Hyvinkään kaupungilla 15 miljoonaa ylijäämää

Aamuposti tänään kertoo että Hyvinkään kaupungilla on 15 miljoonaa euroa ylijäämää tilinpäätöksessä.riittää kuulemma rahaa Hangonsillan alueen uudelle koululle. Metsäkaltevan koulun lisätarpeesta ei puhuta mitään. Rakentaminen Hangonsillan koulun kohdalla alkanee pian, jotta Aseman koulun tontti saadaan sovitusti grynderiryhmän käytettäväksi kerrostalojen rakentamiseen. Tästä lähtien kaupungin päättäjien on turha valitella rahapulaa kohteissa jonka kansalaiset kokevat tarpeellisiksi.
10327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Rahaa näkyy olevan, mutta aina sieltä vastaavat että rahat on loppu, jos johonkin tärkeään asiaan sitä kysyyvät.

Äänestä

Tapahtumat joita kaupunki isolla kädellä jo tukee tulevat varmasti saamaan vielä enemmän. Pieni lipertelykierros virkamiesten ja valtuutettujen parissa niin ilmaista rahaa jaetaan taas lippavinossa kilistelyjen merkeissä.

Äänestä
  • Noin se pääosin menee.
    Se, että esim. Hyvinkään Rockfest ja Red Carpet on nähty Hyvinkään tulevaisuudelle tarpeellisemmaksi kuin esim. uusien asuinalueiden palveluiden varmistaminen on vain totta. Rock-ja leffakulttuuri kai sitten tuo Hyvinkäälle rahaa ja uusia asukkaita?
    En liene ainoa, joka on ihmetellyt sitäkin, miksi Kesko ja SOK/S-ryhmä määräävät ihmisen elämästä enemmän kuin ne ihmiset, jotka asiasta kärsivät. Miksi kaupunki ei voi asettaa ehtoja päivittäistavarakaupalle. On kuvottavan etovaa kuulla/nähdä, että päivittäistavarakauppa (joka tahkoaa törkeän kovaa voittoa koko ajan, riippumatta suhdanteista) sanoo, "sorry, kauppaa ei kannata pystyttää, koska asukkaita ei ole kuutta tuhatta" Jos Hyvinkäällä olisi oltu jämäköitä, niin Keskolla tai S-ryhmällä olisi Metsäkaltevassa myymälähanke jo pitkällä. Se olisi vaatinut vain sopivat ehdot, kuten sen että Hyvinkäälle ei lisätä kyseisten firmojen liiketilaa, ennen kuin lähiöiden sapuskapalvelut on hoideltu. Se ei olisi kommunismia eikä pakkososialisointia. Se olisi järjen käyttöä. Tosin se olisi vaatinut muutamien mafiosojen syrjäyttämistä.
    Tilanne on nyt se, että Hyvinkäällä rakentamista, liikennesuunnittelua ja kaavoitustakin hoitaa porukka joka pitäisi panna holhouksen alaiseksi.
    Luuleeko joku, että Hyvinkää pysyy tai edes yltää joskus ”tavallisille” palkansaajille ja työssä ahertaville vetovoimaisena, jos kaupungin keskustassa ja muilla asuinalueilla toimii Kesko-SOK-R-mafia, jonka rahanahneus ratkaisee?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Noin se pääosin menee.

    Kannattaisiko ottaa asioista selvää ja opetella kuinka markkinatalous pelaa ennenkuin kirjoittelee potaskaa.Ja kukahan on äänestänyt kyseiset päättäjät palleilleen.

    Hyvinkään mafia on se mikä määrää ja kaupungin johtohenkilöstö nöyränä toteuttaa. Samat henkilöt olivat ehkä päättämässä kauppakeskushanketta suunniteltaessa että kilpailevaa toimintaa ei saa tulla lisää. Jo toiminnassa olevat saivat armollisesti jäädä. Hyvinkään mafia on hyvin pienen piirin porukka jotka määrävät luottamushenkilöstön toiminnan, josta kukaan ei saa poiketa. Tosin Savela tekee poikkeuksen, mutta yksin ei mahda mitään. Demarit ovat pahimpia nuolijoita ja saavat virkapaikkoina palkkionsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Noin se pääosin menee.
    Se, että esim. Hyvinkään Rockfest ja Red Carpet on nähty Hyvinkään tulevaisuudelle tarpeellisemmaksi kuin esim. uusien asuinalueiden palveluiden varmistaminen on vain totta. Rock-ja leffakulttuuri kai sitten tuo Hyvinkäälle rahaa ja uusia asukkaita?
    En liene ainoa, joka on ihmetellyt sitäkin, miksi Kesko ja SOK/S-ryhmä määräävät ihmisen elämästä enemmän kuin ne ihmiset, jotka asiasta kärsivät. Miksi kaupunki ei voi asettaa ehtoja päivittäistavarakaupalle. On kuvottavan etovaa kuulla/nähdä, että päivittäistavarakauppa (joka tahkoaa törkeän kovaa voittoa koko ajan, riippumatta suhdanteista) sanoo, "sorry, kauppaa ei kannata pystyttää, koska asukkaita ei ole kuutta tuhatta" Jos Hyvinkäällä olisi oltu jämäköitä, niin Keskolla tai S-ryhmällä olisi Metsäkaltevassa myymälähanke jo pitkällä. Se olisi vaatinut vain sopivat ehdot, kuten sen että Hyvinkäälle ei lisätä kyseisten firmojen liiketilaa, ennen kuin lähiöiden sapuskapalvelut on hoideltu. Se ei olisi kommunismia eikä pakkososialisointia. Se olisi järjen käyttöä. Tosin se olisi vaatinut muutamien mafiosojen syrjäyttämistä.
    Tilanne on nyt se, että Hyvinkäällä rakentamista, liikennesuunnittelua ja kaavoitustakin hoitaa porukka joka pitäisi panna holhouksen alaiseksi.
    Luuleeko joku, että Hyvinkää pysyy tai edes yltää joskus ”tavallisille” palkansaajille ja työssä ahertaville vetovoimaisena, jos kaupungin keskustassa ja muilla asuinalueilla toimii Kesko-SOK-R-mafia, jonka rahanahneus ratkaisee?

    Kyseinen porukka olisi pitänyt laittaa holhoukseen jo vuosia sitten. , kyllä sellaista on touhu ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kannattaisiko ottaa asioista selvää ja opetella kuinka markkinatalous pelaa ennenkuin kirjoittelee potaskaa.Ja kukahan on äänestänyt kyseiset päättäjät palleilleen.

    Nii ja sillä äänestämisellähän on ihan vitusti väiä ylipäätään :D

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Noin se pääosin menee.
    Se, että esim. Hyvinkään Rockfest ja Red Carpet on nähty Hyvinkään tulevaisuudelle tarpeellisemmaksi kuin esim. uusien asuinalueiden palveluiden varmistaminen on vain totta. Rock-ja leffakulttuuri kai sitten tuo Hyvinkäälle rahaa ja uusia asukkaita?
    En liene ainoa, joka on ihmetellyt sitäkin, miksi Kesko ja SOK/S-ryhmä määräävät ihmisen elämästä enemmän kuin ne ihmiset, jotka asiasta kärsivät. Miksi kaupunki ei voi asettaa ehtoja päivittäistavarakaupalle. On kuvottavan etovaa kuulla/nähdä, että päivittäistavarakauppa (joka tahkoaa törkeän kovaa voittoa koko ajan, riippumatta suhdanteista) sanoo, "sorry, kauppaa ei kannata pystyttää, koska asukkaita ei ole kuutta tuhatta" Jos Hyvinkäällä olisi oltu jämäköitä, niin Keskolla tai S-ryhmällä olisi Metsäkaltevassa myymälähanke jo pitkällä. Se olisi vaatinut vain sopivat ehdot, kuten sen että Hyvinkäälle ei lisätä kyseisten firmojen liiketilaa, ennen kuin lähiöiden sapuskapalvelut on hoideltu. Se ei olisi kommunismia eikä pakkososialisointia. Se olisi järjen käyttöä. Tosin se olisi vaatinut muutamien mafiosojen syrjäyttämistä.
    Tilanne on nyt se, että Hyvinkäällä rakentamista, liikennesuunnittelua ja kaavoitustakin hoitaa porukka joka pitäisi panna holhouksen alaiseksi.
    Luuleeko joku, että Hyvinkää pysyy tai edes yltää joskus ”tavallisille” palkansaajille ja työssä ahertaville vetovoimaisena, jos kaupungin keskustassa ja muilla asuinalueilla toimii Kesko-SOK-R-mafia, jonka rahanahneus ratkaisee?

    Lisäpöytäkirja Willan sopimusvaiheissa lienee yksi syy mikä estää lähikauppojen tulon. Kaikki siitä kyselee, mutta onko salainen. Kummasti vaan ei uusia kauppoja ole tullut kuin Marttiin.

    Äänestä

Näin sitä rahaa ja ylimäärää syntyy, kun otetaan ensin lainaa = velkaa, eikä sitä lasketa mukaan.

Äänestä

376 Markus Kuotesaho

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Aamuposti tänään kertoo että Hyvinkään kaupungilla on 15 miljoonaa euroa ylijäämää tilinpäätöksessä.riittää kuulemma rahaa Hangonsillan alueen uudelle koululle. Metsäkaltevan koulun lisätarpeesta ei puhuta mitään. Rakentaminen Hangonsillan koulun kohdalla alkanee pian, jotta Aseman koulun tontti saadaan sovitusti grynderiryhmän käytettäväksi kerrostalojen rakentamiseen. Tästä lähtien kaupungin päättäjien on turha valitella rahapulaa kohteissa jonka kansalaiset kokevat tarpeellisiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu