Vihreät ovat ihmiselämän vastainen puolue

Vihreät on ihmisvastainen puolue. Kukaan normaali, ihmiselämää puolustava ei voi äänestää sen kaltaista puoluetta. Jos ajatellaan loppuun asti, Vihreiden kaiken toiminnan päätepiste on se, että maailmassa ei ole yhtään ihmistä. On vain eläimiä ja kasveja. Se on Vihreiden taivas. Käytännössä he eivät halua siis, että sinä äänestäjä, olet olemassa. He tahtovat sitä, että teet avustettuna itsemurhan vanhana ja tapat lapsesi abortilla. He ovat ihmisoikeuksia vastaan ja ihmiselämän vastainen puolue.

Perustelen väitteeni heidän omalla ohjelmallaan:
Vihreiden periaateohjelmassa 2020-2028 lukee näin:
"Annamme äänen niille, joiden ääni ei muuten kuulu...tuleville sukupolville – ja varmistamme, että haavoittuvassa asemassa olevat saavat äänensä kuuluviin.

3.1 Perus- ja ihmisoikeudet ovat ihmiskäsityksemme perusta

Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ja ne ovat yleismaailmallisia, luovuttamattomia sekä perustavanlaatuisia. Kaiken yhteiskunnallisen toiminnan on perustuttava ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Vihreille yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys ovat tärkeitä arvoja. Mikään yksittäinen ominaisuus ei saa määrittää yhteiskunnan silmissä yksilön arvoa tai ihmisyyttä.

Vihreät on feministinen, antirasistinen ja yhdenvertaisuutta kannattava puolue. Feminismillä tavoitellaan kaikille vapautta olla oma itsensä. Vihreä feminismi ...huomioi sukupuolen lisäksi myös muut yhdenvertaisuuteen vaikuttavat tekijät, kuten ... vammaisuuden...

Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa ja sitä koskeviin päätöksiin. Näihin lukeutuu myös oikeus aborttiin omalla ilmoituksella. Ihmisen omaa tahtoa tulee kuulla ja kunnioittaa viimeiseen asti niin parantavan, oireenmukaisen ja saattohoidon yhteydessä kuin kuoleman edessä. Ihmisellä on oikeus paitsi hyvään elämään, myös hyvään kuolemaan, tarvittaessa hyvän saattohoidon turvin tai halutessaan viime kädessä avustettuna."

Eli Vihreät ajaa ihmisten murhaa. Että vanhemmilla on oikeus murhata oma lapsensa ja että hoitajat avustavat itsemurhassa.

Äideille tehtävän varhaisraskauden ultran tehtävä on nimenomaa saada selville onko lapsella esim. riski downin sydnroomaan. Ja tämän jälkeen vanhemmat voivat päättää antavatko lapsen kasvaa vai tekevätkö abortin. Vihreiltä on ristiriitaista ja tekopyhää yhtä aikaa puolustaa vammaisia ja silti edesauttaa aborttia.

https://www.vihreat.fi/ohjelmat/periaateohjelma-2020-2028/

Vihreiden nuorten periaateohjelmassa kohdassa 5 sanotaan näin: "Kansanmurhat ovat yksi raaimmista ihmisten toteuttamista väkivallan muodoista. Ihmisoikeudet ovat universaaleja, joten niiden rikkomisen estäminen on koko ihmiskunnan tehtävä. Suomen valtion ja EU:n on toimittava päättäväisesti kansanmurhien tunnistamiseksi, estämiseksi ja pysäyttämiseksi. Taloudelliset intressit eivät ikinä saa mennä sen edelle, että jättäisimme puuttumatta käynnissä oleviin kansanmurhiin."

Mutta kuitenkaan heitä ei näytä haittaavan kansanmurha Suomessa. Sitä, että he itse ajavat vanhempien oikeutta murhata oma lapsensa ja että vanhuksia pitää avustaa itsemurhassa. Käytännössähän Vihreät tahtovat mahdollisimman vähän tulevaisuuden nuoria kun ajavat aborttia. Nuoret eivät vain itse näimmä ymmärrä tätä, että Vihreiden periaateohjelma on oikeasti heitä itseään vastaan. Vihreiden ohjelma on myös vammaisia vastaan.

Meillä ei oikeasti ole tässä maassa mitään syntyvyysaaltoa ja me tarvitaan jokainen lapsi, joka on äitinsä kohdussa. Ketään ei saa murhata. Ei myöskään vammaista. On tekopyhää yhtä aikaa sallia murha ja ajaa ihmisoikeuksia.

Vihreiden nuorten periaateohjelma, joka on hyväksytty liittokokouksessa 28.11.2021:
https://vihreatnuoret.fi/wp-content/uploads/2021/12/Periaateohjelma.pdf

Tähän kaikkeen siis perustan sen, että Vihrät ovat tekopyhiä yhtä aikaa ajaessaan aborttia ja puolustaessaan ihmisoikeuksia. Ja että he ovat ihmielämän vastainen puolue.
9220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olet aivan Oikeassa, lisäksi nämä;
MyrkynVihreät Vihaavat Suomea ja Suomalaisia !

Äänestä

Näin on !! Me Persut olemme aina suomalaisen puhtaan rodun puolesta !!
Sekaavioliitot lopetettava niinkuin sekarotuiset koirat !!

Äänestä

Vihreät vaan haluaa mamuja lisää suomeen. Mikkonen on kautta aikojen tyhmin ministeri. Vihreitten paikka ei ole hallituksessa näyttivät mamu rakkauden. Minä näytän mamu vihan.

Äänestä
  • Hyvä kommentti. Just näin on.

    Äänestä

Vihreiden arvot on jotain muuta, kuin elämän säilymisen puolesta, Ei tarvitse pelätä että minä äänestäisin tuollaista puoluetta. tai tuollaiseen puolueeseen kuuluvaa.

Äänestä

Vihreä suosivat hiilivapaata, mutta verottavat biokaasuautoja erikoisverolla. Missä se vihreys näkyy, Suunsoitossa

Äänestä

Vihreät ajavat ellun kanojen asiaa, eivät Suomen asiaa.

Petelius on tyypillinen vihreä. Omat bisnekset päällimmäisinä.

Äänestä

Hienoa, että Suomalaiset alkavat pikkuhiljaa herätä todellisuuteen eivätkä äänestä enää vihreitä.

Äänestä

Vihreät on turhin puolue. Tv:stä tuli ohjelma, Hollannissa pitää viljely lopettaa, kun suojellaan sammalta. Se kasvoi navetan takana. MV oli aivan ihmeissään. Joka maassa tää vihree höperyys menee liian pitkälle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vihreät on ihmisvastainen puolue. Kukaan normaali, ihmiselämää puolustava ei voi äänestää sen kaltaista puoluetta. Jos ajatellaan loppuun asti, Vihreiden kaiken toiminnan päätepiste on se, että maailmassa ei ole yhtään ihmistä. On vain eläimiä ja kasveja. Se on Vihreiden taivas. Käytännössä he eivät halua siis, että sinä äänestäjä, olet olemassa. He tahtovat sitä, että teet avustettuna itsemurhan vanhana ja tapat lapsesi abortilla. He ovat ihmisoikeuksia vastaan ja ihmiselämän vastainen puolue.

Perustelen väitteeni heidän omalla ohjelmallaan:
Vihreiden periaateohjelmassa 2020-2028 lukee näin:
"Annamme äänen niille, joiden ääni ei muuten kuulu...tuleville sukupolville – ja varmistamme, että haavoittuvassa asemassa olevat saavat äänensä kuuluviin.

3.1 Perus- ja ihmisoikeudet ovat ihmiskäsityksemme perusta

Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ja ne ovat yleismaailmallisia, luovuttamattomia sekä perustavanlaatuisia. Kaiken yhteiskunnallisen toiminnan on perustuttava ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Vihreille yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys ovat tärkeitä arvoja. Mikään yksittäinen ominaisuus ei saa määrittää yhteiskunnan silmissä yksilön arvoa tai ihmisyyttä.

Vihreät on feministinen, antirasistinen ja yhdenvertaisuutta kannattava puolue. Feminismillä tavoitellaan kaikille vapautta olla oma itsensä. Vihreä feminismi ...huomioi sukupuolen lisäksi myös muut yhdenvertaisuuteen vaikuttavat tekijät, kuten ... vammaisuuden...

Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa ja sitä koskeviin päätöksiin. Näihin lukeutuu myös oikeus aborttiin omalla ilmoituksella. Ihmisen omaa tahtoa tulee kuulla ja kunnioittaa viimeiseen asti niin parantavan, oireenmukaisen ja saattohoidon yhteydessä kuin kuoleman edessä. Ihmisellä on oikeus paitsi hyvään elämään, myös hyvään kuolemaan, tarvittaessa hyvän saattohoidon turvin tai halutessaan viime kädessä avustettuna."

Eli Vihreät ajaa ihmisten murhaa. Että vanhemmilla on oikeus murhata oma lapsensa ja että hoitajat avustavat itsemurhassa.

Äideille tehtävän varhaisraskauden ultran tehtävä on nimenomaa saada selville onko lapsella esim. riski downin sydnroomaan. Ja tämän jälkeen vanhemmat voivat päättää antavatko lapsen kasvaa vai tekevätkö abortin. Vihreiltä on ristiriitaista ja tekopyhää yhtä aikaa puolustaa vammaisia ja silti edesauttaa aborttia.

https://www.vihreat.fi/ohjelmat/periaateohjelma-2020-2028/

Vihreiden nuorten periaateohjelmassa kohdassa 5 sanotaan näin: "Kansanmurhat ovat yksi raaimmista ihmisten toteuttamista väkivallan muodoista. Ihmisoikeudet ovat universaaleja, joten niiden rikkomisen estäminen on koko ihmiskunnan tehtävä. Suomen valtion ja EU:n on toimittava päättäväisesti kansanmurhien tunnistamiseksi, estämiseksi ja pysäyttämiseksi. Taloudelliset intressit eivät ikinä saa mennä sen edelle, että jättäisimme puuttumatta käynnissä oleviin kansanmurhiin."

Mutta kuitenkaan heitä ei näytä haittaavan kansanmurha Suomessa. Sitä, että he itse ajavat vanhempien oikeutta murhata oma lapsensa ja että vanhuksia pitää avustaa itsemurhassa. Käytännössähän Vihreät tahtovat mahdollisimman vähän tulevaisuuden nuoria kun ajavat aborttia. Nuoret eivät vain itse näimmä ymmärrä tätä, että Vihreiden periaateohjelma on oikeasti heitä itseään vastaan. Vihreiden ohjelma on myös vammaisia vastaan.

Meillä ei oikeasti ole tässä maassa mitään syntyvyysaaltoa ja me tarvitaan jokainen lapsi, joka on äitinsä kohdussa. Ketään ei saa murhata. Ei myöskään vammaista. On tekopyhää yhtä aikaa sallia murha ja ajaa ihmisoikeuksia.

Vihreiden nuorten periaateohjelma, joka on hyväksytty liittokokouksessa 28.11.2021:
https://vihreatnuoret.fi/wp-content/uploads/2021/12/Periaateohjelma.pdf

Tähän kaikkeen siis perustan sen, että Vihrät ovat tekopyhiä yhtä aikaa ajaessaan aborttia ja puolustaessaan ihmisoikeuksia. Ja että he ovat ihmielämän vastainen puolue.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu