ja mennä oikeisiin töihin.
On kyllä upeaa nousujohteista pelaamista..........................................................
HPK nokitti kananpojat Kouvolassa, sarjajumbous häämöttää.....
10 peliä, 2 voittoa ! Alle piste / peli , kohtalaisen nousujohteista pelaamista.
Pitäisikö Jokereiden ja kookoon vaihtaa keskenään sarjoja?
Munasarjojako?
Ja nyt tuli turpiin Tampereella kun Ilves höykytti joojoo porukkaa 4-2
11 peliä, 9 pistettä ja tokavika taulukossa, todella mahtavaa!
saataisko uusi jäähalli kouvolaan ????????
Tilastokärki KooKoo: Liigan eniten päästettyjä maaleja 👍
Eihän tästä enää puutukaan kuin se että Saipa nousee ohi .
ON ERITTÄIN NOUSUJOHDANTEISTA PELIÄ HYVÄ TULEE JOULULOMALLA EHKÄ JO YLI 20 PISTETTÄ JOS HYVIN KÄY
Huuda siellä katsomossa äläkä täällä.
Hieman parempaakin tekemistä löytyy kuin mennä katsomaan ö-luokan jääkendoa saati vielä maksaa siitä💩
Onnetonta, 12 peliä ja vain 2 voittoa!
Alle 1 piste / peli.
Pitäisikö kannattajien mennä tukilakkoon?
Onneksi liiga pian taas avataan niin löytyy se oikea sarja kaikille joukkueille
Hei, ei pidä synkistellä! Yhdessä tilastossa kuitenkin kärkipaikalla: päästettyjä maaleja 42 , 2 enempi kuin viimeisenä olevalla Saipalla.
12 ottelussa päästetty 42 maalia joka tekee n. 3,5 maalia / ottelu, se on minusta aika paljon.... kun saman verran otteluita pelanneella, pisteissä sijalla 3 olevalla Rauman lukolla on vain 26 päästettyä maalia.
Eikös tämän lajin idea ole kuitenkin se että tehdään enemmän maaleja kuin vastustaja??
Nyt oli jo vähän sinnepäin.
Tosin vain HPK (8.) ja Lukko (4.) on pelanneet 13 peliä kookoon(12.) lisäksi, kaikilla muilla 10 -12 peliä.
nainen nainen plääplääp aloittaja taas on ukko
Ja tänään selkään tuli Tapparalta.
14 pelistä 15 pistettä, 3 pisteen voittoja ainoastaan 3 kappaletta ja ylivoimaisesti eniten päästettyjä maaleja, 46 kappaletta.
Joka tasaisen vauhdin taulukolla tarkoittaa sitä että runkosarjan päättyminen on uusi alku, nimittäin kesäloman alku. Ei 60-65 pisteellä pleijareihin pääse.
Viime keväänä tämä lauma pääsi sinne sattumalta ja rimaa hipoen 84 pisteellä kun Mikkelin Jukurit jäi 1 pisteen erolla sijalle 11.
Olihan tuo viime viikko aivan järkyttävä taas KooKoolta. Oli mahdollisuus saada yhdeksän sarjapistettä, ei saanut kun kuusi pistettä.
Onhan koko kausi taas aivan järkyttävä taas joojoolta. Ollut mahdollisuus saada 42 sarjapistettä, ei ole saanut kuin 15 pistettä.
Paljonko Kouvola hyötyy euroina/sarjapiste?
Lopettakaa jo se tyhjänpäiväinen hölinä KooKoosta.
Näyttää siltä että joku itse tai lapsensa ei ole saanut peliaikaa vaikka ei edes sitä ansainnut. Nyt sitten loputon katkeruus hautaa asti.
Näistähän on uutisoitu.
Joko on mestaruuslippikset painettu valmiiksi 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Kolmea emojia jäi uupumaan.
No montako euroa?
Kouvolan veronmaksajille tuleva lasku n.1M€ vuodessa.
Jokerit tulee KooKoon tilalle jo ensi kaudella.
Nyt on hurja voittoputki päällä
Heikkoa on, eniten pelattuja pelejä koko kliigasta ja silti vain sijalla 10. Takana olevilla 3 (Kalpa, Sport, Pelicans) tai jopa 4 peliä (Jukurit, Saipa) vähemmän.
Kyllä KooKoon pitäisi saada pelata useampia pelejä kuin muut.
vaikka kookoo (15 peliä, 4 voittoa, 7 häviötä) on pelannut 3 matsia enemmän kuin Tappara niin silti koojoolla on 12 pistettä vähemmän kuin Tapparalla (12 peliä, 8 voittoa, 1 häviö)
Mutta hei, onhan kookoo 3:ssa tilastossa liigan kärjessä:
-eniten pelattuja pelejä: 15 kun kaikilla muilla 11 - 14 peliä
-eniten päästettyjä maaleja: 46
ja
-eniten häviöitä: 7 (jaettu kärkisija Pelikaanien kanssa)
Ei mennyt ihan putkeen nuo voittojen ja häviöiden lukumäärät kenenkään osalta tuossakaan vaiheessa. Mutta ajatus tuli selväksi.
Kyllähän ne voitot ja häviöt oli ennen tämän illan kierrosta juuri noin kuten oli kirjoitettukin.
Että tuollaisella ymmärryksellä etenet? Sarjataulukot kaikkien nähtävissä
Meinaatko nolata enemmänkin itseäsi?
Sinulla on siis oma ongelma ja et kuitenkaan ymmärrä?
Voi kun pikkusta harmittaa että kookoo se vaan taapertaa vuodesta toiseen häntäpäässä 🤡 16 pelistä ainoastaan 5 voittoa ja liigan eniten päästettyjä maaleja 🤣🤣🤣🤣
Kysymys kuuluu: Kuka maksoi maalit? -vastaus EI ole Tikkurila.
Kotiottelu perjantai-iltana, tuon tason joukkue ei tee alle 9 minuutissa 4 maalia ellei.....
Kun KooKoo näyttää taitojaan...
On syytä soittaa poliisit paikalle.
Ilves pöllyttää kookoota Kouvolassa , kerrassaan mahtavaa 🤣🤣
Olipa mahtava eka erä, kookoon maalivahdilla 4 torjuntaa ja 3 maalia. Torjuntaprosentti hurjat 57
KooKoo on saanut 17 pelistä vain 5 voittoa ja sille on tehty 53 ( V I I S I K Y M M E N T Ä K O L M E ! ! !) maalia jolla irtoaakin kirkkaasti kärkisija siinä sarakkeessa.
Tuon mukaan seitsemän voittoa. Mutta kukin etenee oman ymmärryksensä mukaan ja siihen on hänen itse tyydyttävä.
https://yle.fi/aihe/tekstitv?P=223
Ja nyt siis tuossa tilanne 25.10.2023
Tyydy sinä vain itseesi🤣
17 peliä, 5 voittoa. Voitosta saa 3 pistettä.
Niin ja onhan se kärjessä toisessakin tilastossa sen eniten päästettyjä maaleja- tilaston lisäksi, eniten hävittyjä pelejä: 8 🤣
Ei kookoo ainakaan kovin paljon huonommin voisi pelata vaikka valmentaja ja maalivahti vaihtaisi paikkoja, kannattaa siis kokeilla seuraavassa pelissä.
Tänään KooKoo sukeltaa jälleen sarjataulukossa alaspäin.....
Kyllä kouvolalaiset jaksaa aina omiaan kannustaa.
Juu ihan kahta puoltahan siellä painoi porukkaa ohi.
Vielä on alapuolella olevilla Kalpalla (3 pisteen päässä) 2 peliä vähemmän ja Pelsuilla)1 pisteen päässä) 1 peli vähemmän
Hölmöilivät sitten KAHDESTI 2 maalin johtoaseman 6-6 tasatulokseen varsinaisella peliajalla.
18 pelistä ainoastaan 5 voittoa. ja tässä täysin ylivoimaisessa "johdossa" : 59 päästettyä maalia!!!!!!!!!!!!!
Kun sarjataulukossa viimeisenä oleva lätkii 6 maalia verkkoon pitäisi valmennusjohdon älytä tehdä oikeita valintoja. Puolustus- ja maalivahtipeli täysin kelvotonta KooKoolla. Siitä toki kertoo tuo 59 päästettyä maaliakin omaa erittäin karua kieltään.
Ja taas tultiin ryminällä sarjataulukossa alaspäin, vierlä alapuolella TPS tasapisteissä, 2 peliä vähemmän ja Jukurit -1 piste, 1 peli vähemmän.
Mut hei, kookoo putosi kärkipaikalta eniten päästettyjä maaleja- listalla. Saipa meni ohi 🤣
pelit voitot pisteet
7. Ässät 18 7 31
8. KooKoo 20 5 26
9. Sport 17 7 25
10. Jukurit 17 7 25
11. KalPa 18 6 24
12. TPS 18 3 23
13. Pelicans 18 5 20
14. HPK 20 5 19
15. SaiPa 16 2 13
KooKoolla vain 5 kpl 3p voittoa 20 pelistä ja ainoastaan 26 pistettä, se on ihan liian vähän.
Ässillä 2 peliä vähemmän mutta 5 pistettä enemmän, Sportilla ja Jukureilla 3 peliä vähemmän ja vain 1 piste vähemmän.
Jopa jumbona olevalla Saipalla on mahdollisuus tasapisteisiin KooKoon kanssa voittamalla ne 4 puuttuvaa peliä kk:hon nähden.
......................pelit........ voitot .....pisteet
7. Ässät ..........18........ ...7 ..................31
8. KooKoo ......20 ..........5.................. 26
9. Sport ...........17 ...........7 .................25
10. Jukurit ......17.......... 7 ...................25
11. KalPa .........18 ..........6................... 24
12. TPS .............18 ...........3 ..................23
13. Pelicans...... 18.......... 5................. 20
14. HPK ..............20.......... 5..................19
15. SaiPa............ 16.......... 2 ..................13
KooKoolla vain 5 kpl 3p voittoa 20 pelistä ja ainoastaan 26 pistettä, se on ihan liian vähän.
Ässillä 2 peliä vähemmän mutta 5 pistettä enemmän, Sportilla ja Jukureilla 3 peliä vähemmän ja vain 1 piste vähemmän.
Jopa jumbona olevalla Saipalla on mahdollisuus tasapisteisiin KooKoon kanssa voittamalla ne 4 puuttuvaa peliä kk:hon nähden.....
"Jopa jumbona olevalla Saipalla on mahdollisuus tasapisteisiin KooKoon kanssa voittamalla ne 4 puuttuvaa peliä kk:hon nähden....."
Matematiikkakaan ei sitten sinun vahvuus? Eikä realismi? Oisko oman elämäsi epäonnistuminen kaiken syy.
Tuo linkki kertoo aika paljon missä mennään ja mikä suunta. Ihan vaan siksi että saat jotain järkeä ajatuksiisi ja et menetä lopullisesti järkeäsi noilla omilla pohdinnoillasi. Tulevaisuutta ei kukaan tiedä, mutta senkin pelit näyttää.
https://pelirivi.com/liiga/kuntopuntari.php
Kuitenkin kaikista tärkein. Rauhoitu itsesi kannalta.
No mitäs kuppapuntari näyttää nyt kun Kalpa ja Jukurit painoi ohi, Sport 1 pisteen jäljessä -3 peliä vähemmän, Pelicans 2 pistettä jäljessä -1 peli vähemmän, TPS 2 pistettä jäljessä - 2 peliä vähemmän???????????
Toki 2. sija jaettunakin "eniten päästettyjä maaleja"- tilastossa lohduttaa.
Ja 21 pelistä vain 5 voittoa!
No mitä sanoo kuntopuntari? Onko käyskillä kylmää vettä?
Joulutauon alkaessa kookoo on toiseksi viimeinen. Kuntopuntarit ym kassipunnukset ei siinä paljon auta
Jahas, tänään oli sitten Hifkin vuoro käydä hakemassa automaatilta pisteet.
Ja kolisten taulukossa alaspäin...
Kerrassaan mahtava startti maaottelutauon jälkeen, 3-1 pataan Kärpiltä ja useampi sija taulukossa alaspäin😁
Jopa Pelicans vain 2 pistettä jäljessä ja 2 peliä vähemmän pelattuna!
Taitaa taulukon 2 viimeistä sijaa olla varattuna Saipalle ja kookoolle.
Miten jääkiekkoon suhtauduttiin 1940-1990- luvuilla, kun Neuvostoliitto oli jääkiekon hallitsija? Oliko silloinkin suomessa sitä, että naiset menee tissit paljaana katsomoon suomi-paidat päällä, että suomi ja jokerit on siisti juttu? vai miten se meni
Ja nyt meni Pelikaanitkin ohi taulukossa, sija 13 siis 3. viimeinen. Edellä olevista vain Lukko 9. ja Ilves 2. on pelanneet yhtä monta peliä kuin kookoo, kaikilla muilla 1-3 peliä vähemmän
tsuhnat voitti pelicansin, hurja taistelu sarjataulukon 3. viimeisestä paikasta😁
tsuhnilla 23 pelistä 6 voittoa, mahtava suoritus😁😁😁
Ja kuutisen pistettä kuudenteen sijaan. Tasaista on.
Tuo ei nyt pidä paikkaansa. KooKoo häviää jatkuvasti ja kuudenteen sijaan on viisi pistettä.
ja edelläolevista 11 joukkueesta vain 2 on pelannut yhtä monta peliä kuin suhnat. Muilla 1-3 peliä vähemmän.
Kun runkosarja päättyy niin suhnat on sijoilla 13-15 ellei tyyli muutu radikaalisti, tuolla lyllertämisellä ei ole mitään asiaa edes säälipleijareihin.
Ehdin jo toivoa KS:n jutun perusteella että salo lähtee samantien mutta suureksi pettymykseksi se lopettaa vasta kauden päättyessä, siis runkosarjan jälkeen.
Tilanne ennen illan ottelukierrosta:
kookoo sijalla 10. eniten pelejä pelattuna , 24kpl
kookoon takana 1-3 pisteen päässä 3 joukkuetta , 1-2 peliä vähemmän pelattuna.
Jypi 9. kookoon kanssa tasapisteissä, 4 peliä vähemmän.
Ässät 8. 2 peliä vähemmän, 2 pistettä enemmän
Lukko 7. 1 peli vähemmän, 3 pistettä enemmän.
7. Lukko 23 34
8. Ässät 22 33
9. JYP 20 31
10. KooKoo 24 31
TPS meni heittämällä ohi.
Sport ja Pelicans vain pisteen perässä ja yhden ottelun vähemmän pelanneina. Toivottavasti huomenna ne molemmat voittaa kuten myös HPK.
kookoo on muuten lujasti kiinni hopeasijassa , sillä on nimittäin toiseksi eniten päästettyjä maaleja.
Menipä sitten Pelikaanitkin ohi kun hienosti voittivat hivkin . Nyt taisi Pelsujen nousukiito alkaa.👍👍👍
Ja kookoolle tuli takkiin HPK:lta. 🤣🤣🤣
Sporttikin vain pisteen päässä, 1 peli vähemmän ja HPK vain 3 pistettä perässä.😁😁😁
Pelikaanit lähti, kookoo jäi
kookoo kiitää kuin tervassa täi
Runkosarja lähestyy puoliväliä.
Se on tänään KooKoon syytä rukoilla kumilätkäjumalia puolelleen sillä jos KooKoo häviää ja VaasanSport voittaa niin sijoitus taulukossa on toiseksi viimeinen.
Nonnii, siihän kävi juur niinkuin ennustitkii, Ässät pisti koton joojoota turpaa .
Portti voitti Lukon ja niist kumpikii otti pisteit , joojoo enää nippis saipan yläpuolel ☠☠☠☠
TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi-TaPpIoPuTkI-tApPiOpUtKi👎👎👎👎
Kuin nää älykääpiöt jaksaa jankuttaa? Ei sillä ole mitään merkitystä kuinka joku lätkäjoukkue pelaa. Opetelkaa vaikka pasianssi nii saatte jännitystä elämäänne.
kesälomakesälomakesälomakesälomakesälomakesälomakesälomakesälomakesälomakesälomakesälomakesälomakesälomakesälomakesälomakesäloma
JESH! Toivotaan että hpk voittaa tänään ilveksen niin ahdinko vaan kasvaa......
Ei voittanut HPK mutta perin surkealta näyttää KooKoon puuhastelu. Napakasti toiseksi viimeisellä sijalla.
Ennusmerkit on sellaiset että taitaa Jukurit tänään poimia helpot pisteet ja ahdinko vaan syvenee
Saa nähä miten fanit selviät tästä ahdingosta.
Ai tää onkin taas näitä sovittuja perjantain kotipelejä joissa ihan yllättäen häntäpään vakio kotijoukkue "voittaa" paljon paremman joukkueen usealla maalilla . Ja joku vielä maksaa siitä että pääsee katsomaan 🤣🤣
no miten menee, selvisitkö?
Kalpa nöyryytti köököön Kuopiossa,
Vieläkö huippuimuri Setänen on menossa änhooällään?🤣🤣
Leuhkitaan jollain Pelicansin voittamisilla kun 29 pelistä on saatu vaivaiset 7 voittoa ja kaiken lisäksi se Pelicans sattuu olemaan taulukossa 3 pykälää ja 5 pistettä korkeammalla!
Kuha saadaan islantilaiset datakeskusrahamiehet sponsoriksi, alkaa lyytikin kirjottaa.
Joukkueen nimeksi pitää tosin vaihtaa Kouvolan Turskat.
WÖÖÖ! se tatakeskus vie niin paljo sähköö et jäähallis pitää pelata kynttilänvalos mut lyhkäset päällähän siel on tähänkin asti menty jote isoo e roo ei oo
HaaHaa, Sporttikin painoi kookoon ohi että lumi vaan pöllysi ja köökööllä vahva kiinnitys sijaan 13 sarjataulukossa
Hoopeekoo nousee vielä ohi, Saipan kans viimesiä nämä kaakon kiakkosankarit.
Juuri noin. Vituttaa vieläkin kun aikanaan tiesin että olisin ollut vahvistus Mypan ja Kookoon edustusjoukkueissa mutta en päässyt kumpaankaan. Ja siitä johtuu tämä katkeruuteni tässä ketjussa.
30 pelistä vain 8 voittoa, ei niillä pojat kuuhun mennä mutta onhan ekassa lomaryhmässä toki puolensa.
Sarjataulukko näyttää 14 voittoa.
Ja taas tuli turpiin, tällä kertaa Tampereen Tapparalta ja jälleen taulukossa alaspäin niin että kolina vain käy.
Todellakin vain 8 voittoa 31 pelistä, surkea esitys kookoolta mutta siihen on totuttu jo vuosien saatossa.
Mahtavaa, runkosarja jo yli puolivälin ja kookoo kolmanneksi viimeisenä vain hikisen pisteen edellä HPK:ta
ja selityksiä taas lehti täynnä, ei edelleenkään tajuta että pelejä ei voiteta selittämällä vaan maaleja tekemällä
Vapise KooKoo, Kiekko-Espoo nousee liigaan ensi kaudelle🤣
Ja nyt vaihteeksi Tepsiltä turpaan ja jälleen pudotusta taulukossa, nyt jo toiseksi viimeisenä🤣🤣
Kyllä KooKoo on tasaisesti pelannut, sitä ei voi kiistää. Taitaa olla liigan tasaisin joukkue!
Edelleen samalla paikalla taulukossa kuin 3 kuukautta takaperin ; toiseksi viimeisenä.
😄😄😄😄😄😄😄😄😄😄😄😄😄😄😄😄😄😄
KooKoo kusessa jopa sarjajumbo Saipan kanssa, vasta jatkoajalla ratkesi.
33 peliä, vain 8 voittoa ja toiseksi eniten päästettyjä maaleja.
Turha haaveilla pleijaripaikkasta ellei suoritustaso parane huomattavasti.
Mut hei, sehän oli Jumbo-finaali KooKoo-Saipa.
Molemmat olivat kuitenkin finaalissa.
Ei siinä ole mitään hävetävää, finaali kuin finaali. Moni ei niihin pääse.
Ehkä kummatkin ovat tulevaisuudessa kamppailemassa Mestiksen oikeassa finaalissa.
Ei nyt välttämättä muut Liiga-joukkueet ole itkemässä näiden perään.
Mikkelissä KooKoo loistaa, niille tehtiin ekassa erässä 4 maalia ja KooKoon ns. maalivahdit torjui hurjat 5 maalia yhteensä... torjuntaprosentti sekin liigan jumbotasoa 55%🤣
Mahtavaa Kymenlaaksolaista huippukiekkoa jälleen, pataan paukkui Jukureilta 6-4 ja Kookoolla 100 maalin raja rikki -Siis päästetyissä maaleissa. Sillä ollaankin heti Saipan jälkeen kakkosena tässä kyseenalaisessa tilastossa.
Eikä siinä vielä kaikki, HPK paineli kookoon ohi voittamalla JYPin. Hyvältä näyttää. Vankasti tutulla paikalla tokavikana taulukossa.
Tarttisko siellä Kommariliitossa tehdä jotakin?
Tehän lennätte kohta kuin leppäkeihäät Liigasta, kun uusia tulijoita on.
Vuodesta toiseen te ette ole tuoneet mitään lisäarvoa Liigalle. Aivan kuin tää Spora, nollien nolla.
KooKoo uhkaa maalintekolakolla jos ei tarjoilut parane.
sehän tässä naurattaakin kun niillä 5. eniten tehtyjä maaleja ja silti toiseksi viimeisenä🤣🤣
maalivahdit ja puolustus todella heikoissa kantimissa
Sarjakärki "häviää" sarjan toiseksi viimeiselle 4-0 kotona 🤣
Kaikki torile! Kookoo sai vain 2 pistettä kotiottelusta vaikka teki 5 maalia !
Ihan oikeesti, olisko Saipassa tarjolla maalivahteja ja puolustajia?
Ja nousi yhden sijan taulukossa, pisteellä JYPin edelle jolla tosin on yksi peli vähemmän pelattuna.
Harmi ettei TPS voittanut.
Hyvä että HPK voitti.
Avaudu lisää tilanteestasi.
Niin tosiaan JYPillähän on KAKSI matsia vähemmän alla kuin KooKoolla. KooKoolla 36 pelistä vain 9 voittoa, se on todella vähän, voittoprosentti 25 siis vain joka 4. pelistä voitto. Ei noilla esityksillä ole mitään asiaa play offseihin.
Opetelkaa juopottelemaan ilman KooKoota.
Ei ollut ei.
Kookoo 37 pelistä 10 voittoa, taulukossa 4. viimeinen, takana Sport, JYP, Saipa joilla 1 ,2, 3 peliä vähemmän.
Lahes on menos jääkiakkokoulu , opettajina Pelicans ja oppilaana kookoo.
Huuveri imee keskiviivalta asti kaiken
Sportti pudotti kookoota yhden sijan alaspäin taulukossa, nyt kolmanneksi viimeisenä. JYPi 4 pistettä takana 2 peliä vähemmän pelanneena.
TePSi lätki kookoota pataan Turussa😁😁😁
edelleen taulukossa kolmanneksi viimeisenä, 4 pistettä edellä JYPpiä jolla 3 (KOLME) peliä vähemmän.
Teatteritaloon varatut rahat pitää sijoittaa KooKoo'hon tuottamaan.
maksoiko maalit Tikkurila? Sattuipa sopivasti taas, miten sattuikin tulemaan lauantai-iltana kotipelissä 4 maalia😂😂
Jyppi löylytti kookoon Kouvolassa 4-3 😄😄😄😄😄
Jälleen onneton esitys, todella onneton 😱😱
Älä ole jääkiekon takia onneton, tartu elämääsi uusin ottein!
Ryhdy vaikka paperimieheksi.
Iloa ja valoa sinullekin 💩
Sinä näköjään jo oletkin.
Eipä taida olla mitään asiaa edes säälipleijareihin noilla esityksillä.
JYPi ja HPK menee vielä ohi ja kookoo jää Saipan kanssa jumpovinaaliin
Itketään yhdessä, josko se helpottaisi?
A.P on hakkunut erästä naista kymenlaaksosta perättömiä !et tiedä että hän on harrastanut yleisurheilua!on hyväkuntoinen.eikä sitä mitä irvitään!
No olipa yllätys että tuli lauantai-iltana "voitto" hyväntekeväisyys kotiottelusta🤣
Olikohan Tikkurila mukana tukemassa
KooKoolta todella heikko esitys Jyväskylässä, oli jo 2-0 johdossa mutta sössi totuttuun tapaan ja vain jatkoajalta rupiset 2 pistettä.
Jostain luin tuosta Kouvola taudista. Siis harmittaako joitain siellä Kouvolassa että KooKoo voitti?
On tämä melkoinen ketju.
He. HeHe. HeHeHe. RUAHHAAHHAAHHHAAA!
Kookoo otti kotonaan Saipalta pataan! Voi v*ttu, upeeta!!
Toivottavasti niin käy huomenna Lappeenrannassakin !! 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Siellä sitä Kouvolan Sanomissa uunot itkee kuinka peli olisi pitänyt siirtää kun kouvolan pelaajilla on nuha jne. ja kuinka saipa ei ole urheilullinen kun ei suostunut siirtoon ja yhy-yhy lässyn lässyn.
Heikko esitys.
Liigajumbo Saipahan nöyryytti kookoota oikein kunnolla😁
Eilen hakivat 3 pistettä kouvolan vellikupista ja tänäänkin vasta jatkoajalla kookoo sai 2 pistettä, hienoa SAIPA!!!!
2 pelistä pisteet Saipa 4 - kookoo 2 🤓🤓
Mikkelin Jukurit on taulukossa sijalla 3, KOLME. Hienoa KooKoo.
Ihan hyvältä sarjasijoitus näyttää, 4. viimeisenä. Se on hieno sijoitus. Jyp/hpk kaksikosta ainakin toinen tulee vielä ohi.
Ja nyt paukkui KOTONA pataan Tampereen Ilveskissoilta, KOTONA!!!💩💩💩
Olet tosi tunnollinen kun päivästä ja viikosta toiseen jaksat tänne päivittää tietoja. ei varmasti ole helppoa tuokaan.jaksamista.
Pelicans kouluttaa kokkelikoota Lahdessa 👍👍
kokkelikoon maalivahtaajan torjuntaprosentti 2. erässä 75%, 3 maalia 😁
Retardif nimensä veroinen hankki itselleen 5+20 ja ulosajon hyökkäyspäässä 😁
1. erä 2-2
2. erä 3-1
3.erä 7-0
Lopputulos 7-3 Lahden Pelicansille.
Timo Silakkakin sanoi että Kyä jääkiakko on hiano laji!
Taitaa nyt lauantaina tulla sumulaakson sumuilijoille Jukureilta käkättimeen kunnolla 8)
BWOAH! Taas sellainen "voitto", lauantai-iltana kotihallissa🤣🤣 oliko Tikkurila mukana maksamassa maaleja?🤣🤣
12 peliä kautta jäljellä, ei auta mikään.
Taulukossa 5. viimeisenä, vain 1 pisteen edellä Sporttia, jolla 1 peli vähemmän ja JYP 2 pisteen päässä, 2 peliä vähemmän.
Molemmat menee ohi.
Taas tuli turpaan. Vierasjoukkue voitti 1-6.
Eipä yksi tuurivoitto kesää tee eikä edes säälipleijaripaikkaa.
Putoaa kuin ankka orrelta kolmanneksi viimeiselle paikalle kun takana olevilla on sama määrä pelejä, nyt 1-2 peliä vähemmän Ässät, Sport, JYP.
11 peliä kautta jäljellä, sitten alkaa ne varsinaiset työt eli ulkoilmakonserttien järjestäminen ja nakkien ja hattaroiden myynti autiolla Manskilla 😁😁😁
#käyskilkesälomabileet #ekalomaryhmä
En ole seurannut KooKoon tuloksia kun täältä. Nyt ei viikkoon ole jostain syystä tullut mitään päivityksiä?
Kiakkoilijat näyttää teille persettä ja te hurraatte. Onpa urheilullista viihdettä.
Höpöhöpö perseitä katsomalla voidaan samalla funtsia seuraavan päivän kauppalistaa keskustan valtarin k kauppaan
Hyvä lihatiski siellä.
Alkaa kååkåålla olla kauden viimeiset pelit menossa, ei ole pleijareihin asiaa eikä edes säälipleijareihin. Ensimmäinen lomaryhmä , se tuttu ja turvallinen.
HPK:n vuoro nöyryyttää kÅÅkÅÅta kotonaan 🤣🤣
antoivat sentään säälipisteen mukaan vietäväksi 8D
On surkeaa. Kaikkien liiga joukkueiden viimeisistä viidestä pelistä saanut vaan eniten pisteitä. Ei hyvältä näytä
Olihan taas onnetonta turaamista Vaasassa, hölmöilivät tuttuun tapaan oikein kunnolla. Ei noilla munailuilla asiaa pudotuspeleihin, 7 peliä kautta jäljellä ja sitten ansaitusti lomille.
Pari minuuttia ennen loppua 4-2 johdosta 22 sekunnissa 4-4 tasuriin, toivottavasti juuri tuo yksi menetetty piste on se millä putoaa säälipleijareista ulos 🤣🤣🤣
Ei osata pelata .Siirtykää keilaamaan .
Keilaus on taitolaji, ei siis onnistu.
Ässät ja TPS pudottelee kouvolan kesälomille.
Tepsi nousi jo ohi.
Ja nyt paukkui käkättimeen Helsingissä kun HIFK löylytti jååjåån 2-1.
Vahvasti näyttää siltä että jååjåålla 6 peliä kautta jäljellä, TPS pudotti jååjåån sijalle 10 ja Ässät sekä Sport menee vielä ohi , ehkäpäJyppikin.
Ei muuta kun sambakarnevaalia järjestelemään käyskille 9.3.
jååjåålla kuluvalla kaudella vastassa enää tappara, ässät, kalpa, pelicans ja 2x kärpät , ei taida pahemmin pisteitä tulla enää.
Viimeinen peli kåuvålassa Pelicansia vastaan, täytyykin mennä katsomaan ja ottaa rantapallot mukaan....
Tasaista on, miltä lie sarajataulukko näyttää kun KooKoo voittaa Kärpät.
Kååkååta nöyryytetään tällä kertaa kotiladossa kouvolassa, Kärpät jyrää
Sarjataulukko näyttää ihan siltä että kååkåålla on enää 5 peliä tätä kautta jäljellä. Ässät vain pisteen perässä ja 2 peliä vähemmän kuin kååkåålla.
Taitaa mennä ensikaudelle se kookoon voitto Kärpistä sillä 7.3. Raksilassa on kyyti vielä kylmempää kuin tänään Kouvolassa.
No, miltäs lie se sarjataulukko näyttää? Siltä se näyttää että runkosarjaan päättyy kookoon kausi.
Melkein voitti, tosi lähellä oli.
eikä lopputulos kerro koko totuutta, KooKoo hallitsi peliä ja oli pelillisesti paljon parempi. Myös tuomareilla oli oma osuutensa lopputulokseen.
Kookoo 0 pistettä, Kärpät 3 pistettä. Kookoo täysin kuralla Kärppäpyörityksessä. HYVÄ KÄRPÄT!!!
Kärpät nuiji 4 maalia alle 4 minuutissa. Kannattais kookoon hankkia puolustajia ja maalivahti
Jou kyllä oli onneton esitys jälleen kerran
Ei pitäisi olla Ässillä ja Sportilla mitään ongelmaa hoitaa itsensä 10 sakkiin ja samalla KooKoo ulos sieltä.
28.2 KooKoo-Tappara
2.3 KooKoo-Ässät
6.3. Kalpa-KooKoo
7.3 Kärpät-KooKoo
9.3. KooKoo-Pelicans
Pessimistisin ja aktiivisin dissaaja kehenkä olen koskaan törmännyt ehkä saat tästä jotain kiksejä.
Kaikkia tilastoja kaivat ja näet paljon vaivaa ja sen päälle toiveesi huonoimmasta mahdollisesta vaihtoehdosta. Kerro mistä tämä johtuu? Onko omasta saamastasi mahdollisesta peliajasta vai mistä. Katkeruus paistaa selvästi. Ilmeisesti joku jättänyt pahat arvet jotka ei parannu, muuten ei kukaan jaksaisi samaa paivästä toiseen ja viikosta toiseen tuota samaa syksystä lähtien?
eikös se päinvasstoin ole paras mahdollinen vaihtoehto että sprot ja ässät jatkaa kautta mutta kouvolassa päästään niihin paljon mainostettuihin festarijärjestelyhommiin
Ässät pudotti kååkåån säälipleijariviivan alapuolelle sijalle 11
Mites se nyt noin pääsi käymään?
Aika hurjaa että joillekin on jääkiekko pääsyt noin pahasti ihon alle.
SE on aika hurjaa että KooKoo on taas jopa säälipleijariviivan alapuolella😁
Tai oikeastaan vain jääkiekkotulosten seuraaminen, se on jo säälittävää.
Miksi sitten olet säälittävä ja seuraat vain jääkiekkotuloksia?
Tappara! Tappara! Kookoo on pappara!!
Nöyryytys tuli Kouvolassa, Tappara niisti kukkopoikasten nokat mutta höveleinä manselaisina antoivat yhden pisteen Kouvolaan.
Ei ole sinua pitkään aikaan katsomossa näkynytkään.
Lomat painaa jo pahasti päälle, onko Käyskillä vielä jäitä?
Sportti pudotti kookoon taulukossa säälipleijareistakin ulos. Kookos on taulukossa nyt sijalla 11... ja enää 4 peliä taitaa olla ennen kesälomaa.......
Laitetaan illan pelin voittajaksi Ässät 100€ ja KooKoo 0€ . Jos KooKoo tänään häviää niin saa kyllä samantien sanoa hyvästit jopa säälipleiareihin pääsystä.
Satku meni mutta vielä yli 700€ voitolla näillä KooKoon tappioiksi muuttuneilla ns varmoilla voitoilla.
Ei taida KooKoon paukut riittää siihen että pelit jatkuisi runkosarjan jälkeen.
Löin tonnilla KooKoon voitosta (Ässät+2), no eihän siitä tullut kun nelisen tonnia. Mutta ajattelin ottaa helpon pois.
"Ei taida KooKoon paukut riittää siihen että pelit jatkuisi runkosarjan jälkeen."
Mihin tuon perustat. Toki pelit on pelejä, mutta kai tuolle joku perustelu on.
Se alkaa olla kookoolla kausi yhtä peliä vaille paketissa. Pelicans voittaa huomenna ainakin 5 maalilla kun kookoo jälleen sortuu jäähyilyyn henkisen puolen pettäessä. 2-7 huomenna.
Montako tonnia löit kk mestaruuden puolesta? Koko työttömyyskorvauksen?
Paljonko voitit? 3-6 tuloksella tuli 300€ sijoituksella ( 6 peliä, 50€/tulos) melkein 3000€ , kerroin mukavat 59,22 8D
Lähelle meni arvaus ,3-6 päättyi
Kookoo tehny kovaa duunii, vaikka koko ajan on ollu useampi sairastuvalla ja jätkät senkun porskuttaa.
Kuukkelien kausi loppuu runkosarjaan, häviää loput 3 peliään.
Ässät sportti tps menee ohi.
Näin kävi
Se on Kokkolakiekko 10 sijalla taulukossa,siitä on helppo pudota kesälomalle... 3 peliä jäljellä Kalpa Kärpät Pelicans, ei taida tulla yhtään pistettä niistä Kouolaan.....
Kiitos taas makeista nauruista!
Kuvitteleeko siellä joku olevansa niin hyvä että voittaa Suomenmestaruuden jäähypenkiltä??
Ei kestä poikasilla kasetti edes runkosarjaa, eihän tommosella porukalla ole mitään asiaa edes säälipleijareihin. Oikea osoite kesäloma ja hermojenhallintakurssit.
Näyttäisi olevan runkosarjaa 2 peliä jäljellä, tänään Kärpät Oulussa ja lauantaina Pelsut Kouvolassa. Epäilenpä suuresti tapahtuvan niin että Kookoo häviää molemmat pelit ja kausi päättyy siihen sillä eilinen osoitti ettei paineensietokykyä löydy vaan sorrutaan jäähyilyyn silloin kun koko joukkueen pitäisi olla parhaimmillaan.
Erittäin hyvin sanottu siellä takana!
KooKoo menee poliittiseen lakkoon loppukaudeksi!
6-2 !!!! Hyvin pisti Kärpät lättyyn kokkeliskoota, 6-2 !!!!
Ei noilla suorituksilla kamppailla SM- mitaleista vaan jumbosijoista.
Magee tilanne taulukossa:
kookoo 10. 79 pistettä 1 peli jäljellä
tps 11. 79 pistettä 3 peliä jäljellä
ässät 12. 78 pistettä 2 peliä jäljellä
täytyy varmaankin lähteä katsomaan lauantaina lentääkö rantapallot jäälle ja siltähän se varsin vahvasti näyttää että lomat alkaa kookoolla.
Ei kyl hyvält näytä mie veikkaan et kookoo hävii sen vikan matsin ja vaik ei ni kyl tps ottaa 3 pelist enempi ku 3 pojoo ja ässät kahest matsist yli 4 pojoo kun noil kolmel on kaikil 60 pelii ni niien järjestys on 10 ÄSSÄT - 11 TPS - 12 KOOKOO
Joko on SM 2024 lippahatut teetetty? Sehän on enää vain loppusilausta vaille taskussa.
☺😊😀😁😂😃😄😅😆😉☺😊😀😁😂😃😄😅😆😉☺😊😀😁😂😃😄😅😆😉
Tps 9. 81p ja 2 peliä jäljellä
Ässät 10. 80p ja 2 peliä jäljellä
Kookoo 11. 79p ja 1 peli jäljellä
☺😊😀😁😂😃😄😆😉☺😊😀😁😂😃😄😄😄😅😆😉☺😊😀😂😃😄😅😆😉
Hei hymiösimo, Ei mikään Ässät ole 10. Vaan Sport.
Tepsillä vastustajat Lukko ja Ilves
Sportilla HIFK ja Ässät
Kookoolla Pelsut.
No nyutn kookoOI tarvii säälipleijariin pääsyyn Pelikaneilta väintääñ 2 pitettä koska sportilla on enemmän voittoja niin tasapisteet ei riitä. !!!!
JA TPS 2 Pistettä edellä!!!!!! Sen kans riittää 2 Kookoon pistettä JOS TPS EI SAA ENÄÄ YHTÄÄN PISTETYÄ.
Siis vähintään 2 pistettä PAKKO SAADA HUOMENA viomeisestä pelistä. Kookoon.
MUTTA Sportilla ja TPS on kaksi peliä vwilä jäljellä ja ne ei saiss saada yhtään pistettä enää..
Käyski kutsuu kookoota ei auta mummo mikkelistäkä ä tai varkauden vaari.
Pelicans hoitanee homman.
11 minuuttia pelattu, Pelsut tehnyt 3 maalia , malikilla hurjat 4 torjuntaa.....sehän tekee torjuntaprosentiksi yli 40 :)
Arvaatteko mikä joukkue pääsee IHAN ENSIMMÄISENÄ liigajoukkueista kesälomalle?
Arvoisensa päätös kehnolle kaudelle:
rökäletappio kotona ja ensimmäisenä kesälomalle. Pelicans takoo maaleja, nyt jo 6-3
Luultavasti se, jonka FANIT pääsevät ekana kesälomalle.
Aika kylmää ja pimeää tääl Käyskil juhlia kesäloman alkamista, hei aika kylmää.
Tiistaina kaikki muut liigajoukkueet paitsi kookoo pelaa vielä runkosarjaa ja siitä jatkaa 10 parasta. Aika kylmää hei, mistähän löytyis halvalla pari maalivahtia ja puoli tusinaa puolustajaa, sais olla hyviä......
Laita nyt jo se korkki kiinni.
Onhan siinä puolensa, vuodessa 60 iltana töitä, päälle joulutauot, maaottelutauot jne ja 6kk yhtäjaksoinen kesäloma
Jos olet oikeasti ryhtynyt jonkun viha mieheksi ja ottanut sen tähtäimeen niin tarviiko sitä ampua kaikkea joka liikkuu.
Kuulostaa reilulta
jääkiakko on kiva peli
Sport meni säälipleijareihin, siis Vaasan Sport !!!!!!!!
Ja Mikkelin Jukurit suoraan pleijareihin .....
🐸🏊⛅⛅
😆😆😲😲😲🐔🐔🐔
HIFK voitti yhden ottelun🥳
Kaikki Torille😃