Kuka hyötyy eniten taloudellisesti RedCarpetista?

Kuka tämän huvituksen myöskin maksaa?
Kuka korjaa sadon?
Onko tämä tapahtuma pienelle piirille, suosikkinäyttelijöille, ohjaajille, tuottajille ja rahoittajille tarkoitettu, jossa päätetään tulevien elokuvien päärooleista?

Miten minusta tuntuu, että jotain salattua tässä on, mutta siitä ei haluta puhua?
9640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Taloudellisesti suurin hyötyjäryhmä on vapaalipun saajat, koska ryhmänä heitä on paljon. Poliitikot etupäässä suurin ryhmä. Maksana tietysti yhtenä kaupunki veronmaksajineen, jotka ryhmänä haluaisivat todellisia palveluita kaupungin taholta. Taannoin oli syksyisen tapahtuman, lystilauantain kohdalla esillä että tapahtumaa ei enää ole, koska kaupunki ei halua rahoittaa järjestysvalvojina toimineen seuran osuutta kyseisessä tapahtumassa. Näin Hyvinkäällä.

Äänestä

Nämä pikkunilkit hyötyvät, verorahoilla mässäillään. Pikkurilli pystyssä nassutetaan hanhenmaksapalleroita ja ryystetään viiniä päälle. Ai että ollaan tärkeitä... ,takarivin Taavi

Äänestä

Ilman muuta tollanen tapahtuma pitää hävittää täältä, pesistäkään ei pidä tukea eurollakaan!! Kyllä kansalle riittää hiihto, suunnistus jne. Ladut kuntoon ajoissa syksyllä!! Hitaasti hiihtäjät voi siirtyä kävelemään. T: vähäpoika

Äänestä
  • Kyllä tuo tapahtuma voisi toimia normaalin liiketoiminnan mukaan ilman veronmaksajien tukiaisia, eikä silloin kukaan vastuuntuntoinenkaan vastaan pistäisi. Kaupunki tukee varovaroin myös pesäpalloa rakentamalla sille huippukalliin "temppelin". Hiihtäjät ja suunnistajat kustantavat harrastuksensa pääosin itse ja se on positiivinen ilmiö.

    Äänestä

Latujen hoitokin maksaa joten latumaksut kaikkialle! Tosin maksun keruu kalliimpaa hommaa kuin kaikkien käyttäjien eduksi hiihtoladut kuntoon verovaroin.

Periaatteessa hiihtäjän tulisi maksaa aiheutuneita latukuluja ihan itse!

Äänestä

Sai ihan ilmaseks kuunnella jytinää ja jotain volinaa puoli kahteen saakka, kotonansa. Sääliksi kävi vaan lähellä asuvia. Itse asun sentään vähän kauempana.

Äänestä

Minä yritin, mutta epäonnistuin karmeasti.

Äänestä

Se on vaan osa verlinja rituaalia siksi punainen matto...

Äänestä

Vieläkö nämä juhlii sielläpäin? En löydä uudempia ketjuja aiheesta. Onko jotain uutta?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuka tämän huvituksen myöskin maksaa?
Kuka korjaa sadon?
Onko tämä tapahtuma pienelle piirille, suosikkinäyttelijöille, ohjaajille, tuottajille ja rahoittajille tarkoitettu, jossa päätetään tulevien elokuvien päärooleista?

Miten minusta tuntuu, että jotain salattua tässä on, mutta siitä ei haluta puhua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu