Olen syntynyt mieheksi ja kai minua nykyisin pidetään miehenä. Olen kuitenkin viime aikoina tuntenut itseni naiseksi. Miksi palkkani laskee jos vaihdan sukupuoleni naiseksi?
Tunnen itseni naiseksi, miksi minua sorretaan
Anonyymi-ap
431094
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Surullisia uutisia, mutta sukupuolta ei voi vaihtaa.
:)
Kyllä voi, munat pois, siinä se.
Voe tokkiinsa! Sukupuolen vaihtaminen on nykyisin helppoa, aikuiselle. Jos ei ole epävarma ihminen, joka haluaa kokeilla välillä ja taas uudestaan. Olisi pitänyt laki tehdä sellaiseksi, että sukupuolensa voisi vaihtaa kerran kuukaudessa. Joku tietysti haluaisi, että vaihdoksen voisi tehdä kahdesti päivässä, mutta taitaa olla liikaa vaadittu se.
Sukupuoli on mielipidekysymys. Oma päätös. Se ei ole biologiaa. Ja sukupuoli-identiteetin jokainen voi valita haluamassaan muodossa, samoin sukupuolen ilmaisun.
Seksuaalinen suuntautuminen taas on biologiaa, jota ei voida koulutuksella, painostuksella, kidutuksella, millään keinolla muuttaa. Se on syntymälähtöinen asia, josta ei voi valittaa.
Sukupuolia on tasan kaksi kappaletta, mies ja nainen. X kromosomi, ja Y kromosomi jotka kehossa määrittelee mitä sorttia joku on.
Näiden lisäksi on lukematon määrä MIELISAIRAUKSIA joita sairastavat kuvittelevat olevansa vaikkapa koira, kissa, tai esimerkiksi mies voi kuvitella olevansa nainen.Fyysisesti hänestä ei koskaan tule naista, vaikka leikeltäisi mitä.Hän on vain silvottu mies.
Kun puhutaan aikuisten miesten halusta käyttää naistenvessaa mielisairautensa johdosta, todettakoon että ennen kyseinen sakki käytti wc tiloja mielisairaaloissa ja se oli hyvä se.Nykyään noita juhlitaan television roska ohjelmissa ja nostetaan jalustalle sen sijaan että suljettaisiin osastolle ja koitettaisiin auttaa.
Sodoma ja Gomorra on palannut.
Enemmän ne ovat naisia jotka haluaa sukupuolettomia vessoja, miehet kannattaa perinteistä jakoa syntymä sukupuolen mukaan. Transuja taas on molemmissa sukupuolissa.
Hae turvapaikkaa Somaliasta. Niin ne muutkin tekee.
Uhriudu sillä naisen euro on noin 85 senttiä.
kai vaihdoit työpaikkaa sillä et naisena voi työskennellä muulla kuin matalapalkka-alalla
Toki, naisena vaihdan työpaikkaani ja valitan sitten kuinka miehet sortavat minua kun palkkani alenee.
Et siis naisena voi olla paremmin palkatuissa töissä esim. ahtaajana?
Pitäisi olla 80c suhteessa työaikaan ja työtehoon, nykyään naisen euro on 1,20c miehiin verrattuna ja kun ottaa huomioona leskeneläkkeet, muut eläkkeet jne, naisen euro on vähintään 1,50€. Alkakaapa tehdä töitä ja maksaa omat eläkkeenne.
Ahtaajan ammatti kulkee perintönä. Sinne ei taviksella mitään asiaa.
Onneksi voit mennä uimahallissa hakemaan tukea ja lohdutusta naisten puolelta suihkussa ja saunassa, se voimaannuttaa kummasti.
Naiset tukevat toisiaan.
Totta, ei haittaa vaikka olisi pitkä parta ja killuttimet jalkovälissä!
Enemmän taitaa olla ämmiä mitkä haluaa tiirailemaan miesten puolelle, "siivoojathan" siellä käy jatkuvasti.
Tässäkin yksi ämmä mikä kiirehtinyt ilmoottamaaj olevansa mies, mutta haluaa pitää uikkarit jalassa ettei vaan kukaan näkisi ett' on oikeasti nainen. Näkeehän sen muutenkin, ihan sama kuinka paljon mieshormoneja ottaisi, ei se sukupuoli niillä eikä silpomisillakaan muutu.
"Moni on sanonut minulle, että jos olet trans ja ulkona kaapista, armeija voi olla tosi toksinen paikka, Aron kertoo.
Hän jakaa Tiktokissa avoimesti kokemuksiaan elämästä transmiehenä ja on jokseenkin tottunut vihakommentteihin. Kenties sen takia Aronia huolettavat ennemminkin asepalvelukseen liittyvät käytännön haasteet.
– Käsitykseni mukaan siellä ei ole esimerkiksi erillisiä suihkuja, mikä olisi este, koska minusta ei olisi mukavaa mennä yhteissuihkuun naisten eikä miestenvuorolla.
– Jos siellä voitaisiin jotenkin järjestää asia, enkä erottuisi massasta, moni ei varmaan edes hiffaisi sitä, että minulla on transtausta.
Kutsunnoissa voisi ehkä kysyä, onko tällaisia asioita otettu lainkaan huomioon. Erityisen kiinnostavaa se olisi, sillä keskustelu kaikille pakollisesta asevelvollisuudesta on noussut moneen kertaan pinnalle."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c2d4390a-7daa-4cba-a094-8280e20f53e9
Intti pakolliseksi akoillekin, mutta transut sille puolelle minkä vehkeet on ollut jalkovälissä syntyessä.
mitä tehdään jos kesken varusmiespalveluksen alkaa tuntea itsensä naiseksi, eihän silloin voi käydä miesten kanssa wc:ssä tai suihkussa?
Silloin voi lähteä kotiin, koska naisilla ei ole velvollisuuksia, vaan ainoastaan oikeuksia.
Ja, jos palkkasi ei laske, lahjoita vaikka 15 senttiä jokaisesta eurostasi punaiselle ristille. Se tekee sinut varmasti enemmän naisellisemmaksi.
Ei tee, naiselliseksi tekee kun yrittää viedä rahat muilta.
vaihda työpaikkaa, koska naisena et voi olla töissä miesvaltaisilla aloilla.
Minä kävin 5-vuoden prosessin. Ei tehty ilmoituksella.muutaman kerran sain turpiin ja rahaa kiristettiin ja iltasin ei ulos voinu mennä.Ei mitään autuasta elämää.mitä kahdetti
Pidä vanha työpaikkasi mutta pyydä palkanalennus sillä sinun euro on naisena vain 84 senttiä.
Täytyykö minun alkaa tehdä puolet vähemmän töitä kuten muut naiset kun tunnen itseni naiseksi?
Työt menisivät sinulta aika vähiin, jos tekisit vielä puolet vähemmän kuin nykyisin. 🤣🤣🤣😂
Totta, akat vaan laiskottelee päivät pitkät kun miehet tekee työt.
Olet saanut luojalta naisen sielun. Näin minä sen näkisin.
Jos tunnen itseni musliminaiseksi pääsenkö uimaan heidän kanssaan vai pitääkö minun käydä uimassa yleisellä vuorolla?
Useissa kaupungeissa sorretuille musliminaisille tarjotaan omaa uintivuoroa. Ei kai silloin Suomessa kysytä onko sunnalainen vai siialainen. Vai kysytäänkö?
Naiset eivät saa uida Suomessa ilman uimapukujen yläsosaa. Mieluiten toivotaan että laitat päällesi burkhan.
Itsehän ne ovat utareensa seksualisoineet, ei saisi katsoa tai sitten haluvat eistellä väkisin joka paikassa, koskaan ei ole hyvä.
Se kellä on munat on mies ja kellä on pill.,on nainen.Pitääkö teille tolloille se vääntää rautatiekiskosta!!
Transunaiset ovat urheilukentillä miehiä.
Järjestäkööt transut omat kisansa, ketään ei kiinnosta.
Sukupuolella ei ole väliä enää nykyään, ei tarvita eri sarjoja naisille tai miehille.
Oletko spermapankin sijoittaja, vai miksi palkka laskisi naiseuden myötä?
Aika moni taho on julistanut, että nainen saa samasta työstä pienempää palkkaa kuin mies. Jos se pitää paikkansa, niin sitten ihmisen palkka laskee, jos hän vaihtaa sukupuolensa miehestä naiseksi.
Nuo jotka pitävät suurinta mölyä naisen eurosta ovat itse suurituloisia. Useimpa ovat saaneet työpaikkansa suhteissa esim. johonkin puolueeseen. Poliittinen virkanimitys on tasa-arvon vastainen.
Tulee mieleen kuinka RKP:n edustaja sai vähemmistövaltuutetun pestin ohi pätevämpien. Eipä tainnut edes itse olla pätevä virkaan.
Poliittinen virkanimitys on selkeästi tasa-arvolain vastainen. Jostain kummasta syystä tähän ei puututa.
Tasa-arvo on niinkuin sen haluaa nähdä. Miesten asevelvollisuus ei ole todetusti tasa-arvon vastainen. Jos sama olisi velvollisuutena naisille, se olisi tasa-arvon vastainen. Poliittiset virkanimitykset ei ole esim. RKP:n mielestä tasa-arvon vastaisia, jos heidän ehdokkaansa ei ole virkaan pätevä ja vieläpä ohittaa pätevämpiä.
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
🍑 naisena minulla on mukavampaa kuin miehenä oli
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Naisena elät 5 vuottaa pitempään. Viimeiset vuodet ihmisen kalleimmat vuodet yhteiskunnalle. Naisen kuluttama euro 3 euroa miehen 0,9 euroa.