500 moottoripyöräonnettomuutta kahdessa kuukaudessa

Luin englanninkielisestä Thaimaassa julkaistavasta verkkolehdestä, että ulkomaalaisille on sattunut 500 moottoripyöräonnettomuutta kahdessa kuukaudessa Phuketissa.

Sattuuhan onnettomuuksia tietysti paikallisillekin. Virallisten tilastojen mukaan keskimäärin 48 ihmistä kuolee liikenneonnettomuuksissa Thaimaassa yhdessä päivässä. Siis neljässä päivässä kuolleita on suunnileen saman verran kuin Suomessa yhdessä vuodessa.
4577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Luku 48 kuollutta päivässä on näemmä hieman liian korkea, ainakin jos tähän uutisartikkeliin on uskominen: https://thethaiger.com/news/phuket/patong/tour-bus-crash-on-patong-hill-seriously-injures-driver

Kuolleita on "vain" noin 40 vuorokaudessa, joskin liikenneonnettomuudet Thaimaassa lisääntyivät viime vuonna 4,7 % edellisvuodesta. Thaigerin uutinen kertoo bussista, jonka jarrut pettivät Patongin mäessä. Aikaisemmin bussien kunto kuulemma tavattiin tarkastaa silloin tällöin, mutta tarkastuksista on sittemmin luovuttu.

Äänestä

Vuonna 2021 Thaimaassa kirjattu noin 14700kpl tieliikenteessä sattunutta kuolemantapausta, joista 536kpl ulkomaalaisille (ja noin 7900 liikenteessä loukkaantunutta ulkomaalaista vuodessa).
Nenuo asiat mitä puhuttu edellisissäkin keskusteluissa Thaimaan turvallisuudesta, (eli nuo muutamat surmatut turisti vuosien varrella yms. asiat) ovat kuitenkin vähäpätöinen turvallisuusriski verrattuna todennäköisyyteen kuolla taikka loukkaantua Thaimaan liikenteessa. Turistin(kin) näkökulmassa.

Äänestä

On hyvin tavallista, että liikenneonnettomuuteen joutunut moottoripyöräilijä ei ole käyttänyt kypärää ja/tai on rikkonut liikennesääntöjä. Vakuutusyhtiö vapautuu kaikista korvauksista tällaisissa tapauksissa.

Usein loukkaantuneen omaiset yrittävät järjestää sairaalamaksuihin ja potilaan kotiinkuljetukseen tarvittavia rahoja keräyksellä - tavallisesti huonolla menestyksellä.
https://www.pattayamail.com/latestnews/news/another-unlucky-brit-denied-insurance-claim-in-thailand-428451

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Luin englanninkielisestä Thaimaassa julkaistavasta verkkolehdestä, että ulkomaalaisille on sattunut 500 moottoripyöräonnettomuutta kahdessa kuukaudessa Phuketissa.

Sattuuhan onnettomuuksia tietysti paikallisillekin. Virallisten tilastojen mukaan keskimäärin 48 ihmistä kuolee liikenneonnettomuuksissa Thaimaassa yhdessä päivässä. Siis neljässä päivässä kuolleita on suunnileen saman verran kuin Suomessa yhdessä vuodessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu