Rautavaaralla taas erinomainen osavuosikatsaus

Rautavaaran kunnan ensimmäinen osavuosikatsaus on käsitelty kunnanhallituksessa, erinomaista työtä ovat virkamiehet, kunnallispäättäjät ja luottamushenkilöt taas yhdessä tehneet.

Käyttötalouden hyvä tulos ja verotulojen poikkeuksellisen suuri toteuma nostaa tammi-maaliskuun välisen vuosikatteen yli 700 000 euroon, mikä ylittää talousarvion noin 500 000 eurolla.

Katsauksessa osavuositulos oli merkittävästi parempi kuin talousarvio.

Nillittäjilliä tietysti aina riittää, kun muuta ei keksitty niin paikallislehdessä vaadittiin uutta kuntavaakunaa kunnanviraston seinään. Vähissä ovat ongelmat nillittäjilläkin 😅
2152190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 215

Vanhimmat

Nillittäjät eivät selviä päivästä ilman nillitystä. Elämän tähtihetkiä heille yrittää olla viisaampi kuin muut. Näitä nillittäjiä löytyy joka kunnasta.

Äänestä
  • Rautavaaran asioista nillittäjät eivät kyllä taida edes asua Rautavaaralla😂😅😂

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Rautavaaran asioista nillittäjät eivät kyllä taida edes asua Rautavaaralla😂😅😂

    Tämä taitaakin olla Rautavaaran erityispiirre. Kylän asiat haittaavat eniten muualla asuvia 😅😅😅

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tämä taitaakin olla Rautavaaran erityispiirre. Kylän asiat haittaavat eniten muualla asuvia 😅😅😅

    Koittakaa jotakin huomata omaksi syyksenne.
    Jatkuva toisten arvostelua,edistääkö toimenne kunta kuvaa.

    Äänestä

  • Raukkamaista kuvitelmaa.

    Äänestä

  • Kunnassa on jo kauan sitten totuttu näihin kateutta tihkuviin ihmisiin, jatkuva kitinä on kuin hyttysen ininää kesåisessä metsässä . Ei siihen kukaan sen kummemmin huomiota kiinnitä. Offia vaan niin ininä hiljenee.

    Kateus on ansaittua, harvalla kunnalla on nytkään näin hyvin mennyt. Toivottavasti uusi kunnanjohtaja tulee olemaan yhtä hyvä kuin nykyinen on ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kunnassa on jo kauan sitten totuttu näihin kateutta tihkuviin ihmisiin, jatkuva kitinä on kuin hyttysen ininää kesåisessä metsässä . Ei siihen kukaan sen kummemmin huomiota kiinnitä. Offia vaan niin ininä hiljenee.

    Juuri näin👍. Toivottavasti paikallista osaamista on käytettävissä, kun uutta kunnanjohtajaa valitaan!

    Eikö omasta kunnast löydy valmiiksi politikkojen koulimaa .
    Siitä saisi mieleisensä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Raukkamaista kuvitelmaa.

    Nimenomaan se on raukkamaista, että muualta käsin nillitetään😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Nimenomaan se on raukkamaista, että muualta käsin nillitetään😂😂😂

    Huvittavuudesta nyt puhumattakaan 😅😅😅

    Äänestä

  • Yrittäähän niitä jotkut nillittäjät kuntalaisten niskaan heitellä mutta osumatarkkuus on heillä kovin huono. Omaan otsaansa ne loppujen lopuksi ovat heillä yleensä läjähtäneet 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Yrittäähän niitä jotkut nillittäjät kuntalaisten niskaan heitellä mutta osumatarkkuus on heillä kovin huono. Omaan otsaansa ne loppujen lopuksi ovat heillä yleensä läjähtäneet 😅

    Oma kehu haisee,kyllä on vähäset katehtimisen aiheet,hyviä luuloja pidätte itsestänne.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kunnassa on jo kauan sitten totuttu näihin kateutta tihkuviin ihmisiin, jatkuva kitinä on kuin hyttysen ininää kesåisessä metsässä . Ei siihen kukaan sen kummemmin huomiota kiinnitä. Offia vaan niin ininä hiljenee.

    Kateus on ansaittua, harvalla kunnalla on nytkään näin hyvin mennyt. Toivottavasti uusi kunnanjohtaja tulee olemaan yhtä hyvä kuin nykyinen on ollut.

    No näin se juuri on ininöistä välittämättä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Oma kehu haisee,kyllä on vähäset katehtimisen aiheet,hyviä luuloja pidätte itsestänne.

    Näkyy se vähäkin silti riittävän kateuden aiheeksi näille nillittäjille 😅 Näillä muissa kunnissa asujilla sellaisilla onkin sitten vain huonoja luuloja milloin mistäkin aiheesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Juuri näin👍. Toivottavasti paikallista osaamista on käytettävissä, kun uutta kunnanjohtajaa valitaan!

    Toivotaan näin! Nostetta tällä kyllä olisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Oma kehu haisee,kyllä on vähäset katehtimisen aiheet,hyviä luuloja pidätte itsestänne.

    Ootko varma, ettei ne ole nuo k...paukut kun haisee siellä päin?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kunnassa on jo kauan sitten totuttu näihin kateutta tihkuviin ihmisiin, jatkuva kitinä on kuin hyttysen ininää kesåisessä metsässä . Ei siihen kukaan sen kummemmin huomiota kiinnitä. Offia vaan niin ininä hiljenee.

    Kateus on ansaittua, harvalla kunnalla on nytkään näin hyvin mennyt. Toivottavasti uusi kunnanjohtaja tulee olemaan yhtä hyvä kuin nykyinen on ollut.

    Asuttava kunnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Asuttava kunnassa.

    Ketä on ne ei toivotut kuntalaiset joita varten palkattu lakimies kuntaan?

    Mitä on tehneet ja minkä laiset " pelonaiheet" Rautavaaran kunnalle on järjestäneet?

    Tietävätkö itse olisi hyvä tietää kun julkisesti sitä yllä pidetään.

    Mitä on ?onko asuneet kunnassa ja mikä on rikos jota Rsutavaaralla jotkut pelkää mikä "pakokauhu " on syntynyt .

    Viepikö hyvän tilinpäätöksen vai mistä pelko ?
    Kertokaa toisille kuntalaisillekin?
    Viialasta,Urjalasta vai mistä vai ,onko pelko siitä " poliisin mökin töhrinnästä" ?mistä ihmeestä Rautavaaran " tietotoimisto " niitä tietoja hankkii

    Kyllä olisi hyvä saada virallista tietoa kunnasta kuka se on palkattu kuntaan onko peräti yksityisetsivä hankittu varjelemaan "hyvää tilinpäätöstä" vai mikä pelko?

    Tuleeko pelon aihe Urjalasta,Viialasta vai mistä onhan väläytetty jo Valtimo ja mitä vielä löytyy.?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Asuttava kunnassa.

    Asuinpaikka ei voi eikä saa vaikuttaa viranhaltijan valintaan. Kuntalaisia ihmetyttää moinen selkeästi syrjivä vaatimus, jota joku tällä jatkuvasti viljelee.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Rautavaaran asioista nillittäjät eivät kyllä taida edes asua Rautavaaralla😂😅😂

    Etäällä näkee paremmin ,kuolevan kunnan pyristelyn.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Etäällä näkee paremmin ,kuolevan kunnan pyristelyn.

    Taitaisi olla siellä uusille silmälaseille tarvetta 😅 Lue siinä odotellessa huippuhienoa osavuosikatsausta 😅😅😅

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Taitaisi olla siellä uusille silmälaseille tarvetta 😅 Lue siinä odotellessa huippuhienoa osavuosikatsausta 😅😅😅

    Juu voi kehua x kunnanjohtajaa ,arvostellakseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Asuinpaikka ei voi eikä saa vaikuttaa viranhaltijan valintaan. Kuntalaisia ihmetyttää moinen selkeästi syrjivä vaatimus, jota joku tällä jatkuvasti viljelee.

    Eikös ole täällä kommenteissa viljelty että x kuntalaisia varten on palkattu " lakimies" tosi loukkaava ei kyllä tulisi mieleen edes vitsinä,mutta jotkut viljelee tarkoituksella.
    Ja muukin arvostelu jatkuvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Asuttava kunnassa.

    Hämmästyttää tuon kommentin täydellinen asiantuntemattomuus. Tuolla vaatimuksella tai valintaedellytyksellä kunta kuin kunta saisi välittömästi tuomion lain vastaisesta syrjinnästä.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Eikös ole täällä kommenteissa viljelty että x kuntalaisia varten on palkattu " lakimies" tosi loukkaava ei kyllä tulisi mieleen edes vitsinä,mutta jotkut viljelee tarkoituksella.
    Ja muukin arvostelu jatkuvaa.

    Mitä laki sanoo entisten kuntalaisten väitettyyn paluun varten varattuun lakimieheen erikoista kommentointia.
    Vieläpä voimistettu" olevan riski kunnalle " tosi loukkaavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Mitä laki sanoo entisten kuntalaisten väitettyyn paluun varten varattuun lakimieheen erikoista kommentointia.
    Vieläpä voimistettu" olevan riski kunnalle " tosi loukkaavaa.

    Ei yhtään mitään. Näytäpä itse se lakipykälä jota vastaan muka toimitaan silloin kun kunnan palveluksessa on lakimiehen pätevyyden omaava.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kukaan ei varmasti estä pätevyyttä omavan hakua eikä valintaa ,vastasit ehkä toiseen kommenttiin

    Mitä entiset kuntalaiset on tehneet että on " riski " kunnalle on palkattu lakimies vastaa siihen.
    Palkatkaa vaikka 5 täysin sama mutta kyse on entisten kuntalaisten "joidenkin" paluu muutosta.
    Tosi loukkaavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Mitä entiset kuntalaiset on tehneet että on " riski " kunnalle on palkattu lakimies vastaa siihen.
    Palkatkaa vaikka 5 täysin sama mutta kyse on entisten kuntalaisten "joidenkin" paluu muutosta.
    Tosi loukkaavaa.

    Sillehän muut ei mitään voi, että joku kokeen jonkun asian omakohtaiseksi ka itseensä osuvaksi.

    Kunta hoitaa sille määrättyjä tehtäviä.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Kukaan ei varmasti estä pätevyyttä omavan hakua eikä valintaa ,vastasit ehkä toiseen kommenttiin

    Lukuisat valitusyritykset valinnoista puhuvat ihan toista kieltä 😅😅😅

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Kyllä ne on täysin pöytäkirjassa aiheet ja valittaja oli toinenkin samat aiheet molemmissa ja epäilyt .

    Vanha tapa vaan mimun kohdalla jatkui. Tehtiinpä rikoilmoitus hallinto valituksesta.
    Pelkillä väitteillä.
    Sen kunta tiesi samoin sen häpäisy vastineén virkasuhteiseltsa.

    Valinnoista yksi toisen kunta kesken valiuksen

    Lopetti ja nimikkeen muutti ja määräaikaisti,näin sai uuden ,palkan korotusta yritettiin työtälisäämällä.lähti muuanne kesken käsiytelyn.

    Kirjaamossa muutenkin tehtävää .

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Sillehän muut ei mitään voi, että joku kokeen jonkun asian omakohtaiseksi ka itseensä osuvaksi.

    Kunta hoitaa sille määrättyjä tehtäviä.

    Mitään epävarmiutta ei jääny kenelle oli yarkpitettu"miutamia paluumuuttaja varten".

    Mimä olen ollut vihattu ja kiusattu kun tuli tieto talonostosta oli heti että"on kaksi epätoivottua kuntaan" ei tarvitse epäillä ketä pelätessä väitetään lakimies palkatun.

    Näinkin voi pilkata.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Hämmästyttää tuon kommentin täydellinen asiantuntemattomuus. Tuolla vaatimuksella tai valintaedellytyksellä kunta kuin kunta saisi välittömästi tuomion lain vastaisesta syrjinnästä.

    Kunta saisi kunnallisverot ja valtionosuudet palvelujen hoitamiseen.
    Summa on erittäin merkittävä.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Eikö paluumuuttajista sitten saa kun heitä syrjitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Kyllä ne on täysin pöytäkirjassa aiheet ja valittaja oli toinenkin samat aiheet molemmissa ja epäilyt .

    Vanha tapa vaan mimun kohdalla jatkui. Tehtiinpä rikoilmoitus hallinto valituksesta.
    Pelkillä väitteillä.
    Sen kunta tiesi samoin sen häpäisy vastineén virkasuhteiseltsa.

    Nykyään tietää muutkin kunnat, joku on ihan itse pitänyt siitä huolen 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Kunta saisi kunnallisverot ja valtionosuudet palvelujen hoitamiseen.
    Summa on erittäin merkittävä.

    Toisille laki ei näemmä mitään merkitse. Lain kanta on selvä: asuinpaikka ei saa vaikuttaa valintaan millään tapaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Mitään epävarmiutta ei jääny kenelle oli yarkpitettu"miutamia paluumuuttaja varten".

    Mimä olen ollut vihattu ja kiusattu kun tuli tieto talonostosta oli heti että"on kaksi epätoivottua kuntaan" ei tarvitse epäillä ketä pelätessä väitetään lakimies palkatun.

    Näinkin voi pilkata.

    jaa, oletko sitten muuttamassa takaisin?

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    jaa, oletko sitten muuttamassa takaisin?

    Suunitelmat oli ja remontti jatkuu osin valmis,kyllä ei haluta.
    Nyt on tullut uutta sen jälkeen rikosilmoitus ja lähestymiskiellolla uhkaaminen,on joidenkin mielestä suuren suuri rikollinen,maksakoon hyvät suvut verotkin.
    Jatkuvasti saa ongelmia tiedä mistä ja milloin uusi rikosilmoitus.

    Kiinteistöverokin onneksi pienenee niin olkaan talvet tyhjillään .

    Turha palata kun tavat ei ole kun pahenee.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Ei yhtään mitään. Näytäpä itse se lakipykälä jota vastaan muka toimitaan silloin kun kunnan palveluksessa on lakimiehen pätevyyden omaava.

    Milloin kunta on sellaisen pykälän hyväksynyt,mistä se löytyy että x kuntalaiset on " riski kunnalle". Ei ole oikeutta muuttaa sanoppa mistä?.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Suunitelmat oli ja remontti jatkuu osin valmis,kyllä ei haluta.
    Nyt on tullut uutta sen jälkeen rikosilmoitus ja lähestymiskiellolla uhkaaminen,on joidenkin mielestä suuren suuri rikollinen,maksakoon hyvät suvut verotkin.
    Jatkuvasti saa ongelmia tiedä mistä ja milloin uusi rikosilmoitus.

    Kiinteistöverokin onneksi pienenee niin olkaan talvet tyhjillään .

    Turha palata kun tavat ei ole kun pahenee.

    Saunakin kesällä onnistuu
    Apua löytyy ei kunnasta tarvita ,vakituiseen asuntoonkin pyytämättä tarjosivat,kesällä pystyn kulkemaan remontoitavassa pesuhuoneenkautta ei siihen tarvitse.
    Jos olisin talvella apua saan om.alta kylältä naapureilta

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Milloin kunta on sellaisen pykälän hyväksynyt,mistä se löytyy että x kuntalaiset on " riski kunnalle". Ei ole oikeutta muuttaa sanoppa mistä?.

    Taas ikiomia tulkintoja. Mitäpä niille kukaan mitään mahtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Taas ikiomia tulkintoja. Mitäpä niille kukaan mitään mahtaa.

    Kyllä varmasti sana tarkasti " jotkut paluu muuttajat on riski kunnalle"jotenlin vielä kunta on palkannut lakimiehen siksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Lukuisat valitusyritykset valinnoista puhuvat ihan toista kieltä 😅😅😅

    Kyllä niihin on ollut aihetta mutta ensimäinen
    Päätös kumottiin kesken valituksen,nimike muutettiin ja valittiin eri henkilö soihen.
    Samasta tuli kaksi virkaa .Toisessa oli riittävät mutta eräs kuului sivili oikeudelle .
    Joka oli tärkein ,ja siitä oli näyttö kirjallisena salaisen kokouksen puolella on edelleen tutkimatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Tutkimattahan se pysyy kun kukaan ei asiasta tutkintapyyntöä tee 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Kyllä varmasti sana tarkasti " jotkut paluu muuttajat on riski kunnalle"jotenlin vielä kunta on palkannut lakimiehen siksi.

    Missä kohtaa siis oli sanottu ettei ole oikeutta muuttaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Tutkimattahan se pysyy kun kukaan ei asiasta tutkintapyyntöä tee 😅

    Käräjöinti ei kiinnosta joitakin vaan kunnanh hyväksymänä
    Sekim olisi ratkennut ilman käräjiä mutta kunta ei antanit tietoja .
    Ainut tie olisi ollut käräjöinti.
    Oliko siinä salattavaa,oli erikoinen valinta ?

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Käräjöinti ei kiinnosta joitakin vaan kunnanh hyväksymänä
    Sekim olisi ratkennut ilman käräjiä mutta kunta ei antanit tietoja .
    Ainut tie olisi ollut käräjöinti.
    Oliko siinä salattavaa,oli erikoinen valinta ?

    Etköhän sinä jo moneen kertaan ole saanut kunnasta vastauksen tuohon.

    Kunta ei voi antaa asiakirjaa joita heillä ei ole. Heidän tehtävänsä ei myöskään ole sellaista mistään hankkia.

    Käräjöinti ei siis kiinnosta, muuten vaan syytät täällä ihmisä rikoksesta jollaista ei ole koskaan todettu tapahtuneenkaan. Eikä siis edes epäilty muiden kuin sinun toimestasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Missä kohtaa siis oli sanottu ettei ole oikeutta muuttaa?

    Aikaisemmin jo oli että 2 paluumuuttajaa ei ole tervetulleita.
    Nyt uusin "muutamat paluumuuttajat on riski kunnalle".kukaan ei normaalisti leikilläänkää sellaisia suustaan päästä.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Missä kohtaa siis oli sanottu ettei ole oikeutta muuttaa?

    Toisessa ryhmässä oliko sunnuntaina,löytyy kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    Etköhän sinä jo moneen kertaan ole saanut kunnasta vastauksen tuohon.

    Kunta ei voi antaa asiakirjaa joita heillä ei ole. Heidän tehtävänsä ei myöskään ole sellaista mistään hankkia.

    Käräjöinti ei siis kiinnosta, muuten vaan syytät täällä ihmisä rikoksesta jollaista ei ole koskaan todettu tapahtuneenkaan. Eikä siis edes epäilty muiden kuin sinun toimestasi.

    Kyllä olen saanut ja tiedän mitä on siinä mutta muualta.
    Kyse onkin toisesta asiasta ,jonka hallinto-oikeus jätti tutkimatta,koska se kuuluu siviili oikeudelle.
    Kunta olisi pystynyt selvittämään mutta olisiko löytynyt " luurankoja" ? Olisi ollut helppo selvittää.
    Tästä löytyy se päätös ja pykälät miksi hallnto,-oikeudella ole valtuuksia.

    Joka olisi viedä sivili oikeuteen,rikoksesta en ole ketään syyttänut, jokainen saa itse harkita minkä takia sain sellaisen päätöksen.

    Toinen osapuoli teki arvailuistaan rikoilmoituksen,mutta olikin varma voitostaan

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Sait sellaisen päätöksen koska jokaisella virkamiehellä on velvollisuus neuvoa oikea tapa toimia silloin asia ei hänen hoidettavakseen kuulu.Niin yksinkertaista se on. Kantaa asiaan hän ei kuitenkaan voi muutoin ottaa millään tapaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Toisessa ryhmässä oliko sunnuntaina,löytyy kyllä.

    Luehan tarkemmin ja erota kuvitelmasi oikeasti sanotusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Sait sellaisen päätöksen koska jokaisella virkamiehellä on velvollisuus neuvoa oikea tapa toimia silloin asia ei hänen hoidettavakseen kuulu.Niin yksinkertaista se on. Kantaa asiaan hän ei kuitenkaan voi muutoin ottaa millään tapaa.

    Niin kyllä suoraan sanoen " rikos pykälä " näin kunnassa ei rikota lakia" mutta ". Sellaista kierretään mitä tietävät että ei kuulu hallinto-oikeudelle
    Kaikki on nytkin tutkittu ja mitään ei netti viisaiden mukaan löytynyt
    Rikosilmoitus silti tehtiin ja vielä tekoa ylistetään.

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Luehan tarkemmin ja erota kuvitelmasi oikeasti sanotusta.

    Kyllä täysin selvä vaikuttaa se kohta on poistettu sitä ei sellaisena enää ole, jos tarvis se löutyy poistetuissa kun sijan tiedän mossä oli.

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Kyllä täysin selvä vaikuttaa se kohta on poistettu sitä ei sellaisena enää ole, jos tarvis se löutyy poistetuissa kun sijan tiedän mossä oli.

    Huuhasta, ihan omia kuvitelmia. Niin kuin usein muulloinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Niin kyllä suoraan sanoen " rikos pykälä " näin kunnassa ei rikota lakia" mutta ". Sellaista kierretään mitä tietävät että ei kuulu hallinto-oikeudelle
    Kaikki on nytkin tutkittu ja mitään ei netti viisaiden mukaan löytynyt
    Rikosilmoitus silti tehtiin ja vielä tekoa ylistetään.

    Kukas se täällä on lakisääteisten oikeuksien perään jatkuvasti huutanut? Samat ne on muillakin. Oikein hyvä että niitä siis muutkin käyttävät, jo oli aikakin. Asioitahan ne vain ovat, ei mitään henkilökohtaista. Näinhän sitä on joku muukin aina perustellut.

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Huuhasta, ihan omia kuvitelmia. Niin kuin usein muulloinkin.

    Eipä ole kuvitelmia oli ainakin maanantaina iltapäivällä
    Srn jälkeen on useita poistettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Kukas se täällä on lakisääteisten oikeuksien perään jatkuvasti huutanut? Samat ne on muillakin. Oikein hyvä että niitä siis muutkin käyttävät, jo oli aikakin. Asioitahan ne vain ovat, ei mitään henkilökohtaista. Näinhän sitä on joku muukin aina perustellut.

    Käyttäkä nuytkin rikoilmoitukseen niitä hyviä näyttöjä,vauhti on päällä

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Käyttäkä nuytkin rikoilmoitukseen niitä hyviä näyttöjä,vauhti on päällä

    Maankäyttö- ja rakennuslaki?

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Eipä ole kuvitelmia oli ainakin maanantaina iltapäivällä
    Srn jälkeen on useita poistettu.

    Ihan puhtaasti omia kuvitelmiasi. Tuollaista ei ole kukaan muu koskaan tänne kirjoittanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Ihan puhtaasti omia kuvitelmiasi. Tuollaista ei ole kukaan muu koskaan tänne kirjoittanut.

    Toisessa ketjussa täysi varmasti oli maanantaina 17.7 nähtävissä vielä iltapäivällä.
    tiedän kohdan.
    Siinä oli useita kommentteja 16.päivä iltapäivällä oli tullut " entiset paluumuuttajat on riski kunnalle"sitävarten on kunnassa palkattu lakimies.

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Maankäyttö- ja rakennuslaki?

    Nyt älkää ainakaan sotkuihinne sotkea nykyistä rakennustarkastajaa.
    Ettekö mitään muuta enää keksi.
    Perintönä testamenttaan sen mitä olette nyt jauhamassa .
    Tuskin onnistuu toimenne ihan nopeasti,kyllä se kiinteistö on rikosilmoituksen tekiä suvun riesa.

    Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    Nyt älkää ainakaan sotkuihinne sotkea nykyistä rakennustarkastajaa.
    Ettekö mitään muuta enää keksi.
    Perintönä testamenttaan sen mitä olette nyt jauhamassa .
    Tuskin onnistuu toimenne ihan nopeasti,kyllä se kiinteistö on rikosilmoituksen tekiä suvun riesa.

    Huonosti pidetyt kiinteistöt rumentavat koko kylää. Siksi niistä on säädetty lailla. Keskustassa haittaa kunnan ulkopuolisia matkailijoitakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Huonosti pidetyt kiinteistöt rumentavat koko kylää. Siksi niistä on säädetty lailla. Keskustassa haittaa kunnan ulkopuolisia matkailijoitakin.

    Ostakaa kunnalle kun "paluumuuttajat on riski kunnalle" .
    Korjattu olisi mutta kukapa haluaa poliisia työt keskeyttämään.
    Ja muutenkin on riski kunnalle pääsette heti eroon häviää riskit ja ongelmat.

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    Ostakaa kunnalle kun "paluumuuttajat on riski kunnalle" .
    Korjattu olisi mutta kukapa haluaa poliisia työt keskeyttämään.
    Ja muutenkin on riski kunnalle pääsette heti eroon häviää riskit ja ongelmat.

    Täällä on moitittu kuinka suuri kunnan kiinteistöjen korjausvelka on. Miksi kunnan pitäisi oikein maksaa jollekin, että sitä tulisi paljon lisää? Aika erikoista ajattelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00199 kirjoitti:

    Täällä on moitittu kuinka suuri kunnan kiinteistöjen korjausvelka on. Miksi kunnan pitäisi oikein maksaa jollekin, että sitä tulisi paljon lisää? Aika erikoista ajattelua.

    Ei yhtään erikoist ongelma ainaki loppuisi jatkuvast se hampaissa olematta,ostihan kunta venäläisiltä jonkun tonnin kalliimmalla kun myi.

    Äänestä

  • Anonyymi00202 kirjoitti:

    Ei yhtään erikoist ongelma ainaki loppuisi jatkuvast se hampaissa olematta,ostihan kunta venäläisiltä jonkun tonnin kalliimmalla kun myi.

    Tämän toisen kiinteistön omistaja lienee kyllä ihan tavoitettavissa 😅

    Äänestä

Vesilaitoksen alijäämä kasvaa vuosi vuodelta. Mittarissa jo - 504.000€.

Äänestä
  • Mitenkäs Urjalassa menee vesilaitoksen osalta? Tarvitsetteko sinne vettä Rautavaaralta? Vai halutaanko sieltä liittyä meidän lämpöosuuskuntaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mitenkäs Urjalassa menee vesilaitoksen osalta? Tarvitsetteko sinne vettä Rautavaaralta? Vai halutaanko sieltä liittyä meidän lämpöosuuskuntaan?

    Ihmettelen, miten Urjala liittyy Rautavaaraan näissä asioissa.

    Persaukiset pysyköön lestissään.
    Miksi Rautavaaran vesilaitos nakuttaa joka vuosi tappiota? Ammattitilintarkastajalle kiitokset. Paljasti alijäämät.

    Äänestä

  • Miksin kunnan Taseessa on ylijäämää yli 9milj.€?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Persaukiset pysyköön lestissään.
    Miksi Rautavaaran vesilaitos nakuttaa joka vuosi tappiota? Ammattitilintarkastajalle kiitokset. Paljasti alijäämät.

    Vai persaukisia sitä Urjalassa mielestäsi on? No ei Rautavaara sitten heille mitään myy. Olkoot ilman vettä jatkossakin.

    Alijäämää muodostuu kun poistot ovat niin suuret, yli 34% tuloksesta menee poistoihin. Ex-kunnanjohtaja möi tontteja perimättä esim. niihin rakennetusta kunnallistekniikasta mitään maksua. Kuluja tuli mutta tulot puuttuivat. Nekin ovat rasitteena.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ihmettelen, miten Urjala liittyy Rautavaaraan näissä asioissa.

    Ei urjalaisella pitäisikään olla mitään mielenkiintoa Rautavaaran asioita kohtaan. Vaan silti sitä jatkuvasti vain riittää. Me puolestamme ihmettelemme sitä. Suosittelemme hankkimaan vaikka jonkin kivan harrastuksen, olisi muutakin sisältöä elämässä kuin Rautavaaran kyttääminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Miksin kunnan Taseessa on ylijäämää yli 9milj.€?

    Sitähän ne tyhmemmät ihmettelevät. Joidenkin virassaoloaikana kun on pitänyt ottaa velkaa velan maksuun ja kikkailla poistoilla saadakseen tilinpäätöksen näyttämään paremmalta.

    Nyt kunnassa ei ole pelkkää taseen ylijäämää, vaan on ihan oikeasti rahaakin kassassa. Huipputulos ammattitaitoisilta huipputyypeiltä

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Vai persaukisia sitä Urjalassa mielestäsi on? No ei Rautavaara sitten heille mitään myy. Olkoot ilman vettä jatkossakin.

    Alijäämää muodostuu kun poistot ovat niin suuret, yli 34% tuloksesta menee poistoihin. Ex-kunnanjohtaja möi tontteja perimättä esim. niihin rakennetusta kunnallistekniikasta mitään maksua. Kuluja tuli mutta tulot puuttuivat. Nekin ovat rasitteena.

    Joko se Urjalankin talous on kuralle saatu? Eikö Viiala jo riittänyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Persaukiset pysyköön lestissään.
    Miksi Rautavaaran vesilaitos nakuttaa joka vuosi tappiota? Ammattitilintarkastajalle kiitokset. Paljasti alijäämät.

    Kuittautuu varmasti heti kun ex-kunnanjohtajan vuonna 2013 kovasti mainostama venäläinen kalahotelli ja kalastajakylä valmistuvat.

    Äänestä

  • Tekninen toimi toimintaa ja vesilaitoksentalous kuntoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ihmettelen, miten Urjala liittyy Rautavaaraan näissä asioissa.

    Entä Nurmes, Sonkajärvi, Kaavi ja Tuusniemi. Onko vesilaitos kunnossa?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mitenkäs Urjalassa menee vesilaitoksen osalta? Tarvitsetteko sinne vettä Rautavaaralta? Vai halutaanko sieltä liittyä meidän lämpöosuuskuntaan?

    Tarvitseeko Rautavaara Urjalasta vettä että vesilaitoksen alijäämä pienenisi ja vaikkapa lämpöä sieltä Urjalasta.

    Kommentti kuin kommentti jatkuvat Urjala ,Urjala.
    Tästä " tietotoimistosta " olisi hyvä saada tieto että kaikki näin hyvällä tiedolla varustetun saisi palkattua itselleen .

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Vai persaukisia sitä Urjalassa mielestäsi on? No ei Rautavaara sitten heille mitään myy. Olkoot ilman vettä jatkossakin.

    Alijäämää muodostuu kun poistot ovat niin suuret, yli 34% tuloksesta menee poistoihin. Ex-kunnanjohtaja möi tontteja perimättä esim. niihin rakennetusta kunnallistekniikasta mitään maksua. Kuluja tuli mutta tulot puuttuivat. Nekin ovat rasitteena.

    X kunnanjohtajako myi tontitkin ,eikö kunnan hallitus ja valtuusto ollut mitenkään osallinen ,olivatko kädettömiä eikö kuulleet eikä nähneet mitään?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Olen oikein tyytyväinen nykyiseen työhöni,kiitos vain pyynnöstä.

    Rautavaara on omavarainen niin veden kuin lämmönkin suhteet, kaikki huolet niihin liittyen ovat selvästi uridiaanista alkuperää.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    X kunnanjohtajako myi tontitkin ,eikö kunnan hallitus ja valtuusto ollut mitenkään osallinen ,olivatko kädettömiä eikö kuulleet eikä nähneet mitään?

    Ex-kunnanjohtajan esityksestä tontteja on myyty ilman noita maksuja. Esittelijän vastuu on painava. Kai hän esitystä tehdessään kertoi kunnanhallitukselle ja -valtuustolle esittämänsä asian vaikutukset?

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Ex-kunnanjohtajan esityksestä tontteja on myyty ilman noita maksuja. Esittelijän vastuu on painava. Kai hän esitystä tehdessään kertoi kunnanhallitukselle ja -valtuustolle esittämänsä asian vaikutukset?

    Kyllä se vastuu on päättäjilläkin,virkavastuu , pienissäkin pystytään vastustamaan mutta isoihin ei puututa.

    Lähiajalta on nähtävissä miten päättäjät " luistelee " vastuuta etsien ylimmästä johdosta syytä .

    Korjatkaa tilanne että toisten arvostelu loppuu,ei kuntakuva parane toisia arvostelemalla jatkuvasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Sitä ylimmän johdon virkavastuuta peräänkuulutti vastikään ihan syyttäjäkin. Vastuunotosta ja etenkin sen kannosta kun kuntalaiset nimenomaan maksoivat isoa palkkaa sille taannoin syytteeseen joutuneelle ylimmälle viranhaltijalle. Ei keskustelupalstoilla pyörimisestä eikä spämmäyksestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Kyllä se on viimeinen , ensin kunnan päätöksentekiä on vastuussa ja se henkilö joka on etua saamassa.
    Siksi sinne on palkattu puheenjohtajat lautakunnat ja kaikki elimet jotka ensin hoitaa tehtävänsä.
    Onhan kaikissa vielä kunnan edustus ja kunnan hallituksen puh.koht ja valtuusyon mitä he sitten siellä istuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Kunnanjohtajalta ostetaan asiantuntemusta ja työpanos kunnan hyväksi. Jäämättä sai ex-kunnanjohtajan aikaan, saatiin vain spämmäystä ja copy pastetusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Kunnanjohtajalta ostetaan asiantuntemusta ja työpanos kunnan hyväksi. Jäämättä sai ex-kunnanjohtajan aikaan, saatiin vain spämmäystä ja copy pastetusta.

    Ette ole koskaan valittanut että hänellä ei olisi ollut tietoa ja taitoa hoitaa tehtäviään
    Kyllä ne perimmäiset syyt löytyy juuri näiden arvostelioiden omista henkilökohtaisista ongelmista.
    X puuttui pitkään jatkuneisiin kiusaamis ongelmiin joihin ei olisi saanut muuta Rautavaaralla ei sitten tarvitse,
    Kyllä edellistäkin kiellettiin samoin työsuojelu henkilöä puuttumasta,sellainen vaan on hyvä joka ei mihinkään puutu tekee niin kuin vaaditaan.

    Asennemuutos tai isompaan kuntaan liittäminen ainut korjaus,että kaikki kunnassa olevat ja vaikkapa paluumuuttajat on yhtä arvokkaita ilman Lakimiehen" hankkimista varalle" .

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Itseasiassa muuten valitettiin. Hänelle kun jouduttiin antamaan työnjohdollisena toimenpiteenä kirjallinen varoitus. Myös kuntalaiset antoivat hänelle runsain mitoin julkista palautetta suoraan kuntaan liittyvien nettisivujen kautta. Hän ei vain ottanut niistä opikseen

    Isommilla kunnilla on myös lakimiehiä palveluksessaan, ei se siitä muuksi muutu. Peräämäsi asennemuutos auttaisi kyllä , joten miksipä et aloittaisi sitä itsestäsi nyt samantien?

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Lakimiehiä on ja voi olla mitä tulee xkunnanjohtajaan niin kuntapäättäjät on käyttänyt kuntalaisia tai työnyeniöitä ennenkin omien " vääryyksien ": edistämiseen.
    Mitä muihin varoituksesa olleidiin väiyteisiin tulee on luettu ja kuntaankin kirjelmöity omihan kunnassa samat onhelmat ennen häntä.
    Laittomasti pidettiin erästäkin asiaa pöydällä vuosi tehtiin uusi pöytänirja entistä ei edes kumottu.
    Taas selvityksiä pöydällä väitettiin valmiiksi panen tähän nimen Unto tultuaan hoiti viimein .nyt kh äänesti vastaan.
    Olihan asian kesto 4v .
    Kyllä Unto edes yritti hoitaaa johon ei toiset pysty hoiti myös pitkään kestäneen työpaikka kiusaamisen kunnan hallitukseen sovittavaksi

    Kyllä tapa on kunnassa ollut että apua haetaan ulkopuolisilta vääryyksiin.
    Unto oli hyvä kunnanjohtaja ne ongelmat oli ennen ja jatnuu jps yöempää puuttuu on oltsva hys,hys

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Tähän kyllä nyt taas tarvittaisiin seikkaperäinen ja tarkka kuvaus siitä ”vääryydestä”, jonka Rautavaara muka on sinulle tehnyt joskus vuosia sitten 😂😂😂

    Hänellä tosiaan oli ollut ongelmia jo aiemmissakin työpaikoissaan. Siksipä varmaan pätkätyöläinen pitkään olikin ollut, jatkopestit kun olivat hänellä tiukassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Tähän kyllä nyt taas tarvittaisiin seikkaperäinen ja tarkka kuvaus siitä ”vääryydestä”, jonka Rautavaara muka on sinulle tehnyt joskus vuosia sitten 😂😂😂

    Käy lue kunnan hallituksen päätös löytyy ja pitlkältä ajalta ,samasta syyttrlyt ja häpäisy jatkuu.
    Koko syytyksiin löytyy kh :n virallinen näyttö .
    Rakennukseen ei olisi saanut kattoakaan rakentaa koska se ei sopinut silloiselle tekulle.
    Oli kuitenkin postissa myönnetty lupa,kiusa sekin.
    Myt jos haluaisi omaan kiinteistöön asumaan sekäänei ole hyvä" lakimies " on varalla " onriski kunnalle" näin siellä lukee .uskaltaako edes käydä että lakimies ei tule,lukihan katonteko esto päätöksessää että " poliisit on kutsuttava estämään" joko tulleet nytkin kun jo varoitetaan ennakkoon.

    Se olisi kyllä nyt ehdottomasti tarpeen. Ties vaikka olisi jo muilta unohtunut 😅😅😅

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Käy lue kunnan hallituksen päätös löytyy ja pitlkältä ajalta ,samasta syyttrlyt ja häpäisy jatkuu.
    Koko syytyksiin löytyy kh :n virallinen näyttö .
    Rakennukseen ei olisi saanut kattoakaan rakentaa koska se ei sopinut silloiselle tekulle.
    Oli kuitenkin postissa myönnetty lupa,kiusa sekin.
    Myt jos haluaisi omaan kiinteistöön asumaan sekäänei ole hyvä" lakimies " on varalla " onriski kunnalle" näin siellä lukee .uskaltaako edes käydä että lakimies ei tule,lukihan katonteko esto päätöksessää että " poliisit on kutsuttava estämään" joko tulleet nytkin kun jo varoitetaan ennakkoon.

    Kiusaamistahan se rakennusluvan/toimenpideluvan edellyttäminen tietysti on, mitäpä muutakaan 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Kiusaamistahan se rakennusluvan/toimenpideluvan edellyttäminen tietysti on, mitäpä muutakaan 😅

    Kyllä lupa oli postissa mutta hinta oli väärästä toimenpoteestä ,lupa oli aloittaa.
    Niinpä rakennustarkastaja laitettkin kieltämään,työmiehet läksi kesken päivän,kunnanjohtaja puuttui löytyi päätös mikä oli sovittu.
    Piti lautakunnan toimintaan ylempää puuttua.
    Kyllä hyvä tieto miten häntä hyppyytti politikot viimein lähti.
    Nilsiässä oli loman tuuraajana kun asioin hyvät oli ja asiallinen ,onkohan nyt samat ongelmat kun uudet vaihtuu tiheään.

    Rakennustarkastaja on käyttäytynyt asiallisest nytkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mitenkäs Urjalassa menee vesilaitoksen osalta? Tarvitsetteko sinne vettä Rautavaaralta? Vai halutaanko sieltä liittyä meidän lämpöosuuskuntaan?

    Onko sulla kaikki ” matot” kohdillaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Vai persaukisia sitä Urjalassa mielestäsi on? No ei Rautavaara sitten heille mitään myy. Olkoot ilman vettä jatkossakin.

    Alijäämää muodostuu kun poistot ovat niin suuret, yli 34% tuloksesta menee poistoihin. Ex-kunnanjohtaja möi tontteja perimättä esim. niihin rakennetusta kunnallistekniikasta mitään maksua. Kuluja tuli mutta tulot puuttuivat. Nekin ovat rasitteena.

    Höpö, höpö. Teknisen toimen tehtävä on periä tonttien vesi-ja viemäriliittymämaksut.
    Ei kunnanjohtajan.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Ei urjalaisella pitäisikään olla mitään mielenkiintoa Rautavaaran asioita kohtaan. Vaan silti sitä jatkuvasti vain riittää. Me puolestamme ihmettelemme sitä. Suosittelemme hankkimaan vaikka jonkin kivan harrastuksen, olisi muutakin sisältöä elämässä kuin Rautavaaran kyttääminen.

    Miksi haluat Urjalaan?
    Lopeta turha älymolosi.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kuittautuu varmasti heti kun ex-kunnanjohtajan vuonna 2013 kovasti mainostama venäläinen kalahotelli ja kalastajakylä valmistuvat.

    Entä melkein rakennusmestarin rooli tässä hankkeessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Tarvitseeko Rautavaara Urjalasta vettä että vesilaitoksen alijäämä pienenisi ja vaikkapa lämpöä sieltä Urjalasta.

    Kommentti kuin kommentti jatkuvat Urjala ,Urjala.
    Tästä " tietotoimistosta " olisi hyvä saada tieto että kaikki näin hyvällä tiedolla varustetun saisi palkattua itselleen .

    Hakemus vaan vetämään. Kuntarekrystä Urjalan kunta hakee teknistä johtajaa ja maankäyttöinsinööriä.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Olen oikein tyytyväinen nykyiseen työhöni,kiitos vain pyynnöstä.

    Rautavaara on omavarainen niin veden kuin lämmönkin suhteet, kaikki huolet niihin liittyen ovat selvästi uridiaanista alkuperää.

    Höpö, höpö. Kunnan vesimaksut ha jätevesimaksut vaan nousee.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Onko sulla kaikki ” matot” kohdillaan?

    Kyllä mutta muualla taitaa olla sekaisin
    Jospa sykkyrät oikeaa,etkö muuta enää keksinyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Sitä ylimmän johdon virkavastuuta peräänkuulutti vastikään ihan syyttäjäkin. Vastuunotosta ja etenkin sen kannosta kun kuntalaiset nimenomaan maksoivat isoa palkkaa sille taannoin syytteeseen joutuneelle ylimmälle viranhaltijalle. Ei keskustelupalstoilla pyörimisestä eikä spämmäyksestä.

    Avaa näköaistisi. Etkö näe, miten kunnassa x-kj:n aikana rakennettiin esim. Ollintori, palvelutalo Lepola, asumispalveluyksiköt Hopeapaju, Niittyvilla ja Päivänsine, uusi keittiö ja Paloasema, Kauniskosken silta jne. Sahat soi ja vasarat paukkui vaaralla. Kuntalaiset kiittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Kyllä se on viimeinen , ensin kunnan päätöksentekiä on vastuussa ja se henkilö joka on etua saamassa.
    Siksi sinne on palkattu puheenjohtajat lautakunnat ja kaikki elimet jotka ensin hoitaa tehtävänsä.
    Onhan kaikissa vielä kunnan edustus ja kunnan hallituksen puh.koht ja valtuusyon mitä he sitten siellä istuu.

    Eivät kuulleet eivätkä nähneet yhtään mittään. Onneksi kunnan viisi yrittäjää oli erimieltä. Paljastivat teknisen toimen rakenne mädännäisyyden.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Itseasiassa muuten valitettiin. Hänelle kun jouduttiin antamaan työnjohdollisena toimenpiteenä kirjallinen varoitus. Myös kuntalaiset antoivat hänelle runsain mitoin julkista palautetta suoraan kuntaan liittyvien nettisivujen kautta. Hän ei vain ottanut niistä opikseen

    Isommilla kunnilla on myös lakimiehiä palveluksessaan, ei se siitä muuksi muutu. Peräämäsi asennemuutos auttaisi kyllä , joten miksipä et aloittaisi sitä itsestäsi nyt samantien?

    Täyttä potaskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Avaa näköaistisi. Etkö näe, miten kunnassa x-kj:n aikana rakennettiin esim. Ollintori, palvelutalo Lepola, asumispalveluyksiköt Hopeapaju, Niittyvilla ja Päivänsine, uusi keittiö ja Paloasema, Kauniskosken silta jne. Sahat soi ja vasarat paukkui vaaralla. Kuntalaiset kiittää.

    Eihän kuntaa edes enää olisi, jos näitä investointeja ei olisi tehty.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Täyttä potaskaa.

    Julkisena kaikki tämä yhä edelleen . Sieltäpä vaan lukemaan itsekukin.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Avaa näköaistisi. Etkö näe, miten kunnassa x-kj:n aikana rakennettiin esim. Ollintori, palvelutalo Lepola, asumispalveluyksiköt Hopeapaju, Niittyvilla ja Päivänsine, uusi keittiö ja Paloasema, Kauniskosken silta jne. Sahat soi ja vasarat paukkui vaaralla. Kuntalaiset kiittää.

    Ylisuuret investoinnit olivat todella johtaa vasaran paukkumiseen kunnan kriisikunnaksi julistamiseksen myötä. Ihan kuten jo Viialassa aikoinaan. Velkarahalla kun on helppo mällätä, ei vaan muistunut mieleen että se on maksettava takaisinkin. Lue vuoden 2018 talousarvio ja kauhistele sinäkin.

    Onneksi kuntaan tuli järki uuden talousjohtajan, sittemmin uuden kunnanjohtajan myötä ja kriisikunnaksi joutumiselta vältyttiin. Siitä kuntalaiset kiittävät häntä ♥️

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Höpö, höpö. Teknisen toimen tehtävä on periä tonttien vesi-ja viemäriliittymämaksut.
    Ei kunnanjohtajan.

    Tekninen toimi ei päätä tonttien myyntikampanjoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Onko sulla kaikki ” matot” kohdillaan?

    Sinulta ne taitaa puuttua kokonaan 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Miksi haluat Urjalaan?
    Lopeta turha älymolosi.

    Ei kukaan halua Urjalaan. Enää.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Eivät kuulleet eivätkä nähneet yhtään mittään. Onneksi kunnan viisi yrittäjää oli erimieltä. Paljastivat teknisen toimen rakenne mädännäisyyden.

    Näkivät ja kuulivat syyttäjänkin mukaan ihan tarpeeksi. Ei nimittäin ollut mitään mistä olisi tarvinnut heitä syyttää. Syytettyjen penkillä istuikin sen sijaan joku ihan muu 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Täyttä potaskaa.

    Lue myös samalla netistä, kuinka kuntalaiset joutuivat estämään ex-kunnanjohtajan kirjoittamisen kuntaan liittyville fb-sivuille tämän asiattoman nettikäyttäytymisen vuoksi. On varmasti ainutlaatuinen tapaus koko Suomessa. 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Entä melkein rakennusmestarin rooli tässä hankkeessa?

    Ex-kunnanjohtaja sitä ihan itse lehdissä mainosti 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Avaa näköaistisi. Etkö näe, miten kunnassa x-kj:n aikana rakennettiin esim. Ollintori, palvelutalo Lepola, asumispalveluyksiköt Hopeapaju, Niittyvilla ja Päivänsine, uusi keittiö ja Paloasema, Kauniskosken silta jne. Sahat soi ja vasarat paukkui vaaralla. Kuntalaiset kiittää.

    Kirvesmieskö hän olikin? 😅

    Äänestä

  • Internetaika on siitä ihmeellinen näitä jo kauan sitten olleita päätöksiä löytyy julkisina yhä edelleen. Joten lue ja ihmettele!

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Näkivät ja kuulivat syyttäjänkin mukaan ihan tarpeeksi. Ei nimittäin ollut mitään mistä olisi tarvinnut heitä syyttää. Syytettyjen penkillä istuikin sen sijaan joku ihan muu 😅

    Juuri se elinvoimajohtaja. Mutta palvelusihteeri ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Lue myös samalla netistä, kuinka kuntalaiset joutuivat estämään ex-kunnanjohtajan kirjoittamisen kuntaan liittyville fb-sivuille tämän asiattoman nettikäyttäytymisen vuoksi. On varmasti ainutlaatuinen tapaus koko Suomessa. 😅

    Taas täyttä omaa keksittyä potaskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Ex-kunnanjohtaja sitä ihan itse lehdissä mainosti 😅

    Höpö, höpö. Melkein rakennusmestari häipyi kunnan palveluksesta vähin äänin vuonna 2012.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Kirvesmieskö hän olikin? 😅

    Kirvesmieskinkö vielä! Siinähän tuo oiskin topakka eläkeläisukkeli rojektityöhön korjaamaan se Tiilikan vastapäätä oleva röttelö - luvatkinhan tais olla jo tullu postin kautta.
    Saha sois ja vasara paukkuis😂😂…

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Juuri se elinvoimajohtaja. Mutta palvelusihteeri ei.

    Taisipas sinne vain ex-kunnanjohtajakin vuorollaan istahtaa 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Kirvesmieskinkö vielä! Siinähän tuo oiskin topakka eläkeläisukkeli rojektityöhön korjaamaan se Tiilikan vastapäätä oleva röttelö - luvatkinhan tais olla jo tullu postin kautta.
    Saha sois ja vasara paukkuis😂😂…

    Etkö enää muuta enää keksinyt sitä ei korjsta eikä pureta sinulle ei kuulu .

    Ei myöskään lupia haita,kerran on poliisilla uhattu ja rakennus tarkastaja kututtu,minä kutun missä ei ulkopuoliset näe eikä sotkeudu asioihin.
    Eipä uutta vielä ehtineet sotkea hyvin on asiallinen virkamies.

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Kirvesmieskinkö vielä! Siinähän tuo oiskin topakka eläkeläisukkeli rojektityöhön korjaamaan se Tiilikan vastapäätä oleva röttelö - luvatkinhan tais olla jo tullu postin kautta.
    Saha sois ja vasara paukkuis😂😂…

    Voiko olla enää raukempi kommentoija
    Motenkäs sinä niitä menit tutkimaan,joko rikosilmoitus tulossa. .

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Kirvesmieskinkö vielä! Siinähän tuo oiskin topakka eläkeläisukkeli rojektityöhön korjaamaan se Tiilikan vastapäätä oleva röttelö - luvatkinhan tais olla jo tullu postin kautta.
    Saha sois ja vasara paukkuis😂😂…

    Eipä kannata mitään paukuttaa keväällä kunta laitatti raja pyykit insinööri maanmottsuksesta,nekin oli revitty irti ja viskattu pois.,arvelivat että on autolla vedetty kun on vääntynyt.
    Aita hajoitetaan jatkuvasti ,ei hyvä jos rähistään netissä,ohjataanko näitä " kullan muruja" hyvälle teille.

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Kirvesmieskinkö vielä! Siinähän tuo oiskin topakka eläkeläisukkeli rojektityöhön korjaamaan se Tiilikan vastapäätä oleva röttelö - luvatkinhan tais olla jo tullu postin kautta.
    Saha sois ja vasara paukkuis😂😂…

    Siinä ois kyllä kieltämättä sopivaa hommaa niin kirvesmiehelle kuin kapupojallekin. Siitä sahan soinnista ja vasaran paukkeesta kuntalaiset kyllä todellakin kiittäisivät 😅😅😅

    Saisi myös totuudenmukaisesti sanoa että on taas pyydetty kuntaan töihin 😅😅

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Ilman minun lupaa ei tuke tälläkertaa aidn purkajat eikä puun kaatajat nyt tulee lähtö.

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Ilman minun lupaa ei tuke tälläkertaa aidn purkajat eikä puun kaatajat nyt tulee lähtö.

    Kaipa ne kaverit ihan kutsuttunakin tulee, yksi yhteinen harrastus lisää vaan.

    Arttu Wiskarin sanoin: "Siitä tunnet sä ystävän,
    Jos remppapäivänä paikal on hän,
    Gyproc levyjä kantamassa..."

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Siinä ois kyllä kieltämättä sopivaa hommaa niin kirvesmiehelle kuin kapupojallekin. Siitä sahan soinnista ja vasaran paukkeesta kuntalaiset kyllä todellakin kiittäisivät 😅😅😅

    Hyvä tieto ketä korpee ,eipä "kapula" pojille onnistunut,tikosilmoituksen avustaminen niin ei tarvitse minun tontillakaan apuja
    Kunnanjohtajan täytyi entisten jälkien korjauskin ottaa hoitoon.

    Niin ja jotkut kuntalaisaloitteen teosta ja nyt rikosilmpituksesta,osaamista riittää joillakin,ei kun paranee
    Eipä sinne mainostamianne tarvits.

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Kaipa ne kaverit ihan kutsuttunakin tulee, yksi yhteinen harrastus lisää vaan.

    Arttu Wiskarin sanoin: "Siitä tunnet sä ystävän,
    Jos remppapäivänä paikal on hän,
    Gyproc levyjä kantamassa..."

    Sieltäpä lähtee rikos ilmoituksen avusyajat aidan särkiä ja pihta aidan kaatajat minun tontillle ette varmasti tule
    En ole apjanne tarvinnut enkä tsrvitse.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Saisi myös totuudenmukaisesti sanoa että on taas pyydetty kuntaan töihin 😅😅

    Jospa teille oisi kuntalaisaioitteelle käyttöö kun tulisi,entisellä opettelitte

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Eihän kuntaa edes enää olisi, jos näitä investointeja ei olisi tehty.

    Oli ollut olemassa jo 140 vuotta, hyvin olisi tullut toimeen jokusen vuoden lisääkin.

    Maltillisempi tahti olisi auttanut paljon, mutta sitä ex-kunnanjohtaja ei ymmärtänyt. Ei vaikka aikoinaan olikin jo saanut potkut edellisestä vakituisesta pestistään Viialan kunnansihteerinä juuri kunnan ylivelkaantumisen takia. Siellä kun tehtiin samalla tavalla aivan liian suuria investointeja lyhyessä ajassa eikä rahat enää riittäneet velkojen maksuun. Kunnasta tuli kriisikunta, Samalla tiellä oli Rautavaarakin hänen johtamanaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Jospa teille oisi kuntalaisaioitteelle käyttöö kun tulisi,entisellä opettelitte

    Sehän olisi ihan teidän välisenne sopimus, kyllähän isoa palkkaa kunanjohtajana aikoinaan nostaneen eläke nyt sen verran hyvä on, että ihan talkootöinäkin tuommoisen pikkujutun hyvälle kaverille voisi varmasti tehdä. 😅😅😅

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Hyvä tieto ketä korpee ,eipä "kapula" pojille onnistunut,tikosilmoituksen avustaminen niin ei tarvitse minun tontillakaan apuja
    Kunnanjohtajan täytyi entisten jälkien korjauskin ottaa hoitoon.

    Ex-kunnanjohtaja voisi siis kantaa kortensa kekoon myös näissä korjaushommissa 😅😅😅

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Sehän olisi ihan teidän välisenne sopimus, kyllähän isoa palkkaa kunanjohtajana aikoinaan nostaneen eläke nyt sen verran hyvä on, että ihan talkootöinäkin tuommoisen pikkujutun hyvälle kaverille voisi varmasti tehdä. 😅😅😅

    Kannattaa hoitaa omat asiasi elä puutu mikä sinulle ei kuulu nuole haavojasi ei kaikki onnistunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    Ex-kunnanjohtaja voisi siis kantaa kortensa kekoon myös näissä korjaushommissa 😅😅😅

    Minä olen sanonut ja sanon edelleen sitä ei korjata eikä pureta pidetään monumenttinä kun estettiin aikanaan kun olisi remontoitu.
    Sinne ette kutu rakennusysrkastajaa eikä poliisia töitä keskeyttämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    Kyllä oli virhe kun mitään investoin Rautavaaralle nyt vielä " paluumuuttajat on riski kunnalle".
    Kyllä kun rikosilmoituksia tehdään.
    Mitä vielä ei hyvältä näytä uusialakia kehutaan lukevan kun entinen ei onnistunut.
    Voiko enää pare.min ihmisiä Rautavaaralla kohdella
    Ei ainakaan kannata ainakaan mitään kiinteetä omistas ei jää sidoksiin luntaan

    Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    Minä olen sanonut ja sanon edelleen sitä ei korjata eikä pureta pidetään monumenttinä kun estettiin aikanaan kun olisi remontoitu.
    Sinne ette kutu rakennusysrkastajaa eikä poliisia töitä keskeyttämään.

    Estettiin eli kertomasi mukaan vaadittiin rakennus- tai toimenpidelupa 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Kannattaa hoitaa omat asiasi elä puutu mikä sinulle ei kuulu nuole haavojasi ei kaikki onnistunut.

    Mitähän haavoja tässä nyt sitten pitäisi nuolla? Kylläminulla on kaikki onnistunut oikein hyvinkin. En siksi vellokaan itsesäälissä ja valita turhasta 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    Estettiin eli kertomasi mukaan vaadittiin rakennus- tai toimenpidelupa 😂

    Kaikki luvat oli olemassa kaikki ei hyväksynyt sen rakennuksen korjausta.
    Sama kun edelleen .

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    Kaikki luvat oli olemassa kaikki ei hyväksynyt sen rakennuksen korjausta.
    Sama kun edelleen .

    No ei sitten muuta kuin reipas talkoolainen hommiin vain, sahat soimaan ja vasarat paukkumaan 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00177 kirjoitti:

    No ei sitten muuta kuin reipas talkoolainen hommiin vain, sahat soimaan ja vasarat paukkumaan 😅

    Voit paukutella mitä haluat minä määrään ja päätän itse .

    Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    Voit paukutella mitä haluat minä määrään ja päätän itse .

    Paitsi niiltä osin mitä Maankäyttö- ja rakennuslaki sanoo 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Paitsi niiltä osin mitä Maankäyttö- ja rakennuslaki sanoo 😅

    Hyvim jos kiristätte niin vähenee kiinteistövero ,tyhjenee, katkeaa sähköt vesi lämpämosuiskunta,asukas saa.muuttaa Nilsiän asuntoon

    Voitot kiristämälmä kyllä vähiin jää.Jos arvasin mitään sopimiusta kunnan kanssa ei olisi tullut
    Olisim kitsunut öolisit kun ominmuvin kaadettiin 29v vanhat puut ja aiya.

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    Enpä ole ennen kuullutkaan, että lain noudattaminen olisi kiristystä? Kerrotko vielä, mitä lakeja saa rikkoa ja millä perusteilla?

    Äänestä

Niin Untoa syytettiin asioden pitkittyneestä käsittely ajoista .
Sitä oli ja muutakin ongelmaa ennen häntä,syytökset oli olemassa ennen ,kun niihin ei ollut oikeus puuttua.

Äänestä
  • Pitkittyväthän ne, jos ne tuodaan aina puolivalmiina esittelyyn...

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Pitkittyväthän ne, jos ne tuodaan aina puolivalmiina esittelyyn...

    Mutta eipä Unton viemiä jotka oli jo 4v valmistelussa valmistelu ja todisteet selvät kelvannut .

    Kyllä Unton viemät oli todella hyvin valmisteltu ,taisi olla Rautavaaran tapa jota hän ei kunnassa halunneet luopua.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Mutta eipä Unton viemiä jotka oli jo 4v valmistelussa valmistelu ja todisteet selvät kelvannut .

    Kyllä Unton viemät oli todella hyvin valmisteltu ,taisi olla Rautavaaran tapa jota hän ei kunnassa halunneet luopua.

    Kummasti se tapa lopahti kunnanjohtajan vaihduttua nykyiseen 😅

    Äänestä

  • Koulukeskuksen kriisipesäkkeissä kyti jo vuonna 2007.

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Koulukeskuksen kriisipesäkkeissä kyti jo vuonna 2007.

    Kunnanvirastolla sen sijaan ei vain kytenyt vaan suorastaan räjähti: lähes koko toimiva johto aikoi irtisanoutua ex-kunnanjohtajan vuoksi. Tämä on ollut täällä jo aiemmin kerrottuna, ilmeisen luotettavasta lähteestä peräisin olevana.. Etten sanoisi suorastaan sisäpiiritiedoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Hyvin pysyivät loppuun asti eipä lähtenyt nuin eläkkeelle jääjät.
    Joku ovenpaukuttelia,sama jatkui.

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Hyvin pysyivät loppuun asti eipä lähtenyt nuin eläkkeelle jääjät.
    Joku ovenpaukuttelia,sama jatkui.

    Jotkut taas mustamaalaavat kuntaa "nimettömänä"
    nettipalstoilla vuosia lähtönsä jälkeen. Se kertookin sitten jo kaiken tarvittavan heistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00176 kirjoitti:

    Jotkut taas mustamaalaavat kuntaa "nimettömänä"
    nettipalstoilla vuosia lähtönsä jälkeen. Se kertookin sitten jo kaiken tarvittavan heistä.

    Jotkut taas ylläpitää joukko hysteriaa omista mielikuvituksistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00179 kirjoitti:

    Jotkut taas ylläpitää joukko hysteriaa omista mielikuvituksistaan.

    Samoista ihmisistä näyt puhuvat. Reipas remontointi tekisi varmasti näille hyvää 😅😅😅

    Äänestä

  • Anonyymi00184 kirjoitti:

    Samoista ihmisistä näyt puhuvat. Reipas remontointi tekisi varmasti näille hyvää 😅😅😅

    Tietä itse minä en ohjeitasi tarvitse.

    Äänestä

Jos tämä henkilö on kunnan päättäjä nyt olisi aika " käydä rollia" kuntaan miten pitkälle tällainen toiminta ja miustamaalaus saa kunnassa jatkua.

Ne mielikuvat jota täällä ja kuntalaisille annetaan vääristää ihmisen todellista käytöstä.

Äänestä
  • Jos ja jos. Näyttää hyvin "rollin käynti" sujuvan ihan jossittelemallakin. 😅

    Äänestä

  • Asiaa hän kirjoittaa. Vaikuttaa hyvin fiksulta.

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Asiaa hän kirjoittaa. Vaikuttaa hyvin fiksulta.

    Tarkoitin siis tätä oletettua "kuntapäättäjää".

    Äänestä

Kyllä ei rollia viimeinen tlkki rikosilmoitus.
Se olisi kunnassa täytynyt selvittää,puuttua siihen minkälaista mustamaalausta sinne vietiin.
Olihan se kunnan hallitukssa tietona,kukaan ei siinä vaiheessakaan huomannut mitään.

Minkälaista törkeää viranhaltia viralliseen asiakirjasn suoltaa.
Nyt on palattava asialinjalle ja selvittäkää oma pesänne .

Kuntalaisaloite viimeksi tehosi,.mikä nyt jos mustamaalaus jatkuu..

Äänestä
  • Nyt kiusaamista on ollut jonkun toisen lakisäääteisen oikeutensa käyttäminen ja sinua miellyttämätön vastine😅

    Mitä tekemistä kunnanhallituksella on koko asian kanssa? Ei sitten niin yhtään mitään, miksi heidän olisi tarvinnut puuttua toisen lakisääteiseen oikeuteen?

    Siitäpä sitten taas alkaa muiden uhkailu. Ei siis mitään uutta tälläkään kertaa 😅😅😅

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Nyt kiusaamista on ollut jonkun toisen lakisäääteisen oikeutensa käyttäminen ja sinua miellyttämätön vastine😅

    Lakioikeutta saa käyttää mutta asiallisesti ja viranhaltiana lukeneena on tiedettävä mitä viralliseen asiakirjaan laittaa.

    Oeuttaan voi hakea asialliseti ketään loukkaamatta,nyt vastine omi kaikkea muuta.

    Kunta ei voikaan rikosilmoituksen tekoon puuttua mutta siihen on puututtava että asiattomia syytöksiä ei julkiseen asiakirjaan hyväksytä..
    Mitä väitettyihin uhkailuihin tule ne on kyllä toiste n eikä minun,minua kyllä uhkailtiin .
    Latokaa rikosimoituksia miten paljon vaan mutta ottakaa selvää ensin,ei perättömiä tehdä pelkällä olettamalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Lakioikeutta saa käyttää mutta asiallisesti ja viranhaltiana lukeneena on tiedettävä mitä viralliseen asiakirjaan laittaa.

    Oeuttaan voi hakea asialliseti ketään loukkaamatta,nyt vastine omi kaikkea muuta.

    Vastineen sanamuotoa tai sisältöä ei tarvitse toisella osapuolella hyväksyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Vastineen sanamuotoa tai sisältöä ei tarvitse toisella osapuolella hyväksyttää.

    Ei tarvits sen tiedän mutta loukkaavaa kuitenkaan ei julkiseen asiakirjaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Ei tarvits sen tiedän mutta loukkaavaa kuitenkaan ei julkiseen asiakirjaan.

    Kuka mitäkin loukkaavaksi kokee. Se ei ole vastineen kirjoittajan ongelma.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Kuka mitäkin loukkaavaksi kokee. Se ei ole vastineen kirjoittajan ongelma.

    Ei Rautavaaralla siellä on kaikki mahdollista .

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Ei Rautavaaralla siellä on kaikki mahdollista .

    Muualla mahdollista näkyy lähinnä olevan mielensäpahoitus

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Kyllä jos perätön rikosilmoitus tehdään ei kyllä mieltä ylennä.
    Jos minä oisin tai vaikka x johtaja ja vaikka hallinto-oikeuteen saman" satukirjan" laatinut
    Varmasti olisi potkut tullut,nyt toimista ylistetään.
    Olisin ymmärtänyt jos olisi syistä edes keskusteltu,eipä milloinkaan , salaa kaikki kunnassa tehdään.
    Edelliset on jo samoin jatkuva vääryys.

    Kun ei ollut rikosta.
    Hukkaan meni uhkailu "häkillä ja korvauksilla"

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Kyllä jos perätön rikosilmoitus tehdään ei kyllä mieltä ylennä.
    Jos minä oisin tai vaikka x johtaja ja vaikka hallinto-oikeuteen saman" satukirjan" laatinut
    Varmasti olisi potkut tullut,nyt toimista ylistetään.
    Olisin ymmärtänyt jos olisi syistä edes keskusteltu,eipä milloinkaan , salaa kaikki kunnassa tehdään.
    Edelliset on jo samoin jatkuva vääryys.

    Miksi kunnalla ylipäänsä olisi jokin erityinen ilmoitusvelvollisuus sinulle?

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Miksi kunnalla ylipäänsä olisi jokin erityinen ilmoitusvelvollisuus sinulle?

    Normaalisti yritetään asioita sopia vai onko Rautavaaran ainut oikea tie rikosilmoitus..
    Mitään erikoista minä en vaadi.
    Tämä on ennen kuulumatonta viranhaltian toiminnan hyväksymistä.
    Jos olisi vähän eri tavalla hallinto-oikeuteen kirjelmöinyt asia olisi toisn ilman mustamaalaamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Edelleenkään kenenkään ei tarvitse kysellä toisen osapuolen mielipiteitä vastineeseen. Ei se tosiasia inisemällä muuksi muutu.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Edelleenkään kenenkään ei tarvitse kysellä toisen osapuolen mielipiteitä vastineeseen. Ei se tosiasia inisemällä muuksi muutu.

    .laula lisää,

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    .laula lisää,

    Vaihda virttä.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Vaihda virttä.

    Siitä vaan rikos ilmoituksia sorvaamaan, onhan teitä iso joukko.

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Siitä vaan rikos ilmoituksia sorvaamaan, onhan teitä iso joukko.

    Tehdään toki aina kun tarvetta on. Ne lakisääteiset oikeudet kun on semmoisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Tehdään toki aina kun tarvetta on. Ne lakisääteiset oikeudet kun on semmoisia.

    Samat sanat.

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Samat sanat.

    Lueskelen tässä parhaillaan maankäyttö- ja rakennuslain pykälää 166....

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    Lueskelen tässä parhaillaan maankäyttö- ja rakennuslain pykälää 166....

    Lue ite rikosilmoituksen jatkot ko tulossa .
    Nutkö ei enää muuta.keksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00170 kirjoitti:

    Lue ite rikosilmoituksen jatkot ko tulossa .
    Nutkö ei enää muuta.keksi.

    Ilmeisesti pykälä on siis jo tuttu 😅

    Äänestä

Puun hinta on ollut se joka monet kunnat on pelastanut, niin myös Rautavaaralla. Ei kunnan luottamushenkilöiden tai viranhaltijoiden toimet, saatikka ylistys mitään muuta.
Katsokaa Pitäjäläisen artikkelia siinä Korkalaisen M:n siskon mies tuomittiin yli 60 herjauskortin lähettämisestä! Tiu tau tulkku hyvin luistaa M*****. Vieläkö jatkaa puuhiaan?

Äänestä
  • Ex-kunnanjohtaja möi puut , nykyään on niistäkin vain hoitokulut.

    Äänestä

  • "nimetön" mustamaalajahan se siellä taas 😅 Onko hermot jotenkin kireällä?😅😅😅😅😅

    Äänestä

Sulkekaa viimein kun ei saa korkalaisen kommenttiin saavastata.

Äänestä

Nyt hyökätään minun kiinteistön kimppuun uhkaillaan,vähänen hyöty tulee kunnalle
Minä kyllä hyödyn menot vähenee,asukas Nilsiään parempaan asuntoon tulee halvemmaksi mökki kylmilleen kiristys loppuu.

Äänestä
  • Millä täällä on uhattu ja kiristetty? Lain noudattamisellako?

    Maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa kiinteistön omistajaa ihan samalla tavalla, olipa kiinteistö tyhjillään vai ei.

    Äänestä

Sattui vaan rikosilmoitus mänemään mönkään .
Laki on laki niin yksinkertainen ja nopea se ei tule olemaan.

Ulkopuolelta voi jotakin tehdä,mutta entinen puiden kaataja ja aidan särkiä ei asyu jalallaan solle tontille
.Ootrllaan päätöstä asukas on kesän sitten loppuu kiinyeisyöveron maksu ja kulut
Katkki sähköt,lämpö ja vesi lpppuu ongelmat saa seista monumenttina.
Lähtee ongelmat kerta heitolla.

Minä olen kahdella vuodella suotta odottonut tarkastajia turhaan.

Nyt kun tuletta niin ilmoiytakaa pihaan yksim kunnasta ei ole asiaa.

Äänestä
  • Vähän sekavaa tulkintaa. Taitaa kirjoittajaa väsyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi00196 kirjoitti:

    Vähän sekavaa tulkintaa. Taitaa kirjoittajaa väsyttää.

    Taitaa käydä että lopuu väitteet, tulee kun asukas lähtee parempaan arvioija tulee niin putoaa kiinteistövero.
    Myyn sähköliittymän ja lopetan lämmityksen ,Päälle jotakin saatte rakennuslaen täytettyä seiskaan siinä.
    Ensin kaadettiin yli 20v vanhat suojapuut särettiin aita ,jätettiin vesijohto uusimatta ja piha laittamatta.
    Jos arvasin kunnan niin kieroksi olisin kutsunut poliisit paikalle, enää en luota mihinkään.
    Nyt ensin rikosilmoitus ,netti vuosia täynnä potaskaa nyt jopa: paluumuuttajana riski kunnalle: nyt on nämä uhkaukset viimeinen tikki.
    On huolikirjoituksia ymmärtämätöntä ja mitä vielä.

    Nyt täytyisi kunnassa puuttua jatkuvaan mustamaalaamiseen sitä on pitkään viety kunnan päätöksen tekoon.

    Äänestä

  • Saa niitä tarkastajia varmasti vielä jokusen vuoden turhaan, jos tämän palstan kautta heitä paikalle kutsuu 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00198 kirjoitti:

    Saa niitä tarkastajia varmasti vielä jokusen vuoden turhaan, jos tämän palstan kautta heitä paikalle kutsuu 😅

    Mimä olen kunnan tiedoyteen mukaan ollut ympäristö tarkastusta vahtimassa ,2 vuoteen en edes vilausta heistä nähnyt kello 16 jälkeen olen pois lähtenyt

    Kutsunut en ole enkä niitä virkamiehiä sinne kaipaa
    .

    Äänestä

  • Anonyymi00196 kirjoitti:

    Vähän sekavaa tulkintaa. Taitaa kirjoittajaa väsyttää.

    Puhelimella kirjoitan vähän aikaa nään sitten sotkee,en niin sekasi ole ,silmät vaan.

    Minun kone pelaa vaan laajakaistassa jos joku sillä koneella minä tuhraan puhelimella.

    Äänestä

  • Anonyymi00197 kirjoitti:

    Taitaa käydä että lopuu väitteet, tulee kun asukas lähtee parempaan arvioija tulee niin putoaa kiinteistövero.
    Myyn sähköliittymän ja lopetan lämmityksen ,Päälle jotakin saatte rakennuslaen täytettyä seiskaan siinä.
    Ensin kaadettiin yli 20v vanhat suojapuut särettiin aita ,jätettiin vesijohto uusimatta ja piha laittamatta.
    Jos arvasin kunnan niin kieroksi olisin kutsunut poliisit paikalle, enää en luota mihinkään.
    Nyt ensin rikosilmoitus ,netti vuosia täynnä potaskaa nyt jopa: paluumuuttajana riski kunnalle: nyt on nämä uhkaukset viimeinen tikki.
    On huolikirjoituksia ymmärtämätöntä ja mitä vielä.

    Nyt täytyisi kunnassa puuttua jatkuvaan mustamaalaamiseen sitä on pitkään viety kunnan päätöksen tekoon.

    Ei kunta lähtemisessä juurikaan mitään menetä ja yksi kiinteistövero ei paljon merkitse. Kyllä se tontti kärsineen näköinen on. Yleensä jokainen itse pitää tonttinsa siistinä, mutta ei näköjään kaikilta onnistu. Tämä nyt sattuu olemaan tosiasia, mikä näkyy ja epäsiisti yleisilme ei millään tavalla ole kunnan syy.

    Äänestä

  • Anonyymi00204 kirjoitti:

    Kyllä ette olisi ojaa kaivanut kokonaan minun tontille ja ja kaatanut kuusia oli ja muutakin puita Salen puolellekin.

    Rautavaaralla kaikki tehdään salaa asiaton rikosiömoitus,siitä syyytely huoppiu, ,
    " jotkut paluumiuttajat on roski kunnalle" kumtaan om palkattu lakimieskin.

    Hoitakaa asiat keskusyelemalla ja rikosilmoituksia asiatta tekemättä ja mopeytakaa Supmi 24 asioiden tiefottaminen.
    Muuttakaa tapanne .

    Äänestä

  • Anonyymi00206 kirjoitti:

    Kuntalaisille riittäisi, että keskeisellä paikalla olevat kiinteistöt eivät rumentaisi katukuvaa. Siinä ei ole ojan paikalla tai vuosia sitten kaadetuilla puilla mitään tekemistä. Pikemminkin kaatamattomalla vesakolla ja röttelön näköiseksi menneellä ulkoverhoilulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00208 kirjoitti:

    Vesakot on tietoni mukaan kaadettu .ja hoida asiat muutalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00208 kirjoitti:

    Kuntalaisille riittäisi, että keskeisellä paikalla olevat kiinteistöt eivät rumentaisi katukuvaa. Siinä ei ole ojan paikalla tai vuosia sitten kaadetuilla puilla mitään tekemistä. Pikemminkin kaatamattomalla vesakolla ja röttelön näköiseksi menneellä ulkoverhoilulla.

    Ei rumenna tietyt kuntalaisetkaan jatkossa,kaikki ei ole sopinut eikä edelleenkään sovi kuntaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00208 kirjoitti:

    Kuntalaisille riittäisi, että keskeisellä paikalla olevat kiinteistöt eivät rumentaisi katukuvaa. Siinä ei ole ojan paikalla tai vuosia sitten kaadetuilla puilla mitään tekemistä. Pikemminkin kaatamattomalla vesakolla ja röttelön näköiseksi menneellä ulkoverhoilulla.

    Vesakot oli sillä kun kunnan sopimuksen mukaan oli tarkoitus uusia .minun tontilla oleva ikivanha vesijohto .
    Sopimusta ei koskaan kunnassa hoidettu ,ja se jätetään edelleen uusimatta,taas tulee tuskin kauan sama ongelma kaadetaan mitkä joskus istuttavat.

    Koska piha olisi myllätty siksi mitään ei ole tevty.Maalasin kyllä minkä mi ä itse olen pystynyt.

    Pensaat ja siteenit ja kaikki hävittivät olen sopinut kunnanjohyajan kanssa koska muuten kunnassa ei pystutä asioita hoitamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00197 kirjoitti:

    Taitaa käydä että lopuu väitteet, tulee kun asukas lähtee parempaan arvioija tulee niin putoaa kiinteistövero.
    Myyn sähköliittymän ja lopetan lämmityksen ,Päälle jotakin saatte rakennuslaen täytettyä seiskaan siinä.
    Ensin kaadettiin yli 20v vanhat suojapuut särettiin aita ,jätettiin vesijohto uusimatta ja piha laittamatta.
    Jos arvasin kunnan niin kieroksi olisin kutsunut poliisit paikalle, enää en luota mihinkään.
    Nyt ensin rikosilmoitus ,netti vuosia täynnä potaskaa nyt jopa: paluumuuttajana riski kunnalle: nyt on nämä uhkaukset viimeinen tikki.
    On huolikirjoituksia ymmärtämätöntä ja mitä vielä.

    Nyt täytyisi kunnassa puuttua jatkuvaan mustamaalaamiseen sitä on pitkään viety kunnan päätöksen tekoon.

    Voidaan oikein toimittaa kuvia kiinteistöstä jo valmiiksi sinne seiskaan juttua odottamaan 😅

    Äänestä

Jos 5v olen odottanut kunnan tomia että korjaavat luvatta särkemänsä ,mitään ei tapahdu
Tapa miten se ilmaistiin toissa päivänä " Tiilikan vastapäätä oleva röttelö" hoitakaa asiat muualla kuin Suomi 24

Se miten on pitkään haukuttu rikolliseksi ei hyvää kuvasa anna kunnan porukasta.
Se moten arvotom on asukas merkitsee joillekin mutta näin ennenkin sanottu.

Äänestä

Kiimteistöllä oli yli 20 v vanha pihta aita jonka kunta salaa kaatoi ojan kaivoi kokonaan minun tontilme
Suurenti Salen tonttia oja normaamisti on puolet momempien tontilla
Olisi kertoman mukaan kaivaneet vielä ene.pi minun tontille mutta telen kaapelit tullut näkyviin.

Puita ei olisi normaalisti tarvinnut kaataa koska ne ei ollut edes lähellä rajaa .

Äänestä

Joka vielä jatkaa hoida asiat muualla.

Äänestä

Sen verran vielä että tontille aoheutettujen vahinkojen korjaamiseen on ollut 2019 talousarviossa rahat mihin käyyettiin?

Kysyin kun oli lupa hoitaa ,sähköposti löytyy ,luvattiin laittaa kun seuraava talouarvio tehdään edelleemkään sitä ei ole.

Nyt on ongelma luvattua johto remonttia ei tehdä sama ongelma jatkuu.

Kunnassa nyt on selvitettävä ,miten jatkossa vesijohdon hoitaa kerran tuli vedet seiviereen kun hajosi,toisenkerran vuoti oli oja etäsadti vetyä eräs oli ruvennit ihmettelemään taas tuupatiin.

Se johto on aikapommi kehutaaan hyvällä taloudella muyta tarvittavaan ei rahaa ole.

Nyt saa kunta päättää kun seuravan kerran ongelma tulee kiertääkö vesijohdon muutakautta joku kunnan kaivokin on minun tontilla.
Se ei voi jatkua että aina ollaan särkemässä.

Äänestä
  • Sehän kuuluu nyt olevan jäämässä autioksi ja kylmilleen, joksikin monumentiksi kuulemma. Ei siis ole kiirettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00214 kirjoitti:

    Sehän kuuluu nyt olevan jäämässä autioksi ja kylmilleen, joksikin monumentiksi kuulemma. Ei siis ole kiirettä.

    Jos minulle uhkauksia luvetaan ja kunnassa ei itse hoideta asioita niin hoidetaan ensinsin mikä on luvattu.
    Tapa jolla Suomi 24 tuotiin jopa paikka ilmaistiin törkeällä tavalla.

    Nyt ei pitkitetä enää ja vesijohto asia on ratkaistsva miten kunta hoitaa jos minä olen 5v sovinnolla odottanut
    ja Suomi 24 tullaan silmille nyt ei vitkuttelu jatku.,asu tai ei nähtävästi loppuu.
    Hoitakaa kunnassa asiat eikä uhkailemalla,vaatikaa että luvatut hoitaa,näin ei jatku.

    Äänestä

  • Anonyymi00215 kirjoitti:

    Täällä kirjoittajilla, minulla ainakaan, ei ole mitään tekemistä tämänkään asian kanssa ja sinä vain jaksat syytellä kaikkia kommentoijia. 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00216 kirjoitti:

    Täällä kirjoittajilla, minulla ainakaan, ei ole mitään tekemistä tämänkään asian kanssa ja sinä vain jaksat syytellä kaikkia kommentoijia. 😅

    Sillon ei kannata asiaan puuttua antaa hoitaa kuka kirjoittaa.
    Tämä asia saa täällä loppua hotakaa kunnan kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00215 kirjoitti:

    Jos minulle uhkauksia luvetaan ja kunnassa ei itse hoideta asioita niin hoidetaan ensinsin mikä on luvattu.
    Tapa jolla Suomi 24 tuotiin jopa paikka ilmaistiin törkeällä tavalla.

    Nyt ei pitkitetä enää ja vesijohto asia on ratkaistsva miten kunta hoitaa jos minä olen 5v sovinnolla odottanut
    ja Suomi 24 tullaan silmille nyt ei vitkuttelu jatku.,asu tai ei nähtävästi loppuu.
    Hoitakaa kunnassa asiat eikä uhkailemalla,vaatikaa että luvatut hoitaa,näin ei jatku.

    Et ole halunnut vastata siihen että millä oikein uhkaillaan? Laki kun on sama kaikille ja kaikkien sitä pitäisi myös noudattaa. Lakien noudatttamistahan ne kaikki valittajat vain haluavat, eikö niin?

    Äänestä

Rautavaarankunnalle kuuluu omlla esimernni ja hoitaa,sppimukset.
Suomi 24 ei ole se mikä hoitaa edellä olevat asia mikään laki ei siihen teille anna oikeutta.

Äänestä
  • Suomi24 palstalle ei moni muukaan asia kuulu, silti niistä täällä puhutaan . Miksi kylän yleisilmettä rumentavst asiat olisivat jokin erityispoikkeus?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Rautavaaran kunnan ensimmäinen osavuosikatsaus on käsitelty kunnanhallituksessa, erinomaista työtä ovat virkamiehet, kunnallispäättäjät ja luottamushenkilöt taas yhdessä tehneet.

Käyttötalouden hyvä tulos ja verotulojen poikkeuksellisen suuri toteuma nostaa tammi-maaliskuun välisen vuosikatteen yli 700 000 euroon, mikä ylittää talousarvion noin 500 000 eurolla.

Katsauksessa osavuositulos oli merkittävästi parempi kuin talousarvio.

Nillittäjilliä tietysti aina riittää, kun muuta ei keksitty niin paikallislehdessä vaadittiin uutta kuntavaakunaa kunnanviraston seinään. Vähissä ovat ongelmat nillittäjilläkin 😅

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu