Pitkän avioliiton salaisuus

Ei enää muista miksi mentiin naimisiin ja kaavoihin kangistuminen. Ei uskalla tehdä ratkaisevia päätöksiä vaikka arjessa ei enää muuta yhteistä kuin vessapaperi.
Onko joskus ollut lämpöä ja rakkautta...ehkä kirjoissa monta vuosikymmentä sitten
4297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tarpeeksi pitkään kun on yhdessä ollut kasvaa kiinni toiseen. On vain me eikä minä. Ei ole elämää ilman toista. On vain yhteinen elämä. Sydämet käy samaan tahtiin.

Äänestä
  • Ei pidä paikkaansa, ainakaan meidän suhteessamme (vuodesta 1977 yhdessä) Varsinkin nuorempana ja nuorena perheenä, olimme hyvinkin me ja yhteinen elämä oli tiivistä. Nyt kun lapset lentäneet pesästään, olemme edelleen tiivis parivaljakka mutta myös persoonallisesti itseämme ja itse asiassa hyvin erilaisia, joka on yhä edelleen meitä kiinni pitävä voima.

    Mieheni maskuliinisuus, urheilullisuus ja aktiivisuus on aina stimuloinut minua ja mieheni taas ihailee akateemisuuttani, kauneudentajuani sekä tietynlaista hienohelmaisuutta; hyvässä mielessä. Olen lukija, taiteilija ja nopea reagoimaan sekä päättämään, puolisona taas on tekijä, jalat maassa oleva realisti, pitkään päätöksiä miettivä ja myös päätöksen tekoa karttava. Vastakohdat täydentävät toisiaan, ainakin meidän parisuhteessamme!

    Äänestä

  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    ❤️ ­­­N­y­­­m­­f­­o­m­­a­­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17783903Q

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

No, varmaan tarttis tehdä jotakin, siis sinun itsesi vai odotatteko molemmat, että toinen tekisi teidät onnelliseksi - virhe numero 1 .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei enää muista miksi mentiin naimisiin ja kaavoihin kangistuminen. Ei uskalla tehdä ratkaisevia päätöksiä vaikka arjessa ei enää muuta yhteistä kuin vessapaperi.
Onko joskus ollut lämpöä ja rakkautta...ehkä kirjoissa monta vuosikymmentä sitten

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu