Auraten ei pääse alamäessä yhtä lujaa kuin muna-asennossa

Kertulle voisi joku kertoa, että sellaista ihmevoidetta ei ole, jolla vauhtia saisi hänen taidoilleen riittävästi alamäkiin.

Vois vaikka harjoitella vähän tuota laskemistekniikkaa ja parin vuoden päästä taas uudestaan.

On se jännä, että pitkillä matkoilla vain Kertun velipoika sai kilpailukykyiset mällit suksien pohjiin, kaikilla tyttösillä ja muilla köriläillä oli epäkelvot kapulat.

Jännää myös, että miesten viestin aikana ei kukaan kiinnittänyt huomiota vaikkapa svedujen epäkelpoihin välineisiin, vaan se oli suomalaishiihtäjien hyvyyttä.

Samoin vuosi sitten Peijingissä sattui oikea lottovoitto suomalaisille suksijoille, kun moni muu maa epäonnistui. Vai oliko Suomalaisilla vielä fluorivoiteita silloin ja nyt mentiin samalle viivalle muiden kanssa.

Suomalaiset on kovimpia valittamaan ja liikkumaan harmaalla alueella. Josku onnistaa ja välillä taas ei.

Heja Finskor, pojkar och flickor.
3312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mutta se on hienoa yhteisöllisyyttä, että voitelijat ottaa syyt niksoilleen. Sehän olisi hiihtovalmenajillekin suuri häpeä, jos myönnettäisiin, että hiihtäjien kuntopohja ei yksinkertaisesti riittänyt vaativilla laduilla.

Äänestä

Joo, näkyi hyvin tour de ski:llä. Alamäessä sijoitukset laski kuin lehmän häntä, sama ongelma oli Kaisa Mäkäräisellä ampumahiihdossa. Äkkiseltään ei tule mieleen ketään rämäpäätä suomen porukoista joka nimenomaan alamäen laskutaidolla loistaisi. Ehkäpä tulevaisuudessa sitten joku nuorempi....

Äänestä

Terve itsesuojeluvaisto on arvostettava ominaisuus.

Muista ostaa kaikki roina, minkä ostos tv näyttää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kertulle voisi joku kertoa, että sellaista ihmevoidetta ei ole, jolla vauhtia saisi hänen taidoilleen riittävästi alamäkiin.

Vois vaikka harjoitella vähän tuota laskemistekniikkaa ja parin vuoden päästä taas uudestaan.

On se jännä, että pitkillä matkoilla vain Kertun velipoika sai kilpailukykyiset mällit suksien pohjiin, kaikilla tyttösillä ja muilla köriläillä oli epäkelvot kapulat.

Jännää myös, että miesten viestin aikana ei kukaan kiinnittänyt huomiota vaikkapa svedujen epäkelpoihin välineisiin, vaan se oli suomalaishiihtäjien hyvyyttä.

Samoin vuosi sitten Peijingissä sattui oikea lottovoitto suomalaisille suksijoille, kun moni muu maa epäonnistui. Vai oliko Suomalaisilla vielä fluorivoiteita silloin ja nyt mentiin samalle viivalle muiden kanssa.

Suomalaiset on kovimpia valittamaan ja liikkumaan harmaalla alueella. Josku onnistaa ja välillä taas ei.

Heja Finskor, pojkar och flickor.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu