Tehy: terveydenhuollossa ei voi valita asiakkaita

"Hoitajaliitto Tehy torjuu hallitusneuvottelujen yhteydessä esillä olleen ajatuksen, että hoitohenkilökunnalle tulisi antaa oikeus kieltäytyä abortin tekemisestä.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen sanoo Tehyn tiedotteessa, ettei terveydenhuollon ammattilainen voi valita asiakkaitaan.

– Asia nousee keskusteluun aika ajoin, mutta tällaista oikeutta ei tule olla. Kaikilla on oikeus turvalliseen aborttiin ja ihan jokaisella on oikeus saada tarvitsemaansa hoitoa riippumatta hoitavan henkilöstön asenteista tai uskonnollisesta vakaumuksesta. Tämä on terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammattietiikan ydintä, Rytkönen sanoi.

Rytkönen on ennen ammattijärjestötehtäviä työskennellyt kätilönä ja korostaa, että asiakas ei missään tilanteessa saa olla peloissaan siitä, miten ammattilainen häneen suhtautuu."

(Mtv uutinen)
7449
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hienoa! Sanottiin sana OIKEUS!

1Äänestä
  • Kenenkään ei tarvi ottaa mitenkään vakavissaan joidenkin kiihkofeminististen propagandistien näkemyksillä värittyneitä hölinöitä. XD

    Onneksi jo kautta aikojen ja edelleen on hoitohenkilökunnalla käytännön OIKEUS välttyä noilta kuvottavilta pyövelihommilta mm. vuorojen järjestelyillä. Mutta tietenkään virallista oikeutta ei voida antaa, tiedätkö miksi. Pian ei olisi enää KETÄÄN joka näihin likaisimpiin veritöihin suostuisi tuhrimaan käsiään.. siksi läpimädällä lainsäädännöllä aina jotkut on PAKOTETTAVA tähän mielipuoliseen hulluuteen..
    Ja on onneksi monenlaisia keinoja millä sitä halveksuvaa paheksuntaansa "potilasta" kohtaan voi hienovaraisesti viestittää. ;) Eikä tälle herkkänahkaiset nyyhkynokat voi yhtikäs mitään!

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kenenkään ei tarvi ottaa mitenkään vakavissaan joidenkin kiihkofeminististen propagandistien näkemyksillä värittyneitä hölinöitä. XD

    Sanonpa vaan että potilas voi tehdä aina kantelun hoitohenkilökunnan käytöksestä. Itse olen tehnyt vuosia sitten eräästä epävakaasta hoitajasta.

    Tuskin kukaan hommaa itseään töihin paikkaan joka on hänen arvojaan vastaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kenenkään ei tarvi ottaa mitenkään vakavissaan joidenkin kiihkofeminististen propagandistien näkemyksillä värittyneitä hölinöitä. XD

    Onneksi jo kautta aikojen ja edelleen on hoitohenkilökunnalla käytännön OIKEUS välttyä noilta kuvottavilta pyövelihommilta mm. vuorojen järjestelyillä. Mutta tietenkään virallista oikeutta ei voida antaa, tiedätkö miksi. Pian ei olisi enää KETÄÄN joka näihin likaisimpiin veritöihin suostuisi tuhrimaan käsiään.. siksi läpimädällä lainsäädännöllä aina jotkut on PAKOTETTAVA tähän mielipuoliseen hulluuteen..
    Ja on onneksi monenlaisia keinoja millä sitä halveksuvaa paheksuntaansa "potilasta" kohtaan voi hienovaraisesti viestittää. ;) Eikä tälle herkkänahkaiset nyyhkynokat voi yhtikäs mitään!

    "Onneksi jo kautta aikojen ja edelleen on hoitohenkilökunnalla käytännön OIKEUS välttyä noilta"

    Kyllä vaan. Yleensä työelämässä voi välttyä tehtävistä jotka ei sovi itselle nimittäin sillä ettei hakeudu sellaisiin tehtäviin. Niin yksinkertaista kun sen tajuaa. Ei mitään ongelmaa. On oikeus olla valmistumatta semmosiin ammatteihin.

    Äänestä

  • Niin, kuten sinut.

    Äänestä

Sielua ei mainita soppareissa lainkaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

"Hoitajaliitto Tehy torjuu hallitusneuvottelujen yhteydessä esillä olleen ajatuksen, että hoitohenkilökunnalle tulisi antaa oikeus kieltäytyä abortin tekemisestä.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen sanoo Tehyn tiedotteessa, ettei terveydenhuollon ammattilainen voi valita asiakkaitaan.

– Asia nousee keskusteluun aika ajoin, mutta tällaista oikeutta ei tule olla. Kaikilla on oikeus turvalliseen aborttiin ja ihan jokaisella on oikeus saada tarvitsemaansa hoitoa riippumatta hoitavan henkilöstön asenteista tai uskonnollisesta vakaumuksesta. Tämä on terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammattietiikan ydintä, Rytkönen sanoi.

Rytkönen on ennen ammattijärjestötehtäviä työskennellyt kätilönä ja korostaa, että asiakas ei missään tilanteessa saa olla peloissaan siitä, miten ammattilainen häneen suhtautuu."

(Mtv uutinen)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu