Venäjän rahat loppumassa,lännen pakotteet purevat!

VENÄLÄISEN miljardöörin Oleg Deripaskan mukaan Venäjältä on rahat loppumassa.

”Rahaa ei enää ensi vuonna ole”, Deripaska sanoi Krasnojarskin talousfoorumissa uutistoimisto Bloombergin mukaan.

”Tarvitsemme ulkomaisia sijoittajia.”

Deripaskan mukaan ”ystävällisten” maiden sijoitukset ovat välttämättömiä Venäjän pakotteiden kurjistamalle taloudelle. Aikaisemmin isoimmat sijoittajat olivat Bloombergin mukaan Venäjän nyt vihamielisinä pitämät maat, kuten Britannia, Irlanti, Saksa, Ranska ja myös Suomi.

”Ajattelimme olevamme eurooppalainen maa. Nyt seuraavien 25 vuoden ajan ajattelemme enemmän aasialaista menneisyyttämme”, Deripaska sanoi torstaina.

Alumiinijätti Rusalin perustanut Deripaska sanoo, että Venäjä kiristää nyt ruuvia teollisuusyrityksissä saadakseen lisätuloja. Venäjä on esimerkiksi suunnitellut öljy-yhtiöille veronkorotuksia ja muille raaka-aineyhtiöille kertaluonteisia lisämaksuja.

Deripaskan mukaan Venäjän pitäisi kehittää markkinataloutta. Hän sanoo, että ”valtiokapitalismi ei ole vaihtoehto”. Valtiokapitalismissa tuotantovälineet ovat valtiolla.

Venäjän talouden kriisin on jo aiemmin ennakoitu pahenevan lähivuosina, mutta toistaiseksi Venäjä on välttänyt talousromahduksen Ukrainassa aloittamansa sodan ja pakotteiden seurauksena.

Bloombergin aiemmin julkistaman ennusteen mukaan Venäjä menettää bruttokansantuotteestaan vuoteen 2026 mennessä 190 miljardia dollaria eli noin 177 miljardia euroa, kun vertailukohtana pidetään sotaa edeltävää kehitystä.

EU sen sijaan toipuu nopeasti Ukrainan sodan aiheuttamista ongelmista.
Kunniaa markkinataloudelle!
42494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Venäjää varmasti lohduttaa talousongelmissaan se,että EU-vihaajat tekevät kaikkensa mustamaalatakseen ja vaikeuttakseen EU:n taloustilannetta.

On aina hyvä,että on agentteja kilpailijan leirissä.
Tietenkin hyvin kyvyttömiä,mutta parempiakaan ei ole tarjolla.

Äänestä
  • Puten lätti on menossa kivikaudelle

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Puten lätti on menossa kivikaudelle

    Lopeta natolätistä kimitys!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Puten lätti on menossa kivikaudelle

    Deripaska on aivan paska.

    Äänestä

Natotrollin maksettu satuilu!

Äänestä
  • Putleristi kuvittelee asioivansa PunaisellaTorilla.
    Täällä kelpaa vain faktat.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Putleristi kuvittelee asioivansa PunaisellaTorilla.
    Täällä kelpaa vain faktat.

    Usko faktat,älä höpiset päissäs putineista!

    Äänestä

  • Sinä olet yksinkertainen. Venä löi stopin natolle ja liitti Venäjään haluavat Venäjään!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sinä olet yksinkertainen. Venä löi stopin natolle ja liitti Venäjään haluavat Venäjään!

    Väännätkö vaikka rautalangasta niin ymmärrämme.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sinä olet yksinkertainen. Venä löi stopin natolle ja liitti Venäjään haluavat Venäjään!

    Hehe venäläinen...kerropas nyt mitkä maat sinne Puten lättiin on liitetty??

    Äänestä

Ukrainan puolella taisteleva venäläisyksikkö ilmoitti tunkeutuneensa rajan yli kotimaahansa - "Nyt on aika tavallisten venäläisten tajuta, että he eivät ole orjia"

Putinin oma väki tuli rajan yli...
Putleri on ihan sekaisin yksinäisyydessään punkkerissaan.
Miehet haluavat kapinaa aikaan sotaa vastaan.

Äänestä
  • Tesantit ammutaan!

    Äänestä

  • Elikkä omat sotilaat tai taistelijat tulivat takaisin pois oli lähetetty tykinruuaksi.
    Heti luulivat että Ukraina hyökkää.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Elikkä omat sotilaat tai taistelijat tulivat takaisin pois oli lähetetty tykinruuaksi.
    Heti luulivat että Ukraina hyökkää.

    Ei.Nämä ovat Ukrainan armeijassa palvelevia venäläisiä.

    Äänestä

Kuka sijoittaisi Venäjään mitään? Edes kiinalaiset eivät ole niin tyhmiä että sen tekisivät. Saa Kremlin klonkku pähkinän purtavaksi kun sotakassa ohenee ohenemistaan.

Äänestä

Tässä vuosi sitten selitettiin että Venäjä menee konkurssiin, ei pysty sotimaan jotenkin vaan on sotinut vuoden jo?

Äänestä
  • "Jotenkin" tosiaan!

    Salamavoittohan piti tulla kolmessa päivässä.
    Nyt on koettu valtavat tappiot ja puoli maailmaa tukee Ukrainaa.
    Venäjää halveksitaan kautta maailman,poikkeuksina samanlaiset diktatuurit.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    "Jotenkin" tosiaan!

    Salamavoittohan piti tulla kolmessa päivässä.
    Nyt on koettu valtavat tappiot ja puoli maailmaa tukee Ukrainaa.
    Venäjää halveksitaan kautta maailman,poikkeuksina samanlaiset diktatuurit.

    Tilataan Putinilta viimeisen teknologian
    Atomipommi helsingin rauhoittamiseksi
    niin päästään eroon näistä oman pesän
    Likoojista myös eduskunnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Tilataan Putinilta viimeisen teknologian
    Atomipommi helsingin rauhoittamiseksi
    niin päästään eroon näistä oman pesän
    Likoojista myös eduskunnassa.

    Putleristeilla on oma täystuho mielessä.
    Tappio Ukrainassa on jo tosiasia.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    "Jotenkin" tosiaan!

    Salamavoittohan piti tulla kolmessa päivässä.
    Nyt on koettu valtavat tappiot ja puoli maailmaa tukee Ukrainaa.
    Venäjää halveksitaan kautta maailman,poikkeuksina samanlaiset diktatuurit.

    Vain nattrollien unelma robakantaa,nuija!

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Tilataan Putinilta viimeisen teknologian
    Atomipommi helsingin rauhoittamiseksi
    niin päästään eroon näistä oman pesän
    Likoojista myös eduskunnassa.

    Hellan lettas sentään trolli. Epätoivo teissä Bäckmanin pojissa paistaa läpi

    Äänestä

Natokimaset höpisee toiveistaan!

Äänestä
  • Putleristit yrittävät torjua tappion kiimaa,mutta turha on toiveensa.

    EU ja NATO rulettavat.

    Venäjä horjuu!

    Äänestä

  • Kerroppas nyt trolli mistä toiveista jos kykenet

    Äänestä

Natorollit itkee vaipat.märkänä,kun naton rintama murtuu Ukranassa!

Äänestä
  • Ukrainan armeija tuhoaa tehokkaasti Herr Putlerin roistoarmeijaa.
    Sille eivät täkäläiset maanpetturiputleristit mahda mitään.

    Kaiken lisäksi Suomi on turvassa Herr Putlerin ja hänen agenttiensa aikeilta EU:n jäsenmaana ja Naton ehdokasjäsenenä.
    Tietenkin myös oma vahva armeijamme on valmiina torjumaan Putlerin roistojoukkojen lähentelyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ukrainan armeija tuhoaa tehokkaasti Herr Putlerin roistoarmeijaa.
    Sille eivät täkäläiset maanpetturiputleristit mahda mitään.

    Kaiken lisäksi Suomi on turvassa Herr Putlerin ja hänen agenttiensa aikeilta EU:n jäsenmaana ja Naton ehdokasjäsenenä.
    Tietenkin myös oma vahva armeijamme on valmiina torjumaan Putlerin roistojoukkojen lähentelyt.

    Naton rintaman rikkovat vain Turkin ja Unkarin diktaattorit,jotka tekevät vahinkoa vain itselleen ajaessaan Herr Putlerin etua Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä hidastaessaan.

    Tilanne Natossa on Suomen ja Ruotsin hyväksi 28-2.
    Kumpi puoli mahtaa olla voitolla?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Naton rintaman rikkovat vain Turkin ja Unkarin diktaattorit,jotka tekevät vahinkoa vain itselleen ajaessaan Herr Putlerin etua Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä hidastaessaan.

    Tilanne Natossa on Suomen ja Ruotsin hyväksi 28-2.
    Kumpi puoli mahtaa olla voitolla?

    Sinänsä on Naton heikkoutta,että perussopimus sallii tällaisen sooloilun.

    Äänestä

NATO !!

Äänestä

1.
Venäjä myy halpaa kaasua ja öljyä Kiinalle,
Intialle ja Syyrialle jotka lalostavat sen ja
Myyvät edelleen eu jäsenvaltioille.
2.
Venäjän, Kiinan,Idian ja Syyrian
tuotanto kustannukset tulevat
Tuhoamaan lännen talouden.
3.
Myös suomalaiset saavat
Laittaa hampaansa naulaan.
4.
Eu pakoitteet ovat ovat tehonneet !

Äänestä

Intian ei Idian, mikä lie maa.

Äänestä

Mikä puree parhaiten Venäjään? Öljyn ja kaasun kysynnän väheneminen ja melkein loppu. On teknologioita kehitteillä, joilla se toteutuu. Siinä sitten putinistit ähisee.

Äänestä

Teboilista entistäkin venäläisempi brändi – ”myös uusia innovatiivisia polttoaineita”

Vettä, hiekkaa ja kaikkia majdollisia epäpuhtauksia seassa.....

Äänestä

Aina mukava katsoa näitä vanhoja arvioita ja niiden toteutumista. Silloin ne olivat "virallinen totuus", jonka epäilijät olivat "Putinin trolleja", maanpattureita tai jotain vastaavaa.

Katsotaanpa toteutunutta tilannetta. Euroalueen talouskasvu viime vuonna (2023) oli 0,5%. tälle vuodelle ennustetaan 0,8% ja ensi vuodelle "huimat" 1,5%. Ei sentään pakkasella, mutta ei paljon muutakaan.

https://www.reuters.com/markets/europe/eu-commission-cuts-2024-euro-zone-growth-forecast-sees-smaller-inflation-2024-02-15/

Otetaan vertailukohdaksi Venäjän talous, jonka "länsimaiden talouspakotteet laittavat polvilleen kahdessa viikossa". Venäjän talouskasvu (PIB) v.2023 oli 3,8%. Kieltämättä aika vaatimaton, mutta kuitenkin huomattavasti parempi kuin euroalueen.

https://www.latribune.fr/economie/international/la-russie-renoue-avec-la-croissance-economique-malgre-les-sanctions-occidentales-990010.html

Kenen rahat ovat loppumassa?

http://www.astettaparemmas.eu/

Äänestä

venäjän pitää lopettaa alumiinin ja nikkelin tuonti niin eurooppa on kusessa

Äänestä

Venäjä painaa ruplaa ja jättää velkansa maksamatta. Minua vituttaa kun sijoitin rahastoon joka oli sijoittanut Venäjälle. Nyt ne sijoitukset ovat täysin arvottomia. Lännen pakotteista ei Venäjä juurikaaan kärsi. Länsimaisille sijoittajille ne tappiot kaatuvat. Helvetin typeriä päättäjiä Euroopassa, seurataan kuin lampaat Amerikan esimerkkiä. No.. Unkari osaa pitää puoliaan.

Äänestä

Älä sinä EU shet kiihkoilija taas horise juttujas,ei se suuri venäjä mihinkään kaadu eikä sieltä raha lopu vaikka kuinka sitä toivoisit pienesä päässäsi.Totuus on se että eu si on täysin riippuvainen venäjän öljystä sekä kaasusta koska etelä ja keski europan pienillä jäsenmailla ei ole kykyä toimittaa kaasua esimerkiksi niin paljo kuin mitä esimerkiksi saksan terästeollisuus tarvitsee,ja se saksan tarvitsema kaasu tuodaan venäjältä saat ihan vapaasti poika fantasioida sun eu fantasioita täällä mutta se on totuus jonka suuri osa jopa eu n komissaareista myöntää,

Äänestä

Tätä samaa puhetta on jo kuultu viimeiset kymmenen vuotta.Aina on rahat loppumassa.Kummasti rahaa kuitenkin aina vaan löytyy jostakin ja kaikki jatkuu.

Äänestä

Kyllä Kiina auttaa Putinia.

Äänestä

Aloitus on vuoden vanha ja Venäjän pitäisi sen mukaan olla jo menneisyyttä. Vaan kuinka onkaan todellisuus? Venäjän talouskasvu on reiluisti yli EU-maiden. Sen sotatuotanto on suurempi, kuin kaikkien EU-maiden yhteensä. Pelkästään noita 155 mm tykinammuksia, joita EU yrittää saada kasaan 1 miljoona kappaletta, valmistetaan Venäjällä jo yli 5 miljoonaa vuodessa. Ja tuotatokapasiteetti kasvaa. Missä on muuten Naton FAB 3000 liitopommi tai vastaava, joita alettiin sarjatuottamaan tämä vuonna Venäjällä. Se on se täsmäase, jolla tyhjennetään Ukrainan nuorukaiset asemistaan. FAR 1500 vaikutussäde räjädyskeskuksesta on 500 metriä. Mikä onkaan tuon tuplasti suuremman pommin tuhoalue? 750 vai 1000 metriä?

Äänestä

Terroristivaltio venäjän varat loppumassa, sen näkee tressaantuneissa kremlin naamoissa, toki ikäkin alkaa painaa ja kun tietää että ovat valtansa vankeja, pelätä omaa kansaa koska se kyllästyy, loppu tiedetään kuinka siinä käy, esimerkkejä on historiasta paljon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

VENÄLÄISEN miljardöörin Oleg Deripaskan mukaan Venäjältä on rahat loppumassa.

”Rahaa ei enää ensi vuonna ole”, Deripaska sanoi Krasnojarskin talousfoorumissa uutistoimisto Bloombergin mukaan.

”Tarvitsemme ulkomaisia sijoittajia.”

Deripaskan mukaan ”ystävällisten” maiden sijoitukset ovat välttämättömiä Venäjän pakotteiden kurjistamalle taloudelle. Aikaisemmin isoimmat sijoittajat olivat Bloombergin mukaan Venäjän nyt vihamielisinä pitämät maat, kuten Britannia, Irlanti, Saksa, Ranska ja myös Suomi.

”Ajattelimme olevamme eurooppalainen maa. Nyt seuraavien 25 vuoden ajan ajattelemme enemmän aasialaista menneisyyttämme”, Deripaska sanoi torstaina.

Alumiinijätti Rusalin perustanut Deripaska sanoo, että Venäjä kiristää nyt ruuvia teollisuusyrityksissä saadakseen lisätuloja. Venäjä on esimerkiksi suunnitellut öljy-yhtiöille veronkorotuksia ja muille raaka-aineyhtiöille kertaluonteisia lisämaksuja.

Deripaskan mukaan Venäjän pitäisi kehittää markkinataloutta. Hän sanoo, että ”valtiokapitalismi ei ole vaihtoehto”. Valtiokapitalismissa tuotantovälineet ovat valtiolla.

Venäjän talouden kriisin on jo aiemmin ennakoitu pahenevan lähivuosina, mutta toistaiseksi Venäjä on välttänyt talousromahduksen Ukrainassa aloittamansa sodan ja pakotteiden seurauksena.

Bloombergin aiemmin julkistaman ennusteen mukaan Venäjä menettää bruttokansantuotteestaan vuoteen 2026 mennessä 190 miljardia dollaria eli noin 177 miljardia euroa, kun vertailukohtana pidetään sotaa edeltävää kehitystä.

EU sen sijaan toipuu nopeasti Ukrainan sodan aiheuttamista ongelmista.
Kunniaa markkinataloudelle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu