Vapaa-ajattelijoiden lausunto yhdenvertaisuus-tiedonantoon

Hallitus värkkää selontekoa eduskunnalle. Mekin teimme lausunnon, jossa on kolme lyhyttä kohtaa. Ne ovat selkeässä järjestyksessä, ensimmäinen olisi helppo, viimeinen vaatisi komitean perustamisen ja keskimmäinen on siinä välissä.

https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/yhdenvertaisuus-tiedonanto/
32784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Edistyksellisesti etuajassa. Niin sitä pitää.

Äänestä
Aloittaja

Nostanpa tätä. Tässä olisi nyt taas kerran niitä va-liikkeen tavoitteita.

Perustelkaa miksi nämä ovat huonoja tavoitteita, niin homman pohja putoaa pois eikä tarvitse enää kommentoida sivuseikkoja.

Äänestä
  • Hyviä tavoitteita ovat.

    Äänestä

Veetyylistä ei noin vain vaihdeta vapaalle.

Äänestä

Lausuitte siis pyytämättä.

Äänestä

"enemmistökirkkoon kuuluvat eivät voi valita elämänkatsomustietoa"

Pitäisikö tämä olla niin, että jokainen oppilas voi valita tarjolla olevista vaihtoehdoista sen, mitä haluaa taustastaan riippumatta?

Äänestä

Hallituksen pitäisi julistaa tulevassa yhdenvertaisuustiedonannossaan, että KIRKKO IRTI VALTIOSTA. Se olisi yhdenvertaisuutta parhaimmillaan, mutta taitaa olla niin, että kristillisdemokraatit eivät hallituksessa välitä tällaisesta yhdenvertaisuudesta, vaan uskonnottomien syrjintä jatkuu.

1Äänestä

Ihan oikein niille.

Äänestä

Naulan kantaa. Just ku mun suustani.

Äänestä

Ei paha, sano porilainen.

Äänestä
Aloittaja
Aloittaja

Loistavaa! Siinä se. Helppoa olis ollut.

Äänestä

Se on oikeastaan evästyskannanotto. Tai omaehtoinen lausunto.

Äänestä

Kaksi viimeistä ovat lähellä toisiaan, mutta perustuslain 76 § tietysti vain yksi lakimuutos.

Äänestä
  • Tavallaan 76. pykälä voisi laukaista lukon, vaikka sinänsä se ei niin paljon merkitse, koska ei kirkkolaissa niin paljoa valtiosuhteesta päätetä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tavallaan 76. pykälä voisi laukaista lukon, vaikka sinänsä se ei niin paljon merkitse, koska ei kirkkolaissa niin paljoa valtiosuhteesta päätetä.

    Juuri näin. Ortodoksinen kirkkokin on valtionkirkko, vaikka sillä ei tuollaista lukkoa perustuslaissa ole.

    Äänestä

Tässä on siis 3-4 pääasiaa agendallante? Ihan oikein mielestä i.

Äänestä

Näit asioita minäkin kannatan. Jotkut muut näköjään ei.

Äänestä

Tästä pitää rangaista teitä.

Äänestä

Hyviä pointteja valikoituja.

Äänestä

Ettäs tiesivät. Että tiedät.

Äänestä

On kiitettävä.

Äänestä
Aloittaja

Tästä siis tehdään vielä toinen nyt kun hallitus jatkaa hommaa.

Äänestä

Tämä kertoo vapaa-ajattelijoista jotain

Äänestä

Lyhyestä sekulaari laulu kaunis.

Äänestä

Samaa minäkin aattelin.

Äänestä

Mäntysalo ratsastaa surkimusjäsenten silmissä yhdenvertaisuus -huijauksella
samaan tapaan kuin Ylikoski taistolaisena kansandemokratialla, muistatteko vielä sanan

yhdenvetaisuus otetaan pakkoruotsittajakommareiden luomama ja kansandemokrata demokratia brezhnneviläisenä kaalikettona

Äänestä

Matkittwko Stubbin kolmea pointtia?

Äänestä

Hyviä pointteja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jori.mantysalo kirjoitti:

Hallitus värkkää selontekoa eduskunnalle. Mekin teimme lausunnon, jossa on kolme lyhyttä kohtaa. Ne ovat selkeässä järjestyksessä, ensimmäinen olisi helppo, viimeinen vaatisi komitean perustamisen ja keskimmäinen on siinä välissä.

https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/yhdenvertaisuus-tiedonanto/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu