Kun aikoinaan ei ollut tapana ketään kannustaa, nyt naiset valittavat, että aikoinaan naisia ei kannustettu ja tavoittelevat sillä uhriutumispisteitä. Tänään Hesari nosti otsikoihin säveltäjän sanat, että 1970-luvulla tyttöjä ei kannustettu säveltäjyyteen, Mutta eipä tuolloin kannustettu poikiakaan. Ei kovin kohota kenenkään arvostusta tuollainen uhriutuminen. Feministinen uutisointi heikentää naisten uskottavuutta.
Ei kannustettu
Anonyymi-ap
5325
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Feministinen uutisointi heikentää naisten uskottavuutta." Siinäpä se. Muutama päivä sitten ylen tv-uutisissa esiteltiin lasimuseossa esillä olevan naismuotoilijan elämäntyötä esittelevää näyttelyä. Juttu herätti aluksi kiinnostusta. Mutta sitten tämän diivan kerrottiin väittäneen, että hän on tehnyt kaksinverroin töitä verrattuna miespuolisiin kollegoihin. En voi uskoa kenenkään tekevän kaksinverroin töitä kuin muut alan parhaat tekijät. Kyse on sellaisten "vaihtoehtoisten totuuksien" levittämisestä, joiden vuoksi kiinnostukseni lopahti siihen paikkaan.
Lahjaton joutuu aina tekemään kaksinkertaisesti töitä.
Tuossa käy niin että se, mikä feministisen kuplan sisällä nostaa peukutuksia, se herättää kuplan ulkopuolella reaalimaailmassa lähinnä myötähäpeää.
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17754143J
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Jaa en tiennytkään, että 70-luvulla ei ollut suosittuja naissäveltäjiä ja -artisteja 😂