Mistä mielestänne kertoo Joos.10:12,13

Mitä ja mistä mielestänne kertoo Joosua 10:12,13?



Ptolemaiolaisessa maailmankuvassa tämä olisi vielä ymmärrettävissä mutta kuinka ymmärtää se heliosentrisessä?
4270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

olen kauan sitten kirjoittanut ylös Joosua 10:n kohdalle mm.:
-Kun Joosua v. 1451 eKr tunkeutui Kanaanin maahan
oli hänen rukouksessaan sanat Aurinko seiso alallasi, mutta se tulee ymmärtää: " Ole hiljaa", "Ole toimeton".."älä toimi"...Newton osoitti aikoinaan kokeillaan, että maan pyörimisen akselinsa ympäri on auringon vaikutusta.....aurinkohan ei nouse eikä laske..

Prof. Totten on tutkinut asiaa laskien kaikki päiväntasausvrk:t ja pimennykset ajastamme taaksepäin v, 1451 eKr ja ennen "Joosuan päivää" ne sattuvat keskiviikoiksi mutta ennen sitä tiistaiksi, joten näyttää kuin kokonainen vuorokausi olisi lisätty ihmiskunnan historiaan...Tähtitieteilijä E.W. Menander on laskenut saman tapahtuman ja saanut ajaksi Joosuan päivälle 23 1/2 h

Sanat Joosuan kirjassa 10:14 " "eikä ole ollut sen päivän vertaista, ei ennen eikä jälkeen, jona Herra näin kuuli ihmisen ääntä, sillä hjerra soti israelin puolesta.." ovat perustellusti oikeat ja todet, koska ei todellakaan ole ollut toista päivää, jolloin auringon, kuun ja maan asema olisi ollut samankaltainen.

Asialle on 6 muuta historiallista todistetta:
Tässä 3 -Herodotos kreikkal.

-Hunaiana Tsu kiinal.

-Krisnan elämänkerta intial.ajanlaskun mukaan v. 1651 (vastaa tarkoin v.1451 ekr) "aurinko viivytteli laskemasta"


Siis mitäkö tapahtui? Jumala kuuli Joosuan rukouksen ja antoi ajan pysähtyä. Aurinko lakkasi
toimimasta siten, että maa ei pyörinyt 23 1/2 tuntiin ja niin aurinko seisoi alallansa ja kuu paikallansa ja israelilaiset saivat kostaa vihollisilleen ja "Aurinko pysyi paikallansa keskitaivaalla päiväkauden kiirehtimättä laskemaan."

Missähän lienee se Oikeamielisyyden kirja. johon Joosua viittaa...varmasti joskus vielä jostakin luolasta löytyy saviruukku ja pergamenttikäärö!!


Ylistys Herralle kaikesta Joosuan päivään liityvästä!

Äänestä
  • Aloittaja

    Kiitoksia vihjeestä, koskien Joosua 10:ssä olevaa mainintaa auringon pysähtymisestä. Googlesta löytyi tämä Prof. Totten ja hänen laskemisperusteensa. Tähtitieteilijä E.W.Mennander´ia ei löytynyt.

    Äänestä

..se että uskot kaiken mitä raamatussa lukee ilman että mietit miten se teoriassa tapahtu.
koska kun alkaa liikaa miettimään jotain tapahtumaa voi heikentyä uskossa.
mikä olisi mahdotonta hänelle joka on kaiken maan ja taivaan ja kaiken mitä siinä on luonut?

jos epäilette jotain jumalan tekoa rukoilkaa voimaa Jeesuksen nimeen.
siunausta kaikille

Äänestä
  • ongelmaan törmäsivät NASAN tiedemiehet kun laskivat komeettojen kiertoratoja..

    he huomasivat etteivät laskelmat pidä paikkaansa ...koska ajnlaskut eivät pitäneet paikkaansa...joku raamattua tunteva sitten puhui niistä päivistä kun aurinko ei laskenut ja taisi siellä olla joku muukin tapahtuma..(lyhyempi)..

    kun ne otettiin huomioon niin laskut pitivät paikkansa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kari.tolonen kirjoitti:

Mitä ja mistä mielestänne kertoo Joosua 10:12,13?



Ptolemaiolaisessa maailmankuvassa tämä olisi vielä ymmärrettävissä mutta kuinka ymmärtää se heliosentrisessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu