Venäläiset kaukasialaiset tutkijat ovat kirjoittaneet monia kiehtovia tarinoita tšerkessien perhe-elämästä. Utelias lukija oppii suurperheensä hierarkiasta, lasten kasvatuksen säännöistä ja ikivanhan "välttelyn" tavat. Asia on, että Pohjois-Kaukasuksen kansojen edustajat eivät saa nähdä anoppiaan. Heille tämä tapaaminen on todellinen tabu.
Ei ensisijaisuutta
Ensimmäinen maininta Pohjois-Kaukasian anovista löytyy kuuluisan etnografin Y. Smirnovin artikkelista "Kaukasuksen kansojen perhe ja perhe-elämä". Kirjoittaja kirjoittaa hämmästyttävästä ilmiöstä "anopin sisällyttämisestä perheeseen". Ajan mittaan Pohjois-Kaukasuksen anomista on kuitenkin yhä vähemmän tietoa, he näyttävät kadonneen perheen tavanomaisesta elämäntavasta.
Tällä epätavallisella ilmiöllä on historialliset juurensa. Tšerkessillä ei perinteisesti ollut primakkeja - vävy ei missään olosuhteissa voinut mennä asumaan anoppinsa tai anoppinsa taloon. Tätä pidettäisiin ilmentymänä hänen henkilökohtaisesta epäonnistumisestaan perheen päänä. Erilaiset humoristiset huomautukset ja arvioinnit vahvistavat tämän. Esimerkiksi, jos tsirkessiaa kutsuttiin köyhäksi, hän voisi ylpeänä vastata: "Kyllä, mutta kohtaloni ei ole vieläkään yhtä katkera kuin Primakin kohtalo."
Anoppi-tabuversiot
Silmiinpistävintä tässä perinteessä on se, että anoppi ei itse vastusta tapaamisten "välttämistä" vävynsä kanssa. Hän voi vierailla tyttärensä luona lastenlastensa kanssa milloin tahansa, kun taas vävyn on piilouduttava häneltä kaikin keinoin. Jos hän ei välttele tapaamista talon sisällä, hän voi mennä hetkeksi ystäviensä tai sukulaistensa luo.
Koko tämä tapa muistuttaa "kissa ja hiiri" -peliä, mutta syyt sen esiintymiseen ovat jaloja. Antropologi B. Bgazhnokov on varma, että vävyjen ja anoppien tapaamisten "välttäminen" osoittaa heidän vaatimattomuutensa ja toistensa kunnioituksen korkeimman muodon. Arkipäiväisempi versio tulkitsee kommunikointikiellon parhaaksi keinoksi välttää konflikteja. Loppujen lopuksi todellisen tšerkessiläisen ei pitäisi riidellä vanhempiensa kanssa, mutta samalla hän ei voi peruuttaa päätöstään, vaikka hänen anoppinsa ei olisikaan samaa mieltä hänen kanssaan. Siksi "välttämisen" ansiosta perheen sisäiset ongelmat ratkeavat itsestään.
Ensimmäistä ja viimeistä kertaa
Itäisissä tsirkessiläisissä anoppien ja vävyjen välistä välttelytapaa piti noudattaa yli 10 vuoden ajan hääpäivästä. Siitä huolimatta kohtalokas tapaaminen saattoi silti tapahtua vaimon vanhempien aloitteesta. Tšerkessiläisten virallisen tutustumisen seremonia sai jopa erityisen nimen - "vävyn esittely".
Tämä tapaaminen ei kuitenkaan juurikaan muuttunut, vävy joutui silti pitämään etäisyyttä anoppiinsa. Hän ei käynyt hänen luonaan, vältteli tuttavuutta eikä voinut olla hänen kanssaan samassa pöydässä. Keskustelussa hänen ei olisi pitänyt puhua hänelle nimellä, joten tšerkessilaiset keksivät usein erilaisia hankalia rakenteita (esimerkiksi "talon äiti"). Mutta Pohjois-Kaukasiassa on niitä, jotka ovat vielä onnekkaampia. Läntisillä tšerkessillä ei ollut edes kertaluonteista tapaamista anoppinsa kanssa, heidän oli vältettävä tapaamista hänen kanssaan koko elämänsä.
Cyrillitsa.ru
Google Translate
Ei ensisijaisuutta
Ensimmäinen maininta Pohjois-Kaukasian anovista löytyy kuuluisan etnografin Y. Smirnovin artikkelista "Kaukasuksen kansojen perhe ja perhe-elämä". Kirjoittaja kirjoittaa hämmästyttävästä ilmiöstä "anopin sisällyttämisestä perheeseen". Ajan mittaan Pohjois-Kaukasuksen anomista on kuitenkin yhä vähemmän tietoa, he näyttävät kadonneen perheen tavanomaisesta elämäntavasta.
Tällä epätavallisella ilmiöllä on historialliset juurensa. Tšerkessillä ei perinteisesti ollut primakkeja - vävy ei missään olosuhteissa voinut mennä asumaan anoppinsa tai anoppinsa taloon. Tätä pidettäisiin ilmentymänä hänen henkilökohtaisesta epäonnistumisestaan perheen päänä. Erilaiset humoristiset huomautukset ja arvioinnit vahvistavat tämän. Esimerkiksi, jos tsirkessiaa kutsuttiin köyhäksi, hän voisi ylpeänä vastata: "Kyllä, mutta kohtaloni ei ole vieläkään yhtä katkera kuin Primakin kohtalo."
Anoppi-tabuversiot
Silmiinpistävintä tässä perinteessä on se, että anoppi ei itse vastusta tapaamisten "välttämistä" vävynsä kanssa. Hän voi vierailla tyttärensä luona lastenlastensa kanssa milloin tahansa, kun taas vävyn on piilouduttava häneltä kaikin keinoin. Jos hän ei välttele tapaamista talon sisällä, hän voi mennä hetkeksi ystäviensä tai sukulaistensa luo.
Koko tämä tapa muistuttaa "kissa ja hiiri" -peliä, mutta syyt sen esiintymiseen ovat jaloja. Antropologi B. Bgazhnokov on varma, että vävyjen ja anoppien tapaamisten "välttäminen" osoittaa heidän vaatimattomuutensa ja toistensa kunnioituksen korkeimman muodon. Arkipäiväisempi versio tulkitsee kommunikointikiellon parhaaksi keinoksi välttää konflikteja. Loppujen lopuksi todellisen tšerkessiläisen ei pitäisi riidellä vanhempiensa kanssa, mutta samalla hän ei voi peruuttaa päätöstään, vaikka hänen anoppinsa ei olisikaan samaa mieltä hänen kanssaan. Siksi "välttämisen" ansiosta perheen sisäiset ongelmat ratkeavat itsestään.
Ensimmäistä ja viimeistä kertaa
Itäisissä tsirkessiläisissä anoppien ja vävyjen välistä välttelytapaa piti noudattaa yli 10 vuoden ajan hääpäivästä. Siitä huolimatta kohtalokas tapaaminen saattoi silti tapahtua vaimon vanhempien aloitteesta. Tšerkessiläisten virallisen tutustumisen seremonia sai jopa erityisen nimen - "vävyn esittely".
Tämä tapaaminen ei kuitenkaan juurikaan muuttunut, vävy joutui silti pitämään etäisyyttä anoppiinsa. Hän ei käynyt hänen luonaan, vältteli tuttavuutta eikä voinut olla hänen kanssaan samassa pöydässä. Keskustelussa hänen ei olisi pitänyt puhua hänelle nimellä, joten tšerkessilaiset keksivät usein erilaisia hankalia rakenteita (esimerkiksi "talon äiti"). Mutta Pohjois-Kaukasiassa on niitä, jotka ovat vielä onnekkaampia. Läntisillä tšerkessillä ei ollut edes kertaluonteista tapaamista anoppinsa kanssa, heidän oli vältettävä tapaamista hänen kanssaan koko elämänsä.
Cyrillitsa.ru
Google Translate
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.