Raamattu kieltää lahkolaisten tekemät uudestikasteet

Raamattu kieltää lahkolaisten uudestikasteet !

Ef.4:5 Yksi kaste, hen baptisma.

Kristittyjen lapsien kastaminen uudestaan lahkolaiseksi on paha synti
ja sanan vastainen laittomuuden teko.

Lahkolaiset yrittävät ensin vähätellä ja mitätöidä lapsen saamaa kastetta Kristityksi ja lopulta herjaavat rumin sanoin Kristittyjen lapsien saamaa
Pyhää Kastetta Jumalan lapseksi, jollet suostu menemään heidän uusille kasteilleen.

Jaak. 2:7

Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

Kristukseen kastamatta jätetty pakanalapsi on vielä tässä maailmassa eikä ole syntynyt uudeksi vedestä ja Hengestä.

Room. 9:8

Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.

Lahkolaisten kastamattomat pakanalapset on ihan samassa asemassa Ambomaan pakanalapsien kanssa, tässä maailmassa.
153984
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 153

Vanhimmat

Ambomaan pakanalapset ovat todella siunattuja kun jokainen poppamiehen vauvakin menee taivaan ovesta jos sattuu maissipuuroon tukehtumaan heti alkumetreillä!

eli ihan samoin käy kuin korkeakirkolliselle piispan vauvalle eli samalla viivalla ovat onneksi kaikki vaavit.

ja sekin on onni onnettomuudessa ettei juuri kukaan pikkuvauva saa pahempaa nuhaa kirkollisissa vestoimituksissa, se on iso kiitoksen paikka!

Äänestä
  • Uudestikastajat siis opettaa että ihminen pelastuu automaattisesti. Raamattu vain ei opeta moista

    Onni sekin ettei saa nuhaa kun upottautuu altaaseen vähissä vaatteissa

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Uudestikastajat siis opettaa että ihminen pelastuu automaattisesti. Raamattu vain ei opeta moista

    Onni sekin ettei saa nuhaa kun upottautuu altaaseen vähissä vaatteissa

    luterilaiset varmaan hämmästyy jos pääsevät kurkkimaan taivaan ikkunoista sisälle, kun siellä on pakanalapsia pilvin pimein, kaikki nekin jotka menehtyivät katollisten käsittelyissä ja ilman mitään temppuja !

    sisälle ei kukaan pääse ilman uudestisyntymistä, ja sillä ei taas ole mitään tekemistä minkään kasteen kanssa, ei ripotuksen eikä upotuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    siellä on kaikki mailman aborttilapsetkin, valtava joukko jumalattomien tekojen tuloksia mutta taivaan saleihin kelpaavat sataprosenttisesti !

    Jumala ei kysy lupaa avata oma ovensa lutterin kirkolta eikä paavilta!

    Helluntailaiset ihmettelee etteikö kaikki ihmiset olekaan taivaassa, eikö ohi Jeesuksen pelastutakaan... Kaste on edelleen uudestisyntymisen peso

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    siellä on kaikki mailman aborttilapsetkin, valtava joukko jumalattomien tekojen tuloksia mutta taivaan saleihin kelpaavat sataprosenttisesti !

    Jumala ei kysy lupaa avata oma ovensa lutterin kirkolta eikä paavilta!

    Varmasti mutta Jumala jakaa tuomiot eikä mikään heiluva helluntailainen

    Jumala ei kysy lupaa parhamin kirkolta

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Varmasti mutta Jumala jakaa tuomiot eikä mikään heiluva helluntailainen

    Jumala ei kysy lupaa parhamin kirkolta

    vaikeaa se oliskin kun ainut jäsen on kuollut sata vuotta sitten, eli todella välkyllinen ajatuksentapainen !

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Helluntailaiset ihmettelee etteikö kaikki ihmiset olekaan taivaassa, eikö ohi Jeesuksen pelastutakaan... Kaste on edelleen uudestisyntymisen peso

    vähäinen on se popula joka on pesemällä syntynyt !

    menee evoluution puolelle otaksun !

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    vaikeaa se oliskin kun ainut jäsen on kuollut sata vuotta sitten, eli todella välkyllinen ajatuksentapainen !

    Oli kuten sinulla

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    vähäinen on se popula joka on pesemällä syntynyt !

    menee evoluution puolelle otaksun !

    Paavalin mukaan pesemällä syntyyn uudestaan

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Paavalin mukaan pesemällä syntyyn uudestaan

    näin on ja kun illalla laittaa lankavyyhdin tyynyn alle niin aamulla se on pipo päässä ellei baskeri peräti !

    niin ne asiat menee saduissa ja luttereissa.

    Äänestä

Jumalaa ei kiinnosta karvan vertaa kirkkoisien ja lutterin järjen hoperot päätökset ja kirkkojen valtapolitiikka pakkokasteineen ja muine humpuukeineen.

kuusvuotias näkee kerran luettuaan Raamatullisen pelastustien jos osaa lukea, edes pyörällä ei tarvitse vielä osata ajaa.

katkismus kirjotettiin lukutaidottomalle ja yksinkertaisille kansalaisille keskiajalla, koittakaa päätellä siitäkin jotain.

sammon takominenkin on jo lopetettu, eikä joukahaista enää suohon lauleta, eli koittakaa herätä kirkkounestanne viimeinkin.

Äänestä
  • Mää mää määkii sodomiittikäkätys. Jumalaa ei kiinnosta parhamin temput

    Raamatullisen pelastukseen näkee jokainen ja Jeesus on ainoa tie, paitsi käkätykselle

    Se tykkää takoa Sampoa, kouta herätä helluntaikirkkounestasi

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mää mää määkii sodomiittikäkätys. Jumalaa ei kiinnosta parhamin temput

    Raamatullisen pelastukseen näkee jokainen ja Jeesus on ainoa tie, paitsi käkätykselle

    Se tykkää takoa Sampoa, kouta herätä helluntaikirkkounestasi

    Tarkoitatko noilla parhamin tempuilla sitä, kun vettä sivellään vauvan otsalle. Se on aika huvittavaa.

    Tuo pitää paikkansa:
    "Jaak. 2:7
    Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]"

    Varsinkin vauvakastetut kiroilevat ja herjaavat Jumalan nimeä ja on joskus hirveää kuuneella, kun rippikoululaiset kiroilevat ja nimittelevät sukupuolielimillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Taas tuolla pedolla on vauvat mielessä

    Parhamin temput on kai sitä sinulle tuttua työtä

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Tarkoitatko noilla parhamin tempuilla sitä, kun vettä sivellään vauvan otsalle. Se on aika huvittavaa.

    Tuo pitää paikkansa:
    "Jaak. 2:7
    Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]"

    Varsinkin vauvakastetut kiroilevat ja herjaavat Jumalan nimeä ja on joskus hirveää kuuneella, kun rippikoululaiset kiroilevat ja nimittelevät sukupuolielimillä.

    Joo fifteen-leirillä kiroillaan paljon

    Äänestä

  • Onneksi vain harvat ihmiset joutuvat kirkon orjuuteen vauvakasteen takia, ja niistä useimmat taitavat olla täällä palstalla.
    Useimmat tajuavat, että sillä ei ole mitään merkitystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Onneksi vain harvat ihmiset joutuvat kirkon orjuuteen vauvakasteen takia, ja niistä useimmat taitavat olla täällä palstalla.

    Olisikohan ne yhden päivän aikana eronneet reipas tuhat lutterin jäsentä ja maksajaa valaistuneet ykskaks vai mikä se oli kun hyppäsivät pois kastepelastusveneestään !?

    Ei ole mitään vauvakastetta
    Kasteella on selvä merkitys

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Olisikohan ne yhden päivän aikana eronneet reipas tuhat lutterin jäsentä ja maksajaa valaistuneet ykskaks vai mikä se oli kun hyppäsivät pois kastepelastusveneestään !?

    Niinkö parhamista on erottu!

    Äänestä

Luulen että se rippipappikin oli pakenemassa pyörällä kirkostaan !

ihan vahingossa sitten eksyi reitiltä ja lankesi piian mökille antamaan syvällisempää diakoniaa!

niin se saattoi hyvinkin olla.

Äänestä
  • sittenhän ne ovat samanlaisia kuin helluntailaisuudessakin.

    Äänestä

  • Onko inttäjäeksyttäjäpedo palannut ulkomailta?????

    Ei kitissyt yöllä?!?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Onko inttäjäeksyttäjäpedo palannut ulkomailta?????

    Ei kitissyt yöllä?!?

    Mutta jonglööri kitisee päivällä.
    On sillä syvällistä tuo vauvakasteopetus.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Mutta jonglööri kitisee päivällä.
    On sillä syvällistä tuo vauvakasteopetus.

    Mutta uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä kitisee yöllä ja päivällä
    Ja vauvoista

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Mutta uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä kitisee yöllä ja päivällä
    Ja vauvoista

    Jonglööri innostui taas, kun joku puhui vauvoista. Sellaista kitinääkö se on siellä sisämailla?
    Miksiköhän hän herää aina nähdessään vauva-sanan?

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Jonglööri innostui taas, kun joku puhui vauvoista. Sellaista kitinääkö se on siellä sisämailla?
    Miksiköhän hän herää aina nähdessään vauva-sanan?

    Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa kitisee yöllä vauvoista.
    Eikö hän osaa tehdä muuta?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa kitisee yöllä vauvoista.
    Eikö hän osaa tehdä muuta?

    Mitä. Joutuiko jonglööri päivystämään jo yölläkin, kun odotti, että joku puisi vauvoista?
    On sillä valtava vauvahimo.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Mitä. Joutuiko jonglööri päivystämään jo yölläkin, kun odotti, että joku puisi vauvoista?
    On sillä valtava vauvahimo.

    Miten tuo pedofiili uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä himoitsee vauvoja yölläkin
    On se iljettävä tapaus

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Miten tuo pedofiili uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä himoitsee vauvoja yölläkin
    On se iljettävä tapaus

    Mutta jonglööri se ei jätä lapsia rauhaan edes päivällä!
    Ei se ymmärrä mennä hoitoon?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Mutta jonglööri se ei jätä lapsia rauhaan edes päivällä!
    Ei se ymmärrä mennä hoitoon?

    Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa ei jätä lapsia rauhaan vaan haluaa vauvoja
    Erittäin kuvottava tapaus

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa ei jätä lapsia rauhaan vaan haluaa vauvoja
    Erittäin kuvottava tapaus

    Aikookohan jonglööri päivystää myöhään tänä iltana, jos vaikka joku mainitsisi vauvoista?
    Hän kait saa siitä jonkinlaista sutinaa.

    Äänestä

joko se mahtoi mennä 3000 kirkkolaisen onnistunut pako luterilaisen piikkilangan sisältä rikki tälle vuodelle, onko sakastissa asiaa puitu miten runsaasti!

Äänestä
  • Paljonkos helluntaista on erottu, kertooko uskontojen uhrit miten siellä voi käydä?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Paljonkos helluntaista on erottu, kertooko uskontojen uhrit miten siellä voi käydä?

    Karuja voi olla kohtalot

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Paljonkos helluntaista on erottu, kertooko uskontojen uhrit miten siellä voi käydä?

    ei helluntaissa erota !

    harvemmin kotiaan kukaan hylkää normaaleissa tapauksissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    ei helluntaissa erota !

    harvemmin kotiaan kukaan hylkää normaaleissa tapauksissa.

    Kyllä erotaan ja erotetaan

    Äänestä

Amerikoissa sillä sodomialla tarkoitetaan homoseksuaalisuuden lisäksi eläinten kanssa parittelua.

Hyi saatana, mitä uskontoja sieltä on tänne tuotu ja vielä vaativat uudestikasteen lahkoon täysjäseneksi pääsemiseksi.

Äänestä
  • ole huoletta ei koske sinua mitkäänkasteet eikä kuivaamiset sen enempää!

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    ole huoletta ei koske sinua mitkäänkasteet eikä kuivaamiset sen enempää!

    "Raamattu kieltää lahkolaisten tekemät uudestikasteet"

    Tarkoitatko sitä toista tai kolmatta vesitippaa vauvan otsalle?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    "Raamattu kieltää lahkolaisten tekemät uudestikasteet"

    Tarkoitatko sitä toista tai kolmatta vesitippaa vauvan otsalle?

    Vauvat ja vesitipat taas mielessä
    Kyllä voi ihminen olla yksinkertainen

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Vauvat ja vesitipat taas mielessä
    Kyllä voi ihminen olla yksinkertainen

    Antaa lahkolaisten upotella, harrastella kielläpuhumista, ihmeparantelua ja mitä hyvänsä sirkustouhuaan ihan vapaasti kunhan pysyvät omissa porukoissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Antaa lahkolaisten upotella, harrastella kielläpuhumista, ihmeparantelua ja mitä hyvänsä sirkustouhuaan ihan vapaasti kunhan pysyvät omissa porukoissaan.

    saavat harrastaa ihan luvallisestikin Suomessa, toivoo vaan , että edes nykyiset nuoret varjeltuisi eksyttäviltä lahkoilta, eksytys helluntailaisuus on,
    vaikka kuinka muuta väittäisivät.

    nykyään sentään saa TIETOA, että jokainen löytää tervettäkin kristinuskon opetusta, jos vähän viitsii tutkia, eikä suinpäin mennä mukaan, ja uskoa , niinpä niin, uskoa siis näitä sekasotku --oppeja, jotka :

    "eivät tervettä opetusta kestä" 2 Tim: 4:

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    tuosta muistinkin että tuossa ihan lähiosiossa on kirkon historiaa hyvin tarjolla, on hyvä jos varsinkin nuuskanuoret tutustuu aiheeseen josta eivät tiedä mitään,.

    kuten ei tiedä vanhempikaan polvi.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    saavat harrastaa ihan luvallisestikin Suomessa, toivoo vaan , että edes nykyiset nuoret varjeltuisi eksyttäviltä lahkoilta, eksytys helluntailaisuus on,
    vaikka kuinka muuta väittäisivät.

    nykyään sentään saa TIETOA, että jokainen löytää tervettäkin kristinuskon opetusta, jos vähän viitsii tutkia, eikä suinpäin mennä mukaan, ja uskoa , niinpä niin, uskoa siis näitä sekasotku --oppeja, jotka :

    "eivät tervettä opetusta kestä" 2 Tim: 4:

    " toivoo vaan , että edes nykyiset nuoret varjeltuisi eksyttäviltä lahkoilta, eksytys helluntailaisuus on,"????

    Noin toivoo totisesti sielunvihollinen saatana, joka ei hyväksy sitä, joku nuori tulisi uskoon ja ottaisi Raamatun sanat tosissan. Silloinhn sielunvihollinen menettäisi otteensa uskoon tulleeseen nuoreen.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kyllä mutta eräät eivät suvaitse sitä että lapsia kastetaan ja heitä opetetaan

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Kyllä mutta eräät eivät suvaitse sitä että lapsia kastetaan ja heitä opetetaan

    Se kai johtuu siitä, että eräiden mielestä lapset pitää kastaa vauvoina, ja siksi eivät hyväksy sitä, jos lapsi vähän isompana uskoo Jeesukseen ja haluaa tulla kastetuksi.
    Mutta erikoista on, että lut kirkko ei opeta noita kastamiaan vauvoja, vaikka UT:ssä kastetut osallistuivat aina opetukseen ja ehtoollisen viettoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Eräiden mielestä lapsia ei saa kastaa eikä heitä saa opettaa eivätkä he hyväksy sitä että joku lapsena kastettu uskoo ja pitäytyy yhdessä kasteessa.
    Lut kirkko kyllä opettaa kastettuja jäseniään.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Eräiden mielestä lapsia ei saa kastaa eikä heitä saa opettaa eivätkä he hyväksy sitä että joku lapsena kastettu uskoo ja pitäytyy yhdessä kasteessa.
    Lut kirkko kyllä opettaa kastettuja jäseniään.

    "Lut kirkko kyllä opettaa kastettuja jäseniään."????

    Missä niitä vauvoja opetetaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Lapsia opetetan pyhäkouluissa ym.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    "Lut kirkko kyllä opettaa kastettuja jäseniään."????

    Missä niitä vauvoja opetetaan?

    Heh, tuo sairas pedo ei taaskaan osaa mitään muuta kuin märistä vauvoista.

    Ei tuollaisen kysymyksen esittäjä ole ihen terve

    Äänestä

Lue Apt.19 luku.

Siinä Paavali kastaa Johanneksen kasteella kastetut uudelleen.

Joten kannattaa lukea koko raamattu eikä vain niitä kohtia jotka sopii omaan uskonkäsitykseen.

Babtaize tarkoittaa upottamalla kaatamista.

Emme ole vain hiukan syntisiä vaan kokonaan.
Jeesuskin meni vasta n.30v kasteelle

Äänestä
  • Ei tarkoita baptizoo mitään kaatamista vaan kastetta, upottamista, pesemistä jne.

    Te kastatte myös alle 30 vuotiaita

    Äänestä

"Raamattu kieltää lahkolaisten tekemät uudestikasteet"

Minkä noista luterilaisen lahkon suorittamista vesiseremonioista Raamattu kieltää?
Toinen vai kolmas vesitippa otsalle?
Miksi se yksi tippa ei riitä?

Äänestä
  • Luterilaisella kirkolla on vain yksi kaste, kolmen persoonan nimeen.

    Vesitipat tuolla pellellä on vain mielessä kuten aina

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Luterilaisella kirkolla on vain yksi kaste, kolmen persoonan nimeen.

    Vesitipat tuolla pellellä on vain mielessä kuten aina

    Miksi se itsee muutamasta vesitipasta kun itse käyttävät tuhansia vesitippoja??? Missä logiikka?

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Miksi se itsee muutamasta vesitipasta kun itse käyttävät tuhansia vesitippoja??? Missä logiikka?

    Ylläpito voisi poistaa nuo viestit jossa intetään koko ajan kolmesta vesitipasta ja otsasta

    Pelkkää trollauasta tuollainen inttäminen

    Äänestä

"Raamattu kieltää lahkolaisten tekemät uudestikasteet"

Mikä noista helluntailahkon tekemistä vesiseremonioista on kiellettä Raamatussa? Sen ensimmäinnen tippa vai se tuhannes? Vai kieltääkö se symbolikasteen?

Äänestä
  • Eräs helluntailainen liittyi mormoneihin ja meni sinne kasteelle ja sanoi että helluntailaisten kaste ollut pätevä. Miksi hellarit kastaa jos ne on itsekin sitä mieltä ettei kaste ole pätevä? Vai pitääkö upottautua monta kertaa? Montako vesitippaa siihen tarvitaan?

    Äänestä

  • Helluntailahkon kasteet opn kuulema pelkkuä symboleja eli ne on kaikki vääriä

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Helluntailahkon kasteet opn kuulema pelkkuä symboleja eli ne on kaikki vääriä

    Raamatussa kaste ei ole mikään symboli.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Raamatussa kaste ei ole mikään symboli.

    Helluntailaisuus on Amerikasta tänne tuotu eksytysliike, kristinuskon piraattiversio.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Helluntailaisuus on Amerikasta tänne tuotu eksytysliike, kristinuskon piraattiversio.

    Täh; "Miksi se itsee muutamasta vesitipasta kun itse käyttävät tuhansia vesitippoja??? Missä logiikka? ???

    Logiikka on siinä, että kun kastettava upotetaan kasteen hautaan, niin siihen tarvitaan paljon vettä. Kouralliseen vettä ei voida ketään upottaa.
    Kasteenpalvojahan ei pysty ymmärtämään tällaista asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Eräs helluntailainen liittyi mormoneihin ja meni sinne kasteelle ja sanoi että helluntailaisten kaste ollut pätevä. Miksi hellarit kastaa jos ne on itsekin sitä mieltä ettei kaste ole pätevä? Vai pitääkö upottautua monta kertaa? Montako vesitippaa siihen tarvitaan?

    Kekitkö ihan itse tuollaisen valheen vai yritätkö vain valehdella?

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Täh; "Miksi se itsee muutamasta vesitipasta kun itse käyttävät tuhansia vesitippoja??? Missä logiikka? ???

    Logiikka on siinä, että kun kastettava upotetaan kasteen hautaan, niin siihen tarvitaan paljon vettä. Kouralliseen vettä ei voida ketään upottaa.
    Kasteenpalvojahan ei pysty ymmärtämään tällaista asiaa.

    Raamattu vain ei opeta että hautaan upotetaan... ei Jeesustakaan upoetettu hautaan mitä uudestikasteenpalvoja ei tajua.

    Ei kannata kitistä muutamata tipasta jos te tarvitsette tuhansia!!

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Kekitkö ihan itse tuollaisen valheen vai yritätkö vain valehdella?

    Miksihän mormonit kastavt helluntailaisia uudestaan? Eikö se helluntaikaste ollut pätevä?

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Raamattu vain ei opeta että hautaan upotetaan... ei Jeesustakaan upoetettu hautaan mitä uudestikasteenpalvoja ei tajua.

    Ei kannata kitistä muutamata tipasta jos te tarvitsette tuhansia!!

    Hauta ja upottaminen eivät suoraan liity toisiinsa

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Raamattu vain ei opeta että hautaan upotetaan... ei Jeesustakaan upoetettu hautaan mitä uudestikasteenpalvoja ei tajua.

    Ei kannata kitistä muutamata tipasta jos te tarvitsette tuhansia!!

    "Raamattu vain ei opeta että hautaan upotetaan"????

    Teilläpäinkö vain otsa pannaan hautaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    "Raamattu vain ei opeta että hautaan upotetaan"????

    Teilläpäinkö vain otsa pannaan hautaan?

    Raamattu ei samaista upotusta ja hautaamista. Hautaamista ei ole se että joku upetetaan ja sekunnin päästä noustaan ylös. Hautaaminen on kasteen merkitys, veden määrä ei sitä tee.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Raamattu ei samaista upotusta ja hautaamista. Hautaamista ei ole se että joku upetetaan ja sekunnin päästä noustaan ylös. Hautaaminen on kasteen merkitys, veden määrä ei sitä tee.

    Room 6
    " Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
    Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, samoin olemme myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa."

    Kristuksen koko ruumis pantiin hautaan, eikä vain otsaa . Mitä vanhaa elämää vauvalla on?
    "YHTÄLÄISESSÄ..."

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Siinä puhutaan hautaamisesta mutta ei upottamisesta

    Koko ihminen kastetaan riippumatta veden määrästä

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Siinä puhutaan hautaamisesta mutta ei upottamisesta

    Koko ihminen kastetaan riippumatta veden määrästä

    Onko otsa teille koko ihminen?
    Meilläpäin siihen kuuluu koko ruumis.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Onko otsa teille koko ihminen?
    Meilläpäin siihen kuuluu koko ruumis.

    "liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta"
    1 Kor: 15:
    ei siis fyysinen ruumis mihinkään "pelastu", kaste on "vedestä ja Hengestä"

    ei veden MÄÄRÄSTÄ, vaan "vedestä ja Hengestä"

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Onko otsa teille koko ihminen?
    Meilläpäin siihen kuuluu koko ruumis.

    Ei pelkkää otsaa kastetakaan vaan koko ihminen. Ei veden määrä siihen liity. Sinulla on joku outo otsafetissi

    Äänestä

Joissakin hurmolahkossa entuudestaan kristityksi ihminen laitetaan kiroamaan ääneen lapsena saamansa kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, ennen lahkokasteen saamista.

Äänestä
  • Anabaptismi lahkoon on saatanallista touhua, johon kenenkään kristityn ei pidä suostua eikä osallistua.
    Kun lahkolainen uudestikasteen ajatukset mielessä tulee kohti kädet ojossa , sano suoraan lahkolaiselle: väisty tieltäni Saatana!

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Anabaptismi lahkoon on saatanallista touhua, johon kenenkään kristityn ei pidä suostua eikä osallistua.
    Kun lahkolainen uudestikasteen ajatukset mielessä tulee kohti kädet ojossa , sano suoraan lahkolaiselle: väisty tieltäni Saatana!

    Kyllä ihmisellä pitäisi olla jonkinlaisia käytöstapoja, eikä riehua tuolla tavalla. Tuollainen saatanalla peloittelu kertoo vain sinun olevan saatananpalvoja.
    Vaikka luterilaisen lahkon pappi, joka kastaa vauvoja kolmeen kertaan tulee vastaan, niin kyllä minä ainakin sanon hänelle hyvää päivää, ja jatkan matkaani.
    Kristityltä odotetaan myös käytöstapoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Sinulla niitä käytöstapoja harvemmin on

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Sinulla niitä käytöstapoja harvemmin on

    Ei hän krisittty olekaan eikä hän sano kenellekään hyvää päivää.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Kyllä ihmisellä pitäisi olla jonkinlaisia käytöstapoja, eikä riehua tuolla tavalla. Tuollainen saatanalla peloittelu kertoo vain sinun olevan saatananpalvoja.
    Vaikka luterilaisen lahkon pappi, joka kastaa vauvoja kolmeen kertaan tulee vastaan, niin kyllä minä ainakin sanon hänelle hyvää päivää, ja jatkan matkaani.
    Kristityltä odotetaan myös käytöstapoja.

    Joo kyllä tuo jatkuva muista seurakunnista puhuminen "lahkona" ja niistä varoittelu on typerää. Jeesuksen omia on kaikissa seurakunnissa eikä muusta kannata varoitella kuin jehovista ja mormoneista jotka eivät ole kritillisiä seurakuntia.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Ei hän krisittty olekaan eikä hän sano kenellekään hyvää päivää.

    Totta.
    Tuo saatanalla peloitteleva kasteenpalvoja ei ole kristitty, vaan epäjumalanpalvoja.
    Vesi on hänen jumalansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Totta.
    Tuo saatanalla peloitteleva kasteenpalvoja ei ole kristitty, vaan epäjumalanpalvoja.
    Vesi on hänen jumalansa.

    Aivan, sinä olet saatananpalvoja kun perkeleistä aina puhut. Olet epäjumalanpalvoja ja puhut aina vedestä.
    Olet uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Totta
    Jä tuon inttäjäeksyttäjän jumala on vesitipat ja otsat

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Aivan, sinä olet saatananpalvoja kun perkeleistä aina puhut. Olet epäjumalanpalvoja ja puhut aina vedestä.
    Olet uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa

    Tulihan se jonglööri taas esiin saatanansa kanssa. Ei päivää ilman saatanaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Tulihan se jonglööri taas esiin saatanansa kanssa. Ei päivää ilman saatanaa.

    Jonglöörinnussija eli uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatusa tuli taas esiin
    Se puhuu aina paholaisesta

    Äänestä

jospa sakastissa ei oloe tapakoulutusta ollut vielä ollenkaan kun kaikki aika on mennyt vauvojen uskon puolustamiseen.

niin siinä on saattanut käydä.

ja kyllä se parhamiin yksipuolinen rakastuminenkin vaatii veronsa, ei se niin helppoa ole vakuuttaa vuosikausia rakkauttaan parhamiin vaikka toinen osapuoli ei vilkaisekkaan maaliskuun naukujiin !

niin

Äänestä
  • se on jäänyt vähän hämärään millioin se vauvan uskominen noinniinkuin saa alkunsa.

    onko se heti alkuähkäisystä automaattisesti olemassa vai kehittyykö se samaan tahtiin kuin vaavin verisuonisto ja pään koko kasvaa vai miten se menee tämä henkellinen mysteerio, onko siitä julkaisukelpoista tutkittua sakastitietoa vai miten on?

    Äänestä

  • ei tarvitse puolustella, koska raamattu puolustaa , > kertoo. D D D

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    ei tarvitse puolustella, koska raamattu puolustaa , > kertoo. D D D

    raamatun läpilukeminen kestää sen 84 tuntia eli millähän kellonlyömällä se vaavin uskominen sieltä mahtaa löytyä, onko kelloon katsottua tietoa ?

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    ei tarvitse puolustella, koska raamattu puolustaa , > kertoo. D D D

    eli kun neuvolan täti tavallisesti kertoo että oho olipas kymmenen pisteen poika, vähän keltaisuutta ei haittaa, niin meneekö se luterilaisessa perspektiivissä että " oho olipas kymmenen pisteen luterilainen, hyvä veronmaksaja tulee" !

    niinkö se menee vai miten?

    Äänestä

  • jospa kellarisa ei osata käyttäytyä kun pelkkää vaavia on niidej utut

    ja kyllä se lutherinkin jatkuva inttäminen vaatii niiiiiin paljon voimia

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    se on jäänyt vähän hämärään millioin se vauvan uskominen noinniinkuin saa alkunsa.

    onko se heti alkuähkäisystä automaattisesti olemassa vai kehittyykö se samaan tahtiin kuin vaavin verisuonisto ja pään koko kasvaa vai miten se menee tämä henkellinen mysteerio, onko siitä julkaisukelpoista tutkittua sakastitietoa vai miten on?

    se on jäänyt hämärään mistä se aikuisen uskominen on saanut alkunsa

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    eli kun neuvolan täti tavallisesti kertoo että oho olipas kymmenen pisteen poika, vähän keltaisuutta ei haittaa, niin meneekö se luterilaisessa perspektiivissä että " oho olipas kymmenen pisteen luterilainen, hyvä veronmaksaja tulee" !

    niinkö se menee vai miten?

    luterilaiset eivät puhu luterilaisiata vaan sinä puhut luterilaisista koko ajan

    Oletko jotekin närkästynyt luterilaisiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    se on jäänyt hämärään mistä se aikuisen uskominen on saanut alkunsa

    No vaarin kohdalla se ei ole saanut alkuaan...

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    se on jäänyt hämärään mistä se aikuisen uskominen on saanut alkunsa

    Niinkö?
    Raamattu antaa sihenkin vastauksen:
    "Usko tulee KUULEMISESTA, ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta."

    Vai kuvittelitko, että ne vesitipat otsalle sisältävät myös uskon?

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    eli kun neuvolan täti tavallisesti kertoo että oho olipas kymmenen pisteen poika, vähän keltaisuutta ei haittaa, niin meneekö se luterilaisessa perspektiivissä että " oho olipas kymmenen pisteen luterilainen, hyvä veronmaksaja tulee" !

    niinkö se menee vai miten?

    helluntailaiset puhuu kokoaan ihmisestä, eivät koskaan Kristuksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Niinkö?
    Raamattu antaa sihenkin vastauksen:
    "Usko tulee KUULEMISESTA, ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta."

    Vai kuvittelitko, että ne vesitipat otsalle sisältävät myös uskon?

    raamattu:
    "yhden näistä pienistä, jotka uskovat" Mark: 9: 42
    "Katsokaa , ettette halveksu YHTÄKÄÄN näistä pienistä" Mt: 18: 10

    "halveksu", helluntailaiset opettaa MAALLISISSA "ei halveksua",
    vaan kun raamattu ja Jeesus puhuu hengellisesti , ja helluntailaiset halveksuu nimenomaan
    hengellisesti "näistä pienistä" > jotka uskovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Niinkö?
    Raamattu antaa sihenkin vastauksen:
    "Usko tulee KUULEMISESTA, ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta."

    Vai kuvittelitko, että ne vesitipat otsalle sisältävät myös uskon?

    Mutta ei tuossa puhuta aikuisista erikseen!!

    Sinulla on joku ihme vesitippa- ja otsafetissi

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Olisi hyvä jos ihminen pystyisi puhumaan muustakin kuin noista kahdesta eli otsasa ja vesitipoista

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Olisi hyvä jos ihminen pystyisi puhumaan muustakin kuin noista kahdesta eli otsasa ja vesitipoista

    Totta. Lut kirkkokin voisi opetella Raamatusta, miten se oikea kaste suoritetaan, ja jättää nuo otsan kastelut pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Totta. Lut kirkkokin voisi opetella Raamatusta, miten se oikea kaste suoritetaan, ja jättää nuo otsan kastelut pois.

    Lut kirkko tietää miten kaste suorieteaan.
    Uudestikastajat voisi lopettaa nuo otsan kastelusta puhumiset. Säälittävää jos nuo typerykset ei muusta osaa puhua.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Mutta ei tuossa puhuta aikuisista erikseen!!

    Sinulla on joku ihme vesitippa- ja otsafetissi

    ei puhuta aikuisista , silloin kun puhutaan "pienistä" nimenomaan.

    "Katsokaa, ettette halveksu YHTÄKÄÄN näistä pienistä"

    helluntailaisethan suo aikuiselle kasteen jopa niin paljon kuuluttaen, että ihan vielä
    uudelleen -kasteellekin , ei kuitenkaan "pienille",

    "pienille" ei siis ensimmäistäkään kastetta, mutta aikuisille jopa kaksi kastetta.
    outo yhtälö . . .

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Uudestikastajille kaste on pelkkää vettä!

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Uudestikastajille kaste on pelkkää vettä!

    Kyllä meillä jo hiukan voi olla saasteita vesissä ainakin luterilaisten ehkäisypillerien jäämiä on todella paljon vesistöissä että kalatkaan ei tiedä kohta onko kesä vai talvi vai mikä on kun aina on kutu päällä !

    noin tutkimusten mukaan.

    jordanin virrassa ei ollut vastaavia eli kyllä se oli pelkästään pelkkää vettä siellä ainakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Tuossa nähdään taas miten uudestikastjat puhuu vedestä ja saasteista vedestä kasteen yhteydessä

    Kukaan apostoli ei tee niin

    Kaste ei ole vain vettä

    Äänestä

Jeesus olisi ollut varmaan samaa mieltä. Hän ei pitänyt kaikkia lapsia ja ihmisiä sopivina valtakuntaansa? Niinhän aloittaja kertoo.

No, vähät Jeesuksesta. Me tavalliset ihmiset arvostamme kaikkia ja pidämme tietysti kaikista lapsista. Aloittajakin hyväksytän kunhan on purkanut vihansa pois. Ihan sama minkä seurakunnan jäsen sattuu olemaan.

Äänestä
  • Kristillinen kaste on se portti, jonka kautta kaikkien ihmisten on mentävä sisälle Jumalan valtakuntaan.

    Ei ihminen synny suoraan sinne Jumalan valtakunna puolelle.

    Kyllä kaikki ihmiset syntyy tähä maailmaan.

    Jeesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla."

    Kristukseen kastamaton pakana on tässä maailmassa oli sitten minkä ikäinen tahansa.

    Äänestä

Helluntailaisuus on demoninen henkivalta, ne vastustaa ihmisen pääsyä kasteessa sisälle Jumalan valtakuntaan. Kannattaa kiertää kaukaa sellaiset touhut mitä ne ihmisille tekee ja mihin ne ihmisen johdattavat pois totuudesta villitsevien epäpyhin hurmoshenkien valtaan, joista ihminen tulee riippuvaiseksi niistä hurmoskokemuksista, eikä pääse niistä eroon.

Äänestä
  • pikkulasten kastaminen on yhtä tyhjänpäiväistä kuin anekauppa aikanaan.

    siitä ei synny mitään taivaallista ei vähän vähää.

    jumalaa ei vesiämpärillä lähestytä.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    pikkulasten kastaminen on yhtä tyhjänpäiväistä kuin anekauppa aikanaan.

    siitä ei synny mitään taivaallista ei vähän vähää.

    jumalaa ei vesiämpärillä lähestytä.

    Raamatun mukaan kastaminen ei ole tyhjänpäiväistä

    Tuo pelle puhuu vesiämpäristä kasteen yhteydessä, irvokasta!

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    suomalainen lutterin kirkkokansa on kalevalan aikaisissa taikauskoissa yhä edelleen, ja pelkää kuollakseen jos joku ei kastaisi vauvojaan se olisi aivan kauheaa lahkolaisuutta vaika kukaan ei tiedä mitä lahko tarkoittaa OIKEASSA tiedossa !

    ja puhuu että se pakana jos ei kasta vauvojaan voi herraisä kun pakanuus ei lähde millään kasteella eikä kuivuudella mutta kun kansa on taikauskobn vallassa se tuotta akaikenlaista mieletöntä päättelyä !

    mutta s e on ihme kuinka ovat uskaltaneet luopua kirkkoisien suuresta viisaudesta kelluttaa surkeita naisraukkoja jotka haluivat vain pitää kissaa pirtissään noita sellainen on eikö olekkin !

    on on

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    yhyyy byäää!!! sodomiittikäkätys kitisee tuksnaansa

    Se on ihan sama mitä pedofiili itkee vauvoista, mikään ei muutu eikä kristityt oppiaan muuta

    suomalainen parhamin kansa on umpisokeaa ja taikauskon vallassa. Jeesus on niille kalevalaan verrattava. Endaumentitkin on oikeain raamatullisia kyllä ja ne salaiset käsiotteet, heheheheh

    Tuo kellutuskääkkä ei ikinä puhu mitään järkevää

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Raamatun mukaan kastaminen ei ole tyhjänpäiväistä

    Tuo pelle puhuu vesiämpäristä kasteen yhteydessä, irvokasta!

    kaykismus ja lutteri puhuu yken korkean väkevästi veden suuria tekevästä tyaikavoimasta !

    sen huomaa kun lukee nuorten tekemistä asioista tänä aikana suuri osa kastettuja ja rokotettuja, jokin on mennyt pahasti vikaan sen näkee sokean reetan kuuro siskokin !

    oi jospa kirkon papit ja piispat sen nöäksivät mutta eiiii arvaahan sen kun ylettömän raskas messinkiristi painaa piispan pään ihan kumaraan vain varpaat näkyvät niin eihän siitä ole mahdollista tunnistaa nykykastettujen elämänlaatua !

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    suomalainen parhamin kansa on umpisokeaa ja taikauskon vallassa. Jeesus on niille kalevalaan verrattava. Endaumentitkin on oikeain raamatullisia kyllä ja ne salaiset käsiotteet, heheheheh

    Tuo kellutuskääkkä ei ikinä puhu mitään järkevää

    se on vesiämpäriä ja vesitippoja sen jutut ja sillä tasolla sen opillinen viisaus on, hahahahahahahahahahah!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    kaykismus ja lutteri puhuu yken korkean väkevästi veden suuria tekevästä tyaikavoimasta !

    sen huomaa kun lukee nuorten tekemistä asioista tänä aikana suuri osa kastettuja ja rokotettuja, jokin on mennyt pahasti vikaan sen näkee sokean reetan kuuro siskokin !

    oi jospa kirkon papit ja piispat sen nöäksivät mutta eiiii arvaahan sen kun ylettömän raskas messinkiristi painaa piispan pään ihan kumaraan vain varpaat näkyvät niin eihän siitä ole mahdollista tunnistaa nykykastettujen elämänlaatua !

    hahahaha voi saatana tuota kääkäk, mikä on "kaykismus"???? mikä on "tyakavoima

    mene nyt vaikka naimaan niitä fifteenleiroäisä kun et muuta osaa

    JA kerro niille taiastasi jonka pauloissa olet.

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    yhyyy byäää!!! sodomiittikäkätys kitisee tuksnaansa

    Se on ihan sama mitä pedofiili itkee vauvoista, mikään ei muutu eikä kristityt oppiaan muuta

    uskon sen hyvinkin ei putkerikaan näytä muuttavan vaikka on loppiaisena kastettu ja monen kertaan ristitty pitkin poikin rinnoillaan !

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    kaykismus ja lutteri puhuu yken korkean väkevästi veden suuria tekevästä tyaikavoimasta !

    sen huomaa kun lukee nuorten tekemistä asioista tänä aikana suuri osa kastettuja ja rokotettuja, jokin on mennyt pahasti vikaan sen näkee sokean reetan kuuro siskokin !

    oi jospa kirkon papit ja piispat sen nöäksivät mutta eiiii arvaahan sen kun ylettömän raskas messinkiristi painaa piispan pään ihan kumaraan vain varpaat näkyvät niin eihän siitä ole mahdollista tunnistaa nykykastettujen elämänlaatua !

    Oisko fifteennuorten tekemisissä se vika että sodomiittikäkätys on leikkinyt niiden kanssa sen p-aluisen heransa opettamia leikkejä, hehehe

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    uskon sen hyvinkin ei putkerikaan näytä muuttavan vaikka on loppiaisena kastettu ja monen kertaan ristitty pitkin poikin rinnoillaan !

    putlerihan on sodomiitin esikuva josta se aina puhuu

    moneen kertaan kastettuja on mutta sekään ei mihinkään katoa, hehe

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    putlerihan on sodomiitin esikuva josta se aina puhuu

    moneen kertaan kastettuja on mutta sekään ei mihinkään katoa, hehe

    "Lut kirkko tietää miten kaste suorieteaan"???

    Hyvä että tietää, mutta miksi se ei toimi sen mukaan, vaan jatkaa tuota katolisen kirkon keksimää käytäntöä.
    Ap 8
    "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. "

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Hahahaha

    Katolinen kirkko ei ole keksinyt kastekäytäntöä vaan Jeesus!

    Oliko Fipillus katolinen kun kastoi???

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Hahahaha

    Katolinen kirkko ei ole keksinyt kastekäytäntöä vaan Jeesus!

    Oliko Fipillus katolinen kun kastoi???

    Totta.
    Ja apostolit toteuttivat Jeesuksen opettamaan kastekäskyä:
    Ap 2:41
    "Jotka nyt ottivat Hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

    Mutta se katolinen käytäntö poikkesi Jeesuksen opetuksesta ja siinä kastettiin väkisin vauvoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Totta.
    Ja apostolit toteuttivat Jeesuksen opettamaan kastekäskyä:
    Ap 2:41
    "Jotka nyt ottivat Hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

    Mutta se katolinen käytäntö poikkesi Jeesuksen opetuksesta ja siinä kastettiin väkisin vauvoja.

    Ohhoh, nytkö Jeesus antoikin kastekäskyn? Vasta uudestikastajta väittivt sir lutherin keksinnöksi. Taas on oppi muuttunut
    Apostolien käytännössäkin kastettiin vauvoja. Mutta uudestikastajien käytännössä kastettin kerran kastettuja uudestaan. Sitä eivät apostolit tehneet

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Ja uudestikastajien mukaan "ketään ei kasteta Kristukseen". Paavali taas nimenomaan puhui Kristuskeen kastetuista. Siinä ero Raamatun ja uudestikastajien välillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Totta
    Ja uudestikastajien mukaan "ketään ei kasteta Kristukseen". Paavali taas nimenomaan puhui Kristuskeen kastetuista. Siinä ero Raamatun ja uudestikastajien välillä.

    Kasteenpalvojien käsitykset perustuvat OLETTAMUKSIIN:
    "Apostolien käytännössäkin kastettiin vauvoja"!!!!

    Raamattu ei opeta tuollaista, vaan apostolit kastoivat vain niitä, jotka uskoivat ja ottivat sanan vastaan: "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Uudestikasteenpalvojan selitykset nojaa olettamukseen ja siihen että Jeesus valehteli. Raamattu ei opeta että perheen lapset jätettiin kastamatta

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    Ja olettavat myös että Paavali valehteli kun puhui Kristukseen kastetuista

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    Uudestikasteenpalvojan selitykset nojaa olettamukseen ja siihen että Jeesus valehteli. Raamattu ei opeta että perheen lapset jätettiin kastamatta

    Noinhan sitä luulisi, kun luottaa enemmän oletuksiin kuin Jumalan sanaan.
    Raamattuhan ei puhu mitään vauvojen kastamisesta. Isommat lapset kastettiin, jos he olivat tulleet uskoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Noinhan sitä luulisi, kun luottaa enemmän oletuksiin kuin Jumalan sanaan.
    Raamattuhan ei puhu mitään vauvojen kastamisesta. Isommat lapset kastettiin, jos he olivat tulleet uskoon.

    Ei se ole oletus kun Paaali puhuu Kristukseen kastetuista.
    Raamattuhan ei puhu mitään edes isompien lasten kastamisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Ei se ole oletus kun Paaali puhuu Kristukseen kastetuista.
    Raamattuhan ei puhu mitään edes isompien lasten kastamisesta.

    Etkö todella tunne Raamattua? Isompia uskovia lapsia kastettin perheen mukana:
    Ap 18
    "Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin"

    Et sinä saa vauvakastetta sopimaan Raamattuun vaikka intätä yöt ja päivät.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Tuossa ei mainita sen paremmin isompia kuin pienenpiä lapsiakaan! Mitään vauvakastetta ei ole vaan yksi ja sama kaste kaikille, iästä riippumatta.
    Symbolikasteesi ei ole Raamatussa vaikka intät ja päivystät täällä koko päivän

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Filippus ei ole ainoa kasteen saanut.

    "Ja kun hänet ja hänen PERHEKUNTANSA oli KASTETTU, pyysi hän meitä sanoen: "JOS te
    minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä." Apt: 16: 15

    "JOS" te pidätte minua Herraan uskovaisena"
    ei Lyydiakaan mitään uskon todistuksia antanut ennen kastetta, vaan sanoo
    kasteen JÄLKEEN, "jos" te pidätte minua Herraan uskovaisena"
    varmasti sydämessään uskoi / tahtoi uskoa "KASTEEN Kristukseen", ja sanoo
    kasteen jälkeen: "JOS te pidätte minua Herraan uskovaisena"
    Lyydia laittoi siis etusijalle KASTEEN.

    ne kastettiin jotka uskoivat, miksi tämä ei pääse korvan sisäpuolelle luterilasessa koskaan, mikä tulppa siellä on, saisko korvatohtori lampulla selvää !

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    hohoijaa.... menisit jakamaan ruokapusseja ja antaisit olla selittelemättä kun niissä ei ole mitään tolkkua ei lookisuutta eikä raamatun ymmärtämistä.

    kunhan keksit mitä milloinkin ja takerrut sanoihin joilla ei olemitään merkitystä aiheen kokonaisuudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    ne kastettiin jotka uskoivat, miksi tämä ei pääse korvan sisäpuolelle luterilasessa koskaan, mikä tulppa siellä on, saisko korvatohtori lampulla selvää !

    Kyllä, uskovt perhekuntineen. Mikä maksaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    hohoijaa.... menisit jakamaan ruokapusseja ja antaisit olla selittelemättä kun niissä ei ole mitään tolkkua ei lookisuutta eikä raamatun ymmärtämistä.

    kunhan keksit mitä milloinkin ja takerrut sanoihin joilla ei olemitään merkitystä aiheen kokonaisuudessa.

    menpäs pakuulle, laita tyynyksi vaikka mannisen teos ja vesä syvään henkeä

    kun keksit mitä Jeesus käskee tehdä niin maailmasi mullistuu !

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    hohoijaa.... menisit jakamaan ruokapusseja ja antaisit olla selittelemättä kun niissä ei ole mitään tolkkua ei lookisuutta eikä raamatun ymmärtämistä.

    kunhan keksit mitä milloinkin ja takerrut sanoihin joilla ei olemitään merkitystä aiheen kokonaisuudessa.

    >>>>"kunhan keksit"<<<<

    helluntailaiset "keksii" raamatusta kasteelle kokonaisen YHDEN jakeen > Filippus.
    ja Lyydian kasteesta sanovat , > "meneppäs nyt makuulle" . . .

    eivät kestä siis raamatun sanaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    >>>>"kunhan keksit"<<<<

    helluntailaiset "keksii" raamatusta kasteelle kokonaisen YHDEN jakeen > Filippus.
    ja Lyydian kasteesta sanovat , > "meneppäs nyt makuulle" . . .

    eivät kestä siis raamatun sanaa.

    Totta: "Tuossa ei mainita sen paremmin isompia kuin pienenpiä lapsiakaan".

    Raamattu ei erotteli kastettavia iän perusteella, vaan USKON PERUSTEELLA:
    "Jos koko sydämestäsi USKOT, niin se sinulle tapahtukoon."
    "Joka USKOO ja kastetaan, pelastuu."

    Eihän Paavali kastanut kaikkia korinttolaisia, vaan ainoastaan ne, jotka uskoivat!

    Miten tuo voi olla noin vaikeaa kasteenpalvojille ymmärtää?

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Raamattu ei tosiaan erottele iän perusteella kastettavia. Paaval kastoi vain uskovat perheineen kuten voimme lukea

    Vaikea se on käsittää tuollaiselle uudestikasteenpalvojalle joka väitti ettei ketään kasteta Kristukseen. Miksihän Paavali puhui Kristukseen kastetuista? Erehtyokö Paavali?

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Totta: "Tuossa ei mainita sen paremmin isompia kuin pienenpiä lapsiakaan".

    Raamattu ei erotteli kastettavia iän perusteella, vaan USKON PERUSTEELLA:
    "Jos koko sydämestäsi USKOT, niin se sinulle tapahtukoon."
    "Joka USKOO ja kastetaan, pelastuu."

    Eihän Paavali kastanut kaikkia korinttolaisia, vaan ainoastaan ne, jotka uskoivat!

    Miten tuo voi olla noin vaikeaa kasteenpalvojille ymmärtää?

    "Joka USKOO ja kastetaan, pelastuu." kertoo sen kuka pelastuu

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    "Joka USKOO ja kastetaan, pelastuu." kertoo sen kuka pelastuu

    Aamen.
    Kun ihminen uskoo ja menee kasteelle, hän pelastuu.
    Kukaan ei pelastu pelkän kasteen avulla. Siksi vauvojen kastaminen on turhaa, vaikka pappi yrittäisi kastaa häntä Kristukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Aamen.
    Kun ihminen uskoo ja menee kasteelle, hän pelastuu.
    Kukaan ei pelastu pelkän kasteen avulla. Siksi vauvojen kastaminen on turhaa, vaikka pappi yrittäisi kastaa häntä Kristukseen.

    Täh? "Kun ihminen uskoo ja menee kasteelle, hän pelastuu."???

    Ei Jeesus noin sanonut vaan Jeesus sanoi: "joka uskoo ja kastetaan pelastuu"

    Siksi kastaminen ei ole turhaan. Kaste on aina kaste Kristukseen

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Täh? "Kun ihminen uskoo ja menee kasteelle, hän pelastuu."???

    Ei Jeesus noin sanonut vaan Jeesus sanoi: "joka uskoo ja kastetaan pelastuu"

    Siksi kastaminen ei ole turhaan. Kaste on aina kaste Kristukseen

    Häh? Oletko hieman tyhmä: "Ei Jeesus noin sanonut vaan Jeesus sanoi: "joka uskoo ja kastetaan pelastuu"```

    Eihän ketään voida kastaa, ellei hän mene kasteelle! Raamattu ei puhu mitään kantamisesta.
    Kaste on aina seuraus uskosta, samoin kuin suun tunnustus:
    "Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan."

    Eivät kaste tai suun tunnustus ole turhia, mutta ne eivät sellaisenaan pelasta ketään. Pelkkä usko Herraan Jeesukseen riittää siihen:
    "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, samoin kuin sinun perhekuntasi."

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Häh? "Eihän ketään voida kastaa, ellei hän mene kasteelle"????

    Jeesus ei puhunut mitään kasteelle menemisestä vaan kasteuksi tulemisesta. Eikä Jeesus sanonut myöskään että kaste on uskon seuraus.

    Kaste ja suun tunnustus kyllä pelastavat kuten Raamattu sanoo.

    Äänestä

Uskoontulleen kastaminen ja lutterin kirkon kasterituaali on kaksi eri asiaa eikä niillä ole mitään todellista yhteistä.

kaste on aina seuraus, ei itse asian ydin.

Äänestä
  • Lutterilla ei ole mitään kirkkoa. Kastettava ei tee kasteesta oikeaa vaan sen tekee Kristus

    Äänestä

  • Raamatun kasteella ja parhamien kasteella ei ole mitän yhteistä koska parhamien kaste on pelkä symboli ja eikä Kristus liity siihen. Raamatussa kaste liittyy aina Jeesukseen, hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Raamatun kasteella ja parhamien kasteella ei ole mitän yhteistä koska parhamien kaste on pelkä symboli ja eikä Kristus liity siihen. Raamatussa kaste liittyy aina Jeesukseen, hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa

    Tuskin on olemassa mitään parham-kastetta, ellei sellaiseksi lueta luterilaisen kirkon käyttämään väkivaltaista vauvan kastamista. Onko kirkko muuttaut vauvakasteensa nimeä?

    Raamattu ei todella tunne sellaista, jossa ulkopuoliset yrittävät pelastaa pientä, viatonta ihmislasta.
    On naurettavaa kuvitella, että otsaa sivelemällä joka kastettaisiin Kristukseen, lapsihan vain liitetään lut. kirkkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Parhamien kaste on uudestikastajien symbolikaste jota ei ole Raamatussa. Mitään vauvakastetta ei ole olemassa

    Raamattu tuntee sellaisen että ulkopuolset vievät jonkun Jeesuksen luo joka sinne ei itse ykene menmään.

    Ateisti voi ajatella noin "On naurettavaa kuvitella, että otsaa sivelemällä joka kastettaisiin Kristukseen, " kun ei usko Paavalia. Teillähnä ei ketään kasteta Kristukseen eli teille Paavali on valehtelija

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Ateisti ei usko että Kristukseen kastetaan. Uudestikastajat siunaavat väkivaltaisesti vauvan :D

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Ateisti ei usko että Kristukseen kastetaan. Uudestikastajat siunaavat väkivaltaisesti vauvan :D

    Luterilaiset siunaavat väkivaltaisesti vainajia. Mutta oikein Jeesus sanoi heistä:
    "Antakaa kuolleitten haudata kuolleet"!

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Luterilaiset siunaavat väkivaltaisesti vainajia. Mutta oikein Jeesus sanoi heistä:
    "Antakaa kuolleitten haudata kuolleet"!

    Yhtä väkivaltaisesti kuin vauvojakin!!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Raamattu kieltää lahkolaisten uudestikasteet !

Ef.4:5 Yksi kaste, hen baptisma.

Kristittyjen lapsien kastaminen uudestaan lahkolaiseksi on paha synti
ja sanan vastainen laittomuuden teko.

Lahkolaiset yrittävät ensin vähätellä ja mitätöidä lapsen saamaa kastetta Kristityksi ja lopulta herjaavat rumin sanoin Kristittyjen lapsien saamaa
Pyhää Kastetta Jumalan lapseksi, jollet suostu menemään heidän uusille kasteilleen.

Jaak. 2:7

Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

Kristukseen kastamatta jätetty pakanalapsi on vielä tässä maailmassa eikä ole syntynyt uudeksi vedestä ja Hengestä.

Room. 9:8

Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.

Lahkolaisten kastamattomat pakanalapset on ihan samassa asemassa Ambomaan pakanalapsien kanssa, tässä maailmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu