Suomella erinomainen kappale euroviisuihin

Käärijän kappale on kärkikappaleita tänä vuonna ja toivottavasti kilpailee menestyksellä ihan siitä ykkössijasta. Televisiossa kaikenmaailman seksuaaliset pervertikot pyrkivät hyötymään tilanteesta. Toivottavasti transvestiitti haber ei ole jatkossa missään juontohommissa. Pikku hamonen saattaa olla haberin kotiasu mutta sinne sen olisi hyvä jäädäkin. Yök.
3245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos Samu Haber hameineen pääsi shokeeraamaan, niin silloin ei olla nähty esim. 1960,-70-ja 80 -lukujen laulajia ja muusikoita naisiksi pukeutuneina. Tällainen naisen näköiseksi laittautuminen esim. musiikkivideota, valokuvaa, naamiaisia, esitystä varten tuntui olevan enemmän tai vähemmän yleistä ennen ja etenkin rockpiireissä, mutta oli itä joitain naisellisiksi tai adrogyyneiksi laittautuneita poppiireissäkin. Esim. Rolling stonesista, Led Zeppelinin Robert Plantista ja Jimmy Pagesta, Elton Johnista, David Bowiesta, Mott the hooplen ja Bad Companyn kitaristista Mick Ralphista, Queenin jäsenistä, U2:sta , AC/DC:n Bon Scottista on ainakin yksi kuva tai video, jossa ovat enemmän tai vähemmän naisen näköisiksi laittautuneina.

Ja 1980-luvulla esim. Boy George oli varsin androgyynisti pukeutunut, kappaleen "The war song" musiikkivideolla ja myös Culture clubin levyn "Waking up with the house on fire" kannessa täysin dragissakin.

Mua tosin ei nämä kyseiset menneiden vuosikymmenien herrat shokeeraa eikä Samu Haberin UMK-hame.

Käärijän kappale ei musta ole ainakaan mestariteos, mutta saa nähdä miten pärjää.

Äänestä

Joskus keskustassa olen nähnyt kadulla miehen mekossa tai hameessa. Ei haitannut mua eikä päivä mennyt pilalle. Siinäpähän olivat pukeutuneet miten olivat.

Äänestä

Kyllä se niin on että miehet ei pukeudu hameeseen eikä naiset housuihin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Käärijän kappale on kärkikappaleita tänä vuonna ja toivottavasti kilpailee menestyksellä ihan siitä ykkössijasta. Televisiossa kaikenmaailman seksuaaliset pervertikot pyrkivät hyötymään tilanteesta. Toivottavasti transvestiitti haber ei ole jatkossa missään juontohommissa. Pikku hamonen saattaa olla haberin kotiasu mutta sinne sen olisi hyvä jäädäkin. Yök.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu