Tuulimyllyjä Keminmaahan

Fortum selvittää tuulivoiman mahdollisuuksia Keminmaan Honkamaan alueella. Miten Keminmaan päättäjät suhtautuvat asiaan?
895549
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

Vapan veljekset kaivaa kaapelitunnelit.

Äänestä

Toivottavasti tulisi koko keminmaa tuulivoimaa täyteen. Saisi rakennettua muutaman vanhustentalon lisää.

Äänestä
  • Meinaatko, että kunta maksaisi vanhustentalot näillä tuloilla. Taitaa olla toiveunta.
    Tuulimyllyjen rakentaminen voitaisiin alkaa Kallinkankaalta ja Lautiosaaresta.

    Äänestä

Ei riitä tuulta kemimaahan,Kemissä niin paljon rupeleita.

Äänestä
  • sulla rupeli koprvat epäsikö.

    Äänestä

https://yle.fi/a/74-20037240

Vesivoimaloiden on juoksutettava vettä voimalan ohi tuulivoiman kasvun vuoksi – energiaa valuu hukkaan

Alhainen sähkönhinta on ensimmäinen signaali
Ohijuoksutuksia on tehtävä, koska sähkön kulutuksen ja tuotannon on oltava koko ajan tasapainossa. Yleensä sähköntarve kyetään ennakoimaan.

– Tuotannon alassäätöä tarvitaan esimerkiksi silloin, kun tuulee ennustettua enemmän, Poikela sanoo.

Poikelan mukaan ensimmäinen indikaattori mahdollisista ohijuoksutuksista on sähkön hinnan painuminen negatiiviseksi.

– Silloin alamme miettiä, missä ohijuoksutukset tarvittaessa tehdään, hän kertoo.

Kemijoella ohijuoksutukset tehdään pääuomalla.

Äänestä

Mitä vesivoimalla tuotetaan?
Nykyään vesivoimaa hyödynnetään lähinnä sähköntuotannossa. Vesivoiman hyviä puolia ovat sen kotimaisuus, edullisuus ja helppo säännösteltävyys. Erityisesti vesivoiman hyväpuoli on, että se on uusiutuva energianlähde ja päästöjä ei synny.
Onko vesivoima kannattavaa?
Kuvahaun tulos
Kemijoki-yhtiö tuottaa vain 50 miljoonan euron kuluilla ainakin miljardin euron arvosta sähköä.
https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSpSKNDLdogCwDeY6GNr49r91_HGkGZ-uCK7q8HC4S0Mw&s

Katsoin juuri videon Oulujoen yhdestä voimalasta, lähes kaikki vesi päästettiin tulvaluukuista ohi turbiinien. Samaa tehdään myös muualla koska vesivoimakapasiteetti on ~3000Mw ja nyt vesivoima tuottaa verkkoon ~800Mw teholla. Sähkön tuonti on tällä hetkellä ~1200Mw.

Katsoin juuri videon Oulujoen yhdestä voimalasta, lähes kaikki vesi päästettiin tulvaluukuista ohi turbiinien. Samaa tehdään myös muualla koska vesivoimakapasiteetti on ~3000Mw ja nyt vesivoima tuottaa verkkoon ~800Mw teholla. Sähkön tuonti on tällä hetkellä ~1200Mw.
Katsoin juuri videon Oulujoen yhdestä voimalasta, lähes kaikki vesi päästettiin tulvaluukuista ohi turbiinien. Samaa tehdään myös muualla koska vesivoimakapasiteetti on ~3000Mw ja nyt vesivoima tuottaa verkkoon ~800Mw teholla. Sähkön tuonti on tällä hetkellä ~1200Mw.
En mitään muuta syytä keksi kuin sen että sähkön hinta laskisi jos tuotettaisiin kaikki itse ja Fortun ja valtio tekee hirmuista tiliä kun sähköä pihdataan.

Näin sitä energiaa tuhlataan, Vuotosallas rakennettava.

Äänestä

Vesivoima on just tekijöidensä bisnestä. Odotellaan sähkönhinnan nousua ja sitten tarjotaan sähköä. Muina aikoina tehdään enemmänkin ohijuoksutusta. Tavallaan ymmärrän bisneksentekijöitä, mutta onhan se ihan tyhmää. Kemissä tehdään bisnestä, eikä tavallisen ihmisen sähkölasku kiinnosta. Ei vesivoima mitään säätövoimaa ole, vaikka sitä ne olisikin juuri parhaimmillaan.

Äänestä

Joko kunnanjohto sekä kunnanhallitus vieneet myllyasiat sekä Pykäläntien päätökseen?

Äänestä

Kunnanhallitus vikisee ja hallintojohtaja märisee.. No onhan se hyvä ja hienoa että jotkut sentään valittaa kaavoituksesta sekä esteellisyyksistä ettei vaan rikota lakia kunnassa jota voidaan kuvitella riistää.

Äänestä
  • Kemparin porukka toimii niin kehityksen jarruna että sama olla tekemättä mitään.

    Äänestä

  • kannattaa valittaa päätöksistä eikä niistä mistä ei voi valittaa. Mielenkiintoista osaamista näillä (tällä) valittajalla joka ei älyä että milloin on oikeus...
    Mikä salaliitto oli JFK murhan takana? Sekin varmaan kohta selviää samalta taholta

    Äänestä

Nyt tämä yksi tuulimyllyjen vastustaja on Lapin Kansan jutun mukaan vastustamassa suunniteltuja vetyputkia. Sekin koko hanke on niin äärettömän kallis ettei mistään löydy rahaa sen toteuttamiseen. Mutta vastustaa pitää.

Äänestä
  • Valta Kuuluu Kremlille puoluehommat meni höpöksi niin jollakin pitää pysyä esillä, olipa jutuissa järkeä tai ei. Yleensä ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Valta Kuuluu Kremlille puoluehommat meni höpöksi niin jollakin pitää pysyä esillä, olipa jutuissa järkeä tai ei. Yleensä ei.

    Kotapalon ja Honkamaan maanomistajia tuo haista paska lausunto ja asenne varmasti lohduttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kotapalon ja Honkamaan maanomistajia tuo haista paska lausunto ja asenne varmasti lohduttaa.

    Valta kuuluu Kremille ukkelin houreet ei lohduta ketään

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Valta kuuluu Kremille ukkelin houreet ei lohduta ketään

    Kovaa on kateus ja katkeruus huudella jotain vanhaa ex puoluetta. Tietämättömyys asioissa näkyy kyllä kovasti painavan, vailla viisautta. Ja sekin kun ette voi kyseistä henkilöä syyttää mistään mitenkään päin mustamaalaamatta! Rällätirälläti kitinää ja vikinää täällä itkien prkl :D

    Äänestä

Pääseeköhän Keminmaan oma Don Quijote koskaan toteuttamaan itseään?

Äänestä
  • Mee käymään ja kysymään jos uskallat

    Äänestä

Keminmaan Kepu siellä näkyy toteuttavan itseään Väykän selän takana. Koko kunta pitäisi asettaa selvitystilaan monista laittomuuksista. Tuulimyllyjä, vetyputkia, aurinkokennoja ja muita älyttömyyksiä. Keminmaan Yhteismetsät on pelastettava tältä järjettömältä toiminnalta. Luonto tarvitsee omat puolustajansa. Naapurikaupungeissa tapahtuu jo!

Äänestä

Juu hyvin mielenkiintoinen valtuusto nyt onkin. Laki ja oikeus ei näytä enää sielläkään toteutuvan

Äänestä

Elämme pelossa, emme demokratiassa. Eliitti pelkää kansaa, minkä vuoksi se on säätänyt mielipidelakeja pelotellakseen kansaa. Siksi yhä harvempi uskaltaa kertoa todellisista mielipiteistään.

Terveisin Meri-Lapin Vapautusrintama El Lobo.

Äänestä

ap,niillä ei ole sanan valtaa saatanan lesttaattioilaisilla

Äänestä

Onko kunnanjohtaja ja hallintojohtaja nyt ylpeitä näistä hankkeista? Kenen parhaaksi nämä bisnekset? Rahantuotto pitää olla kuin kapitalistilla ja vallan käyttö kuin kommunismin Politbyroolla jossa kunnanvaltuusto on punakaartin huutoäänestystä suorittava mölyporukka. Saatanan tunarit!

Äänestä

Keminmaassa politiikka on kuin alkoholismi. Kuitenkin nämä itse poliitikot valehtelevat enemmän koska erilaiset houkutukset palkkioineen ovat paljon suuremmat sekä tarve saada omia etuuksia valtaa samalla kasvattaen päätösten teossa itselleen suotuisiksi. Varojen käytöstä puhumattakaan. Tällaiset tilanteet voivat liittyä esimerkiksi kunnan päätöksentekoon, taloudenhoitoon, kaavoitukseen tai muihin sen vastuualueisiin kuuluviin toimintoihin, jolloin kunta toimii lainvastaisesti. Nyt muutosta!

Äänestä

Keminmaalaisten Parhaaksi, joko olisi oikea aika toimia? Kyllä se olisi jo pitänyt olla sekä alkaa! Missä teot ja toiminnat, myöskin puheet aivan toista maata

Äänestä

Ei mithän muutako myllyjä vain jos ne ittensä makselee ja tuottaakin

Äänestä

Näyttää kyllä kunnanvaltuutetuille jäävän statistin rooli sitä itseään eli kuntaa koskevissa päätöksissä.

Äänestä

Kyllä KemPar ryhmittymä hajoaa vielä ryhmäkurin ja vaientamisen kulttuurin puolesta. PS voimaa nyt tuollakin tarvitaan! Mutta kelpaa se SML myöskin.

Äänestä

Kuitenkaan Keminmaa ei itse ole enää demokraattinen kunta vaan plutokratia. Emme voi luottaa kunnanhallituksen saati hallinnon toimintaan

Äänestä

Hirmulan-, Ilmolan- ja Maulan kylien tilaisuus pidetään Ilmolan koululla torstaina 13.11 klo 18.

Fortumin tuulimylly hankkeet kuntaan tilaisuus.

Äänestä

Eilinen kokous Kosken Voiman talolla oli mennyt aivan pelleilyksi kun tämä Keminmaan Don Quiote hengenheimolaisineen oli ollut äänessä niin että kokous oli pitänyt keskeyttää.

Äänestä
  • Te tuulimylly kiimaiset raha ahneet tyypit ootte kyllä heikkoja tuon kunnanvaltuutetun edessä vailla mitään argumentteja kun tänne tuutte itkee ja kitisee :D Viisas ukko jolla tietoa ja taitoa että sanakin hallussa. Ootte kyllä kyllä heikoilla. Ette voi vaientaa totuutta. Hänellä kun ilmaisu ja sananvapaus perustuslaissa :)

    Äänestä

Vai viisas ja tietävä, älä viitsi olla naurettava. Sai kenkää aikanaan terästehtaalta kun kunnostautui lähinnä sairaslomilla kekkuloinnissa.

Äänestä
  • Voe että oikein kenkää sai kekkuli :D Miten tuo liittyy tähän asiaan saati tähän päivään yhtään mitenkään..
    Höpö höpöjä, jo on kyllä köyhät argumentit tulilla.

    Äänestä

Pieni Keminmaan kunta
katkoo myllyt irti pois porvarilta
kärsimysten malja se jo kukkuroillaan on.
Raakaa sortovaltaa vastaan
nostaa maasta armeijastaan
jalon kansan parhaat pojat taistohon.

Kunnanhallitus on vankka
kätyrlauma sankka
se kauhuntuskaa levittää yli onnettoman maan.
Urhojansa kansanvalta
työntää esiin kaikkialta
elämästä, kuolemasta kunnassa nyt kamppaillaan.

Kiihtyy yhä taisto
vapauden vaisto
köyhälistön keskuudessa kasvaa vaan.
Eipä auta kunnanhallitusta
piinat kidutus ja tuska
urhot kaatuu vapauden laulu huulillaan.

Kunnanjohdon huolena
vankilat ja tuonela
Korruptio, vallankäyttö ja ahneus.
Kumouksen sankari
sydänveren antavi
kallis ompi kunnan vapauden lunastus.

Äänestä

Taitaa tuo ojainsinööri vain olla kateellinen, kun ei omille mailleen saanut myllyjä. On vielä olevinaan hyväkin kynämies, mutta tekee tekoälyllä kannanottoja ilman minkäänlaisia lähteitä ja julkaisee niitä totuutena.

Äänestä

Aion äänestää jokaista vetyinfraa ja tuulivoimaa kannustavaa ehdokasta, jos Liedakkalan kyläkoulu tulee myös takaisin,,,, jämpti

Äänestä
  • Eli et siis muka äänestä valtuutettu T.J jatkoon?

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Eli et siis muka äänestä valtuutettu T.J jatkoon?

    En äänestä ketään koskaan

    Äänestä

Kunta järjestää asukastilaisuudet Gasgridin suunnittelemasta vetyputkesta seuraavasti:

27.11.2025 klo 17.00 – 18.30 Pölhön koululla / Kemijoen itäpuolen asukkaille.
27.11.2025 klo 19.00 – 20.30 Keminmaan kunnanviraston valtuustosalissa / Kemijoen länsipuolen asukkaille.
Paikalla kunnanjohtaja, tekninen johtaja ja maankäyttöpäällikkö.

Äänestä

Ei mitenkään tietystikään. Sehän on selvää. Jokaisessa kunnassa SD ja vasemmisto ja ne jotka odottavat 'mannaa taivaalta suu auki' haluavat hekumoiden näitä asioita.
Kommarit, maattomat, anteeksi 'loiset' ja mäkitupalaiset ja torpparit jotka ovat hiipineet kunnanvaltuustoon hierovat käsiänsä ja koittavat päästä osingolle

Äänestä

Kepu pettää aina, jopa itse suuri ja mahtava Väykkä Isä Aurinkoinen. Ahneus tuo vanha vitsaus ihmiskunnan historiassa. Suomessahan ei ole korruptiota vaan hyväveli verkostot. Vihtahousut :)

Äänestä

Keminmaan vaikutusvaltaiset, rikkaat ja heidän lähipiirinsä muodostavat omia sisäpiirejään, joilla on suuri taloudellinen ja poliittinen valta.

Äänestä

Rahanpesua, veronkiertoa, petoksia ja kiristystä.

Äänestä

Kansanradio ohjelmassa oli puhetta näistä aiheista

Äänestä

Jos esim kuntaan asetettu tilapäinen valiokunta esittäisi kunnanhallituksen erottamista luottamuspulan vuoksi. Syynä tähän hallituksen jäsenten välinen luottamuspula ja viranhaltijoiden painostus. Luottamuksen arviointi alkaa aina jonkun tai joidenkin epärehellisestä toiminnasta.

Ehdotan, että valtuusto erottaisi hallituksen kuntalain 34 §:n nojalla. Lisäksi ehdotan, että kunnanhallitus pysyy toimessaan, kunnes uusi hallitus on valittu. Valtuusto valitsee uuden kaupunginhallituksen ja päätös astuu välittömästi voimaan. Selvityksen toiminnasta luottamustehtävässä. Selvityspyynnön kautta selviää että onko julkaissut luottamuksellisia tietoja netissä, painostanut viranhaltijaa sekä yrittänyt vaikuttaa kiirelllsisenä päätösvalmisteluun. Tilapäinen valiokunta voi myöskin todeta, että kunnanallitus on menettänyt valtuuston luottamuksen. Täten valiokunnan mukaan hallitus on toimillaan osoittanut, ettei sen jäsenillä ole keskinäistä luottamusta. Molemminpuolinen luottamuksen puute ja viranhaltijoiden painostus myös näkyy hallituksen kyvyssä toimia tehtävissään.

Äänestä
  • Miten tämä nykytilanne eroaa kymmenestä edellisestä vuodesta? Samaa piirileikki jatkunut jo pitkään useamman kokoonpanon kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Miten tämä nykytilanne eroaa kymmenestä edellisestä vuodesta? Samaa piirileikki jatkunut jo pitkään useamman kokoonpanon kanssa.

    Eipä niitä juttuja ja arkistoja ole vielä edes avattu auki että ketkä päätti ja äänesti mitä missä mistä että milloin. Jos todetaan niin voidaan syyttää sisäpiiritiedon väärinkäytöstä ottaen huomioon poliittisen aseman kuntapolitiikassa. Esteellisyydet/jääviys asiat sekä sidonnaisuudet mukaan lukien kiinteistöt, maanomistajat, kunnan yhteismetsä sekä tieväylät unohtamatta seurakuntaa. Kunnassa kun elää paljon eläinlajeja.

    Äänestä

  • Tuulivoiman fiaskosta puhutaan edelleen liian vähän. Ei ideana, ei visiona, vaan todellisuutena. Vaikka tuulivoimaa kuvataan edelleen tulevaisuuden energiaratkaisuna niin kuitenkin luvut osoittavat, että siitä on käytännössä tullut yksi energiapolitiikan suurimmista taloudellisista epäonnistumisista.

    Äänestä

Vallalla on sokea usko keskittämisen siunauksellisuuteen Keminmaan kunnassa.

Äänestä

Poliittinen arvovalta on mennyt vastuun edelle. Jäljelle jää kysymys, johtuuko Keskustan jatkuva tuulivoimainnostuksen taustalla kyvyttömyys ymmärtää seurauksia vai liian läheiset siteet veronmaksajien rahoilla eläviin yhtiöihin.

Joka tapauksessa tämä osoittaa puolueen olevan sopimaton tekemään päätöksiä asioista, joilla on niin suuret seuraukset – kunnat, alueet ja äänestäjät jotka lopulta joutuvat maksamaan, kun järjettömät kokeilut epäonnistuvat. Luonnon monimuotoisuuskaan ei näitä asioita kestä.

Äänestä

Myllyt ovat tervetulleita tuottamaan lisäsähköä kuntaamme, ei yksittäisten hieman "höyrähtäneiden" korkeakouluttuneiden puheita ja selittelyä kannateta kuunnella joilla pelko asuu joka puolella mm: vetyputkien läheisyys, nämä ovat sitä kansaa joka selittelee salaliitto teorioita ja mitä milloinkin.

Äänestä

https://yle.fi/a/74-20206543 Suolatkaa hyvin ettei muovilätyt jäädy kiinni, paskaa saapi lapioida kunnantalolla muutaman kuorman + Pörhölän kautta Jokisuulle niin hyvä tulee :) Pankoo pasko haisemoo!

Äänestä

Knnanhallitukselle jätetty oikaisuvaatimus 25 tontin varaamisesta vielä piilossa julkisuudelta pysyttelevälle datakeskukselle. Ei hyvältä vaikuta!

Äänestä

Asuukos Keminmaan kunnassa näitä sarjavalittajia?

Äänestä

Taitaa asua ainakin kunnan omia pikku kuvernöörejä sekä myös klaaneja joka perustuu sukulaisuuteen. Päättävissä asemissa olevat pelkkiä kumileimoja! Ohjeet tulee salaseuroilta ja saunanlauteilta. Raha ratkaisee koska niin monet ovat puolensa valinneet. Kunnantalolla teatteri ja tanssi se vaan jatkuu!

Äänestä

Ei tarvi tulla yhtään myllyä tänne

Äänestä

Voisiko Keminmaan Kepu antaa meille arvon äänestäjille ja eläkeläisille sähköä kun 82centtia hipoo kilowatti kun tuulivoima ei pyöri missään?

Kunnan hallinto voisi nyt myös auttaa kuntalaisia.

Äänestä

Miksi Fortum näpertelee tuulimyllyjen ja aurinkovoimaloiden kanssa Suomessa? Ajattelisivat isosti. Maailma on täynnä energiayhtiöitä, joita voisi ostella.

Äänestä

Kyllä tänne vispilöitä mahtuu kun olen puutkin hakannut.

Äänestä
  • https://yle.fi/a/74-20208252

    Sen kyllä uskoo niistä ihmisistä kun vain rahan kiilto silmissä ja nopea business kuten nyt Simossa tehtiin.

    Äänestä

Onko kunnanjohtajalla ollut myllyt takapihalla pyörimässä kun sähköautoilla ajellaan niin liekö siellä sitten pienemmät hinnat? Pyykkikoneet voinko vetää töpseliä ettei kaikki puut mee nyt heti kerralla?

Äänestä

Seurakuntavaalit: Marraskuussa 2026 valitaan luottamushenkilöt evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntiin. Kannattaa katsoa ketä pirua äänestätte sinne näitä tuulivoimala/,mylly myönteisiä riistäjiä!

Äänestä
  • Tosiaankin näin kannattanee tehdä, kyllähän jokainen joka ymmärtää niin vispilöitä tarvitaan ja mitä nopeammin sen parempi.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Tosiaankin näin kannattanee tehdä, kyllähän jokainen joka ymmärtää niin vispilöitä tarvitaan ja mitä nopeammin sen parempi.

    Taitaa seurakunnan maat ja kunnan yhteismetsät kiinnostaa paljonkin että hirvee myllytys edessä!

    Äänestä

  • Seurakunta ja Fortum tehneet kihlat eli alue/maasopimuksia. Onnittelut kirkkoväelle prkl

    Äänestä

Oli kuulemma eräs kunnanvaltuutettu insinööri pistänyt haisemaan siellä oikein kunnolla eikä vastapuoli näytä voivan sille yhtikäs mitään. Jäätte te kyllä toiseksi tuulivoima ja vetyputki puoltajat siellä!

Äänestä

Jäätävä tunnelma eli yöpakkaset saapuivat Keminmaan kunnanjohdon keskuuteen. Valtuusto on aika rikki ja kunnanhallitus ei vaikuta sen paremmin toimivan salaisine ansioineen ja sopimuksineen.

Äänestä

Kyllä se pato murtuu ja tämän nk vastapuolen toimet tullaan pysäyttämään ja kunnan hallinto saa sitä kuuluisaa julkisuutta missä selitykset pykälineen ei enää toimi, lepakot ja kotkat luonto äidin rinnallamme. Hämäryyden loppu koittaa valossa!

Äänestä
  • Kaikesta huolimatta vispilöitä tarvitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Kaikesta huolimatta vispilöitä tarvitaan.

    Ota omalle takapihallesi sitten satana kitisijä! Äkkiä otat puhelimella yhteyttä Fortumille. Kun kerran näyt tarvitsevan kirjoituksillesi täällä :D

    Äänestä

Onko kunnanhallinto tehnyt bisneksiä ostamalla maata Rajakankaalta muutaman hehtaarin alueen?

Äänestä

Pidättekö te meitä kunniallisia ja rauhanomaisia kyläläisiä arvon kepulaisia niin heikkoina että te luulette että meitä pelottaa sivistymättömien tyyppien propaganda, huutelu, vittuilu tai joku some huuhaa vikinä saisi projektit pysähtymään? Ei ole oikein mennyt putkeen nämä yritykset. Pientä kiusaa ja hidastusta mutta me olemme voittamattomia! Keminmaan kunnanhallitus ei peräänny mihinkään! Ei ole mitään rikkeitä saati kaavalle esteitä tulossa. Hallinto on tehnyt luotettavan hyvän työn teidän eteen. Unohtamatta kirkkoa ja seurakuntaa. Endi viikolla tulee iso kala ja muille banaaneja laatikossa niin älkää estäkö demokratiaa. Rälläti rälläti!

Äänestä

Kyllä on Keminmaa mennyt rikki. Ja kenelle jää tuo nk loppuvastuu kaikesta kun kaikki menee pieleen ja kunta häviää rahaa riistäjille. Kenellä on poliittinen virkavastuu rikosoikeudellisesti? Keitä syytellään?

Äänestä

No mitäs nyt kunnanhallitus on siellä päättänyt?

Äänestä

Onko Keminmaan kunnantalon alla tunneleita jotka johtavat jonnekin bunkkereihin? Ja onko mahdollisesti joku hallinnosta vaihdettu klooniin?

Äänestä

Olen samaa mieltä kommentoijien kanssa. Keminmaahan on rakennettava tuulimyllyjä !

2Äänestä

Nämä asiat on jo päätetty demokratian mukaisesti

Äänestä

Kysykää Turtiaiselta tuulen tuomia mylly pyllyjä kuntaan. Pari salkullista maksaa ja ostakaa se kirja mikä on täynnä totuuksia

Äänestä

Olemme osa mikrokosmosta. Pientä paikkaa, jossa ihmiset ajattelevat voivansa pitää salaisuuksia, silti kaikki tietävät kaiken toisistaan. Salaisuuksia riittää.

- Voisi jopa sanoa että kunnalla on kahdet kasvot.

Äänestä

Salakuuntelun sekä valtiojohteisen vainoamisen kokeminen kaikkialla & kokoajan on yksi klassisia psykoosin merkkejä. Jopa tuulimyllyjä vastustavissa porukoissa oikein korostuva. Ja kännissä ei pystytä peittelemään näitä asioita mitenkään päin. Nähty on.

Äänestä

passiivisaggresiivinen käytös kuvaa ja esiintyy yrittäen saada toisetkin kuvaan, vuoroin poseeraa kun ollaan parempia, keimailee kun olevinaan voitolla, murjottaa kun ei aina menekään putkeen ja tuhahtelee ylimielisestä.
Paineistaa ja projisoi. Jopa omiaan kohtaan. On se kamalaa tuo kunnanvaltuustossa elämisen ehto.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Fortum selvittää tuulivoiman mahdollisuuksia Keminmaan Honkamaan alueella. Miten Keminmaan päättäjät suhtautuvat asiaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu