Aika röyhkeetä! Ajaja ON vastuussa eniten.

"Ottivat tietoisen riskin",,,hmm. Kuski on se, joka hyväksyy tai hylkää moisen vastuuttoman toiminnan. Ei auton saa liikahtaa, jos ihminen on tavaratilassa!
Kyseinen kuski hyväksyi tuon päättömyyden.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/16eafe34-fcee-4fea-9f12-d68f041ca3ba
10251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Toki laittomasti matkustaneillakin joku vastuu on tekemisestään. Tulisi kyseeseen lähinnä, jos olisi käynyt niin, että tämän auton kuski ajaa ihan fiksusti, mutta rekka tuuppaa perään ja kontissa kuollaan. Silloin voisi todeta (täysi-ikäisten) matkustajien itse valinneet riskinsä. Nykyään myös turvavyöttä matkustava aikuinen vastaa itse vyöttömyydestään. Jos taas kuski on kaahaillut päättömästi ja aiheuttanut onnettomuuden, niin hittoako ne kontissa lymyilevät matkustajat asialle voivat. Päinvastoin, jos ja kun kuljettaja on ollut tietoinen turvattomasti matkustavista henkilöistä, olisi hänen pitänyt noudattaa tavallistakin suurempaa varovaisuutta.

On kyllä niin selkeä tapaus, että tuntuu tuhlaukselta tuollainen oikeudenkäynti.

Äänestä
  • Ei kuskin olisi missään nimessä saanut lähteä autolla matkustaja täysin sääntöjen vastaisesti tavaratilassa!! Nollatoleranssi.
    Normaali ihminen ei sallisi tuollaista "jänistä". Siksi kuljettaja on vastuussa eniten.
    Mutta voihan näitä asioita vääntää loputtomiin ja lakimiehet ovat oikein sitä varten.

    Äänestä

  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    🍒 ­­­N­­­y­m­f­o­m­­­a­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#177282648

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Kuski oli kylläkin täysin syytön onnettomuuteen, sillä olosuhteet olivat huonot, ja tuo rekka oli väärään aikaan väärässä paikassa.

Äänestä
  • Unohdit pyöräilijät.

    Äänestä

>18-vuotiasta miestä syytetään paitsi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta myös kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta.<
--Taas huono aloitus, sillä kuski ei vaarantanut liikenneturvallisuutta, vaan AIHEUTTI TAHALLAAN, jotka oikeat sanat jätetään aina tarkoituksella uutisesta pois.
Kuskille tulisi paha mieli, jos olisi kerrottu: "aiheutti tahallaan!"
Ei auttanut liikennesääntöjen tuntemus, jos niitä nyt olikaan. Se, mikä olisi auttanut välttämään tämän kauhen onnettomuuden, olisi ollut kyky ymmärtää ja tietää jotain tilannenopeudesta, oikeasta ajotavasta, jne..
Kuski ei tajunnut edes sitä, ettei auto ole leikkimisväline.
Kuski on syyllinen kaikkeen siihen, mitä syyttäjä osoittaa ja mitkä asianhaarat syyttäjä on saanut poliisilta. Mistäpäs se syyttäjä tietäisi kertoa, ellei poliisi olisi antantu hänelle yksityiskohtaista raporttia.
Järkeä ei ollut tämän yltiöpäisen nuorukaisen nupissa sitten ollenkaan, kun piti lähteä näyttämään. Järkeä ei luonnostaan ollut myös niillä matkustajilla, jotka uhosivat ettei turvavyö ole tarpeen.
Kyllä pitäisi autokoulun teoria jaksolla näyttää paljon niitä kolareita , mihin johtaa päätön ajotapa ja ruumiita myös.
Pitää takoa sitä järkeä päähän kammottavailla kolareilla, joissa ruhjoutuneet ruumiit siirretään sinne kuolleitten kylmiöön ja samoin hautajaisista. Pitää saada siis iskostettua nuppiin oikein karmaisemalla tavalla ne turmat ja kuolemat, mitä seuraa kun lähdetään tien päälle hulluttelemaan.
Tämä ei ollut ensimäinen eikä viimeinenkään kauhutapaus, vaan jatkossa seuraa lisää. Jotain tarttis teherä, eikä vaan revitellä juttuja epäillään ja vaarantamis höystöillä mediaan. Keinoja kyllä on, mutta kun niitä ei haluta ottaa käyttöön. Nytkin pitäisi tämä syyllinen kloppi laittaa pitkäksi aikaa vankityrmään samalla tavalla kuin Venäjällä Aleksei Navalnye, eli ei mitään lempeää kohtelua, vaan pimeään koppiin rottien seuraksi. Takaan ja alleviivaan, että kun nämä pelotteet otettaisiin käyttöön, niin niillä olisi ennalta ehkäisevä vaikutus. Auto takavarikkoon ja ajokieltoa pitkän aikaa, siitä se alkaa...

Äänestä
  • Sitä taas takavarikointi ja "karhunkoppia " vähä-älyinen oikeudesta mitään ymmärtämätön revittelijä typeryyttään sydämensä pohjasta esittelee.
    Ei pökelö ymmärrä edes sen vertaa ettei kukaan aiheuta, sen paremmin tahallaan kuin tahattomasti mitään onnettomuutta, vaan kyseessä on se mistä häntä epäillään. Tahallaan aiheuttaminen on vain sinun mielikuvitusta jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kansaa. Vaikka mitä tahansa takaat ja alleviivaat, niin kyse on todellisuudessa vain tyhjän pääsi tuottamasta mielenterveytesi vakavaan häiriöön liittyvästä tapahtumasta, jonka jatkuvuudesta kokoajan kärsit.

    Äänestä

  • KULJETTAJA OLI TÄYSIN SYYTÖN TUOHON TAPAHTUMA KETJUUN. MISTÄ KUSKI OLISI VOINUT ENNAKOIDA TULEVAT TAPAHTUMAT ETUKÄTEEN, JA NÄIN OLLEN VÄLTTÄÄ NE? EI SIIHEN PYSTY KUKAAN. ET EDES SINÄ, VAIKKA KUINKA TÄÄLLÄ PASAAT!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    KULJETTAJA OLI TÄYSIN SYYTÖN TUOHON TAPAHTUMA KETJUUN. MISTÄ KUSKI OLISI VOINUT ENNAKOIDA TULEVAT TAPAHTUMAT ETUKÄTEEN, JA NÄIN OLLEN VÄLTTÄÄ NE? EI SIIHEN PYSTY KUKAAN. ET EDES SINÄ, VAIKKA KUINKA TÄÄLLÄ PASAAT!

    Tieliikennelaissa on nykyään 4 § myötä tullut "Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus".

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tieliikennelaissa on nykyään 4 § myötä tullut "Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus".

    Aivan oikein kommentoit. "Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus ja tietysti KYKY !" Tämä isoilla kirjaimilla ja häntä edeltänyt vanha kehno tapansa mukaan puolustelevat rikollista toimintaa, mihin heidät onkin täällä palkattu provosoimaan ja trollaamaan. Aivan uskomatotnta propakandaa, ettei kuski muka voisi ennakoida. Vahinkoja voi nimenomaan välttää hyvin pitkälle ja tässä tapauksessa sen olisi ihan varmasti voinut välttää, mutta kun ei ollut sitä ennakointi kykyä ja puuttui täysin se sielun ja ruumiin yhteispeli. Yhteispelillä se sujuu, oli ennen motto liikenteessä. Kaikkein oksettavinta on väittää, että pelkkä vahinkohan tämä vain oli. Tämmöisillä leväperäisillä kirjoittajan "taidoilla" ei ole paskankaan merkitystä eikä järjen hiventäkään tilannetajuista. Nurkkaan häpeämään ja uudestaa koulunpenkille tuollaiset kirjoittajat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Ottivat tietoisen riskin",,,hmm. Kuski on se, joka hyväksyy tai hylkää moisen vastuuttoman toiminnan. Ei auton saa liikahtaa, jos ihminen on tavaratilassa!
Kyseinen kuski hyväksyi tuon päättömyyden.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/16eafe34-fcee-4fea-9f12-d68f041ca3ba

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu