Äänien vahvistuminen rakenteiden läpi kulkiessa, huuhaatako?

Mitä mieltä olette tämän fysiikkaneron kommentista:

"Ääniä on monenlaisia, osa vahvistuu kerrostalon rakenteissa. Kokemusta on siitä, että naapurin jääkaapin ääni/tärinä resonoi rakenteissa ja kuulostaa seinän toisella puolella yöaikaan sietämättömän voimakkaalta (jääkaapin omistaja tätä ei edes huomaa). Vastaava kokemus naapurin keittiökaappien ovien sulkemisesta. Keittiössä pieni kolahdus, naapurin puolella kuulostaa valtavalta pamaukselta."
15272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Rakenteissa kulkiessaan värähtely ei jossain kohta aiheuta ympäröivän ilman liikettä nimeksikään ja toisessa kohtaa värähtely siirtyy tehokkaammin ilmaan (kuten kaiuttimessa)

Äänestä
  • Resonointi voi vahvistaa lisää rakenteiden liikettä saaden aikaan voimakkaamman äänen.

    Matalat taajuudet voivat edetä pitkältikin.

    Myös esim pihalla tyhjäkäynnillä käyvä auto voi aiheuttaa lähellä olevassa huoneistossa voimakkaan kuminan.
    Ulkona ei kuulu juuri mitään.
    Tästä on kokemusta.

    Äänestä

Kuin kitara. Sellainen efekti voi tulla. Hyvin harvinaista mutta mahdollista kyllä.

Äänestä

Meille ne on keksineet kulkea kellarikerroksen ovesta joka sijaitsee makuuhuoneen alapuolella. Pumppu varmaan kulunut mutta aamumainostenjakaja herättää 02.55. PAM!

Äänestä

Äänitorvessahan ei äänen energia tietenkään kasva, mutta torven ohjatessa äänen tiettyyn suuntaan ja lähes sulkiessa tien toisaalle äänenvoimakkuus torven suunnassa lisääntyy.

Samalla periaatteella esim. talon rakenteet voivat ohjata ääntä, vahvistaen ääntä toisaalla ja heikentäen muualla. Aikaisemmin mainittu resonanssi vaikuttaa myös, samoin psykologiset tekijät: väsyneenä ja ärsyyntyneenä häiriöäänet kuulostavat voimakkaammilta, samoin muutoin hiljaisessa ympäristössä tapahtunut pienikin kolahdus saatetaan kokea kuin kovanakin pamahduksena.

Äänestä
  • Hermoston fysiikkaa siis.

    Äänestä

  • Gramofonissa äänitorven avulla pyritään muuttamaan mahdollisimman tehokkaasti neulan poimima värähtely ilman värähtelyksi.

    Kyse on muuntolaitteesta.
    Vahvistus voisi olla suhdeluku johonkin yksinkertaisempaan muuntolaitteeseen (tai säteilijään) vähän kuten passiivisissa antennissa.

    Äänestä

Ei ääni voi vahvistua ilman lisäenergiaa, mutta vaimentuminen voi pienentyä ja sitä kautta kuulostaa kovemmalta esim resonanssin takia.

Äänestä
  • Kappaleen resonoidessa sen liikelaajuus kasvaa. Tämä saa aikaan suuremman ilmamäärän värähtelyn.
    Näin suurempi määrä värähtelyenergiaa siirtyy kuultavaksi ääneksi eli ilman värähtelyksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kappaleen resonoidessa sen liikelaajuus kasvaa. Tämä saa aikaan suuremman ilmamäärän värähtelyn.
    Näin suurempi määrä värähtelyenergiaa siirtyy kuultavaksi ääneksi eli ilman värähtelyksi.

    Resonaattori varastoi energiaa resonanssitaajuudelleen. Sen värähtelyn amplitudi voi siksi olla paljon suurempi kuin siihen energiaa syöttävän värähtelyn amplitudi. Mitä pienemmät häviöt sitä suuremmaksi voi resonaattorin värähtelyn amplitudin pumpata pienellä syöttöteholla.

    Toimii siis samalla lailla kuin keinu. Pienellä oikeassa vaiheessa ja oikealla taajuudella olevalla tönimisellä saa siinä keinuja liikkeen laajuuden suureksi.

    Äänestä

Esim jääkaappi voi aiheuttaa värähtelyä rakenteissa, mutta ääni ei välttämättä kuulu kovana lähtöpisteessä kaapin luona.

Kuitenkin värähtely eli ääni kulkee rakenteissa lähes korvin kuulumattomana koska korvat kuuntelevat ilman värähtelyjä.

Sopivissa olosuhteissa ääni pääsee siirtymään ilmaan kuultavaksi.

Korville voimakkaan äänen teho on yllättävän pieni. Olisiko muutamia Watteja.


Voimakkaassa

Äänestä

Neuvostoliitossa useimmat turistihotellit sisälsivät äänenvahvistimia ja seinäbetonit olivat mikrofoneja täynnä. Viruhotellissa Tallinnassa kai on vieläkin esitteillä kuunteluhuone kaikkine värkkeineen.

Äänestä

Katsot vaikka elokuvaa, 80dB äänen voimakkuudella - et kuule jääkaappia ja toisaalta elokuvan äänet vaimenee betonissa. Resonoiva jääkaappi kuitenkin kuuluu naapuriin, jolla ei ole äänilähteitä ja kulkee villasukat jalassa. Omaan korvaan se ei kantaudu, koska äänenvoimakkuus on n. 45dB.
Toisaalta jääkaapin resonanssin pystyy mitä luultavimmin vaimentamaan melko pienellä eli esim. asettamalla sen jalkojen alle palan kumimattoa tjsp. jolloin taajuus muuttuu eikä resonanssia välttämättä synny.

Äänestä

Jos tietää äänen suunnan ja kulkee äänilähdettä kohti niin kyllä se siitä vahvistuu aivan selvästi.

Äänestä
  • Mulla on kamerassa jalkazoomi.

    Myös vahvistaa ääntä :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä mieltä olette tämän fysiikkaneron kommentista:

"Ääniä on monenlaisia, osa vahvistuu kerrostalon rakenteissa. Kokemusta on siitä, että naapurin jääkaapin ääni/tärinä resonoi rakenteissa ja kuulostaa seinän toisella puolella yöaikaan sietämättömän voimakkaalta (jääkaapin omistaja tätä ei edes huomaa). Vastaava kokemus naapurin keittiökaappien ovien sulkemisesta. Keittiössä pieni kolahdus, naapurin puolella kuulostaa valtavalta pamaukselta."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu