Pohjanmaan käräjäoikeudessa oli vireillä kolme riitatapausta, jotka liittyvät jäätelökioskeissa viime kesänä työskennelleiden nuorten nostamiin kanteisiin. Nuoret vaativat kaupan alan työehtosopimuksen mukaisia korvauksia työstään.
Vireillä olleet kanteet eivät ole ainoita laatuaan. Viimeiset kolme vuotta samasta yrityksestä on tullut aina kesän jälkeen PAMin hoidettavaksi riitajuttuja, jotka koskevat alipalkkausta ja kaupan alan lisien maksamatta jättämistä.
Käräjäoikeudessa vireillä olleet kolme kannetta päättyivät kesätyöntekijöiden kannalta hyvään lopputulokseen.
Työnantaja myönsi kaikkien kolmen nuoren työntekijän osalta palkkasaatavat kokonaisuudessaan sekä perusteen että määrän osalta. Peruste on, että kaupan työehtosopimusta tulee noudattaa ja palkat laskettava sen perusteella.
Asiasta laadittiin sovintosopimukset kaikkien kolmen työntekijän osalta. Sopimuksiin kirjattiin työnantajan myöntäminen, että kaikkia työntekijöille kuuluvia palkkasaatavia ei maksettu. Käräjäoikeus vahvisti vielä nämä sovintosopimukset.
Ilman ammattiliiton jäsenyyttä työntekijöiden palkkasaatavat olisivat jääneet saamatta. Mitä tästäkin tapauksesta on opittavissa?
Kannattaa liittyä ammattiliiton jäseneksi lyhyenkin työsuhteen alussa. Nykyisin se on helppoa asia hoituu käden käänteessä netissä ja sen jälkeen ammattiliitto puolustaa työntekijää työnantajan mielivaltaa vastaan.
https://www.pam.fi/uutiset/ratkaisut-kesatyontekijoiden-riitatapauksiin.html
https://www.pam.fi/uutiset/vaatimuksena-reilu-peli.html

Vastaukset 23
Vanhimmat
Evijärveläinen yritys häärimässä. Nuorten oikeuksien loukkaamista! Eijumalauta!
Törkeää!
Nämä vasemmistolais punikkien väsäämät aloitukset vasta törkeitä ovatkin.
On ahneus ja törkeä röyhkeys huipussaan. Lapsen kesätienestitkin. Mitä se on sitten aikuisten kanssa?
Punikkeja harmittaa vieläkin, kun eduskuntavaaleissa tuli oikein kunnolla turpaan.
Siksi punikit nyt räkyttävät kaikesta mahdollisesta.
Yrityksen toiminta-ajatuksena onneton. Jokainen käsittää, että palkka on maksettava. Ei sillä pitkälle pötkitä, että jättää palkkaa maksamatta. Vieläpä lasten.
Onko kyseessä evijärveläisestä kioskin pitäjästä?
Etkä osaa suomea? Mene takaisin koulun penkille jotta oppisit edes kieliopin.
Pehmiskioskit Vaasassa. Evijärveläinen yrittäjä. Sama käytäntö kahvilakioskin pitäjällä Evijärvellä.
Kertoo paljon sinusta tuo kommenttisi. Eikö työsuhderikkeet ole tässä esillä eikä kielioppi?
Miksi haluat sivuuttaa räikeät rikkeet työsuhdeasioissa?
Kenkää perseehin ay-liikkeen jäsenille
Tuollaisilta yrittäjiltä pitäis periä maksetut korona tuet ym takaisin.
Tuollainen ei ole mitään yrittäjyyttä. Evijärveläisten on syytä hävetä oikein porukalla kun tuollaista kunnan alueella kutsutaan yrittämiseksi.
Oliko tämä yrittäjä se, joka asensi salaa kioskiin kameravalvonnan kertomatta siitä kioskissa työskenneille?
En tiedä. En todellakaan tiedä.
Ei ole kioskin pitäjä vaan kahvikärryn pitäjä.
Salakatselu on rikos!
Eipä ollut yllätys tämäkään!
Onpa halpamaista toimintaa. Kehtaakin. Tuon firman tuotteita en osta!
Ammattiliitot tulisi lakkauttaa, turha ja kallis organisaatio jossa turhia pamppuja makoilemassa.
Kyllä ne tuollaiset yritykset lakkautuvat, jotka eivät maksa palkkoja työehtosopimuksen mukaan ja noudata lakeja. Hyvä että ammattiliitto on pitänyt nuorten puolta ja pakottanut härskisti toimivan yrityksen polvilleen. Saapa nähdä saako firma jäätelökioskinsa auki lainkaan kun kesä on jo alkanut.
Missä tuo yritys myy tuotteitaan. Hyvä tietää, jotta voi kiertää kaukaa.
Ei ole jäåätelöä tarjolla. Liekö työvoimapula iskenyt.