Keskustellaan ja tuodaan erilaisia ajatuksua ilmi!

Elikkä. Halusin ihan tarkoituksella valita tämän palstan kaikista aihealueista. Koska tiedän, että näillä palstoilla käy tietynlaisia ja viisaita ihmisiä ❤️🥰. Näin uskovainen vahvastikin kun itekin olen. 😊🙏

Vahvasta mielenkiinnosta kiinnostaa tietää muiden aatteita ja mielipiteitä. Yritän kertoa lyhyesti ja selkeästi. Olen aina ollut todella herkkä, syvällinen ja aistivia. Voisin jopa sanoa, että rakastan kaikkia ihmisiä ❤️Tietenki huolimatta siitä, ettei tietenkään ajatusmaailma voi aina kohdata!

Tästä osalta uskovaisista voi tulla vahvaakin palautetta! kuuntelen KAIKKIA❤️

Haluan kertoa mun voinnista tänne teille🙏😊🥰Ihan ihminen ihmiselle. Tiedän, että tuun samaa erilaisia kommentteja 😊.

Eli tilanne on se, että olen nuori aikuinen. Olen TODELLA herkkä, tarkka ja syvästi tunteva!

Mä olen mun elämää monista monista syistä erittäin väsynyt. Herkkänä ja tuntevana ei ole useinkaa yhtään helppoa. Tiedette sen💜😕🙏

Tilanne on nyt se et haen jonkun verran apua itelleni alkoholista ja myös rauhoittava lääke käytössä. Tää toiminta on ehdottoman väärin. En enää muuten selviä!

Oon ottanut mittavan määrän alkoholia ja opamoxia (rauhoittava lääke). Toivon et saisin teiltä muilta vahvuutta siihen et kaikista toivottomista tilanteista olis mahdollista nousta. Kiitos teille💜💜💜🩹!
1172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet erityisherkkä? Se on Jumalan antama ominaisuus(taakkakin joskus), mutta se ei ole armolahja tai mikään yliluonnollinen asia. Meillä on vain herkemmät aistit ja vaistot(?) kuin muilla. Itse Hsp:nä sain alkoholista ja saan vieläkin todella isot "kicksit". Vähän sama kuin joku saa heroiinista tmv. Se vaikuttaa aivoihin niin vahvasti. Olen päätellyt että erityisherkissä on paljon esim.alkoholisteja koska se vaikuttaa heti ja lujaa sekä rentouttaa keskushermostoa kaikista mielen äänistä(tiedät jos olet hsp että mitä tarkoitan). Monilla vaikuttaa myös kahvinjuonti,sokeri,särkylääkkeet paljon enemmän kuin ns.normiherkillä. Pitää olla varovainen ettei jää koukkuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Elikkä. Halusin ihan tarkoituksella valita tämän palstan kaikista aihealueista. Koska tiedän, että näillä palstoilla käy tietynlaisia ja viisaita ihmisiä ❤️🥰. Näin uskovainen vahvastikin kun itekin olen. 😊🙏

Vahvasta mielenkiinnosta kiinnostaa tietää muiden aatteita ja mielipiteitä. Yritän kertoa lyhyesti ja selkeästi. Olen aina ollut todella herkkä, syvällinen ja aistivia. Voisin jopa sanoa, että rakastan kaikkia ihmisiä ❤️Tietenki huolimatta siitä, ettei tietenkään ajatusmaailma voi aina kohdata!

Tästä osalta uskovaisista voi tulla vahvaakin palautetta! kuuntelen KAIKKIA❤️

Haluan kertoa mun voinnista tänne teille🙏😊🥰Ihan ihminen ihmiselle. Tiedän, että tuun samaa erilaisia kommentteja 😊.

Eli tilanne on se, että olen nuori aikuinen. Olen TODELLA herkkä, tarkka ja syvästi tunteva!

Mä olen mun elämää monista monista syistä erittäin väsynyt. Herkkänä ja tuntevana ei ole useinkaa yhtään helppoa. Tiedette sen💜😕🙏

Tilanne on nyt se et haen jonkun verran apua itelleni alkoholista ja myös rauhoittava lääke käytössä. Tää toiminta on ehdottoman väärin. En enää muuten selviä!

Oon ottanut mittavan määrän alkoholia ja opamoxia (rauhoittava lääke). Toivon et saisin teiltä muilta vahvuutta siihen et kaikista toivottomista tilanteista olis mahdollista nousta. Kiitos teille💜💜💜🩹!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu