Media tuputtaa omia mielipiteitään vaaleista

On irvokasta katsella ku media tuputtaa omia ehdokkaitaan vaalikarjalle.

Kohteena on useimmiten kokoomuslainen tai sosialisti (demu)
6185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Persut on useimmiten haukkumisen kohteena.

Äänestä

Media tosiaan työntää kakoa ja demareita esiin kaikessa mainoksissaan ja kommentaattorien kautta.
"Kokoomus on suurin puolue" on jauhettu jo kaksi vuotta mediassa.
Vaalit on onneksi vielä käymättä.

Äänestä

Puolueet asettavat ehdokkaat vaaleihin.
Media käsittelee heitä uutisarvon perusteella.

Äänestä

Onneksi kuulemme varmaankin vaalien jälkeen-kokoomus ei olekaan suurin puolue.
Vielä kun se tulisi Timo Haapalan suusta,antaisin hänelle synninpäästön.

Äänestä

Ketähän Haapala seuraavaksi haukkuu,kun pitäisi arvostella myöskin omaa puoluettaan kakoa ?
Jos ja jos se on hallitusvastuussa.

Äänestä

Kepua iltapäivälehdet ovat jallittaneet jo vuosia. Seuraus on ollut se, että kepu ei ole uskaltanut pitkään aikaan noudattaa omaa politiikkaa vaan on säntäillyt sinne ja tänne. Ulkopolitiikassa Paavo Väyrynen on ollut vipuvarsi, jolla iltapäivälehdet ovat sekottaneet kepun rivit ja itsenäisen linjan. Vihreän aatteen paineessa jopa Matti Vanhanen on intoillut vihersiirtymän hienouksista. Velka-asialla kepua on ajettu oikeistolaisen politiikan ajajaksi a la sipilä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On irvokasta katsella ku media tuputtaa omia ehdokkaitaan vaalikarjalle.

Kohteena on useimmiten kokoomuslainen tai sosialisti (demu)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu