Jukurit 2023-2024, Ollin viimeinen oppivuosi

on mahdollisuus tai mahdottomus menestyä.
Menneellä kaudella se oli mahdottomuus. Kaksi helvetin isoa ja kallista syytä oli Aaltonen ja syöpäläinen nimeltään Tuohimaa.
Nyt on toiveet siinä että Jokinen ja Hakkarainen oppivat jotakin, edes pikkuisen.

Huhut olisivat tuomassa Petrus Palmua takaisin Jukureihin, mutta siihen ehdottomasti kiitos ei. Syy on hyvin yksinkertainen, Aatu ei ole tulossa takaisin, ja ilman Aatua Petrus on tyhjä varustehengari. Sen hän on menneen kauden aikana osoittanut kahdessa eri seurassa Ruotsissa.
Toivottavasti pysyy Ruotsissa koska sinne hänellä on tulevan kauden sopimuskin. Joten älkää Jukureissa tehkö jälleen emämunausta ja ostako sitä sopparia ulos.

Toiveet ovat Markus Ruusun onnistumisessa, koska oman pään pelaaminen tulee olemaan jatkossakin luokkaa, kurapaskaa puolustajien taholta. Olisiko syynä Toni Lydman?

Viimeisin hankinta, tämä Salonen, toivottavasti EI ole Jukurien näköinen pelaaja, koska muissa seuroissa hänen taso on rotaatio, kautta katsomo.
Tai jos on Jukureiden tulosyksikön kantavia voimia, niin se on sit moro jo näin huhtikuussa tulevalle kaudelle.

Jokisen kanssa kannattaa neuvotella tulevista kausista, koska hänellä on aika paljon vielä opittavaa penkin "vika puolella" olemisesta, ja siihen opetteluun saanee parhaimman työrauhan Jukureissa.
Yksi erittäin suuri oppimisen paikka on pitää turpa kiinni julkisissa lehdistötilaisuuksissa pelaajien nimistä, tai jopa vihjailevista syyttelyistä tilaisuuksissa.
Pelaajan nimeltä kehuminen toki on paikallaan jos siihen on todellista aihetta, mutta sekän ei ole hyvää läppää ihan vaan tavan vuoksi.
7281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jukurtit ovat luusereita jo ennen kauden alkua.

Äänestä
  • 😍😋😍😋😍😋😍😋😍

    💋 ­N­y­­­m­­­f­­o­­m­a­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17830122b

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Ei ole Palmu tulossa Jukureihin.
Ei ole suuri saavutus jos arvaa kenen idea oli viime kaudelle palkata pari turhaketta isolla palkalla.

Äänestä

Onhan niilä joukkueen rakennus jo hyvällä mallilla. Vitos ja kutos kentän pelaajia. Tarvitsevat vielä verskin huoltajan apulaisen ja sivutoimisen siivoojan.

Äänestä

Tulevan kauden kärki Liigassa on seuraava: Sport, Saipa, KooKoo, Jukurit ja heti viidentenä Tappara. Saa ottaa talteen.

Äänestä

7.2.2024. Ilves, Tappara, Jukurit, Pelicans, Kärpät, Hifk.

Äänestä

Suora playoff-paikka ja vähitellen kotietukin käytännössä varmistuneet. Kärpät tarvitsisi kolme ja puoli puhdasta voittoa enemmän 12 viimeiseen otteluun noustakseen ohi.

Runkosarjan suuri yllättäjä toisen kerran kolmeen vuoteen. Playoff-oppirahojakin on tällä kertaa vähän jo valmiiksi maksettuna - tulosta odotettavissa myös keväällä?

Kotimaan Liiga-seurannan "mestismestaruus"-, "turhat joukkueet-" ym. vankat puheet eivät ole Jukurien ja KooKoon viime kausien myötä yhtään virkeämpiä kuin ikinä ennenkään. Jatkuvat toki silti näkemyksekkäinä, vain ydinmuuttujissa tapahtuu jonkinlaista tuuletusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

on mahdollisuus tai mahdottomus menestyä.
Menneellä kaudella se oli mahdottomuus. Kaksi helvetin isoa ja kallista syytä oli Aaltonen ja syöpäläinen nimeltään Tuohimaa.
Nyt on toiveet siinä että Jokinen ja Hakkarainen oppivat jotakin, edes pikkuisen.

Huhut olisivat tuomassa Petrus Palmua takaisin Jukureihin, mutta siihen ehdottomasti kiitos ei. Syy on hyvin yksinkertainen, Aatu ei ole tulossa takaisin, ja ilman Aatua Petrus on tyhjä varustehengari. Sen hän on menneen kauden aikana osoittanut kahdessa eri seurassa Ruotsissa.
Toivottavasti pysyy Ruotsissa koska sinne hänellä on tulevan kauden sopimuskin. Joten älkää Jukureissa tehkö jälleen emämunausta ja ostako sitä sopparia ulos.

Toiveet ovat Markus Ruusun onnistumisessa, koska oman pään pelaaminen tulee olemaan jatkossakin luokkaa, kurapaskaa puolustajien taholta. Olisiko syynä Toni Lydman?

Viimeisin hankinta, tämä Salonen, toivottavasti EI ole Jukurien näköinen pelaaja, koska muissa seuroissa hänen taso on rotaatio, kautta katsomo.
Tai jos on Jukureiden tulosyksikön kantavia voimia, niin se on sit moro jo näin huhtikuussa tulevalle kaudelle.

Jokisen kanssa kannattaa neuvotella tulevista kausista, koska hänellä on aika paljon vielä opittavaa penkin "vika puolella" olemisesta, ja siihen opetteluun saanee parhaimman työrauhan Jukureissa.
Yksi erittäin suuri oppimisen paikka on pitää turpa kiinni julkisissa lehdistötilaisuuksissa pelaajien nimistä, tai jopa vihjailevista syyttelyistä tilaisuuksissa.
Pelaajan nimeltä kehuminen toki on paikallaan jos siihen on todellista aihetta, mutta sekän ei ole hyvää läppää ihan vaan tavan vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu