Janakkalan veden liikelaitoksen lakkauttaminen

https://www.janakkalansanomat.fi/uutiset/art-2000009772627.html

Mitäs mieltä tästä ollaan? Siltalan perustelut kuullostavat erikoisilta, kun liikelaitoksen omistaa kunta jo 100% omistuksella ja liikelaitoksen hallituksessa istuvat Janakkalan kuntapoliitikot… Eli millä tapaa Janakkalan vesi ei jo olisi kunnan ohjauksessa? Tulee väkisin mieleen, että sulautumisen tavoitteena on, että vedenkäyttäjien rahoilla subventoida kunnan muuta toimintaa,, minkä vesihuoltolakikin kieltää..

Olen käsittänyt että vesilaitoksia eriytetty kunnan taseesta nimenomaan läpinäkyvyyden takia ja sen takia että laitos pystyy kehittämään toimintaansa vain vesihuoltoon keskittyvänä tulosyksikkönä, kuin siten että ollaan kunnan koneistossa yhtenä osana kisaamassa resursseista?

Siltalan mainitsema houkuttelevuus syntyy mielestäni siitä, että vesisysteemi toimii, ei siitä että jos kunnan 100% omistama laitos siirtyy jatkossakin kunnan 100% omistamaksi laitokseksi.

Piirtola mainitsee jutussa ministeriön selvitykset ja suositukset. Piti käydä tutustumassa asiaan ja pakosti tulee mieleen, että tiedetäänkö meillä Janakkalassa jotain enemmän kuin muualla, kun suunta on päinvastainen siihen mihin noiden selvitysten mukaan ollaan menossa 😁

Suurin kysymys noiden ministeriön selvitysten mukaan vesilaitoksilla taitaa olla tuleva saneerausvelan selättäminen. Jos tuollainen yhdistäminen tulee, niin olisi mielestäni kohtuullista Janakkalalaisena vedenkäyttäjänä saada tietoa siitä, että miten tämä homma hoidettaisiin paremmin sulautettuna kunnan toimintaan?

Eli mikä on tämän homman todellinen tarkoitusperä?

Kysyy epätietoinen
171094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Älä vaivaa päätäsi.olet tyhmä kuin turkkilaisen sotilaan vasemman jalan saapas.kyseessä erittäin järkevä liike.aika näyttää sen sinullekin,vaikka tuskin ymmärrät

Äänestä
  • Kun asia näyttää olevan sinulle selkeää, niin avaappa asiaa, niin nähdään pystytkö muuhunkin, kuin typerään kommenttiin..

    Äänestä

  • Huhuu.. Tyhjää taitaa kumista siellä päin 😂 Peliliikkeeltä tuo vaikuttaakin, ilman että siinä on kokonaisuutta sen enempää on mietitty.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kun asia näyttää olevan sinulle selkeää, niin avaappa asiaa, niin nähdään pystytkö muuhunkin, kuin typerään kommenttiin..

    . Käyttöaste olisi varmasti korkea ja muutenkin olisi oikea ekoteko kun ei tarvitsisi autoilla aina kaupunkiin uimaan.
    Halli saisi olla halpa, ne

    Äänestä

  • Kyllä

    Äänestä

  • ä menee siinä miss

    Äänestä

  • Hyviä kommentteja

    Äänestä

  • neerausvelan sel

    Äänestä

  • sen silmille joka siihen koskee. Ohjeita viljellään netissä ja vaikuttaisi siltä, että tarkoitus näillä levittäjillä on saada nuorille ongelmia. Kannattaa siis vanhempien olla valppaana.

    Äänestä

  • i millä tapaa J

    Äänestä

Lähde kertoo, että valtionjohto ja Puolustusvoimat

Äänestä
  • väkisin mieleen, että sulautumisen tavoitteena on, että vedenkäyttäjien rahoilla subventoida kunnan muuta toimintaa,, minkä vesihuoltolakikin kieltää..

    Olen käsittänyt että vesilaitoksia eriytetty kunnan taseesta nimenomaan läpinäkyvyyden takia ja sen takia että laitos pystyy kehittämään toimintaansa vain vesihuoltoon keskittyvänä tulosyksikkönä, kuin siten että ollaan kunnan koneistossa yhtenä osana kisaamassa resursseista?

    Siltalan mainitsema houkuttelevuus syntyy mielestäni siitä, että vesisysteemi toimii, ei siitä että jos kunnan 100% omistama laitos siirtyy jatkossakin kunnan 100% omistamaksi laitokseksi.

    Piirtola mainitsee jutussa ministeriön selvitykset ja suositukset. Piti käydä tutustumassa asiaan ja pakosti tulee mieleen, että tiedetäänkö meillä Janakkalassa jotain enemmän kuin

    Äänestä

Kyllä voi lakkauttaa, ihmiset voivat juoda hyvin kaupasta ostettua vettä.

Äänestä

Kangaskorpi on ollut Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) hallituksen jäsen vuodesta 2016 lähtien

Äänestä

Hyviä kommentteja

Äänestä

lista Janakkalalaisena vedenkäytt

Äänestä

sdfg

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.janakkalansanomat.fi/uutiset/art-2000009772627.html

Mitäs mieltä tästä ollaan? Siltalan perustelut kuullostavat erikoisilta, kun liikelaitoksen omistaa kunta jo 100% omistuksella ja liikelaitoksen hallituksessa istuvat Janakkalan kuntapoliitikot… Eli millä tapaa Janakkalan vesi ei jo olisi kunnan ohjauksessa? Tulee väkisin mieleen, että sulautumisen tavoitteena on, että vedenkäyttäjien rahoilla subventoida kunnan muuta toimintaa,, minkä vesihuoltolakikin kieltää..

Olen käsittänyt että vesilaitoksia eriytetty kunnan taseesta nimenomaan läpinäkyvyyden takia ja sen takia että laitos pystyy kehittämään toimintaansa vain vesihuoltoon keskittyvänä tulosyksikkönä, kuin siten että ollaan kunnan koneistossa yhtenä osana kisaamassa resursseista?

Siltalan mainitsema houkuttelevuus syntyy mielestäni siitä, että vesisysteemi toimii, ei siitä että jos kunnan 100% omistama laitos siirtyy jatkossakin kunnan 100% omistamaksi laitokseksi.

Piirtola mainitsee jutussa ministeriön selvitykset ja suositukset. Piti käydä tutustumassa asiaan ja pakosti tulee mieleen, että tiedetäänkö meillä Janakkalassa jotain enemmän kuin muualla, kun suunta on päinvastainen siihen mihin noiden selvitysten mukaan ollaan menossa 😁

Suurin kysymys noiden ministeriön selvitysten mukaan vesilaitoksilla taitaa olla tuleva saneerausvelan selättäminen. Jos tuollainen yhdistäminen tulee, niin olisi mielestäni kohtuullista Janakkalalaisena vedenkäyttäjänä saada tietoa siitä, että miten tämä homma hoidettaisiin paremmin sulautettuna kunnan toimintaan?

Eli mikä on tämän homman todellinen tarkoitusperä?

Kysyy epätietoinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu