Onko teillä toisinaan ahdistus maailmasta

.. tai paremminkin monien epärehellisyydestä, pahuudesta, osaamattomuudesta jne.? Tähän voisi sanoa, että niin leijonamaista sanoa näin, mutta minkä ihan totta voi sille, että on muita parempi perustavanlaatuisesti joissain asioissa? Leijona tuntuu vähintäänkin haluavan ymmärtää kaikkia, moni muu ei kykene edes siihen. Ajatelkaa lapsiraukkoja, joiden vanhemmat ovat vaikkapa skorpioneja vielä joillain huolestuttavilla kuu- ym. merkeillä. Ei ihme, että osa vanhemmista ei jaksa lapsiaan, koska eivät ymmärrä, kuka heidän lapsensa edes on, eivätkä useimmiten myöskään mitä itse ovat. Juuri luin eräältä vanhempikanavalta tuosta jaksamattomuudesta - perusteluna esim. oman lapsen ärsyttävän intensiivinen vuorovaikutus. Ihanaa, kun lapsi vuorovaikuttaa! Leijonista en voi sanoa kuin, että ovat maailman rakastavimpia vanhempia, osaavat opettaa, avautua itsekin oppimaan ja myös nauraa lastensa kanssa. Taistelevat aina lastensa puolesta, jos tarve vaatii tarjoten myös lapselle käsityksen oikeudenmukaisuudesta itseä ja muita kohtaan.
1709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

😋😍😋😍😋😍😋😍😋

🔞 ­N­­­y­m­f­­o­­m­­­a­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17881851S

🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

.. tai paremminkin monien epärehellisyydestä, pahuudesta, osaamattomuudesta jne.? Tähän voisi sanoa, että niin leijonamaista sanoa näin, mutta minkä ihan totta voi sille, että on muita parempi perustavanlaatuisesti joissain asioissa? Leijona tuntuu vähintäänkin haluavan ymmärtää kaikkia, moni muu ei kykene edes siihen. Ajatelkaa lapsiraukkoja, joiden vanhemmat ovat vaikkapa skorpioneja vielä joillain huolestuttavilla kuu- ym. merkeillä. Ei ihme, että osa vanhemmista ei jaksa lapsiaan, koska eivät ymmärrä, kuka heidän lapsensa edes on, eivätkä useimmiten myöskään mitä itse ovat. Juuri luin eräältä vanhempikanavalta tuosta jaksamattomuudesta - perusteluna esim. oman lapsen ärsyttävän intensiivinen vuorovaikutus. Ihanaa, kun lapsi vuorovaikuttaa! Leijonista en voi sanoa kuin, että ovat maailman rakastavimpia vanhempia, osaavat opettaa, avautua itsekin oppimaan ja myös nauraa lastensa kanssa. Taistelevat aina lastensa puolesta, jos tarve vaatii tarjoten myös lapselle käsityksen oikeudenmukaisuudesta itseä ja muita kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu