Hei n. 50-65 daami, mitä ajattelet kaltaisestani miehestä?

Heippa! Kysymykseni asettelu lienee ehkä moniulotteisempi, mihin olen täällä törmännyt, mutta kokeilenpa, millaisia vastauksia se tuottaa.

Olen likellä kolmannen vuosikymmenen puoliväliä. Olen taiteellinen, tummatukkainen pörröpää, puolipitkillä hiuksilla. Mielestäni olen melko älykäs ja keskustelutaitoinen. Ruumiinrakenteeltani olen enemmän siro kuin pullea tai roteva. Minua on kuvailtu monesti söpöksi. Minulla on hieman ailahteleva seksuaalivietti - välillä se on voimakkaampi ja välillä taas rauhallisempi. Olen tunteellinen, hauska ja luova. Toisinaan olen alakuloinen, sillä olen nähnyt ja ymmärtänyt elämästä paljon. Kuitenkin pääsääntöisesti suhtautumiseni elämään on valoisan kepeä ja leikkisä. En siis tuo metsästä selässäni karhua, haise bensalle vaan olen monin osin perinteisen mieskuvan vastainen, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Viihdyn luonnossa ja mökeillä.

Vaikka minun on läpi elämän ollut helppo löytää ujoudesta huolimatta ikäistäni seuraa, minun mieltymyksissäni on hiljalleen vahvistua yhä enenevissä määrin viettää laadukasta aikaa, ehkä jopa seurustella, itseäni selvästi vanhempien naisten kanssa. Käyn etenkin tosi kuumana rehevän rintaviin vanhempiin naisiin, joista välittyy lempeys, elämänilo ja -kokemus. En tiedä, onko kyseessä vain seksuaalinen fantasia, vai voisiko jopa olla, että syvemmän yhteyden kehityttyä olisin valmis menemään vielä pidemmälle. Säännöllinen tapailu suuremmitta odotuksitta voisi olla tosi mukavaa.

Mutta minua kiinnostaa tietää, tuleeko sen oman kullan, tai satunnaisemman seuralaisen, olla mielestänne raavas ikäisenne nallekarhu, tai supervirii lilihaskimppu, vai voisiko nuori sutjakka syliin sulautuva rakastaja olla myös vaihtoehto? Pituutta minulla on karvan alle 180cm.

Tämä ei ollut seuranhakuilmoitus, vaan enemmänkin tiedustelu.
0526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Pihakaivo kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu