USA haluaa sotia

Vuonna 2003 teeskenteli ja pakotti muut teeskentelemään, että joku uhkaa sitä. Aloitti teurastuksen ja tappamisen.

Nyt teeskentelee, että kiina olisi jotain palloja löhetellyt.

Usa uhkailee kiinaa. Miksi usa haluaa lopettaa elämän.

Eikö muita pelota.
71512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä Irakissa kehiteltiin monenlaisia massatuhoaseita USA:n, Israelin sekä Euroopan kristillisten maiden tuhoksi. He ehtivät aika pitkälle tutkimuksissaan ja joutuivat lopettamaan kehittelemisen. Sitten joukkotuhoaseita kehiteltiin Ukrainassa, ja Bideen poika Huntti oli siinä sijoittajana - kuinkas muuten, kohteena slaavilaiset... Mutta taisi epäonnistua taas, kiitos Putlerin. Mutta vuonna 2003 keväällä mummo sai profetian, jonka hän lähetti eteenpäin ja outoa, sen jälkeen alkoi tapahtumien vyöry lähi-idässä.

"Sinun avullasi minä hyökkään rosvojoukkoa vastaan, Jumalani avulla minä ryntään ylitse muurin. (2 Sam. 22 jae 30),
Sinun avullasi minä hyökkään rosvojoukkoa vastaan; Jumalani avulla minä ryntään ylitse muurin.
(Psalmi 18 jae 29)." Profetia kulkeutui suoraan George W. Bushille, että profetian mukaan he tulevat voittamaan "pahan akselin" eli ryntäävät rosvojen kimppuun . Suomi vetäytyi lännen koalitiosta ja PM Jäätteenmäki joutui eroamaan virastaan, vaikka Tarja oli hänet siihen tehtävään valinnut.
Bush varmaan luetti profetiaviestin uskonnollisella neuvonantajallaan ja sai häneltä siunauksen. Siitä alkoi 20. maaliskuuta 2003 hyökkäys
ja Saddam pidätettiin, mutta paljon pahaakin tapahtui ja molemmilla puolilla uhrit olivat erittäin suuret. Irakin sota päättyi 18.12.2011.

Lisätietoa englanniksi https://en.wikipedia.org/wiki/Iraq_and_weapons_of_mass_destruction
Bushin hengellinen isä Billy Graham : https://fi.wikipedia.org/wiki/Billy_Graham#Politiikka

Äänestä
  • Siellä ei ollut mitään joukkotuhoaseita. Öljyn perässä se suuri saatana taas...

    Äänestä

sotia pitää, että talous pysyy kunnossa. Ei se sen ihmeellisempää ole. Nothing personal.

Äänestä
  • Joku taisi hyökätä New Yorkin kimppuun usealla lentokoneella 2001 ? Eikö muistunut mieleen, ei ne kuvitelleet vaan ? Taisivat olla Saudeja ja Syyrian kansalaisia ? Oli väärä paikka hyökätä Irakiin ?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Joku taisi hyökätä New Yorkin kimppuun usealla lentokoneella 2001 ? Eikö muistunut mieleen, ei ne kuvitelleet vaan ? Taisivat olla Saudeja ja Syyrian kansalaisia ? Oli väärä paikka hyökätä Irakiin ?

    Miten ne lentokoneet on pääsyt sinne ilmatilaan hyökkäämään? Jos ei niille annettu lupaa"hyökätä"

    Äänestä

Venäjä ei halua sotia.

Äänestä

Venäjällä on vain rauhanohjuksia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vuonna 2003 teeskenteli ja pakotti muut teeskentelemään, että joku uhkaa sitä. Aloitti teurastuksen ja tappamisen.

Nyt teeskentelee, että kiina olisi jotain palloja löhetellyt.

Usa uhkailee kiinaa. Miksi usa haluaa lopettaa elämän.

Eikö muita pelota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu