Miksi kirjastoista tehdään supermarketteja ja nuorisotaloja?

On aivan hullua että perinteinen kirjasto tuhotaan. Kirjasto oli sivistynyt, hiljainen paikka jossa pystyi keskittymään lukemiseen tai luettavan etsimiseen.

Nyt ne ovat lasten, teinien ja ikuisten teiniaikuisten temmellys- ja mekastuspaikkoja, joissa hiljaisuutta ei tunneta. Kirjastoista on tehty viihdekeskuksia ja tavaroiden lainauspaikkoja, eli voit vuokrata suksia, skeittilautoja tai tulostaa 3d-tavaroita. Nuoret jengit riehuu ja mekastaa eikä henkilökuntaa uskota. On ahdistavaa käydä enää noissa, kun ei edes ajatus juokse melun takia. Nuoriso ei enää osaa ja jaksa lukea kirjoja joten heidän yleissivistys on nolla, ja se näkyy aikanaan kun he ovat päättäjinä.
6530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kirjojen lainausluvut ovat olleet tasaisessa laskussa jo ainakin viimeiset 20 vuotta. Siksi kirjastojen pitää kehittää perinteisen lainaustoiminnan rinnalle muitakin palveluita, mikäli mielivät olla olemassa tulevaisuudessakin.

Äänestä
  • Nyt mamut vaatii että selkokirjat pitää saada ilmaiseksi. Eivät ole mistään valmiita itse maksamaan. Ostakoot jos tarviivat luulevat saavansa kaiken mitä keksivät pyytää. Ovat kerjäläisiä. Oppikaa suomen tavoille että itse maksavat ostokset.

    Äänestä

Jo ja kyllä sivistyneet ihmisetkin voivat mekastaa ja temmeltää. Itse olen kokenut kirjastojen tunnelman poissulkevana, nenänvartta pitkin katsovana. Tämä koskee niin sivistyneitten kirjastoja kuin mekastajien kirjastoja. Kirjat sinänsä ovat tässä temmellysleikissä viattomia pelinamiskoita kuin lapset vanhempiensa eroriitojen todistajina. Pitäisi silti muistaa, että kirjat eivät ole mitään lapsia, kirjat ovat vain esineitä, niitä ei tarvitse esineellistää. Jos haluaa vuorata kotinsa sisäseinät kirjoilla, tähän tarjoavat huokeaan hintaan mahdollisuuden erilaiset kierrätyspisteet, joita on kaupoissa ja kaatopaikoilla. Jos haluaa maksaa kirjoista, voi niitä hankkia halvalla erilaisista kierrätyskeskuksista, mutta kannattaa muistaa, että niissä voidaan myös kiskoa kovaa hintaa joutavasta roskasta. Roskaa ei kannata kotiinsa kantaa, sitä varten on olemassa kirjastot.

Äänestä

Taitaa kirjojen,elokuvien,musiikkiäänitteiden lainaus olla tänäpäivänä,
kirjastoissa aika vähäistä.Siis perinteiset kirjastojen lainaukset.

Varmaankin sentakia on lainausmateriaalia levitelty,kaikenmaailman
hilavitkuttimiin ja muihin tarvikamateriaaleihin.

Varmaankin tämänpäivän kirjastot ovat kulttuurikeskuksia.

Äänestä

Kirjastolaitoksen tulee olla ajanmukainen > Kännykänlaappijan lämpiö. Lapsikärryjen lykkääjien päiväkerho. Muovikelmuun kuvan painajien palvelu. Ompelukonesali. Tappajapelipoikien tasapainoisen ilmastoinnin tila. Kirjoilla stailattu, tasavertaisuuspöhinähöystetty edestakaisinravauksen asemahalli. Pää kallellaan ja kaikenhyväksyvä hymy kasvoilla koko maailmankaikkeutta syleilevä henkilökunta. Kaikkien olemassaolevien tai vielä kehitteillä olevien sukupuolien pastelli kellaripissimö.

Äänestä

Onpa ikävä kuulla, että kirjastot ovat mielestäsi muuttuneet huonompaan suuntaan. Kirjaston tehtäviin kuuluu jo ihan lain mukaan lukemisen edistäminen ja tiedon hankinnassa ja käytössä tukeminen, mutta laillisesti sen tehtäviin kuuluu muutakin. Kirjastojen tulisi tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan. Niinpä erilaisten harrastusvälineiden vuokraus sopii tähän lakiin.

Ymmärrän kyllä harmituksen, mikäli kirjasto ei vastaa omiin tarpeisiin. Oletko laittanut palautetta omaan kirjastoosi asiasta? Ainakin melulle voisi tehdä jotakin, takaamalla esimerkiksi rauhallisia lukunurkkia ihan perinteiseen kirjoihin ja lehtiin tutustumiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On aivan hullua että perinteinen kirjasto tuhotaan. Kirjasto oli sivistynyt, hiljainen paikka jossa pystyi keskittymään lukemiseen tai luettavan etsimiseen.

Nyt ne ovat lasten, teinien ja ikuisten teiniaikuisten temmellys- ja mekastuspaikkoja, joissa hiljaisuutta ei tunneta. Kirjastoista on tehty viihdekeskuksia ja tavaroiden lainauspaikkoja, eli voit vuokrata suksia, skeittilautoja tai tulostaa 3d-tavaroita. Nuoret jengit riehuu ja mekastaa eikä henkilökuntaa uskota. On ahdistavaa käydä enää noissa, kun ei edes ajatus juokse melun takia. Nuoriso ei enää osaa ja jaksa lukea kirjoja joten heidän yleissivistys on nolla, ja se näkyy aikanaan kun he ovat päättäjinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu