Olen käynyt viime vuosina joitain kertoja katolisen kirkon messussa. Suunnilleen puolet niissä lauletuista virsistä on ollut suomenkielisiä ja loput latinaa. Olenkin jäänyt miettimään, mistä latinankielisten virsien suuri määrä johtuu? Pidetäänkö latinaa jotenkin pyhempänä tai alkuperäisempänä kielenä, vai halutaanko sen avulla kenties saada huonosti suomea osaavat maahanmuuttajat tuntemaan olonsa kotoisammaksi? Vai onko siihen joku muu syy?
Miksi katolilaiset laulaa niin paljon latinankielisiä virsiä?
Anonyymi-ap
12792
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Voisiko johtua ihan vaan perinteestä? Vielä 100 vuotta sitten kaikki katoliset messut pidettiin latinaksi.
He varmaan pitävätkin perinteitä tärkeämpänä kuin sitä että joku vaikkapa ymmärtäisi jotain siitä liturgiasta ja saisi sitten siitä hengellistä hyötyä.
Lasten hyväksikäytön ja muun ohella tuon kirkon olemassaolon tarkoitus on varmasti viedä ihmiset kauas Jumalasta.
Kyllä katolisessa kirkossa halutaan, että ihmiset ymmärtää kirkon sanoman. Messut on jo kauan ollut pääsääntöisesti kansankielisiä ja niitä järjestetään säännöllisesti muillakin kielillä, jotta mahdollisimman moni saisi osallistua niihin omalla äidinkielellään tai ainakin kielellä jota ymmärtää. Latinankieliset messut on harvinaisuuksia, vaikka periaatteessa niiden pitämiseen kannustetaan. Se, että messuihin voi sisältyä myös jokunen latinankielinen laulu, on hieno perinne.
Jos haluat jotain oppia Raamatusta suosittelen jotain toista uskontoa
Se on niiden traditio, ei muuta.
Vähän sama , kuin hellareiden kitaran soitto , laulut.
niitä pitää vaan olla , että uintee olevansa omassa porukoissa.
Latina on liturgian tärkein kieli. Messu oli alunperin latinaksi. Kristillisen elämän tärkein osa on aina messu, ja messun tärkein elementti on liturgia, joka on saarnaa tärkeämpi.
Latinahan on liturgian kieli n:o yksi. Messu alunperin oli latinaksi.
Käy englanninkielisessä messussa. Monet laulut samoja kuin Hengellisessä laulukirjassa. Amazing Grace on suosittu.
https://m.media-amazon.com/images/I/51gP0K+qDSL._AC_UF1000,1000_QL80_.jpg
Hengelliset laulut ovat aina hyviä. Katolinen propakanda julistuksineen ei käy minulle.
Jos katolinen "propakanda" ei käy, voit muuttaa muualla. Tässä maassa myös katolisella on sananvapaus.
Tottakai sananvapaus pitää olla kaikilla. Katolinen julistus vaan ei käy minulle.
Pasi Toivonen. Näin kommentoit aloitukseen helluntaipalstalla: Aihe mitä Jeesus sanoi lopun ajasta ?
2.4. klo 9:23 vastasit: Voihan ihan itse lukea Raamatusta halutessaani ihan itse, en tarvitse mitään adventti-paskalla höystettyä propakandaa.
Samanlailla takaisin.
1234567---