Kello 6 aamulla käydään vilauttamassa suuntavilkkua

Kyllä, käyn silloin aamulenkillä koiraa kusettamassa.. samalla voi vilauttaa vilkkua kerran kun autoni ohi kuljen, onko se hyödyllistä niin en tiedä mutta vilautan kerran vilkkua aamuin illoin. Se on rutiini elämässä johon on vaan tottunut, ei ajatusta, ei järkeä mutta kun on vaan tottunut, varmaan sitä ulkoiluttaa koiraakin vaikka olisi aika jo jättänyt noin nätisti sanoen, kävelisi hihna kädessä ja kävisi vilauttamassa vilkkua.
15394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Yksinkertaiset ihmiset tekevät yksinkertaisia asioita, yksinkertaisia kun ovat.

Äänestä
  • Samuel oli jo kuollut vanhan testamentin profeetta Arabiassa jolla oli asiaa juutalaisille joita oli siihen aikaan 12 heimoa sen päälle ne Babylon arabit sekoitus judeja mihin yhwh oli ne laittanut jäähylle.Babylon on Arabiassa.Edelleen.Useimmin kannattaa lukea mistä asiasta nuhdeltiin juutalaisia mitä ne oli tehnyt väärin.Kristityt lukee uutta testamenttia ja muistaa ylösnoussutta ettei nää kuulu heille joita on kaikista heimoistakin mutta tavallaan se oli mennyttä aikaa.

    Äänestä

  • Meiltä varasti ryösti koiran helluntailaiset / Vapaakirkon naiset ryhmä.Taisi yksi olla jakomäestä.Yksi virosta vei myös meiltä puhelinkoneen että eikö näin käyttävät ole rikollisia ja hyödyttömiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Meiltä varasti ryösti koiran helluntailaiset / Vapaakirkon naiset ryhmä.Taisi yksi olla jakomäestä.Yksi virosta vei myös meiltä puhelinkoneen että eikö näin käyttävät ole rikollisia ja hyödyttömiä.

    Entä nämä YLE TV narkomaanit dokumentin varastelevat joiden päivät menee varastaen myymällä varastettua ostamalla huumeita piikittämällä itseään kavereitaan ja toisia miettimättä kertaakaan mitä harmia aiheuttavat toisille ? Kovin ovat rutiineissaan lähiöissä asemilla vessoissa ja puistoissa.Samoin ulkomailla on asemat rannat näitä myös ruiskuja löytyy ostareilta.Rutiinin omaisesti.Myös huumeita myyvät kuljettavat varastetussa matkalaukuissa repuissa ovat rutiineissa.Muistakaa että mikäli joku pyytää teitä viemään muka heidän matkalaukun johonkin se on yleensä rikollisesta saatu siellä on huumeet sisällä vaikka pyörän sisällä ja levynä.Saattaa myös tuntua vähäiseltä että parvekkeen kautta varastetaan tavaraa mutta kun ne laskee yhteensä monista asunnoista kyse on ammattivarkaista suursaaliista.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Samuel oli jo kuollut vanhan testamentin profeetta Arabiassa jolla oli asiaa juutalaisille joita oli siihen aikaan 12 heimoa sen päälle ne Babylon arabit sekoitus judeja mihin yhwh oli ne laittanut jäähylle.Babylon on Arabiassa.Edelleen.Useimmin kannattaa lukea mistä asiasta nuhdeltiin juutalaisia mitä ne oli tehnyt väärin.Kristityt lukee uutta testamenttia ja muistaa ylösnoussutta ettei nää kuulu heille joita on kaikista heimoistakin mutta tavallaan se oli mennyttä aikaa.

    Samuel niin joka varastelee siitä tietää väärät profeetat ja väärät samuelit.

    Äänestä

MONIKAAN ei tee tuollaisia tyhmyyksiä, että vilauttelee vilkkua parkissa olevasta autossa. Onhan se tietysti uusi juttu kun on kaukosäädin.

Äänestä

Enskako se oli joka neuvoi että vilkkua pitää mulautella niin aikaisin että hävettää. Tuo kyllä minua jo hävettäisi, joten hyvähyvä, jatka samaan malliin.

Äänestä
  • Jotkut vilauttelevat ihan missä vaan.

    Äänestä

Tässä sen näkee, osa vähän ehkä tajusi mistä oli kyse.
Mitä järkeä on vilauttaa vilkkua, se on se pointtini. Mutta jos vilauttaa niin se on sitten ihan sama koska sen tekee tai no jos ei kuitenkaan liikenteessä mutta käykää muuten autolla ja vilauttakaa vilkkua kun se aika monienkin mielestä vaikuttaa olevan tärkeä asia, ei tarvitse sitten enää liikenteessä vilauttaa. Näin me ollaan jo toisenkin askeleen kehittyneempiä kuin apina,

Äänestä
  • >> "Mitä järkeä on vilauttaa vilkkua, se on se pointtini."

    Suuntamerkki (vilkku) on viestintäväline, jolla viestitetään omat aikeet muille. Kaikilla ei ole korvien välissä tarpeeksi substanssia sisäistämään tämä melko itsestään selvä asia.

    Äänestä

  • Ahaa, sinä siis haetkin toiminnallasi jonkinlaista järkevyyttä vilkun käyttöön? Eli onko siis mielestäsi vilkun käyttö liikenteessä yleensäkin yhtä tarpeetonta kuin siellä parkkipaikalla koirankusetusreissulla? Vai onko ehkä jokin tilanne, jolloin vilkusta voisikin olla jotain hyötyä?

    Äänestä

Onko ihan varma, että vilautat juuri kello 6.

Äänestä

Näkevätkö muut vilauttelusi ihan varmasti? Pyritkö katsekontaktiin?

Äänestä
  • Parkkipaikalla hyvin varmaan näkee, jos ei ole katveessa, kello 22 illalla ja aamulla kello 8 vilahtaa vilkku, sama kai se missä vilahtaa kun vilahtaa. Ei tartte sitten liikenteessä enää vilautella, vilkku on jo nähty hyvin ajoissa aamulla ja illallakin.




































    äö 76.

    Äänestä

Laki sanoo, että suuntamerkin on oltava näkyvä ja ymmärrettävä. Jos muut eivät ymmärrä mitä suuntamerkilläsi tarkoitat, niin rikot lakia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kyllä, käyn silloin aamulenkillä koiraa kusettamassa.. samalla voi vilauttaa vilkkua kerran kun autoni ohi kuljen, onko se hyödyllistä niin en tiedä mutta vilautan kerran vilkkua aamuin illoin. Se on rutiini elämässä johon on vaan tottunut, ei ajatusta, ei järkeä mutta kun on vaan tottunut, varmaan sitä ulkoiluttaa koiraakin vaikka olisi aika jo jättänyt noin nätisti sanoen, kävelisi hihna kädessä ja kävisi vilauttamassa vilkkua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu