Mitä jos mustasukkaisuus ei olekaan luottamuksen puutetta tai pelkoa kumppanin menetyksestä? Että ei pelkää kumppanin pettävän, rikkovan parisuhteen sääntöjä tai eroavan parisuhteesta jonkun toisen takia. Jos mustasukkaisuuden tunne herää ihan vain siksi, että menettää huomiota, että ei saa niin paljon huomiota kumppaniltaan kuin haluaisi. Mikähän silloin voisi olla ratkaisuna, kun ei ole kyse vain mistään kuvitelmista, jotka voisi saada järkeiltyä pois?
Ei kyse luottamuksesta tai menetyksenpelosta
Anonyymi-ap
11344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hyvä huomio. Aika monesti on kysymys juuri tuosta. Lääke siihen on oman itsetuntemuksen kasvattaminen.
Mitenkähän sitten? Jos on jo tutkiskellut paljon itseään, pohtinut omaa historiaansa, esimerkiksi mistä eri tuntemukset ovat saaneet alkunsa.
Miten paljon kumppanilta voi odottaa erityistä kohtelua? Parisuhteessa kummallakin on kuitenkin vain yksi ihminen elämässä, jolta sellaista voisi saada.
Jotenkin tuntuu että ennemmin tuossa tilanteessa loukkaantuisi kun mustasukkaisuutta tuntisi.
Mikä niiden ero sitten sinusta on? Jos itse haluaisi huomiota, mutta kumppani antaakin sitä jollekin toiselle. Se tuntuu pahalta. Miksi tuo saa huomiota, mutta minä en, vaikka minun pitäisi olla erityisasemassa, sillä olemme parisuhteessa. Onko sillä oikeastaan väliäkään, miksi sitä nyt sitten kutsuu.
niin tosiaan sama asia eri nimi, ehkä siihen mustasukkaisuuteen liittyy muitakin tunteita kuten esim. raivoa tai muuta pahasuopaisuutta tai epätoivoa mitä nyt milloinkin.
Normi homma. Perusluonteeni on mustasukkaisuus heti alusta alkaen. Laitan sen osioon omistushalua ja haluan puolisolta ihan kaiken huomion niin kun minä annan omani puolisolle.
Minulla sama. Odotan kumppaniltani samaa kuin miten itse kohtelen häntä.
Näin just ja se kohtelu on vain parasta.
Kyse on varmaan ihan yleisestä regressiosta ja kaipuusta symbioosiin. Eri ihmisillä on eriasteinen tarve. Sitä voi käsitellä ja järkeistää jossain määrin. Ajan kuluminen yleensä auttaa. Aikuinen kumppani kun ei ole äiti- vauva- suhde niin voi olla vaikeata sitä aikuisena saavuttaa, jos siinä ollut jotain puutoksia.
Oma kokemukseni on, että aika ei ole auttanut vaan olen muuttunut vain herkemmäksi. Enkä koe äiti-/vanhempisuhteen olleen syynä, vaan myöhempien suhteiden.
Olen kyllä lukenut, että voi olla myös korjaavia suhteita, jotka voivat auttaa, mutta ehkä se vaatii aika paljon
Ja jotkut vaan ovat mustasukkaisempia biologisesti kuin toiset. Moninaisuus. Jos tuo on kompastuskivi niin kannattaa selvittää alussa odotukset huomion suhteen. Myös kiintymyssuhdetyyli, joka on vaikeasti muutettava, kannattaa selvittää. Kovin tarkertuva ja etäisesti kiintynyt varmaan törmää kivuliaasti tarpeiden erilaisuuteen.