Demarit turvallisuussyistä toimintakieltoon EU:ssa

Kreikkalaisen demaripj:n toiminta EU:ssa on niin törkeätä, että olisi ehkä turvallisuussyistä varminta määrätä koko demarikonklaaville 1-2 kauden toimintakielto EU:ssa. Tämä tarvittaisiin selvitysten ajaksi siksi, että ihmiset uskaltaisivat puhua asioista ja kyettäisiin puolueettomaan tutkintaan. Siellä maksetaan sikapalkkoja ja etuja siksi, että kenelläkään ei olisi kiusausta rikollisuuteen. Tässä se nähdään taas ihmisen perusluonne. Mikään ei riitä, kun päästään vallan kahvaan. Jos jatketaan näin, vähän ajan kuluttua sorvataan loppulausunto, jossa kerrotaan kysymyksessä olevan yksityistapaus, josta otetaan opiksi.
3356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eikä vain EU:ssa. Sama kansalliselle tasolle, että voitaisiin katkaista koko kasvuketju.

Äänestä

Olen kuullut, että Suomessa on samantyyppinen ongelma. Siellä SDP:n puheenjohtaja sulkee etukäteen pois puolueita mahdollisista hallitusneuvotteluista. Ihan kuin olettaen, että hänet siinä hommassa vielä nähtäisiin tai joku muu puolue haluaisi SDP:n kanssa enää hallitukseen. Uskomatonta.

Äänestä
  • Siitä voisi päätellä, että on jotakin pelättävää tai ainakin piiloteltavaa vai miksi sdp yrittää tehdä
    Suomeen kahden kamarin hallintoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kreikkalaisen demaripj:n toiminta EU:ssa on niin törkeätä, että olisi ehkä turvallisuussyistä varminta määrätä koko demarikonklaaville 1-2 kauden toimintakielto EU:ssa. Tämä tarvittaisiin selvitysten ajaksi siksi, että ihmiset uskaltaisivat puhua asioista ja kyettäisiin puolueettomaan tutkintaan. Siellä maksetaan sikapalkkoja ja etuja siksi, että kenelläkään ei olisi kiusausta rikollisuuteen. Tässä se nähdään taas ihmisen perusluonne. Mikään ei riitä, kun päästään vallan kahvaan. Jos jatketaan näin, vähän ajan kuluttua sorvataan loppulausunto, jossa kerrotaan kysymyksessä olevan yksityistapaus, josta otetaan opiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu