Annanpa minäkin panokseni tähän vaalikiimaan ☺
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kepua ei kannata äänestää.
Kannatan, ei kannata!
Kepua kannattaa äänestää, Saa ruveta olemaan päissään työpaikkalla.
Juuri näin, heillä on oltu viimeiset 50 vuotta mukana vain oman edun vuoksi.
Miksi kepu? Eduskuntapuolueita on yhdeksän ja lisäksi reilu kymmenen muita. Minä vl:na katson voivani äänestää 7 - 9 eduskuntapuoluetta tai osaa pienistä puolueista. Tietämykseni mukaan n. kolmasosassa eduskuntapuolueista ja muutamissa pienissä puolueissa on myös vanhoillislestadiolaisia ehdokkaina, heidän kanssaan myös arvoni vaalikoneissa täsmää 100 %.
Taas kepu yrittää sumuttaa. Sanopa nimeltä ne muissa puolueissa olevat vl-ehdokkaat? Kokkareissa heitä saattaa ollakin, onhan siinäkin sama jumala kuin velluilla -mammona-
Vl-klikki on kaapannut koko keskustapuolueen päätöksentekovallan, joka ilmenee varsinkin Oulun ympäristökunnissa. Jokaisessa kepuvaltaisessa kunnassa, tosiasiallisesti valtaa käyttää pieni vl-klikki. Kuntia johdetaan oikeasti Oulun kivikarjunraitilta!
Olepa nyt demoniklikki hiljaa.
On tai on ollut vl:ia ainakin seuraavissa: Keskusta, kokoomus, kristillisdemokraatit, vapauden liitto.
Ei ole totta. Keskustapuolue on se vl-juttu. Kun ihmiset nyt ymmärtäisivät olla äänestämättä keskustaa, eli tosiasiallisesti Rauhanyhdistystä.
Onpa vain totta! Et näköjään tunne nykyisiä vl:iä etkä tunnista ehdokkaiden joukosta... Elät nyt liikaa historiassa, jolloin "kepu oli se vl-juttu". Ota selvää asioista.
Minähän yritän sinulta ottaa selvää, mutta et vastaa. Yhtään nimeä et tuonut esiin.
Vellut ovat rakastuneita valtaan, rahaan- ja valtaan.
Korjaan: 7 -8! Jotakin jää pois.
TOI NYT EI OLE MITÄÄN, NIIN PAHA, KUN MAANPETTURI SANNA MARIN, SUOMI HÄVITETTÄVÄNÄ MARINILLA, TUHOTTAVANA:
-ULKOMAALAISILLA ASUTTAA, MUUNMAALAISET ENSI
-RAHAT JAKOI ULKOMAILLE
-NÄLKÄÄ JA LEIPÄJONOT
-VELKAAN AJOI VALTION KONKURSSIIN JA SUOMALAISET
-VIINAA JA HUUMEITA, RIKOKSIA, KOULULAITOS PERSIISTÄ
-TYÖTÄ VAILLA MILJOONA SUOMALAISTA
-JNE.....
-MAAPETTURI. ......LAVERTELEE JA VALEHTELEE JOUTAVIA, MEDIASSA KANSALAISILLE.
Vaikka en sossuja kannatakaan, niin tuo purkauksesi täyttää kunnianloukkauksen kriteerit. Ja mikään väittämäsi hänestä ei pidä paikkaansa.
Onneksi oli Sanna näiden vaikeiden aikojen pääministeriksi!
Keskusta hyvä puolue, mitä nyt Lintilä vähän hörppi ja pikku päisään kävi Ruotsisa.
Ihminen on erehtyväinen ja lieneekö missään puolueessa kaikki nuhteettomia.
Lintilän mollaaminen on tarkoitushakuista selkäänpuukotusta,-joka tulee kepulsisten taholta. En yllättyisi jos Lintilän selkäänpuukottajiksi paljastusi vellut.