tiedetyn toistaminen luo tyhmän tunteen

pyritään sanomaan vain mitä ei olla koskaan aikaisemmin sanottu

ulkoapäin kuitenkin voi kuulostaa toistolta sekin

varsinkin heidän korvissa, jotka eivät elämässä vielä ole ilmaiseet itseensä

aikuiset vanhuset ovat tuhoon tuomittuja pakkotoistoon

onko hiljaisuus kullan arvokasta?

samalle chatille kirjoittaminen luo tyhmän tunteen

ehkä voisi olla hiljainen ryhmächatti, jossa ei puhuta, mutta ollaan yhdessä

joudumme taiselemaan tyhmää tunnetta vastaan

pelätään häviävämme

myös liika tieto luo tyhmän tunteen

kyse noidankehästä

ei saa sanoa saman asian ja ei saa puhua kuitenkin uusia ajatuksia

epäilemättä ongelma on vain tietyillä ihmisillä, ei kaikilla
koska toiset heräävät vasta tutun toistossa
ja toisinpäin kuin muut he eivät viihdy ensikertalaisessa uutuudessa

onneksi erilaisia on ihmisiä

kun itseään oksettaa, voi hakeutua toisenlaisten ihmisten seuraan

silloin voi tehdä molempia samaan aikaan
olla hiljaa ja puhua ajoittain, että ei kuitenkin liikaa
0620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

pyritään sanomaan vain mitä ei olla koskaan aikaisemmin sanottu

ulkoapäin kuitenkin voi kuulostaa toistolta sekin

varsinkin heidän korvissa, jotka eivät elämässä vielä ole ilmaiseet itseensä

aikuiset vanhuset ovat tuhoon tuomittuja pakkotoistoon

onko hiljaisuus kullan arvokasta?

samalle chatille kirjoittaminen luo tyhmän tunteen

ehkä voisi olla hiljainen ryhmächatti, jossa ei puhuta, mutta ollaan yhdessä

joudumme taiselemaan tyhmää tunnetta vastaan

pelätään häviävämme

myös liika tieto luo tyhmän tunteen

kyse noidankehästä

ei saa sanoa saman asian ja ei saa puhua kuitenkin uusia ajatuksia

epäilemättä ongelma on vain tietyillä ihmisillä, ei kaikilla
koska toiset heräävät vasta tutun toistossa
ja toisinpäin kuin muut he eivät viihdy ensikertalaisessa uutuudessa

onneksi erilaisia on ihmisiä

kun itseään oksettaa, voi hakeutua toisenlaisten ihmisten seuraan

silloin voi tehdä molempia samaan aikaan
olla hiljaa ja puhua ajoittain, että ei kuitenkin liikaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu