ABC-liikenneasemat boikottiin

Jo nimikin kertoo, kyse on autoilijoiden syöttölöistä ei huoltoasemista. Perinteiset huoltoasemat, josta siis saattoi saada apua auto-ongelmiin, ovat katoamassa.
Itse sain apua pieneltä huoltoasemalta, palvelu oli ystävällistä ja ammattitaitoista.
Ei sillä paikallisen ABC:n huonolla ja asiakkaiden jäljiltä usein epäkunnossa olevalla
rengaspainemittarilla olisi mitään tehnyt. Toinen syy on se typerä ja kökkö mainos
joka usein pyörii eri kanavilla, se missä isä lapsineen on jäänyt autollaan kiinni hankeen. Aivan varmasti tuo pieni huoltamokin pian jyrätään uudisrakentamisen
alta pois.
3256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pienet käsipajat, joissa korjattiin kaikenmerkkiset autot vaikka yön tunteina, jos autoilijan perheellä oli hankala tilanne ilman autoa vaikka hautajaisiin parinsadan kilometrin päähän, ne katoavat kun yrittäjä ei enää jaksa.

Sellaiset paikat ovat olleet todellisia aarteita. Jos ei ole ollut varaosaa, sitä on joku lähipiiristä noutamaan pitkänkin matkan päästä pikkukorvausta vastaan, ja kahvia on saanut asiakas ottaa pannusta odottaessaan. Edulliset tuntihinnat, ammattinsa osaavat tekijät, vaikka sangen alkeelliset tilat, valaistuskin niukka selällään lattialla makaavalla. Mutta on ollut mahtava halu palvella ja onnistua, ja varmasti on sana kiertänyt eteenpäin.

Näitä oli 1960-luvulla, 1970-luvulla, 1980-luvulla jo vähemmän ja Ahon hallituksen järjestämän lamakauden jälkeen vielä monessa kunnassa ympäri maata.

Ilosta olen itkenyt saatuani istua ohjaajan paikalle korjaamon pihassa, lasten jo nukuttua tunteja takapenkillä, kun vaihdelaatikon vaihdon jälkeen matka jatkui.

Äänestä

A-ina B-ensa C-allista -asemia olen välttänyt alusta asti törkeän "palvelun" vuoksi.

Äänestä

Polttoaine on 5 cent kalliimpaa kuin muualla. Saahan siitä ylihintapalautusta, jos on jäsen. Kummasti ABC-asemien kaavoitus onnistuu maaseutupaikkakunnilla vaikka se tarkoittaa lähistön pienempien palvelevien asemien lopettamista. Käyn ABC asemilla vain vessassa, jos tarvetta on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jo nimikin kertoo, kyse on autoilijoiden syöttölöistä ei huoltoasemista. Perinteiset huoltoasemat, josta siis saattoi saada apua auto-ongelmiin, ovat katoamassa.
Itse sain apua pieneltä huoltoasemalta, palvelu oli ystävällistä ja ammattitaitoista.
Ei sillä paikallisen ABC:n huonolla ja asiakkaiden jäljiltä usein epäkunnossa olevalla
rengaspainemittarilla olisi mitään tehnyt. Toinen syy on se typerä ja kökkö mainos
joka usein pyörii eri kanavilla, se missä isä lapsineen on jäänyt autollaan kiinni hankeen. Aivan varmasti tuo pieni huoltamokin pian jyrätään uudisrakentamisen
alta pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu