Olen yleensä aina ollut kärsivällinen ja tehnyt parhaani mukaan joitain ihmisryhmiä kohtaan, kunnes mieli napsahti. Uhriuduin perheväkivallan ja kiusaamisen takia. Normaali lapsi muuttui nyt vihaksi. Kiitos siitä ja nyt toivon olevani järjestäytynyt rikollisten jäsenenä.
Toivon olevani järjestäytynyt rikollisuuden jäsenenä
Anonyymi-ap
11421
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Niin se on pojalle kova paikka jos äiti lyä
Olen menossa samaa kohti. En aio maksaa velkojani. Jään työttömäksi. Sairastun. Maailma on rakkaudeton.
Omahan on valintasi
Niin ne heikot sortuu elontiellä.
No vankilassa sinun ei tarvitse huolehtia mistään, ruokakin tulee eteen kuin tilattuna.
Ja viidesti päivässä kai jopa
Onko tää nyt joku Citizen Kane twist?
Ätminyyvs mitä siitä ajattelit lohkaista?
Kielitaidottoman ryssän trollin höpötystä.
Näitä on ikävä lukea aikuisena. Itse elin lapsuuden enemmän henkisen väkivallan alla, isä pieksi äitiä ja koiraa lasten nähden. Menetin sillä luottamuksen muita kohtaan, jonka tajunnut vasta vanhemmalla iällä. Olin rauhaton ja keskittymiskykyni kärsi kokemastani. Elämä on valintoja, hyvistä valinnoista nauttii enemmän.
Opin vanhemliten kuitenkin suojelemaan heikompia, kun näin läheltä äitini kokeman hädän ja kärsimyksen. Lapsena koin sen enemmän vahvemman oikeudeksi. Turvaton lapsuus jättää aina jälkensä, jossa harvemmin saa tukeakaan omaan tekemiseen. Epävarmuutta synnyttää ja luottamuksen puutetta toisiin.
Olin joillakin juhannus- reissuilla mukana, joissa oli näitä, jotka valitsi toisen tien. Olin siellä se, joka vältti konfliktit myös vaikutin siihen, ettei niitä syntynyt. Huomannut, että olen enemmän sovitteleva kuin riitelevä mies, ehkä näin lapsuudessa jotain, minkä koin epäreiluksi jne.
En ole rikolliseen eloon lähtenyt, koska aina tajunnut sen, että sieltä ulos pääseminen on sitten jo todella vaikeaa. Kaveripiirissäni ja tutuissa oli heitä, jotka koki myös sen nurjan puolen mm. vankila eloa. Yhtä kävin jopa tapaamassa uteliaisuuttani, Katajanokka, Kerava ja Lapinlahti (Hki) tulivat tutuiksi.
Vastuunotto itsestä ja omasta tekemisestä on fiksuutta. Siihen omaan tekemiseen kannattaa enemmän keskittyä kuin lähteä tielle, jossa voi olla arvaamattomia seurauksia. Josta myös läheiset kärsii, kun ovat huolissaan kaikesta tulevasta, joka synnyttää rauhattomuutta myös ympärille.
Kännissäkö kirjoitit tätä si sulta kai vähintäänkin pitäs löytyä rikollinen tausta että voit päästä järjestäytyneeseen rikollisuuteen edes mukaan NBK:hn liittymiseen ois silloi aikoinaan ollu muistaakseni pääsyvaatimuksena selvittämätön henkirikos jota jonkun uutisoinnin mukaan lievennettiin si henkirikokseen kun meillä Suomessa on todella vähän noita selvittämättömiä henkirikoksia ja muutoin si taas olen noita moottoripyörä kerhoja kuten bandidos canonball helvetinenkelit ja vastaavat pitäny lastentarha kertoina ymmärrän kyllä kyseisten rikollisten syyn niihin mu ei se tarkoita siltikään sitä että se on hyväksyttävä hyväksyttävää
Höpön höpö. Ainoa demokratia , minkä ihmiset jakaa keskenään on KUOLEMA.