Venäjä on ryöstänyt ranskalaisen Danonen venäläiset tytäryhtiöt sekä tanskalaisyhtiö Carlsbergin Venäjällä toimivat Baltika-panimot. Asia käy ilmi presidentti Vladimir Putinin sunnuntaina allekirjoittamasta asetuksesta.
Asetuksen mukaan Venäjä ryöstää Danonen ja Carlsbergin omistamat venäläisyhtiöiden osakkeet.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Venäjä on varastanut länsimaisten yritysten omaisuutta sen jälkeen, kun se huhtikuussa ryösti Fortumin ja Uniperin omistukset Venäjällä.
Elintarvikeyritys Danone ja Carlsberg ovat molemmat ilmoittaneet aikeistaan luopua liiketoiminnoistaan Venäjällä.
Danone on ilmoittanut tutkivansa tilannetta parhaillaan ja valmistautuvansa tarvittaviin toimenpiteisiin suojellakseen omaisuuttaan venäläiseltä rikollisliigalta jota johtaa Putin .
Venäjän päätös tuli Danonelle täydellisenä yllätyksenä, sillä se oli lähellä Venäjän-toimintojen myymistä.
Putinin tiedottaja Dmitri Peskov kertoi FT:lle kesäkuussa, että länsimaiset sijoittajat ja yritykset ovat tervetulleita Venäjälle.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Putin tunnetaan parhaiten maailmalla kansainvälisesti etsintäkuulutettuna rikollisena
WANHA!
Pettureilta viedään liikkeet!
Kuka jäädytti Venäjän varoja?
Varmaan juurikin Danone, Carlsberg ja sitten tietysti ne länsimaiset leasingyhtiöt joiden 500 modernia matkustajakonetta Putin ryösti sekä kaikki ne kansainväliset yksityiset yritykset ja investoijat joiden omaisuuden Putin varasti .
Tiltu kun oppii ymmärtämään varojen jäädytyksen ja varastamisen eron .
En oikein ymmärrä että voiko Putin olla tosissaan niin sanomattoman tyhmä ja luulla etteikö maailman suurimmat yritykset ja yksityiset investoijat tule ottamaan kun aika on kypsä kaikki varastetut tuotteet tehtaat ja investoinnit takaisin vielä hirveällä korolla siinä syntymättömät venäläiset jälkipolvet tulevat vetelemään ranteitaan auki kun makselee tämän järjettömän venäläisen sukupolven velkataakkaa
Vessanpyttyjen ja pesukoneiden ryöstelylle jatkoa.
Kaksi ei sodissa mainittavasti menestynyttä maata - Tanska ja Ranska kokoontuivat valmistelemaan sodanjulistusta Venäjää vastaan.
Tiltulla onkin omat mielikuvitusuutisensa.
Ei tuo liike ole Venäjältä sen kummempi kuin mitä se teki esim. Fortumin omistusten kanssa ja vähän aikaisemmin esim. Nobelin omistusten kanssa...
Se joka persiinsä nostaa se paikkansa menettää.
Taisi Baltika-panimosta kuulua peräti 1,5% Carlsbergille.
Saksa takavarikoi Venäjältä kaksi öljynjalostamoa ja venäläisten varoja on jäädytetty monikymmenkertaisesti siihen nähden mitä Venäjä voi ottaa länsimailta.
Että mitä ihmeen vinkumista kuuluu jostain? Eälijjöitäkö outta?
Alustavien tietojen mukaan monen muun kohteen lisäksi myös Baltikan panimo olisi ollut tänään iskun kohteena Pietarissa. Päivän mittaan tiedot varmaan tarkentuvat.
Lännelle on tulossa pakotteita lisää, kun Kiinakin vaihtaa isommalle ...
Sinä tunnet ääliö kokoomuslainen kun vauhti kiihtyy...
Terve mitä sinne Pietariin kuuluu? Saitko nukuttua hyvin viime yönä?
Näinhän ne siat tekee. Korvista kiinni ja napit otsaan. Ei tohon muuta voi sanoa.