Puhjennut silmä/verkkokalvon irtauma

Minulta irtosi verkkokalvo silmästä ja heti seuraavana aamuna silmä leikattiin, kun olin käynyt silmälääkärillä tutkimuksissa.
Leikkaava lääkäri epäonnistui leikkauksen aikana puhkaisemaan silmän sormella, joka johti vielä vaativaan toimenpiteeseen sen osalta. Silmässä oli useita tikkejä.
Öljyä pääsi vääriin paikkoihin repeämän vuoksi silmässä ja niitä ei enää saada pois. Verkkokalvon osalta epäonnistui myös, jouduin 2viikkoa uusinta leikkaukseen, kun verkkokalvo oli irronnut uudestaan.
Onko kenellekään käynyt näin, että silmä puhkeaa tällaisessa leikkauksessa?
Tai edes kuullut?
Omat silmät eivät ole heikot, siitä ei ole aiemmissa silmälääkärin tutkimuksissa sanottu mitään
Teenkö potilasvahinko ilmoituksen asiasta?
Näköä ei juurikaan ole silmässä, jotenkuten ääriviivat näkyy.
0717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Minulta irtosi verkkokalvo silmästä ja heti seuraavana aamuna silmä leikattiin, kun olin käynyt silmälääkärillä tutkimuksissa.
Leikkaava lääkäri epäonnistui leikkauksen aikana puhkaisemaan silmän sormella, joka johti vielä vaativaan toimenpiteeseen sen osalta. Silmässä oli useita tikkejä.
Öljyä pääsi vääriin paikkoihin repeämän vuoksi silmässä ja niitä ei enää saada pois. Verkkokalvon osalta epäonnistui myös, jouduin 2viikkoa uusinta leikkaukseen, kun verkkokalvo oli irronnut uudestaan.
Onko kenellekään käynyt näin, että silmä puhkeaa tällaisessa leikkauksessa?
Tai edes kuullut?
Omat silmät eivät ole heikot, siitä ei ole aiemmissa silmälääkärin tutkimuksissa sanottu mitään
Teenkö potilasvahinko ilmoituksen asiasta?
Näköä ei juurikaan ole silmässä, jotenkuten ääriviivat näkyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu