EU käynnistää oikeustoimet Puolaa vastaan!

EUROOPAN KOMISSIO ilmoitti keskiviikkona käynnistävänsä oikeustoimet Puolaa vastaan, koska se on perustanut kiistanalaisen elimen tutkimaan Venäjän vaikutusvaltaa. Kyseisen komitean perustamisen todellisen syyn epäillään olevan Puolan opposition toiminnan vaikeuttaminen.

Euroopan komissio aloittaa rikkomusmenettelyn siitä huolimatta, että Puolan presidentti Andrzej Duda lupasi ehdottaa komiteaa koskevan lain muuttamista EU:n ja Yhdysvaltojen arvostelun jälkeen.

EU ilmoitti tiistaina olevansa "erityisen huolissaan" komiteasta. Yhdysvallat puolestaan sanoi, että uutta lakia voidaan käyttää estämään oppositiopoliitikkojen vaaliehdokkuus ilman asianmukaista menettelyä.

Kiistellyn komitean ilmoitetaan tutkivan Puolan kansalaisia, jotka ovat saattaneet antaa myöten Venäjän vaikutusyrityksille.
4329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Puolassa menee oikeasti todella huonosti. Tyranniaa tarjolla.

Äänestä
  • Taitaa tyssätä.
    Puolalla ei ole varaa rikkoa välejään EU:iin.

    Äänestä

Sinun EU si ei kuule poju kykene nousemaan Puolaa vastaan koska EU on täysin riippuvainen nyt Puolasta mm öljyn sekä kaasun suhteen,EU typerys komissaarien ja meppien kandee pitä nyt vaan pitää se päänsä kii

Äänestä
  • Hölynpölyä.
    Et hallitse edes perustietoa.
    Puola on riippuvainen EU:n tukirahoista.

    EU ei osta öljyä tai kaasua.
    Ne hankkii kukin jäsenmaa itse.

    Puolassa on lisäksi ainakin kuusi miljoonaa Ukrainan pakolaista. Niiden huoltoon Puola tarvitsee apua EU-maista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

EUROOPAN KOMISSIO ilmoitti keskiviikkona käynnistävänsä oikeustoimet Puolaa vastaan, koska se on perustanut kiistanalaisen elimen tutkimaan Venäjän vaikutusvaltaa. Kyseisen komitean perustamisen todellisen syyn epäillään olevan Puolan opposition toiminnan vaikeuttaminen.

Euroopan komissio aloittaa rikkomusmenettelyn siitä huolimatta, että Puolan presidentti Andrzej Duda lupasi ehdottaa komiteaa koskevan lain muuttamista EU:n ja Yhdysvaltojen arvostelun jälkeen.

EU ilmoitti tiistaina olevansa "erityisen huolissaan" komiteasta. Yhdysvallat puolestaan sanoi, että uutta lakia voidaan käyttää estämään oppositiopoliitikkojen vaaliehdokkuus ilman asianmukaista menettelyä.

Kiistellyn komitean ilmoitetaan tutkivan Puolan kansalaisia, jotka ovat saattaneet antaa myöten Venäjän vaikutusyrityksille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu