Minkä voi antaa vielä anteeksi?

Olemme seurustelleet mieheni kanssa pian 4 vuotta. Nyt viimeisen puolen vuoden aikana mieheni on pari kertaa hermostuneena vääntänyt minua kädestä ja kerran lyönyt kyynärpäällä täysiä jalkaani. Tuntuu, että olen näiden tapahtumien takia alkanut hieman pelkäämään miestäni. Esimerkeiksi riidellessämme pelkään, että mies taas hermostuu ja tekee jotakin pahempaa. Olenko huolissani turhaan vai ihan syystäkin? Voiko tämän kaiken antaa anteeksi ja vain unohtaa?
151342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

En antaisi anteeksi. Mies sanoi jo seurustelun alussa että hän lähtee itse saman tien jos ikinä sinua lyö tai satuttaa.

Äänestä
  • Sen voin sanoa omasta lapsuudestani, äitini koki kovia isämme agressioista. Erosivat -80 luvun lopulla, isämme kuoli noin 20- vuotta myöhemmin. Äitimme paljasti vasta sen jälkeen, että oli nähnyt painajaisia isästämme ja painajaiset loppuivat vasta isämme kuoltua.

    Onneksi sai elää sen jälkeen ilman painajaisia noin 15- vuotta. Haluatko kokea itse saman? Traumat jää elämään, vaikka emme haluaisi. Miehenä voin todeta, että isämme osasi olla pelottava myös meille, lapsillensa.

    Äänestä

Pahenee vain tuosta. Käpälät alle vaan kun vielä voit.

Äänestä

Keskustelkaa asioista. Sano miehellesi, että et hyväksy minkäänlaista fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Menkää perheneuvolaan puhumaan, jos ei onnistu muuten.

Äänestä
  • Perheneuvolaan? Oletko täysin hölmö?
    Miten perheneuvola voi auttaa jos mieheltä puuttuu itsehillintä ja hän käy fyysisesti käsiksi, mikä olisi jo ulkopuoliseen kohdostuneenakin rikos.

    Jos joku tuntematon kadulla ryhtyy mottailemaan sinua, menetkö sanomaan että menkää terapiaan?
    On ajateltava siten, että kaikki se mikä on laitonta ja tuomittavaa - myös fyysinen väkivalta- on laitonta myös perheen sisällä.

    Jos mies raiskaa vaimonsa, se on yhtä lailla rikos kun raiskaa tuntematomnan. Ei se, että on parisuhteessa tarkoita sitä että pitäisi hyväksyä ja ymmärtää toisen väkivaltaista käyttäytymistä. Eikä ole myös minkäänlaista velvollisuutta lähteä terapioimaan suhdetta.

    Lyöminen on valinta. Aikuinen ihminen tekee päätöksen lyödä ja kaltoinkohdella toista.

    Kyse ei ole mistään pikku lapsesta joka nyt raivoaa koska ei ole tunteiden säätelykyky vielä kehittynyt. Aikuisella tämän kyvyn tulisi jo olla kehittynyt ettei voi selittää näin: anteeksi en kyenyt hillitsemään itseäni, muttakehityn tästä vielä parempan suuntaan, usko pois, minä
    muutun.

    Ja kattia kanssa, pahempaan suuntaan ollaan menossa. Mies voi terapioida itseään ihan yksinkin, ei siihen vaimoa tai tyttöystävää tarvita.
    Jos jokin rassaa miestä, se on hänen ongelmansa joten hoitakoon asian.

    Aina länkytetään siitä että naisen tilee olla miehensä tukena. Ei siinä tapauksessa kun mies käyttä väkivaltaa, oli se henkistä tai fyysistä.

    Suostumslla ja joustamalla nainen vai kertoo hyväksyvänsä lyönnit ja fyysisen väkivallan . Hän osoittaa kykenemättömyytensä asettaa rajoja sille miten häntä kohdellaan.
    Takuuvarmasti mies tulee jatkamaan väkivaltaista käyttäytymistä jollain tavalla, joko harventaa sitä ja pitää naisen epämukavassa suhtessa juuri näin koska nainen ajattelee: ettei se joka viikko noin käyttäydy, silloin tälläin vain. Tuolloin nainen on jo käytännössä antanut luvan kohdella itseään kaltoin.

    Silloin tällöin kaltoinkohtelu myös totuttaa nausen siihen että näin aina tapahtuu, eikä sille voi mitään, mies ikään kuin sopeuttaa naisen vähitellen väkivallan kokemiseen, siihen että välillä tulee turpaan enemmän tai vähemmän.
    Väkivalta myös toistuessaan ikään kuin kasvattaa sisäisen pelon ja avuttomuuden tunteen joka alkaa enemmän ja vahvemmin vaikuttaa naisen kykyyn tehdä päätöksiä ja lähteä pois suhteesta.

    Lopulta nainen on tilanteessa jossa hän ei kykene tekemään mitään päätöksiä eikä ratkaisuja, hän on ansansassa väkivaltaiseen mieheen sidottuna tunneperäisesti.
    Pelko toimii myös alitajuisesti,tiedotamattomasti ja se alkaa vaikuttamaan siihen, mitä päätöksiä nainen tekee tai jättää tekemättä, syö itsetuntoa, itsevarmuutta.

    Suosittelen eroamista. Tuskin on ainoa mies plateelalla , mutta nainen on itsenä ainoa ja paras ystävä. Heti ensimmäisen lyönnin jälkeen , fyysisen lajiamisen jälkeen, kannattaa lähteä eikä odottaa josko toinen muuttuu.
    Mikään ihmissuhde ei ole niin ainutlaatuinen että sen vuoksi kannattaisi ajaa itseään nurkkaan suhdetta ylläpitääkseen. Kukaan ei voi korjata miestä, ainoastaan hän itse voi muuttaa käyttäytymistään jos näin haluaa tehdä, mutta jos ja kun nainen ei reagoi, mies ei näe mitään syytä edes muuttaa käyttäytymistään ja nainen sopeuttaa itsensä säännölliseen ja epäsäännölliseen väkivsllan kokemiseen. Nainen siis muuttaa itsensä mutta mies itse ei muutu mihinkään suuntaan.

    . Mies itse voi katua tekoaan, mutta katuminen ei ole teko eikä edusta oikeaa, todllista tarvetta muuttaa käytöstään., , se on vain morkkista. Teko toistuu useinmiten, jos käytöksen hyväksyy ja antaa anteeksi. Anteeksianto ei poista tekoa ei ole tae siitä etteikö teko uusiutuisi , ei myöskään teon katuminen ole tae yhtään mistään.

    Äänestä

Nyt jalat alle ja pakoon. Kun olet vielä hengissä.

Äänestä

tuo on juuri seurustelun tarkoitu: oppia tuntemaan toinen ennenkuin sitoutuu ( laillisesti tai ilman) jakamaan elämänsä hamaan tulevaisuuteen.

Olet toiminut viisaasti. Nyt olet saanut nähdä millainen mies on tiukan paikan tullessa.
Hänen käytos ei ennusta hyvää joten vain, oman itsesi takia, laske hänet menemään. 100% varmasti kohdallesi osuu mies jonka kanssa ei tarvitse pelätä tulevaisuutta!

Äänestä

Poistu äkkiä. Kenelläkään normaali ihmisellä ei ole tarve lyödä naista missään tilanteessa. Tulee todennäköisesti pahenemaan. Kannattaa toki myös miettiä omaa käytöstä miksi mies ärtyy niin paljon. Millaisessa tilanteessa provosoitko riitaa vittuiletko vai mitä tapahtuu. Joka tapauksessa miehen ei pitäisi silti lyödä.

Äänestä

Pikku velan muttei unettomuutta. Se, kun ei tarkoita rahan laittamista pankkiin. Vai mitä.

Äänestä

Ole luottamuksen arvoinen.Miehesi rakastaa
sinua liikaa,mutta jos et halua häntä,niin kohta
kaikki muuttuu vihaksi.

Äänestä
  • Huono neuvo ja olettamus.
    Väkivalta ei koskaan ole rakastamisen arvoista!

    Äänestä

  • Taidat olla itse mies,joka tykkää hakata naisia. Jotkut miehet kiihottuvat seksuaalisesti väkivallasta, ehkä kuulut heihin, tylkäät BDSM- seksistä tai olet seksuaalisadisti.
    Kommentti pitää sisällään jo suoran uhkauksen : jos et halua häntä niin kohta kaikki muuttuu vihaksi.
    Olet siis itse väkivalta suhteesa käyttävä ja mies.

    Äänestä

Lähde eri osoitteeseen pysyvästi. Perusluonne ei tule tuosta paranemaan.

Äänestä

Pelolla kun yritetään hallita, niin tietää miten siinä käy!! Lähde vielä kun voit.

Äänestä

Olet aivan syystä huolissasi! Voi kuinka paljon näitä tapauksia onkaan, että mietitään, että onko tämä väkivaltaa ja onko vielä anteeksi annettavissa!
Et ikinä unohda, sen lupaan sinulle, päätätpä mitä tahansa!
Minä lähtisin jo tuollaisen jälkeen tai ainakin ottaisin välimatkaa reilusti. Pelkääminen ei kuulu koskaan minkäänlaiseen suhteeseen, se on aina merkki siitä, että jotakin on tehtävä. Ei saa jäädä odottamaan toista kertaa, joka ehkä on hieman pahempi juttu.

Mä lähdin keväällä avioliitosta, jossa oli henkistä väkivaltaa. Mulle huudettiin, mua haukuttiin, mitätöitiin, arvosteltiin ja mua kontrolloitiin. Mulla on vanhoja traumoja, jotka saivat pelkäämään fyysistä väkivaltaa. En pystynyt elämään sen pelon kanssa. Luojan lykky, että en ollut menettänyt vielä oman arvon tuntoani, vaan osasin toimia. Rakkauteen ei kuulu väkivalta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olemme seurustelleet mieheni kanssa pian 4 vuotta. Nyt viimeisen puolen vuoden aikana mieheni on pari kertaa hermostuneena vääntänyt minua kädestä ja kerran lyönyt kyynärpäällä täysiä jalkaani. Tuntuu, että olen näiden tapahtumien takia alkanut hieman pelkäämään miestäni. Esimerkeiksi riidellessämme pelkään, että mies taas hermostuu ja tekee jotakin pahempaa. Olenko huolissani turhaan vai ihan syystäkin? Voiko tämän kaiken antaa anteeksi ja vain unohtaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu