Lastensuojelun perheiden arvioinnin reabiliteettiongelmat

Arviot ja sijaishuoltopäätökset kunkin yksityishenkilön perheestä tekee sosiaalilautakunta, joka koostuu salaisesta ryhmästä nimettömiä lastensuojeluviraston työntekijöitä. He ovat kaikki sosiaalityöntekijöitä, eikä ryhmässä ole edustettuina muita asiantuntijoita. Siellä ei ole sosiaalityön tutkijoita, lastenhoidon ammattilaisia, psykologian tai lääketieteen ammattilaisia, ihmisoikeuksien tai perheen suojelun ammattilaisia tai niiden oikeusalojen ammattilaisia. Lastensuojeluvirasto teeskentelee jopa siten, että päätöksillä on yksimielisyys "useiden mielestä" tai että sen on tehnyt vain yksi sosiaalityöntekijä, jota tukee konsultoiva sosiaalityöntekijä, parina toimiva sosiaaliohjaaja ja päätökset on vahvistettu johtavalla sosiaalityöntekijällä, joka on sosiaalilautakunnan puheenjohtaja. Sosiaalityöntekijä tekee rekisteritietokatsauksen perustelujen muotoilua varten. Rekisteritietoa ei kerätä tutkimustarkoitukseen, sen merkitsemistavat vaihtelevat eivätkä rekisteritiedot kuvaa käyttäytymistä vaan tapahtumia. Sosiaalityöntekijä valikoi huostaanottoon sopivia lääketieteellisiä lausuntoja terveydenhoitajalta, mutta jättää lastenlääkärin lausunnot merkitsemättä, jos ne ovat ristiriidassa huostaanoton kanssa. Sosiaalityöntekijä käyttää vanhemman kontaktia psykologiin todisteena siitä, että vanhemmalla on psykologisia ongelmia jotka perustelevat huostaanoton. Sosiaalityöntekijä käyttää päiväkodin lastenhoitajien lastensuojeluilmoituksia valikoiden siten, että vanhemman selitys valituksesta jätetään huomiotta ja päiväkodin ilmoitukset kärjistetään huostaanottoa varten. Sosiaalityöntekijällä on ilmainen ja rajaton lakimies, jota käytetään huostaanottopäätösten junailemiseen läpi näennäisesti lain mukaan, mutta sisällöllisesti todenvastaisina. Uskon siihen, että valtioneuvosto ei ole asettanut sosiaalilautakuntaa vaan on antanut lastensuojeluviraston koota se itse. Sitä sosiaalityöntekijät käyttävät todisteena omasta pätevyydestään.
"Laissa koe-eläintoiminnasta (62/2006) säädetään, että luvat eläinkokeille myöntää valtioneuvoston asettama eläinkoelautakunta. Se jakautuu neljään alueelliseen jaostoon, ja siinä ovat edustettuina tutkimuksen, koe-eläinten hoidon, eläinlääketieteen, eläinten suojelun tai eettisten kysymysten ja oikeustieteen asiantuntemus".
Ihmisen psykologinen kehitys, s. 326

---luotettavuus reabiliteetti
vähän virheitä ja satunnaisuutta, useat kysymykset samasta asiasta
arviointitavat 1 tilastotieteellisesti kuinka samanlaista tietoa eri kysymykset antavat 2 toistaminen lyhyen ajan sisällä 3 kaksi eri arvioijaa tekee saman luokituksen perusteella arvion

---pätevyys validiteetti
mittaako valittu muuttuja tarkoitettua käsitettä
arviointitavat 1. peruspätevyys eli kriteerivaliditeetti, vastaako mittauksen tulos muita asiaan liittyviä muuttujien tuloksia, esim. Masennus vastaa unihäiriöitä tai sosiaalista vetäytymistä
2. rakenteellinen pätevyys mittauksen tilastolliset yhteydet vastaavat teoriassa mainittuja kahta komponenttia 3. ennustekyky esim. Oppimisvaikeuden diagnostinen mittari ennustaa lukemisvaikeutta 4 ekologinen validiteetti sopivatko muistin ja oppimisen mittarit arkeen eli oppimisvaikeuksiin koulussa
0190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ajatuksetovatilmaisia kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu