Jumalalla ja paholaisella on riita-asia

Jumalalla ja paholaisella
on siis riita-asia.

Tämä alkoi siitä,
kun Aamuruskon poika
(Lucifer)
halusi korottaa itsensä
sille istuimelle,
joka on varattu
Jumalan ainokaiselle Pojalle.

"Sinä sanoit sydämessäsi:
'Minä nousen taivaaseen,
korkeammalle Jumalan tähtiä
minä istuimeni korotan
ja istun ilmestysvuorelle,
pohjimmaiseen Pohjolaan.
Minä nousen pilvien kukkuloille,
teen itseni Korkeimman vertaiseksi.'"
(Jes 14:13-14)

Aamuruskon poika muuttui.
Hänen sydämensä täytti ensin
ylpeys ihanuudestaan
ja sitten kohta kaikki pahuus.
Enkelikunnan hohdokkain
oli muuttunut
pimeyden ruhtinaaksi.

Ja tuo paholainen
omiensa enkeliensä kanssa
heitettiin taivaasta maan päälle.

Ja niin olemme siinä tilanteessa,
josta Raamatun toinen jae kertoo.
Maa joutui
sekasorron ja kaaoksen valtaan.

Pimeys oli nyt hallitseva elementti
Maan päällä.

Mutta sitten tuli Valkeus.
Ja kuusi päivää myöhemmin
kaikki sekasorto ja kaaos
oli väistynyt.

Mutta paholaisella
oli kuitenkin edelleen
riita-asia Jumalan kanssa.

Ja kun ihminen luotiin Jumalan kuvaksi
(Jumala=Elohim=Valtiaat)
ja sai tehtäväksi olla valtiaana
koko Maa-planeetalla,
niin paholainen vihasi
paitsi Jumalaa
nyt erityisesti myös
Jumalan kuvaksi luotua ihmistä.

Koska Jumala oli osallinen
tässä riita-asiassa,
niin ei Jumala voinut
tuosta vain heittää
osaa enkelikunnasta helvettiin.

Tarvitaan ulkopuolinen jury,
joka sanoo, kumpi on oikeassa:
Jumala vai paholainen.

Ja niin Jumala istutti
keskelle Paratiisia kaksi puuta.
Toisessa oli tarjolla
Iankaikkinen Elämä
ja toisessa
iankaikkinen kuolema.

Ihmisen
Jumalan kuvana
täytyi saada itse valita
näiden kahden välillä.

Ja Jumalalla oli
oikeus ja velvollisuuskin kertoa,
mitä nuo puut merkitsevät.

Mutta Jumalan täytyi
vanhurskaana sallia myös se,
että riita-asian toinen osapuoli
tuo oman sanomansa tiettäväksi.

Ja paholainen teki sen
tietenkin valehtelemalla.
Jumala taas kertoi totuuden.

Ja näin on edelleen koko ajan.
Jumala julistaa totuutta.
Ja paholainen keksii
koko ajan uusia valheita.

Ja niin kävi,
että ihminen mieltyi
siihen sanomaan,
jonka paholainen
käärmeen välityksellä toi.

Ja välittömästi
kun Aadam söi puusta,
josta Jumala oli kieltänyt,
tapahtui niinkuin Jumala oli sanonut.
Kuolema astui maailmaan.
Ja Aadam ja Eeva kuolivat
välittömästi hengellisesti.
Jumalan kirkkaus
oli riisuttu alastomuudeksi.
Rakkauden tilalle tuli
sillä silmänräpäyksellä pelko.
Elämä oli sammunut kuolemaksi.

Ja nyt paholainen odotti innoissaan,
että jippppppiiiiiiii,
nyt Jumala joutuu surmaamaan
tänä ihanan kamalana päivänä
oman kuvansa
- Aadamin ja Eevan.

Mutta paholaisen
suureksi tyrmistykseksi
Jumala otti viattoman eläimen
ja surmasi sen,
ja peitti Aadamin ja Eevan synnin
ja tuon eläimen nahasta
tehdyllä vaatteella.

Aadamin ja Eevan
alastomuus oli peitetty.
Ei enää Jumalan kirkkaudella
vaan verisellä vaatteella
- viattoman sijaiskärsijän nahalla.

Siis aivan alusta asti
paholainen on se,
joka on julma
ja haluaa ihmisen kuolemaa
viimeiseen mieheen.

Mutta Jumala Rakasti maailmaa niin paljon,
että antoi oman ainokaisen Poikansa
- oman ainokaisen Karitsansa -
teurastettavaksi ihmiskunnan sijasta.

https://youtu.be/J6dvLHtjl4E

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17842531/synti-ja-sovitus
88753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 88

Vanhimmat
Aloittaja

Alussa
Jumala oli luonut
taivaat enkelijoukkoineen
ja sitten näiden silmien edessä maan.
Eikä suinkaan autioksi.
Ja enkelit riemuitsivat
nähdessään Jumalan luomisihmeet.

Ymmärtääksemme,
mitä sitten tapahtui,
meidän on vielä nostettava
katseemme taivaisiin,
ja aina taivasten taivaisiin,
kolmanteen taivaaseen,
sinne, missä Jumala asuu.
Siellä on Jumalan puutarha,
Paratiisi.

Sitä asuttavat Jumalan lisäksi
muun muassa
serafit, kerubit ja enkelijoukot.

Näistä ykkösasemassa oli kerubi,
joka oli saanut nimekseen
Aamuruskon Poika (Lucifer).

Aamurusko
on Jumalan ainokaisen Pojan nimi.

Mutta nyt ei ole kysymys
Aamuruskosta,
vaan persoonasta,
jonka Aamurusko
oli luonut lähimmäksi palvelijakseen.

Ja näin Jumala kertoo tuosta
Aamuruskon Pojasta:

"Eedenissä,
Jumalan puutarhassa,
sinä olit.
Peitteenäsi olivat
kaikkinaiset kalliit kivet;
karneolia, topaasia ja jaspista,
krysoliittia, onyksia ja berylliä, safiiria,
rubiinia ja smaragdia sekä kultaa
olivat upotus- ja syvennystyöt sinussa,
valmistetut sinä päivänä,
jona sinut luotiin:
Sinä olit kerubi, laajalti suojaavainen,
ja minä asetin sinut pyhälle vuorelle;
sinä olit jumal’olento
ja käyskentelit
säihkyväin kivien keskellä.
Nuhteeton sinä olit vaellukseltasi
siitä päivästä, jona sinut luotiin,
siihen saakka, kunnes
sinussa löydettiin vääryys."
(28:13-15)

Tuossa viimeisessä lauseessa
on käänteentekevä
kunnes,
mikä johti siihen,
mistä voimme lukea
Raamatun toisessa jakeessa.

Aamuruskon Poika,
yleisemmin Luciferina (Valonkantajana)
tunnettu persoona,
oli muuttunut
pimeyden ruhtinaaksi,
ja nyt tuo pimeys
oli syvyyden päällä.

Autio ja tyhjä kuvaa
hävityksen jälkeistä kaaosta.
Maa joutui sekasortoiseen tilaan,
ja vaati täydellisen saneerauksen
perustuksia myöten.

"Hän vahvisti maan perustukset"
(San 8:29)

Siis minkä tähden Maa tuli
hävitetyksi,
sekasortoiseksi,
muodottomaksi,
autioksi raunioksi,
joka vaati täydellisen peruskorjauksen.

Kysymys on
Aamuruskon Pojan (Luciferin)
kapinasta.

Tuo kapina eli synti Jumalaa vastaan
erotti hänet Jumalan yhteydestä.

"Kuinka olet taivaalta pudonnut,
sinä kointähti, aamuruskon poika!"
(Jes 14:12)

Tuonelan syvin kuilu on nyt tuon
kauhean muodonmuutoksen kokeneen
enkeliruhtinaan päämaja.
Voi kauhistus niitä enkeliparkoja,
jotka asettuivat Luciferin rivistöihin,
ja ovat nyt sen vankeina
toteuttaen sen tahtoa.

Lucifer ylpistyi kauneudestaan,
ja niin hänen sydämensä pimentyi.
Tämän tähden hän menetti
kaiken loistonsa ja kirkkautensa
tullen kauheimmaksi kaikista
– pimeyden ruhtinaaksi,
joka putosi taivaasta alas maan päälle.

Mutta Raamattu
- niin dramaattisesti kuin se alkoikin -
ei pääty tähän synkkyyteen.

Maata,
jonka Jumala oli tehnyt asuttavaksi,
peitti sekasorto ja hävitys.
Pimeys oli syvyyden päällä.

Mutta Jumalan Henki liikkui.
Ja kohta tapahtui jotakin,
mikä syrjäytti pimeyden.
Kaaoksen keskelle tuli Valkeus.

Äänestä
  • Jos työnnät sen aamuruskon pönttöön ja lopetat ton tyhmän viisastelun Raamatun jakein.
    Vittu,että olevinaan juntti ääliöt jotka viitta kokoajan Raamattuun ja eivät itse ymmärrä.se on lahkon paskaa.Puhu ihan Suomea ääliö !

    Äänestä

  • Hyvin keksitty. Ihanaa kun puhutaan Saatanasta!

    Äänestä

Yleisesti seurakunnissa opetetaan, että Jumala olisi luonut ihmisen, koska Jumala, joka on rakkaus, halusi jonkun kohteen, kelle hän voisi vuodattaa rakkauttaan.

Mutta onko tämä väite totta? Sanotaanko Raamatussa jossain kohtaa niin, että "rakkauden antamisen tarve oli syy ihmisen luomiseen"?

Minusta ei sanota. Vaan sanotaan aivan päinvastoin.

Raamattu sanoo mm. Ap.t. 17:25, ettei Jumalaa voida ihmisten käsillä palvella - ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi - hän, joka itse antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken. Miksi Jumala siis "tarvitsisi" ihmisen antamaa vastarakkauttakaan, jos hän ei kerran mitään tarvitse Raamatun mukaan?

Ihmiset eivät myöskään olleet mitään ensimmäisiä olentoja, jotka Jumala loi, vaan enkelit, palvelevat henget, luotiin ennen ihmistä. Joten kyllähän Jumalalla näitä "rakkauden kohteita" oli jo ennen ihmistäkin olemassa, omassa valtakunnassaan.

Enkelikunta oli myös se, joka ensimmäisenä lankesi pois Jumalan palvelemisesta. Ihminenhän lankesi vasta myöhemmin.

Itse uskonkin Raamatun perusteella, että oikea syy siihen, miksi Jumala loi ihmisen, on se, että ihmisen kautta Jumala toteuttaa suunnitelmansa sen pahuuden, kapinan ja synnin nujertamiseksi, jonka langenneet enkelit aikanaan aloittivat häntä vastaan. Mutta koska enkeleille ja ihmisille on annettu vapaus valita, ketä he haluavat palvella, vie Jumalan suunnitelma lukuisia sukupolvia aikaa, kunnes sielunvihollinen palvelijoineen on päihitetty. Lopulta ne kuitenkin tuomitaan ja pahuus hävitetään maailmasta lopullisesti, niin kuin Raamattu kertoo.

Tässä prosessissa Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan on pelkkää ansaitsematonta plussaa: luodessaan ihmisen oman suunnitelmansa osaksi, suunnitelmaan sisältyi myös se, että ihminen saisi Jeesuksen kautta osakseen päättymättömän Jumalan rakkauden ja iankaikkisen elämän, hänen hyvyytensä läsnäolossa, mikäli ihminen vain kääntyy hänen puoleensa ja pysyy tässä osassaan, eikä lankea pois, kuten jotkut enkelit taivaassa tekivät. Tämä pelastussuunnitelma oli Jumalalla kuitenkin valmiina jo ennen ihmisen syntiinlankeemusta, koska se ilmoitettiin ihmisille heti paratiisissa, kun lankeemus oli tapahtunut.

Se, että ihminen olisi luotu siitä syystä, että "rakkauden Jumala saisi tuhlata rakkauttaan johonkin kohteeseen", on siis minusta pelkkää uskovien luomaa elävää legendaa, jolle ei löydy mitään perusteita Raamatusta.

Sen sijaan Raamatusta on selvästi nähtävissä tämä Jumalan suunnitelma, jossa hän toimii pitkäjänteisesti synnin lopullista hävittämistä vastaan, aikojen alusta maailman loppuun saakka.

Äänestä
  • ". Mutta koska enkeleille ja ihmisille on annettu vapaus valita, ketä he haluavat palvella, vie Jumalan suunnitelma lukuisia sukupolvia aikaa, kunnes sielunvihollinen palvelijoineen on päihitetty. "

    Melko huono suunnitelma kun miljardit enkelit ja ihmiset ovat joutuneet kärsimään tuhansien vuosien ajan täysin syyttä mitä sanoin kuvamattomimmilla tavoilla.

    "Se, että ihminen olisi luotu siitä syystä, että "rakkauden Jumala saisi tuhlata rakkauttaan johonkin kohteeseen", on..."

    Olen ollut uskovainen yli 40 vuotta mutta en ole törmännyt tuollaiseen väitteeseen. Raamatun mukaan Jumala ei tarvitse ketään eikä mitään yhtään mihinkään. Mutta näyttäisi siltä, että hän tykkää valtarakenteista ja interaktiivisista olennoista. Ehkä hänellä oli tylsää ja hän siksi loi enkeleitä ja ihmisiä. Ehkä enkelit henkimaailman olentoina eivät riittäneet hänelle, ja hän siksi päätti luoda jotakin muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    ". Mutta koska enkeleille ja ihmisille on annettu vapaus valita, ketä he haluavat palvella, vie Jumalan suunnitelma lukuisia sukupolvia aikaa, kunnes sielunvihollinen palvelijoineen on päihitetty. "

    Kyllä minä olen toistuvasti kuullut pastoreitten suusta tuon merkillisen väitteen, että ihminen olisi luotu sen takia, että Jumala halusi kohteen, johon saisi rakkauttaan vuodattaa.

    Mutta Raamatusta saa sen kuvan, että kysymys on pohjimmiltaan siitä, että Jumalan päämääränä on hävittää pahuus kaikissa sen muodoissa lopullisesti. Mutta koska luotujen ihmisten ja enkelien oma valinta hidastaa asioita, tuo suunnitelma vie aikaa. Jumalalla ei kuitenkaan ole kiirus, koska Hän on ajaton.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    "Mutta koska luotujen ihmisten ja enkelien oma valinta hidastaa asioita, tuo suunnitelma vie aikaa. "

    Tämäkin on näitä ihmisten keksimiä fraaseja. Raamatusta et tuollaista löydä. Kyllä se on ihan se Jumala itse, joka on päättänyt antaa ihmisten ja enkelien kärsiä. Hän voisi lopettaa kärsimykset vaikka heti, jos haluaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    ". Mutta koska enkeleille ja ihmisille on annettu vapaus valita, ketä he haluavat palvella, vie Jumalan suunnitelma lukuisia sukupolvia aikaa, kunnes sielunvihollinen palvelijoineen on päihitetty. "

    Melko huono suunnitelma kun miljardit enkelit ja ihmiset ovat joutuneet kärsimään tuhansien vuosien ajan täysin syyttä mitä sanoin kuvamattomimmilla tavoilla.

    "Se, että ihminen olisi luotu siitä syystä, että "rakkauden Jumala saisi tuhlata rakkauttaan johonkin kohteeseen", on..."

    Olen ollut uskovainen yli 40 vuotta mutta en ole törmännyt tuollaiseen väitteeseen. Raamatun mukaan Jumala ei tarvitse ketään eikä mitään yhtään mihinkään. Mutta näyttäisi siltä, että hän tykkää valtarakenteista ja interaktiivisista olennoista. Ehkä hänellä oli tylsää ja hän siksi loi enkeleitä ja ihmisiä. Ehkä enkelit henkimaailman olentoina eivät riittäneet hänelle, ja hän siksi päätti luoda jotakin muuta.

    " Mutta koska enkeleille ja ihmisille on annettu vapaus valita,"

    Ihmisille kyllä sanotaan syntiinlankeemus tarinassa "saatte vapaasti valita"

    Mutta missä kohtaa Raamattua enkeleille sanotaan?"saatte vapaasti valita"

    Äänestä

Jumalalla ja paholaisella ei ole riita asiaa !

Se on ihan puppua.

Paholaisen on mahdotonta riidellä Jumalaa vastaan !

Paholainen tuomittiin jo heti, kun hän alkoi väärälle tielle !

Äänestä
  • Kyllä kysymys on nimenomaan Saatanan taistelusta Jumalaa vastaan. Se marssittaa tulevaisuudessa jopa oman jumalehdokkaansakin näyttämölle.

    2. Tess. 2:4
    tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    Ja vielä ennen lopullisia tuomioitakin saatana päästetään vielä kerran valloilleen. Ilm. 20.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kyllä kysymys on nimenomaan Saatanan taistelusta Jumalaa vastaan. Se marssittaa tulevaisuudessa jopa oman jumalehdokkaansakin näyttämölle.

    2. Tess. 2:4
    tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    Ja vielä ennen lopullisia tuomioitakin saatana päästetään vielä kerran valloilleen. Ilm. 20.

    Lue nyt se, mitä Raamattu sanoo.

    Ilm. 12:12 Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!"

    Perkele siis tietämällä tietää jo hävinneensä !

    Perkele riitelee korkeintaan keskenään ja vainoaa Jumalan lapsia vielä hetken.

    Jumalan kanssa kaikki on jo oikeasti ohi, vaikka Hän antaakin perkeleen vielä huseerata, sillä silläkin on tarkoituksensa, eli ihmisten seulonta lampaisiin ja vuohiin tai viljaan ja rikkaviljaan.

    Äänestä

  • "Paholainen tuomittiin jo heti, kun hän alkoi väärälle tielle "

    Miten hän alkoi väärälle tielle?
    Koska väärä tie on silloin ollut kyllä täysin tuntematon ja olematon asia.Pitäs ymmärtää että ei olemattomia asioita voi valita.

    Äänestä

  • "Paholainen tuomittiin jo heti, kun hän alkoi väärälle tielle !"

    Missäs kohtaa Raamatussa noin lukee? Saatanahan kuului taivaan joukkoihin vielä Jobin kirjassa. Eikä häntä taivaasta pois heitetty ennen kuin Jeesus syntyi. Ymmärtääkseni tuomio on vasta tulollaan.

    Näin ainakin Raamatun mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    "Paholainen tuomittiin jo heti, kun hän alkoi väärälle tielle "

    Miten hän alkoi väärälle tielle?
    Koska väärä tie on silloin ollut kyllä täysin tuntematon ja olematon asia.Pitäs ymmärtää että ei olemattomia asioita voi valita.

    Voi voi tätä ymmärtämättömyyden mittaa ja määrää !

    Synti erottaa Jumalasta, se on jo TUOMIO !

    Ihminen lankesi syntiin ja joutui eroon Jumalasta, eikä ihmisenkään lopullinen tuomio tule, kuin vasta viimeisellä tuomiolla !

    Silti se ero Jumalasta oli jo tuomio ja aivan samoin tuomittiin perkele !

    Eikä perkeleenkään lopullinen tuomio tule kuin vasta sitten lopussa, mutta silti perkele on JO tuomittu synnin tähden!

    Perkele lähti synnin tielle siis !

    Ja tuomittiin heti, vaikka sitten lopullinen tuomio tulee vasta aikanaan !

    Ei tämän pitäisi olla mitään vaikeaa asiaa !

    En ymmärrä sitä, että miksi näitä ihan perus asioita pitää alkaa teille "tietäville" rautalangasta vääntämään ???

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    "Paholainen tuomittiin jo heti, kun hän alkoi väärälle tielle !"

    Missäs kohtaa Raamatussa noin lukee? Saatanahan kuului taivaan joukkoihin vielä Jobin kirjassa. Eikä häntä taivaasta pois heitetty ennen kuin Jeesus syntyi. Ymmärtääkseni tuomio on vasta tulollaan.

    Näin ainakin Raamatun mukaan.

    Niin ja välituomio tuli sitten siinä kohtaa, kun veljien syyttäjä heitettiin alas maan päälle !

    NYT siis ei ole enää mitään riita asioita Jumalan ja perkeleen välillä, kaikki on Jumalan puolelta jo täysin selvää !

    Eli koko aloitus oli ihan puuta ja heinää jo lähtökohdiltaan !

    Kuten "kalma" kalamoksen kaikki jutut tahtovat järjestäin olla, umpisokea uudestisyntymätön / uskosta osaton kun hän on !

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Voi voi tätä ymmärtämättömyyden mittaa ja määrää !

    Synti erottaa Jumalasta, se on jo TUOMIO !

    Ihminen lankesi syntiin ja joutui eroon Jumalasta, eikä ihmisenkään lopullinen tuomio tule, kuin vasta viimeisellä tuomiolla !

    Silti se ero Jumalasta oli jo tuomio ja aivan samoin tuomittiin perkele !

    Eikä perkeleenkään lopullinen tuomio tule kuin vasta sitten lopussa, mutta silti perkele on JO tuomittu synnin tähden!

    Perkele lähti synnin tielle siis !

    Ja tuomittiin heti, vaikka sitten lopullinen tuomio tulee vasta aikanaan !

    Ei tämän pitäisi olla mitään vaikeaa asiaa !

    En ymmärrä sitä, että miksi näitä ihan perus asioita pitää alkaa teille "tietäville" rautalangasta vääntämään ???

    "Perkele lähti synnin tielle siis !"
    Niin mutta synnin tie on ollut täysin tuntematon ja olematon tie silloin.Raamatun ilmoituksen mukaa kaikki luotiin sangen hyväksi.
    Miten siis tuntemattomaan ja olemattomaan asiaan voi langeta?

    Huutomerkit eivät tee tekstistäsi uskottavampaa, päin vastoin. Ne menettävät merkityksensä kun joka toinen lause päättyy huutomerkkiin.

    Saatanakin voi vielä pelastua. Vain kristinusko pitää häntä pahana.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    "Perkele lähti synnin tielle siis !"
    Niin mutta synnin tie on ollut täysin tuntematon ja olematon tie silloin.Raamatun ilmoituksen mukaa kaikki luotiin sangen hyväksi.
    Miten siis tuntemattomaan ja olemattomaan asiaan voi langeta?

    Lisää vain typeryyttä, ei muuta !

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Huutomerkit eivät tee tekstistäsi uskottavampaa, päin vastoin. Ne menettävät merkityksensä kun joka toinen lause päättyy huutomerkkiin.

    Etkö kykene enää muuhun kuin kirjoitustyylin arvosteluun ?

    Todella säälittävää !

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Saatanakin voi vielä pelastua. Vain kristinusko pitää häntä pahana.

    Raamattu kertoo ihan muuta !

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Lisää vain typeryyttä, ei muuta !

    Sitä sä olet kyllä itekki.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Etkö kykene enää muuhun kuin kirjoitustyylin arvosteluun ?

    Todella säälittävää !

    "Todella säälittävää !"

    Sitä sä olet itekki.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Lisää vain typeryyttä, ei muuta !

    "Lisää vain typeryyttä, ei muuta !"

    Onko filosofia sinun mielestä typeryyttä?
    Tätä aihetta on filosofiassa pohdittu jo useita tuhansia vuosia sitte?

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    "Todella säälittävää !"

    Sitä sä olet itekki.

    Nyt meni jo ihan lapselliseksi !

    Pikkulasten juttuja " itse olet" !

    Kas kun ei tullut "itse olet sata kertaa enemmän" !

    Voi voi sentään, kasva aikuiseksi !

    Äänestä

Mutta Jumala Rakasti maailmaa niin paljon,
että antoi oman ainokaisen Poikansa
- oman ainokaisen Karitsansa -
teurastettavaksi ihmiskunnan sijasta.

PAPUKAIJA, LUULETKO ETTEMME TIEDÄ ?
Lahkot on pirun,kaikki amerikan ja suomen 1800 luvun saastat,,varo !

Äänestä

Raamattu ei ole Totuus vaan hohtavaksi seitsemästi puhdistettua kultaa (rahaa).

Heenokin kirja tuntee totuuden paremmin.
Jumalten poikain johtaja SeemJehova taisteli ihmiskuntaa vastaan 200 alaisensa kanssa.
Yksi alaisista Asael kuitenkin kääntyi suojelevaksi kerubiksi ihmiskunnan puolelle.
SeemJehova joka tahtoi tuhota ihmiskunnan suuttui Asaelille ja kirosi hänet ikuisesti.

Nuo 200 Jumalan poikaa tulivat Ikuisuudesta ja perustivat Heenokin kuvaaman taivaan sekä ryhtyivät Jumalaksi maan päälle ja sääsivät oikeusperusteita. SeemJehova = Gilgamesh = Jehova.

Tulee pitää mielessä että Raamatun perusajatus on taloustiede ja kulta näyttelee keskeistä roolia. Raamattu on tehty jotta saataisiin orjia ja kultaa ei totuuden vuoksi.

Äänestä

Totuudella ei ole mitään tekemistä valheen ja epätotuuden kanssa. Vain Totuus on se mikä on. Raamattu on ihmisten kirjoittama ja tulkitsema. Jos olisimme täydellisiä, emme uskottelisi tai kiistelisi mistään. Lähimmäksi totuutta pääsemme kun tiedämme ettemme tiedä. Ja lopetamme turhien sanojen varassa elämisen. Osa turvautuu uskomiseen, osalle on luonnollisempaa olla ilman ja vain tutkia, seurata ja toimi parhaaksi katsomallaan ja kokemallaan tavalla. Tutkiminen tutkijalta loppuu kun hän on tehnyt päätelmänsä ja muodostanut totuutensa. Samasta syystä uskovan kanssa keskusteleminen on vaikeaa.

Äänestä
  • Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
    ( Joh. 14:6)

    8 Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat!
    9 Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut,
    10 niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne.
    11 Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut.'
    12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
    ( Ap.t. 4)

    Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut.
    ( Room. 10:9)

    s-seutulainen

    Äänestä

  • "Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle" ( 2 Kor. 10:5)

    1 Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.
    2 Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
    3 Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa,
    4 ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,
    5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.
    6 Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat,
    7 vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme,
    8 sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet -
    9 vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat."
    10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.
    11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
    12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
    13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
    14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
    15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
    16 Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.
    ( 1 Kor. 2)

    s-seutulainen

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
    ( Joh. 14:6)

    8 Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat!
    9 Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut,
    10 niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne.
    11 Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut.'
    12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
    ( Ap.t. 4)

    Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut.
    ( Room. 10:9)

    s-seutulainen

    Sinun kanssasi on siis turha keskustella. M.O.T. Ilmeisesti et ole ymmärtänyt Raamattua, koska siteeraat sitä. Lue sitä niin että kysyt miksi tämä ja tämä lause on kirjoitettu, mikä sen tarkoitus on ja nimenomaan itsesellesi. Silloin voin oivaltaakin jotakin ja muuttua paremmaksi. Mutta jos voit jo hyvin, älä ala pohtimaan turhia.

    Voi palvoa Jeesusta tai olla palvomatta. Kumpikin käy. Pääasia on että voit hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Lue uudelleen, jos luit huolimattomasti tai et lukenut ollenkaan!

    Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
    Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
    Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.
    ( 1 Kor. 2:14-16)

    s-seutulainen

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Sinun kanssasi on siis turha keskustella. M.O.T. Ilmeisesti et ole ymmärtänyt Raamattua, koska siteeraat sitä. Lue sitä niin että kysyt miksi tämä ja tämä lause on kirjoitettu, mikä sen tarkoitus on ja nimenomaan itsesellesi. Silloin voin oivaltaakin jotakin ja muuttua paremmaksi. Mutta jos voit jo hyvin, älä ala pohtimaan turhia.

    Voi palvoa Jeesusta tai olla palvomatta. Kumpikin käy. Pääasia on että voit hyvin.

    Raamattu on ihmisten kirjoittamaa tekstiä ja kukin sen kirja kertoo kirjoittajansa oman agendan mukaisista asioista.

    Äänestä

Tuo rakastava Jumala ei kuitenkaan kykene lopettamaan miljoonien ihmisten kärsimystä mitä kamalammilla tavoilla ja vieläpä tuhansien vuosien ajan. Joko hän ei e rakastava taikka sitten hän ei ole kaikkivoiva.

Jos Jumala on Kaikkitietävä, niin hän tiesi, että kun hän ei kerro ihmisille, jotka olivat Eedenissä ihan lapsen asemassa synnin ymmärtämiseen nähden, niin ihminen tulisi lankeamaan... väistämättä. Ja käyhän asia ilmi Raamatustakin, joka sanoo, että Jumalalla oli pelastussuunnitelma valmiina jo ennen luomista. Kun laittaa ihmisen samalle planeetalle olennon kanssa, joka sai lankeamaan kolmasosan taivaan joukoista, niin voisiko lopputulos olla mitään muuta kuin lankeaminen. Enkelit olivat sentään älyllisempiä ja korkeampia olentoja kuin ihmiset silti lankesivat.

Miksi Jumala ei opettanut ihmiselle mitä synti on? Ihminen oli TÄYSIN kokematon ymmärtämään syntiä ja sen seurauksia. Miksi Jumala tappoi luomansa eläimen, josta hän oli juuri luomisen jälkeen sanonut, että se oli erittäin hyvä? Ja miksi alastomuus hävettäisi ihmistä, kun se on täysin luonnollista?

Entä kumpaa luomiskertomusta uskot kun ne ovat ristiriidassa toistensa kanssa?

Muuten tuo lainaamasi Jesajan kirjan kohta ei kerro Saatanasta vaan Tyyron kuninkaasta.

Äänestä
  • >>>>"Kaikkitietävä"<<<<

    "Hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään" 1 Moos: 6:

    "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän
    rikkomuksiaan" 2 Kor: 5:

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    >>>>"Kaikkitietävä"<<<<

    "Hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään" 1 Moos: 6:

    "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän
    rikkomuksiaan" 2 Kor: 5:

    uskovaisetkin , kun uskoisi edellisen raamatun sanan !

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    uskovaisetkin , kun uskoisi edellisen raamatun sanan !

    Tarkoitatko että Jumala katui että oli tehnyt Jeesus ihmisen. ??

    Kyllä Hän katui että oli tehnyt ihmisen joka otti omenan väärästä puusta. ! Koska sen maksoi Hänelle niiiin paljon !!!

    Äänestä

  • Savis kirjoitti:

    Tarkoitatko että Jumala katui että oli tehnyt Jeesus ihmisen. ??

    Kyllä Hän katui että oli tehnyt ihmisen joka otti omenan väärästä puusta. ! Koska sen maksoi Hänelle niiiin paljon !!!

    >>>"kukaan mitään tarkoita, vaan RAAMATTU sanoo niin"<<<

    Jeesus on ollut jo hamasta maailman perustamisesta alkaen:

    "Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja maan päällä on , näkyväiset ja
    näkymättömät,
    olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia , hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen
    kauttansa ja häneen,
    ja hän on ennen kaikkea ja hänessä pysyy kaikki voimassa." Kol: 1: 16-17

    No sen on täytynyt katua jo ennen luomista.Koska tiesi ennalta mikä tulee olemaan lopputulos.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    >>>>"Kaikkitietävä"<<<<

    "Hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään" 1 Moos: 6:

    "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän
    rikkomuksiaan" 2 Kor: 5:

    Jumala on katunut useita kertoja ihmisen luomista. Miksi, jos hän kaikkitietävänä tiesi saattavansa ihmisen tähän jamaan. Oliko Jumala naivi? Pettikö hänen arviointikykynsä, kun jo ensimmäiset ihmiset lankesivat syntiin?

    Äänestä

  • Savis kirjoitti:

    Tarkoitatko että Jumala katui että oli tehnyt Jeesus ihmisen. ??

    Kyllä Hän katui että oli tehnyt ihmisen joka otti omenan väärästä puusta. ! Koska sen maksoi Hänelle niiiin paljon !!!

    Jumala ei siis ilmiselvästi ollutkaan kaikkitietävä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    >>>"kukaan mitään tarkoita, vaan RAAMATTU sanoo niin"<<<

    Jeesus on ollut jo hamasta maailman perustamisesta alkaen:

    "Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja maan päällä on , näkyväiset ja
    näkymättömät,
    olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia , hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen
    kauttansa ja häneen,
    ja hän on ennen kaikkea ja hänessä pysyy kaikki voimassa." Kol: 1: 16-17

    Kenen lie keksimää tekstiä tuo kolossalaiskirjekin. Ei ainakaan Paavalin. Joten en luottaisi moiseen kirjaan. Paavalin omissa kirjeissä ei tuollaisia puhuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kenen lie keksimää tekstiä tuo kolossalaiskirjekin. Ei ainakaan Paavalin. Joten en luottaisi moiseen kirjaan. Paavalin omissa kirjeissä ei tuollaisia puhuta.

    raamattu on: Jumalan Sana.

    "Sinun sanasi on kokonansa totuus" Ps. 119: 160

    ihminen mielellään haluaa olla itse viisaampi, kuin Jumalan sana.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Jumala ei siis ilmiselvästi ollutkaan kaikkitietävä.

    >>>>"Kaikkitietävä"<<<<

    Jumala on JO Vanhan liiton kirjoitikissa ilmoittanut syntien sovituksen:

    "Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi ITSENI tähden, ENKÄ sinun syntejäsi muista"
    Jes: 43: 25

    "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman ITSENSÄ kanssa, EIKÄ lukenut heille heidän
    rikkomuksiaan." 2 Kor: 5: 19

    edellisessä raamatun sanassa on "sovtuksen sana".

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    raamattu on: Jumalan Sana.

    "Sinun sanasi on kokonansa totuus" Ps. 119: 160

    ihminen mielellään haluaa olla itse viisaampi, kuin Jumalan sana.

    Mutta eihän tuossa Psalmissa sanota, että nimen omaan ihmisten yhteen kasaama Raamattu olisi Jumalan sanaa. Raamatussahan on paljon pelkkää ihmisten sanaa, kulttuurisidonnaisia mielipiteitä sun muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Mutta eihän tuossa Psalmissa sanota, että nimen omaan ihmisten yhteen kasaama Raamattu olisi Jumalan sanaa. Raamatussahan on paljon pelkkää ihmisten sanaa, kulttuurisidonnaisia mielipiteitä sun muuta.

    >>>>"Mutta eihän tuossa psalmissa sanota"<<<<

    Jeesus sanoo: "Sinun sanasi on totuus" Joh: 17: 17

    Jeesus vetosi aina "kirjoituksiin" , > "Eikö ole kirjoitettu" Mark: 11: 17
    Jeesus tunsi kirjoitukset ja tiesi kirjoitukset ja uskoi kirjoitukset.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    >>>>"Kaikkitietävä"<<<<

    Jumala on JO Vanhan liiton kirjoitikissa ilmoittanut syntien sovituksen:

    "Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi ITSENI tähden, ENKÄ sinun syntejäsi muista"
    Jes: 43: 25

    "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman ITSENSÄ kanssa, EIKÄ lukenut heille heidän
    rikkomuksiaan." 2 Kor: 5: 19

    edellisessä raamatun sanassa on "sovtuksen sana".

    "Jumala on JO Vanhan liiton kirjoitikissa ilmoittanut syntien sovituksen:"

    On toki, mutta ilman Jeesusta. Vanhasta testamentista ei löydy ainuttakaan lausetta tai edes lukua, jossa samassa yhteydessä mainittaisiin sanat Jeesus, Messias, kuolema ja ylösnousemus.

    Tuliko yllätyksenä?!

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    >>>>"Mutta eihän tuossa psalmissa sanota"<<<<

    Jeesus sanoo: "Sinun sanasi on totuus" Joh: 17: 17

    Jeesus vetosi aina "kirjoituksiin" , > "Eikö ole kirjoitettu" Mark: 11: 17
    Jeesus tunsi kirjoitukset ja tiesi kirjoitukset ja uskoi kirjoitukset.

    Jeesus ei tuntenut Uutta testamenttia, koska sitä ei ollut olemassakaan silloin kun hän tepasteli maan kamaralla. Jeesus puhui paitsi Vanhasta testamentista, myös Raamatun ulkopuolisista juutalaisista kurjoituksista. Joten kyse ei TODELLAKAAN ole Raamatusta.

    Äänestä

Jumala on Kaikkitetävä. Mutta hän pysyy myös antamissaan lupauksissa. Vapaa valinta palvoa ketä haluaa on yksi lupausista ja se hidastaa Jumalan suunnitelmien toteutumista. Mutta Jumalallahan aikaa piisaa, koska hän itse on ajaton. Vain meidän näkökulmastamme katsoaen kuluu paljon aikaa.

Äänestä
  • >>>>"hidastaa Jumalan suunnitelmaa"<<<<

    "kaiken, mitä tahdon minä teen "
    "Minkä olen puhunut, sen minä myös toteutan ; mitä olen aivoitellut, sen minä myös teen."
    Jes: 46: 10-11

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    >>>>"hidastaa Jumalan suunnitelmaa"<<<<

    "kaiken, mitä tahdon minä teen "
    "Minkä olen puhunut, sen minä myös toteutan ; mitä olen aivoitellut, sen minä myös teen."
    Jes: 46: 10-11

    Ei Jumala ohita antamaansa vapaata tahtoa. Siitä huolimatta hän tekee mitä tahtoo, vaikka hän samalla huomioi myös vapaan tahdon. Saatana on valinnut olla palvelematta Jumalaa, mutta silti Jumala sallii sen riehua maailmassa. Jumalan suunnitelma pahuuden päihittämiseksi etenee silti, vaikka pahuudella on edelleen sijaa maailmassa. Hän osaa käyttää sitä pahaa tahtoakin omien suunnitelmiensa edistämiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    sellainen kysymys: missä kohtaa raamatussa sanotaan "vapaa tahto",

    Jumalahan KIELSI syömästä kielletyn hedelmän puusta, ja ihminen kuitenkin söi,
    ja sen jälkeen ihminen karkotettiin paratiisista, ja siitä huolimatta raamatussa Jumala sanoo:

    "Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi ITSENI tähden, enkä sinun syntejäsi muista"
    Jes: 43: 25

    "Itsensä tähden", mitä ihminen siihen voisi LISÄTÄ , oman vapaan tahtonsa, kun Jumala
    sovittanut synnit ITSENÄ tähden" .

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Hyvä kysymys >>> sellainen kysymys: missä kohtaa raamatussa sanotaan "vapaa tahto", !!

    Äänestä

  • "Vapaa valinta palvoa ketä haluaa on yksi lupausista"

    Minun Raamatussani ei lue mitään tuollaista. Tuo on ihmisten keksimä slogan.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    >>>>"hidastaa Jumalan suunnitelmaa"<<<<

    "kaiken, mitä tahdon minä teen "
    "Minkä olen puhunut, sen minä myös toteutan ; mitä olen aivoitellut, sen minä myös teen."
    Jes: 46: 10-11

    Jumala siis tahtoo, että täällä kärsitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ei Jumala ohita antamaansa vapaata tahtoa. Siitä huolimatta hän tekee mitä tahtoo, vaikka hän samalla huomioi myös vapaan tahdon. Saatana on valinnut olla palvelematta Jumalaa, mutta silti Jumala sallii sen riehua maailmassa. Jumalan suunnitelma pahuuden päihittämiseksi etenee silti, vaikka pahuudella on edelleen sijaa maailmassa. Hän osaa käyttää sitä pahaa tahtoakin omien suunnitelmiensa edistämiseksi.

    "Ei Jumala ohita antamaansa vapaata tahtoa. Siitä huolimatta hän tekee mitä tahtoo, vaikka hän samalla huomioi myös vapaan tahdon."

    Raamatusta ei löydy vapaan tahdon teologiaa. Se on pastoreiden keksimä perinnäisoppi.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    "Ei Jumala ohita antamaansa vapaata tahtoa. Siitä huolimatta hän tekee mitä tahtoo, vaikka hän samalla huomioi myös vapaan tahdon."

    Raamatusta ei löydy vapaan tahdon teologiaa. Se on pastoreiden keksimä perinnäisoppi.

    kirjoita nyt edes raamatun sanaan perustuen, "ihmisellä vapaa tahto" > iankaikkisuus.

    Raamatussa:
    "Niin , siis HÄN on armollinen , kenelle tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo"
    Room: 9: 18
    - ei siinä puhuta ihmisestä mitään , vaan "HÄN" .

    Äänestä

  • "Vapaa valinta"

    Valinta tapahtuu aina sillä periaattella kumpaan kohteeseen tuntee sisimmässä enempi mielenkiintoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    "Vapaa valinta"

    Valinta tapahtuu aina sillä periaattella kumpaan kohteeseen tuntee sisimmässä enempi mielenkiintoa.

    löytyykö raamatusta ??

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    löytyykö raamatusta ??

    Raamatusta ei löydy kaikkia asioita.
    Jos Raamatusta löytys kaikille asioille selitys.Siitä olisi tullut jo niin suuri teos että ei sitä jaksais kukaan lukea kokonaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Raamatusta ei löydy kaikkia asioita.
    Jos Raamatusta löytys kaikille asioille selitys.Siitä olisi tullut jo niin suuri teos että ei sitä jaksais kukaan lukea kokonaan.

    kristinuskossa löytyy raamatusta kaikki perusta.

    >>>>vapaa tahto"<<<<

    "Te ETTE valinneet minua, vaan MINÄ valitsin teidät"
    Joh: 15: 16

    selvää Jeesuksen sanaa "valinnasta" .

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    kristinuskossa löytyy raamatusta kaikki perusta.

    >>>>vapaa tahto"<<<<

    "Te ETTE valinneet minua, vaan MINÄ valitsin teidät"
    Joh: 15: 16

    selvää Jeesuksen sanaa "valinnasta" .

    "Valinta tapahtuu aina sillä periaattella kumpaan kohteeseen tuntee sisimmässä enempi mielenkiintoa."

    Löytyykö Raamatusta tähän argumenttiin tukea?

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    "Valinta tapahtuu aina sillä periaattella kumpaan kohteeseen tuntee sisimmässä enempi mielenkiintoa."

    Löytyykö Raamatusta tähän argumenttiin tukea?

    raamatussa on , n. 750 000 sanaa, eikä YHTÄÄN sanaa peräkkäin,
    "vapaa tahto" > "vapaa ratkaisu",

    Jeesus sanoo: "Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät"

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    raamatussa on , n. 750 000 sanaa, eikä YHTÄÄN sanaa peräkkäin,
    "vapaa tahto" > "vapaa ratkaisu",

    Jeesus sanoo: "Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät"

    1. Moos 2
    "Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö VAPAASTI kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".

    Mitä tämä sitten tarkoittaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    raamatussa on , n. 750 000 sanaa, eikä YHTÄÄN sanaa peräkkäin,
    "vapaa tahto" > "vapaa ratkaisu",

    Jeesus sanoo: "Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät"

    Kuka sitten päättää sen kaiken, mitä sinä itse teet ?

    Siis jos sinä itse et sitä tee ?

    Todella suurta typeryyttä koko tuollainen ajatus / oppi, jolla ei ole mitään todellisuus pohjaa !

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    raamatussa on , n. 750 000 sanaa, eikä YHTÄÄN sanaa peräkkäin,
    "vapaa tahto" > "vapaa ratkaisu",

    Jeesus sanoo: "Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät"

    Tässä muuten Raamatusta asiaa, joka siellä varmasti on moneen kertaan:

    5. Moos. 30:19 Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan, että minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte.

    Tässä on vapaa valinta, ja ihan suoraan kerrottu !

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Jeesus Kristus sanoo raamatussa :

    "MINÄ olen tie, totuus ja elämä" Joh: 14: 6
    "Te ette valinneet minua , vaan minä valitsin teidät" Joh: 15: 16

    Vanhan liiton ympärileikkaus on Uuden liiton kasteen esikuva:
    >"ja niin minun liittoni on merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi"
    1 Moos: 17: 13

    "Tämän esikuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena" 1 Piet: 3: 21

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Ei pidä yleistää !

    On olemassa valitut erikseen, mutta kaikki eivät ole ennalta valittuja todellakaan !

    Matt. 22:14 Sillä monet ovat kutsutut, mutta HARVAT valitut."

    1 Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
    2 Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia:
    3 "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi, ja minä yksin olen jäänyt jäljelle, ja he väijyvät minun henkeäni"?
    4 Mutta mitä sanoo hänelle Jumalan vastaus? "Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille."
    !!!
    5 Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan.
    !!!
    6 Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.

    Joka aikakaudessa on siis pieni osa valittuja, mutta kaikki sitä eivät ole !

    Lue KUNNOLLA sitä Raamattuasi, äläkä vain poimi osia siitä ja tee järjettömiä päätelmiäsi muutamaan jakeeseen perustuen.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    sen jälkeen , kun on tutkinut "kannesta kanteen" , asioita voi tiivistää
    yhteen raamatun jakeeseen > raamatun sanaan.
    ei tänne kai tarkoitus kokonaista romaania ruveta kirjoittaan,
    asioita voi ilmaista myös "lyhyesti ja ytimekkäästi" > asian ydin ,

    "Tämän esikuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena, joka ei ole lihan
    saastan poistamista, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton."
    1 Piet: 3: 21
    kasteessa pukeudutaan > liitytään Kristukseen,

    "Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat"
    Room: 8: 1

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Vesi ei pelasta !

    Veri pelastaa Raamatun mukaan !

    Vesi on vain kuvaa parannuksenteosta !

    Jossa uskovan tullee elää.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    sen jälkeen , kun on tutkinut "kannesta kanteen" , asioita voi tiivistää
    yhteen raamatun jakeeseen > raamatun sanaan.
    ei tänne kai tarkoitus kokonaista romaania ruveta kirjoittaan,
    asioita voi ilmaista myös "lyhyesti ja ytimekkäästi" > asian ydin ,

    "Tämän esikuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena, joka ei ole lihan
    saastan poistamista, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton."
    1 Piet: 3: 21
    kasteessa pukeudutaan > liitytään Kristukseen,

    "Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat"
    Room: 8: 1

    Siis mikään vesikaste ei pelasta yhtään ketään !

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Siis mikään vesikaste ei pelasta yhtään ketään !

    raamattu sanoo : " vesi teidätkin pelastaa - kasteena" 1 Piet: 3: 21

    Vanhan liiton ympärileikkaus on Uuden liiton kasteen esikuva, siitä vaan tutkiin, sillä kokonainen raamattu kertoo kasteesta . . .

    "Kristuksen ympärileikkauksella ollen haudattuina hänen kanssaan KASTEESSA"
    Kol: 2: 11-12

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Höpö höpö !

    Ulkoinen ympärileikkaus oli kuva uuden liiton sisäisestä sydämen ympärileikkauksesta !

    Sen Raamattu selvääkin selvemmin sanoo !

    28 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
    29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

    Eli olet ihan pihalla näissä asioissa !

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    alkuseurakunnan aikaan Vanha liitto VAIHTUI Uuden liiton kasteeseen,
    ja HEIDÄN oli muutettava mielensä, etteivät enää uskoisi Vanhan liiton
    ympärileikkauksen liittoon, siis heidän piti HYLJÄTÄ ympärileikkauksen pelastava liitto, ja muuttaa sydämensä Uuden liiton kasteeseen.

    sitä mukaa kun kastekäskyä julistettu kaikkeen maailmaan, Vanha ympärileikkauksen liitto jäänyt pois, ja kasteessa liitytään Kristukseen ja uskotaan Kristukseen,
    ei enää VANHAA > ympärileikkauksen pelastavaa liittoon.

    "jos nyt joku ympärileikkauttaa itsensä , niin KRISTUS ei ole oleva heille miksikään
    hyödyksi" Gal: 5:

    Vanha ympärileikkauksen liitto on Uuden liiton kasteen esikuva:
    "Kristuksen ympärileikkauksella, ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa"
    Kol: 2:

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Jeesuksen sukupoven lakiliiton uskovat siirtyivät parannuksenkasteen kautta uuteen liittoon, mutta pakanoille ei vesikastetta sälytetty !

    Tästä Paavali kertoo hyvin selvästi !

    14 Minä kiitän Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen,
    15 niin ettei kukaan saata sanoa, että te olette minun nimeeni kastetut.
    16 Kastoinhan tosin Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko ketään muuta kastanut.
    17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.

    Sinun harhaoppisi mukaan siis Paavali jätti pelastamatta paljon pakanoita, kun ei vedellä kastanut heitä !

    Paavali sai ohjeistuksen suraan Herralta ja tuossa Paavali sanoo asian suoraan ja selvästi:

    17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    minkälaisen oman elämänsä "parantamisen" ne kaikki 3000 teki yhden päivän aikana , jotka otti kasteen,

    "ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua"

    "Pelasti meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa
    uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta."

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    He olivat kaikki juutalaisia !

    He toimivat lakiliiton säädöksen mukaan.

    Pakanoille ei sälytetty lakiliiton järjestystä !

    28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
    29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    kirjoita nyt edes raamatun sanaan perustuen, "ihmisellä vapaa tahto" > iankaikkisuus.

    Raamatussa:
    "Niin , siis HÄN on armollinen , kenelle tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo"
    Room: 9: 18
    - ei siinä puhuta ihmisestä mitään , vaan "HÄN" .

    Eikä myöskään puhuta mitään ihmisen vapaasta tahdosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    kristinuskossa löytyy raamatusta kaikki perusta.

    >>>>vapaa tahto"<<<<

    "Te ETTE valinneet minua, vaan MINÄ valitsin teidät"
    Joh: 15: 16

    selvää Jeesuksen sanaa "valinnasta" .

    Mutta ei liity mitenkään IHMISEN vapaaseen tahtoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    1. Moos 2
    "Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö VAPAASTI kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".

    Mitä tämä sitten tarkoittaa?

    Jumalan asettamia rajoja. Ei siis todellakaan mitään vapaata tahtoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Tässä muuten Raamatusta asiaa, joka siellä varmasti on moneen kertaan:

    5. Moos. 30:19 Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan, että minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte.

    Tässä on vapaa valinta, ja ihan suoraan kerrottu !

    No ei todellakaan ole VAPAA valinta, vaan joko tai!!! Ja vielä kiristyksen keinoin. Jos et valitse elämää, joudut kuseen!

    Äänestä

Jumala lähettää paholaisen paikalle aina kun Hänen tahtoaan ei noudateta, tai kun Hänen tahtonsa ei riittä kurrsin pitämiseen tai muuttamiseen Hänen haluamaan suuntaan. Joskus paholainen pelastaa vielä pahemmalta, ja toimii Hönen tahtonsa alla. Paholainen muulta osin on häiriö ihmisen jumaluudessa.

Äänestä
  • Eikös paholainen ollut paikalla paratiisissa jo ennen kun ihminen päätti olla noudattamatta hänen tahtoaan.

    Äänestä

  • "Jumala lähettää paholaisen paikalle aina kun Hänen tahtoaan ei noudateta, tai kun Hänen tahtonsa ei riittä kurrsin pitämiseen tai muuttamiseen Hänen haluamaan suuntaan. "

    Minun Raamatussani ei lue mitään tuollaista.

    Äänestä

Herra Sebaot on luonut kaiken olevaisen, myös arkkienkeli Luciferin, ja kaikkitietävänä Hän tiesi jo luodessaan tästä tulevan vastustajansa.
Miksi Herra Sebaot teki kuten teki, sitä me emme tiedä.

Äänestä
  • emme tiedä täydellisesti Jumalaa, sanoohan raamattu:

    "Totisesti, sinä olet salattu Jumala , sinä Jumala, Israelin Vapahtaja" Jes: 45: 15
    "Luuletko tutkistellessas Jumalan löytäväs ? ja Kaikkivaltiaan täydellisesti löytäväs"
    Job: 11: 7

    "Oi, sitä Jumalan rikkauden , ja viisauden , ja tunnon syvyyttä ! Kuinka TUTKIMATTOMAT
    ovat hänen tuomionsa ja KÄSITTÄMÄTTÖMÄT hänen tiensä." Room: 11: 3

    Jumala on antanut ainokaisen Poikansa, "jotta meillä elämä olisi"

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    emme tiedä täydellisesti Jumalaa, sanoohan raamattu:

    "Totisesti, sinä olet salattu Jumala , sinä Jumala, Israelin Vapahtaja" Jes: 45: 15
    "Luuletko tutkistellessas Jumalan löytäväs ? ja Kaikkivaltiaan täydellisesti löytäväs"
    Job: 11: 7

    "Oi, sitä Jumalan rikkauden , ja viisauden , ja tunnon syvyyttä ! Kuinka TUTKIMATTOMAT
    ovat hänen tuomionsa ja KÄSITTÄMÄTTÖMÄT hänen tiensä." Room: 11: 3

    Jumala on antanut ainokaisen Poikansa, "jotta meillä elämä olisi"

    Ei ole ainokainen eikä ainutsyntyinen, vaan ainutlaatuinen, kuten kreikankielinen Raamattu sen sanoo.

    Äänestä

Niin, Suuri taistelu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kalamos kirjoitti:

Jumalalla ja paholaisella
on siis riita-asia.

Tämä alkoi siitä,
kun Aamuruskon poika
(Lucifer)
halusi korottaa itsensä
sille istuimelle,
joka on varattu
Jumalan ainokaiselle Pojalle.

"Sinä sanoit sydämessäsi:
'Minä nousen taivaaseen,
korkeammalle Jumalan tähtiä
minä istuimeni korotan
ja istun ilmestysvuorelle,
pohjimmaiseen Pohjolaan.
Minä nousen pilvien kukkuloille,
teen itseni Korkeimman vertaiseksi.'"
(Jes 14:13-14)

Aamuruskon poika muuttui.
Hänen sydämensä täytti ensin
ylpeys ihanuudestaan
ja sitten kohta kaikki pahuus.
Enkelikunnan hohdokkain
oli muuttunut
pimeyden ruhtinaaksi.

Ja tuo paholainen
omiensa enkeliensä kanssa
heitettiin taivaasta maan päälle.

Ja niin olemme siinä tilanteessa,
josta Raamatun toinen jae kertoo.
Maa joutui
sekasorron ja kaaoksen valtaan.

Pimeys oli nyt hallitseva elementti
Maan päällä.

Mutta sitten tuli Valkeus.
Ja kuusi päivää myöhemmin
kaikki sekasorto ja kaaos
oli väistynyt.

Mutta paholaisella
oli kuitenkin edelleen
riita-asia Jumalan kanssa.

Ja kun ihminen luotiin Jumalan kuvaksi
(Jumala=Elohim=Valtiaat)
ja sai tehtäväksi olla valtiaana
koko Maa-planeetalla,
niin paholainen vihasi
paitsi Jumalaa
nyt erityisesti myös
Jumalan kuvaksi luotua ihmistä.

Koska Jumala oli osallinen
tässä riita-asiassa,
niin ei Jumala voinut
tuosta vain heittää
osaa enkelikunnasta helvettiin.

Tarvitaan ulkopuolinen jury,
joka sanoo, kumpi on oikeassa:
Jumala vai paholainen.

Ja niin Jumala istutti
keskelle Paratiisia kaksi puuta.
Toisessa oli tarjolla
Iankaikkinen Elämä
ja toisessa
iankaikkinen kuolema.

Ihmisen
Jumalan kuvana
täytyi saada itse valita
näiden kahden välillä.

Ja Jumalalla oli
oikeus ja velvollisuuskin kertoa,
mitä nuo puut merkitsevät.

Mutta Jumalan täytyi
vanhurskaana sallia myös se,
että riita-asian toinen osapuoli
tuo oman sanomansa tiettäväksi.

Ja paholainen teki sen
tietenkin valehtelemalla.
Jumala taas kertoi totuuden.

Ja näin on edelleen koko ajan.
Jumala julistaa totuutta.
Ja paholainen keksii
koko ajan uusia valheita.

Ja niin kävi,
että ihminen mieltyi
siihen sanomaan,
jonka paholainen
käärmeen välityksellä toi.

Ja välittömästi
kun Aadam söi puusta,
josta Jumala oli kieltänyt,
tapahtui niinkuin Jumala oli sanonut.
Kuolema astui maailmaan.
Ja Aadam ja Eeva kuolivat
välittömästi hengellisesti.
Jumalan kirkkaus
oli riisuttu alastomuudeksi.
Rakkauden tilalle tuli
sillä silmänräpäyksellä pelko.
Elämä oli sammunut kuolemaksi.

Ja nyt paholainen odotti innoissaan,
että jippppppiiiiiiii,
nyt Jumala joutuu surmaamaan
tänä ihanan kamalana päivänä
oman kuvansa
- Aadamin ja Eevan.

Mutta paholaisen
suureksi tyrmistykseksi
Jumala otti viattoman eläimen
ja surmasi sen,
ja peitti Aadamin ja Eevan synnin
ja tuon eläimen nahasta
tehdyllä vaatteella.

Aadamin ja Eevan
alastomuus oli peitetty.
Ei enää Jumalan kirkkaudella
vaan verisellä vaatteella
- viattoman sijaiskärsijän nahalla.

Siis aivan alusta asti
paholainen on se,
joka on julma
ja haluaa ihmisen kuolemaa
viimeiseen mieheen.

Mutta Jumala Rakasti maailmaa niin paljon,
että antoi oman ainokaisen Poikansa
- oman ainokaisen Karitsansa -
teurastettavaksi ihmiskunnan sijasta.

https://youtu.be/J6dvLHtjl4E

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17842531/synti-ja-sovitus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu