Tiedettyä, että armeijalla on valtiosta erilliset kanavansa, jotka toimivat itsenäisesti.
USA:n armeijassa on venäläisiä ja venäläisessä on usalaisia.
Jos konsulaatti lähetystö ei ole militantti ja armeija mies, mutta puhtaasti poliittinen tekijä ja maallisen heiluvainen, niin hänet voidaan demokratian nimissä häätää ja kutsua takaisin, että konsulaatin pitää vain keretä ostamaan lippu ajoissa edes ja takaisin, välittämättä oman arvon tunteesta.
Armeijan palveluksessa on toisenlaisia vaihtooppilaita, jotka jäävät teorian mukaan myös kriittisten vaiheiden ylitse maahan, koska heillä on erilainen vaihtoohjelma, ei poliittinen, mutta sotilaallinen.
Niin heidän pakonsa määräpiste olisi ollut maiden välinen avoin sotatila ja siten he olisivat viimeisiä lähtijöinä ja siten vaikka Suomesta puuttuisi venäläisiä konsulaatteja, niin armeijan miehiä sen sijaan löytyy.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.