Mä jouduin aikoinaan vain ja ainoastaan sen takia suljetulle kun en ottanut vastaan ex tempore suoritettua konsultaatiokäyntiä, vaikka en ollut omaehtoisessa avohoidossa keskustelemassa tiettyyn tilanteeseen kohdistuvista peloistani 10 vuoteen kun siitä ei ollut hoitajan mukaan mitään hyötyä ja sen takia että, sanoin olevani huolissani äidin kymppitonnin arvoisista kultakoruista jotka olivat lukitsemattomassa kaapissa makuuhuoneessa ja talossa oli käynyt lukuisia kertoja varkaita, jotka olivat mm. sorkkarautaa käyttäen avanneet kellarin ovia varastossamme, mutta kun unohdin kertoa siitä mitä oli oikeasti tapahtunut, eikä kyseessä ollut mikään perusteeton pelko niin he luulivat että poden paranoidista skitsofreniaa ja jouduin pakkohoitoon mitättömästä syystä ja täysin normaalin ja varsin yleisen sanallisesti ilmoitetun pelon takia, kun esim. monet vakavat tapaukset, kuten itsemurhaa hautovat ja itsetuhoisetkaan eivät saa tarvitsemaansa apua , vaikka pakkohoito jos mikä pitäisi olla viimeinen keino tämän kaltaisissa tapauksissa kun ihminen on itselleen hengenvaaraksi. Valviraan ja oikeuskanslerille sekä oikeusasiamiehellekin olisi voinut valittaa mutta en tiennyt tuolloin oikeita perusteita pakohoidolle.
Jouduin väärin perustein suljetulle vaikka altistusharjoitteita olin paitsi
Anonyymi-ap
2465
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihmiset, kukaan heistä tuskin ymmärtää täysin kaikkea, mitä pitäisi. Ja virheitä sattuu.
Voimia sinulle. Toivon, että jaksat uskoa itseesi. Löydät melko varmasti sen avulla edestäsi paremman elämän.
Kiitän myötätunnosta.