Tulivuorenpurkausten ja geotermisen lämmön määrän muutokset

Ilmastonmuutospalstalla on otettu vuosien varrella toistuvasti esille tulivuorenpurkausten määrän ja geotermisen lämmön määrän väitetty lisääntyminen esittäen niitä ilmaston lämpenemistä selittäväksi tekijäksi. Perusteluksi on otettu tulivuorenpurkauksista tehtyjen havaintojen lisääntyminen. Tällä palstalla aihe on geologia eli ei kiinnosta keskustelu ilmastonmuutoksesta vaan vulkanismista.

Laittakaa siis tähän keskusteluun viitetiedot vertaisarvioiduista tieteellisistä julkaisuista, joissa julkaisussa itsessään kerrotaan tulivuorenpurkausten intensiteetin, purkausten vuosittaisen lukumäärän tai maankuoren läpi pintaan tulevan geotermisen lämmön määrän keskiarvon kasvaneen tai vähentyneen merkittävästi viimeisten sadan vuoden aikana. Linkki tai doi - koodi julkaisuun näkyville.

Huomaa tuo "joissa JULKAISUSSA ITSESSÄÄN kerrotaan". Kiinnostavaa ei siis tässä ole maallikon omat yleensä virheelliset päätelmät julkaisuissa esitetyistä tilastotiedoista ja havainnoista vaan ainoastaan sellaiset väitteet vulkanismin tai geotermisen lämmön muutoksista, jotka artikkelin kirjoittaja itse on artikkelissaan esittänyt.

Kuten aiemmissa keskusteluissa on jo useaan kertaan todettu niin havaintojen lukumäärä tulivuorenpurkauksista on lisääntynyt mutta itse tulivuorenpurkauksien lukumäärän ei ilmeisesti ole havaittu lisääntyneen. Tämä selittyy havainnoinnin kattavuuden paranemisella. Maapalloa tarkkaillaan nykyisin paljon yksityiskohtaisemmin kuin aiemmin.

Viimeisin keskustelu aiheesta ilmastonmuutospalstalla oli tässä:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17866936/tulivuoritoiminta-lisaantynyt-rajusti-maailmalla
31166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei taida tulla tieteellistä tutkimusta, joka vahvistaisi väitteen. Tuo tulivuoritoiminnan raju lisääntyminenkin perusteltiin sillä, että ensin purkautui vain yksi tulivuori ja kohta toisella puolella maailmaa jo toinen. Lisääntyihän se 100 %.

Välillä tuntuu, että tiedepalstalle kirjoittavat henkisiltä kyvyiltään kehitysvammaiset. Kun ei oikein ole koulussa menestynyt, niin nyt yritetään päteä tiede palstalla... ja yhä vieläkin heikolla menetyksellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ilmastonmuutospalstalla on otettu vuosien varrella toistuvasti esille tulivuorenpurkausten määrän ja geotermisen lämmön määrän väitetty lisääntyminen esittäen niitä ilmaston lämpenemistä selittäväksi tekijäksi. Perusteluksi on otettu tulivuorenpurkauksista tehtyjen havaintojen lisääntyminen. Tällä palstalla aihe on geologia eli ei kiinnosta keskustelu ilmastonmuutoksesta vaan vulkanismista.

Laittakaa siis tähän keskusteluun viitetiedot vertaisarvioiduista tieteellisistä julkaisuista, joissa julkaisussa itsessään kerrotaan tulivuorenpurkausten intensiteetin, purkausten vuosittaisen lukumäärän tai maankuoren läpi pintaan tulevan geotermisen lämmön määrän keskiarvon kasvaneen tai vähentyneen merkittävästi viimeisten sadan vuoden aikana. Linkki tai doi - koodi julkaisuun näkyville.

Huomaa tuo "joissa JULKAISUSSA ITSESSÄÄN kerrotaan". Kiinnostavaa ei siis tässä ole maallikon omat yleensä virheelliset päätelmät julkaisuissa esitetyistä tilastotiedoista ja havainnoista vaan ainoastaan sellaiset väitteet vulkanismin tai geotermisen lämmön muutoksista, jotka artikkelin kirjoittaja itse on artikkelissaan esittänyt.

Kuten aiemmissa keskusteluissa on jo useaan kertaan todettu niin havaintojen lukumäärä tulivuorenpurkauksista on lisääntynyt mutta itse tulivuorenpurkauksien lukumäärän ei ilmeisesti ole havaittu lisääntyneen. Tämä selittyy havainnoinnin kattavuuden paranemisella. Maapalloa tarkkaillaan nykyisin paljon yksityiskohtaisemmin kuin aiemmin.

Viimeisin keskustelu aiheesta ilmastonmuutospalstalla oli tässä:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17866936/tulivuoritoiminta-lisaantynyt-rajusti-maailmalla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu